Oikean elämän Pinterest

Eilen avasimme syksyn partiokauden ihan virallisesti. Sain viimein kiinnitettyä tsemppaukseksi saamani pinssin partiohuiviini. Päivitin tuttujen kanssa kuulumisia, kuulin hyviä uutisia kesältä ja vauva kiersi sylistä syliin ihmeteltävänä.

Sorruin syömään makkaran. Mutta sehän on melkein vihannes. Huono omatunto soimasi hetken, mutta totesin, että jos syön kaksi tai kolme makkaraa vuodessa enkä muuten lainkaan lihaa, koen tekeväni silti oman osuuteni.

Vaikka syksyn touhut alkavat pyöriä muuallakin kuin ajatuksissa, haluan nauttia kesäisistä asioista mahdollisimman pitkään. Kävimme hakemassa parvekkeelle jättikrysanteemin, muutamia hopealankoja, useampia syysastereita ja koristekaalin. Erittäin perinteisiä syyskasveja siis, ei mitään yllätyksellistä. Nähtäväksi jää, tehdäänkö niistä asetelma vai istutanko ne vain omina lajikkeinaan tuomaan väriä parvekkeelle.

Syksy on usein ollut terapiashoppailun aikaa, mutta tein omasta aloitteestani L:n kanssa sopimuksen, etten osta vuoteen itselleni yhtään uutta vaatetta, asustetta tai korua ja sisustustavaraakin erittäin harkiten. L:lle ja vauvalle saan ostella vaatteita tarpeen mukaan. Päätöksen taustalla oli tavaraähky ja ekologinen ahdistus, joka syntyi tuijottaessani tupaten täynnä olevaa vaatekaappia.

Tosin muutama poikkeus sopimukseen kirjattiin. Tarvitsen nimittäin uuden talvitakin; seitsemän vuotta sitten ostettu villakangastakkini alkaa olla hirveässä kunnossa – se on kokenut lyhyesti sanottuna varsin kovia. Lisäksi mikäli alus- tai urheiluvaatteet hajoavat käsiin, niitä saa uusia tarpeen mukaan.

Tapaani vuorata asuntoamme kaikella hyvää mieltä tuovalla kuvaa hyvin eteisen kaappimme sivuseinä: Se on vähitellen ja lähes huomaamatta täyttynyt enenevässä määrin kaikella kauniilla. Ystävien ja sukulaisten lähtettämillä postikorteilla, onnittelu- ja hääkorteilla, matkamuistoilla ja hyviä elämänohjeita sisältävillä korteilla. Oikein mainio inspiraatiotaulu siis, olkoonkin, ettei siihen mahdu niin paljon asioita kuin vaikkapa Pinterestiin.

Korttiseinästä löytyy mainioita ohjeita. Olen itse enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi koettanut muistaa: Syödä hyvin ja hitaasti, ajaa pyörällä ja hidastaa tahtia ylipäätään (tarpeen tullen).

Shoppailulakolla pääsen ehkä ohjeen “Arvosta aikaa enemmän kuin mammonaa” äärelle. Tämän vuoden teemana ovat siis elämyksiin panostaminen tavaroiden ostamisen sijaan. Kyllähän se on näinä Kokoomuksen vallan päivinä opittu, että kuluttaa täytyy. Kulutetaan siis palveluita: Käydään kampaajalla, teatterissa, kasvohoidossa, syömässä, lähiseutumatkaillaan ja palkataan joku pesemään nuo pahuksen ikkunat. Näkisi syksyn ruskankin paremmin.

 

 

Ai mikä liikuntamotivaatio? Eli hajottava syletysfiilis.

Nyt olisi perjantailenkkiaika. Lähes vuoden juoksuttoman kauden jälkeen kiskoimme viime viikolla miehen ja vaunujen kanssa kaksi kuuden kilometrin lenkkiä ja yhden seitsemän kilometrin lenkin. Tiistaina hölkkäilin taas seitsikon lenkin kaverin kanssa. 

Kipulista näyttää tässä vaiheessa seuraavalta:

Juostessa oksettaa koko ajan, lisäksi hartioihin, kylkiin ja koko keskivartaloon pistää vaihtelevassa kiertojärjestyksessä, koska niihin ei riitä happea. Heti lenkin jälkeen iskee päänsärky, joka kestää laajalla haarukalla muutamasta tunnista (ensimmäisen lenkin jälkeiseen) parin päivän mittaluokkaan asti. Ja käsistä häviää osoittain tunto joksikin aikaa.

Koko ajan, silloinkin kun ei juokse, sattuu joka askeleella polvien sisäsyrjiin. Istuma-asennosta ylös pääseminen on hankalaa ja polvet paukkuvat niin että kaikuu. Viime viikon särki myös lonkkia ja nilkkoja, mutta se onneksi loppui. Nyt särkee iskiastyyppisesti toispuoleisesti alaselkää. Ja jalat ovat täynnä mustelmia, joiden alkuperästä ei ole mitään tietoa. Mihinkään ne eivät ole ainakaan osuneet.

Kyllä liikunta tekee ihmeitä kropalle. Tässä menee selvästi kahden psykofyysisen olotilan rajapinta:

Ennen lenkkeilyn aloittamista uudelleen tunsin itseni hyvinvoivaksi. 

Lenkkeilyn aloitettuani tunnen itseni äkkiä valmiiksi kellahtamaan kipupumppuun ja hengityskoneeseen saattohoito-osastolle.

Kuva on täältä. En todellakaan laita itsestäni “juoksu”kuvia blogiin. Hah!

 

Toven taidetta

Meillähän ei asu yhtään Muumeihin friikahtaneita aikuisia. Minä luen kirjoja ja olemme molemmat tapittaneet japanilaisten tekemiä piirrettyjä pienen ikämme. 

Niin sanottujen oheistuotteiden osalta pidän eniten alkuperäisten kirjojen kuvituksiin perustuvista kuva-aiheista, tosin jotkin sarjakuviinkin perustuvat kelpaavat. 

Meiltä löytyy Mörkö-pehmolelu sekä seinällinen kehystettyjä muumiaiheisia julisteita ja -kortteja. Lastenhuoneen pussilakanoissa on Retkimuumi-kuosi ja vauva on saanut muumikuvioisia vaatteita, M:lle on hankittu lasten astiastoksi muumimukeja ja -kulhoja sekä ruokailuvälineitä. 

Ja useampikin ystävämme on todennut, etteivät he tunne ketään toista pariskuntaa, joka muistaisi yhtä paljon Muumien repliikkejä ulkoa. Kyseenalainen kunniakin on kunnia.

Kortteja on tilattu Perromaniasta, julisteita on hankittu Tampereen taidemuseon Muumilaakso-näyttelyn Kauppapuodista ja laivalta. Kehykset ovat Ikeasta.

(Tekijänoikeudet alkuperäisiin kuviin lienevät Tove Janssonin perikunnalla.)

 

 

Kodin koristuksia

Kauniita koruja olisi suorastaan sääli sulloa lippaisiin. Onneksi en tee niin.

Kun omistaa paljon koruja, ne pääsevät harvakseltaan käyttöön ja niiden ollessa esillä kotona, niistä voi nauttia muutenkin kuin osana omaa asua.

Ja kissankarvojahan ei kerry kaikkialle…

 

 

Blogihäveliäisyyttä

Teen tunnustuksen – pian.

Luen usein pohdintoja siitä, missä määrin blogeja pitävät ihmiset kertovat oikeasti elämästään. Kuvataanko koteja vain siivouspäivänä, kerrotaanko parisuhteen asioista vain positiiviset ja julkaistaanko omista kuvista vain ne, joissa ei näy selluliittia tai raskausarpia?

Ja sitten siihen tunnustukseen: Piilotin edellisen postauksen lääkelaatikon sisältöä esitelleestä kuvasta sinne eksyneen liukuvoiteen toisen laatikon sisään. En kyllä tiedä, miksi se edes oli siellä. Ja lääkärileikeille naureskelijat voivat nyt hiljaa miettiä, miksi se oli ensimmäinen ajatuksenne. Hyi teitä!

Kuva sopii teemaan sikäli että sen julkaisemistakin kadun huomenna. Ehkä.

Ensiapua!

Kuvissa komeilee lääkelaatikkomme. Se majailee vielä tällä hetkellä vessan lattialla, mutta kunhan M laajentaa reviiriään ja oppii liikkumaan omin avuin, se täytyy nostaa jonnekin korkeuksiin. Kissat ja koira eivät sentään osaa avata salpaa.

Tämä talo on VR:n aikanaan työntekijöilleen rakennuttama ja vaikka VR on tätä nykyä luopunut talosta, sopii laatikko sikäli hauskasti yksiin myös talon historian kanssa.

Asuntomessuilla näki todella paljon vanhoja kuljetuslaatikoita, jotka oli valjastettu säilytyskäyttöön. Olemme siis olleet (jälleen) sisustusasioissa massaa edellä ja nyt ne ruojat vievät meidän ideat!

Laatikossa on sisällä vanhaan asuntoomme hankkimani pienempi ensiapulaatikko. Kun on tullut vanhaksi, kaikki kolotuksiin ja kremppaan tarvittavat lääkkeet eivät enää mahtuneet tuohon pienempään laatikkoon. Se säilöö silti sisäänsä ne lääkkeet, joita ei useinkaan tarvita. Iso laatikkokin pysyy siistimpänä, kun kaikki lääkkeet eivät loju pohjalla sikin sokin.

 

 

Lapsuus loppui

Vanhempani siivoilivat kotinsa nurkkia ja olivat heittämässä pois joitain minun vanhan huoneeni tavaroita. Jokainen varmaan ymmärtää, että kriisin paikkahan sellainen on.

Tarkoittaako tämä nyt, että vanhempani ovat todenneet, etten missään nimessä ole enää muuttamassa takaisin heidän vaivoikseen? Onko se takaovi lopullisesti suljettu? Vai luottavatko he siihen, että sitten en kaipaisi uusien romujeni lisäksi enää vanhoja? 

Eipä sillä, että huoneeni olisi säilynyt samanlaisena aikakapselina kuin joidenkin tuttavieni huoneet heidän vanhempiensa luona. Sille on löytynyt useita uusia toimintoja. Minusta on aina ollut kummallista, miten joku haluaa säilyttää pahimmillaan vuosikymmeniä sitten kotoa pois muuttaneiden lasten huoneita naftaliinissa.

Tuijotin lapsuusmuistojeni kultaamien esineiden katoamista jätesäkkeihin. Tosiasiallisesti en ollut edes muistanut mokomia romuja ennen kuin niitä alettiin julmasti joukkotuhota. Jouduin sentimentaalisen hysterian valtaan. Hätäpäissäni pelastin kuormasta puunvärisen, talonmuotoisen, pikkuesineiden esittelyyn tarkoitetun lokerikon. 

Aikani pelastamaani esinettä käsissäni pyöriteltyäni raahasin kylässä olleen pikkuveljeni avukseni taloyhtiön askarteluhuoneeseen. Sahasimme talosta katon pois ja maalasimme sen ylijääneellä seinämaalilla.

Ensimmäisessä kuvassa tilanne on saatu näyttämään siltä, kuin lokerikko olisi saanut ensimmäisen näyttelykierroksensa täyteen vaivatta, mutta rehellisyyden nimissä täytyy näyttää, että aika monia kauniita kiviä tai muita matkamuistoja siihen vielä mahtuisi.

Jatkoa ajatellen, siinäpä hyvä syy myöntää, että kiviäpä kiviä, jos joku tiedustelee matkalaukkujen painoa.

 

Saaressa on aina sunnuntai

…toteaa Samuli Putro kappaleessaan. Ainakin viettämämme viikko Kyproksen saarella tuntui seitsemän päivän sunnuntailta. (Ja tämän postauksen myötä lopetan myös lomaan liittyvien tekstien sarjan, ollos siis huoletta.)

Meillä ei valitettavasti ole aina sunnuntai, eikä edes sunnuntaifiilis.

Voisi kuvitella, ettei viikonpäivillä olisi niin paljon merkitystä näin äitiyslomalla eli vanhempainvapaalla. Päiviä ei kuitenkaan auta sekoitaa toisiinsa, koska viikko rytmittyy seuraavasti:

Maanantaina lenkkipäivä (joskus partiopuuhia), tiistaina vakiintunut kyläilypäivä, keskiviikkona lenkkipäivä, torstaina partiokokous (joka toinen viikko hallitus), perjantaina lenkkipäivä ja saunavuoro, lauantaina vauvauinti ja sunnuntaina kuvataidekoulu.

Monet sanovat, että ensimmäiset viikot sairaalasta pääsyn jälkeen ovat sekavia, koska on vaikea pysyä ajan kulussa mukana. Meillä L aloitti kuitenkin työt käytännössä heti kotiuduttuamme ja partiokokouksiakin ohjasin seuraavalla viikolla.

Harrastuskuvioiden astuttua taas kesän jälkeen viemään tunteja vuorokaudesta ja aloitettuamme liikuntaprojektin, joka sekin luonnollisesti vie oman aikansa, olemme joutuneet pohtimaan ajankäyttömme. Miten jakaa vauvan hoitovastuu L:n työajan jälkeen ja sitä ennen? (Ns. virka-aikana minun vauvanhoidollinen työpanokseni on toki ilmeinen.)

Varsinkin L kaipaa omaa aikaa, jolloin voi puuhata mitä mielii ilman jatkuvia keskeytyksiä ja vaikka olen itse erittäin sosiaalinen, suorastaan karttaen yksinoloa, kaipaan silti päivittäin lyhyen rauhallisen hetken päivätorkkujen ottamiselle, lehden lukemiselle, sisustusprojektille tai ylipäätään ajatuksille, vaikkapa sitten blogin kirjoittamista ja oikolukemista varten.

Ja lisäksi pitäisi järjestää mahdollisuuksien mukaan joka päivälle kahdenkeskeistä parisuhdeaikaa.

Saimme sorvattua pienen perhesopusopan hämmentämisen jälkimainingeissa käsittääkseni molempia tyydyttävän sopimuksen ajankäytöstä. Muutamassa viikossa huomannee, pitääkö sopimus ja toimiiko se arjessa.

 

Vauvan kanssa rantalomalla

Olimme viime viikon häämatkalla Kyproksella ja mukana oli myös pikapuolin viiden kuukauden ikäinen vauvamme.

Uuden vuoden aattona pidetyissä häissämme joku totesi, että mahtaa olla siinäkin häämatka, jos ottavat vauvan mukaan. Lausetta oli tuskin tarkoitettu kantautuvaksi korviini, mutta se oli siitä huolimatta mielestäni hieman suppean ajatteluketjun tuotos. Raskauteni oli häissä niin pitkällä, että vaikka vauva olisi syntynyt kesken häiden, (mitä ei sentään onneksi tapahtunut), tämä olisi todennäköisesti selvinnyt rytäkästä. Olimme tavallaan jo naimisiin mennessämme lapsiperhe ja suuntasimme elämään sen mukaista arkea, joten mielestäni vauvan ottaminen mukaan myös yhteisille matkoille oli luonteva jatkumo.

Jokainen tekee tietysti omat ratkaisunsa, mutten olisi halunnut jättää näin pientä vauvaa viikoksi tutulle ja luotetullekaan hoitajalle. Semminkään kun vauvan ensisijainen ja pääasiallinen ravinnon lähde on meillä vielä toistaiseksi äidinmaito. (Kiinteiden syömisen vähitellen lisääntyessä sen merkitys toki vähenee). Tuskin itsellänikään olisi ollut mukava reissu täpötäysien rintojen kanssa – ja viikko olisi omasta mielestäni M:n ikäiselle (liian) pitkä aika olla erossa molemmista vanhemmistaan.

Olimme varautuneet vauvan kanssa matkaamiseen etukäteen varaamalla hotellin, jossa asuinhuoneistomme oli maan tasalla, joten rattaiden kanssa oli helppo liikkua ja vauva pääsi terassille ihmettelemään puutarhaa ja leikkimään. Huoneistoon kuului myös mikro, jääkaappi ja keittomahdollisuudet.

Lisäpalveluina tilattuna saimme hotellille odottamaan myös vauvan kanssa matkaamisen näkökulmasta erityisen kätevät apulaiset: matkasängyn sekä oikein mainiot rattaat, joita saattoi säätää pystyasennosta melko makaavaan asentoon asti. Rattaat olivat tukevat ja niissä oli vähän aurinkokuomua omasta takaa. Pelkäsin, että saisimme sellaiset muutamasta metalliputkesta ja kangasläpyskästä kootut aurinkotuolimaiset häkkyrät käyttöömme, mutta rattaiden yllättävää erinomaisuutta tuli hehkutettua reissussa useaan otteeseen. Syöttötuolikin kuului pakettiin, mutta sille meillä ei vielä ollut käyttöä.

Kyproksella ilmastoinnin saa huoneistoon usein vain lisämaksusta, sillä sähkö ja vesi ovat molemmat erittäin kalliita. Onneksi huoneistossamme ilmastointi kuului hintaan ilta- ja yöaikaan. Jos terassin ovia ei pitänyt turhaan auki ja verhot piti pääpiirteissään kiinni, asunto pysyi viileänä ja sinne saattoi tulla vauvan kanssa ajoittain hellettä pakoon.

Vauvan mielenliikkeiden ja vaiheiden ennustaminen etukäteen on lähes mahdotonta. Siksi päätimme pelata varman päälle ruoka-asioissakin. Varasimme hotellille ruokapaketin, johon sisältyi erittäin runsaan buffetaamiaisen lisäksi viidelle päivälle lounas ja päivällinen. Lounaalla ja päivällisellä sai tilata listalta oman makunsa muokaiset alku-, pää- ja jälkiruoat. Lisäksi muutamana päivänä oli mahdollista osallistua erikoisbuffetteihin kuten Barbecue- ja Kyprosteeman-buffetteihin. Näin vältimme jatkuvan samojen ruokalajien syömisen buffetissa. Todettakoon että koko viikon aikana söin kaksi kertaa saman pääruoan ja senkin omasta valinnastani, vaikka valinnanvaraa vähensi huomattavasti kasvis-kala-ruokavalioni. 

Ruokailujen ajat mahdollistivat joustavan päiväohjelman suunnittelun, sillä aamiaiselle sai mennä 7.30 ja 10.30 välillä, lounasta tarjoiltiin 11.30 ja 16.00 välillä ja päivällistä 18.00 ja 21.30 välillä. Keittiö meni kiinni aina puoli tuntia ennen ruokailun ilmoitettua loppumisaikaa ja mikäli ehti tilata ennen sitä, sai toki syödä niin kauan kuin halusi. Aamiaisella riitti, että saapui paikalle ennen puolta yhtätoista. 

Kuten näppärinä laskitte, viisi lounasta ja päivällistä ei kata ihan kaikkia ruokailuja, joten yhtenä päivänä jätimme lounaan väliin ja menimme päivälliselle aikaisemmin, yhden päivällisen kuittasimme menemällä piknikille rannalle ja toisen korvasimme TakeAway-sapuskalla.

Koetin pakata kevyesti ja lopulta meillä oli tavaraa kolmelle hengelle, viikon reissulle yksi keskikokoinen lentolaukullinen ja vähän käsimatkatavaroita kahdessa olkalaukussa. Vauva oli kantoliinassa ja rattaitakaan ei onneksi tarvinnut raahata. Ja silti tavaraa oli liikaa! Olisimme hyvin saaneet kaikki tavaramme mahdutettua mukaan yhteen isoon olkalaukkuun ja pieneen lentolaukkuun, jolloin mitään tavaraa ei olisi tarvinnut laittaa menemään ruumaan.

Oli helppoa liikkua lentokentällä, bussien sisäosissa ja sompailla hotellialueella etsimässä asuntoamme, kun osan ajasta käsissä ei ollut mitään ja välillä vain toinen meistä joutui vetämään laukkua mukanaan!

Mitä sitten olisi tarvinnut mukaan? Lämpötila oli yöllä 27 asteen tuntumassa ja päivällä 30-35 astetta. Parasta olisi varmaan ollut esiintyä vain bikineissä, mutta…

Kolme vaatekertaa matkavaatteiden lisäksi olisi riittänyt vauvalle hyvin, sillä otin pesuainetta mukaan ja nyrkkipyykkäilin parina iltana. Terassin lämmössä vauvan vaatteet kuivuivat parissa tunnissa. Totesin ohuiden, vaaleiden ja pitkähihaisten ja -lahkeisten vaatteiden olevan ykkösjuttu. Yhtä kokoa isommat vaatteet olivat juuri sopivan väljiä, että ilma pääsi kiertämään hellekelissäkin. (Hellehattu oli myös ehdoton, sillä se suojasi kantoliinaretkillä vauvan kasvoja ja niskaa. Ja aurinkolasit.)

Allekirjoittaneelle olisi tarvinnut matkavaaiden ja useampien bikinien lisäksi pakata vain muutama ohut, nopeasti kuivuva ja rypistymätön mekko. Mekoista yhden tuli olla polvipituinen ja olkapäät peittävä, että pääsin luostarivierailulle. Mukaan lähti myös ohut neule kotiinpaluuta ja mahdollisia kylmiä öitä varten. Miehelle toki uimashortseja bikinien sijaan, neljä t-paitaa, toiset shortsit ja boksereita. Molemmille yhdet matalavartiset tennarit tai muut mukavat, kilometrien mukulakivivaellukseen soveltuvat kengät olisivat riittäneet. L halusi välttämättä sandaalit, mutta onneksi hän käyttää niitä tosi harvoin kotimaassa!

Matka-apteekkini pakkaan kyllä aina. Se sisältää suppoja, kuumemittarin, särky- ja kuumelääkkeitä aikuisille, kunnon rasvaa, urheiluteippiä, muutamia rakkolaastareita ja tavallisia laastareita, minipullon desifiointiainetta, vauvan kynsisakset, ripulilääkettä ja antihistamiinia. Koko komeus vie tilaa kuitenkin vain isomman miesten lompakon verran ja saattaa hyvinkin pelastaa useamman päivän reissusta, kun rakot, jostain pusikosta saatu ihottuma tai sekaisin oleva maha eivät pääse liiaksi vaivaamaan.

Toki normaalit hygieniajutut kuten hammarharjat ja deodorantit olisi voinut ottaa, mutta nekin olisi saanut paikan päältä. Lisäksi vielä muutama rätti, lelu vauvalle sekä halutessan uimahousut olisi voinut sujauttaa laukkuun. Siinä kaikki.

Ensi kerralla pakkaamme vielä vähemmän. Ihan senkin takia, että on tosi turhauttavaa purkaa laukkuja – varsinkin, jos sieltä purkaa periaatteessa käyttämättömiä vaatteita, mutta silti ne haisevat likaisilta oltuaan käytettyjen vaatteiden kanssa samassa laukussa.

Hotellialueemme oli oikein pakettimatkoja ja perhelomakohteita karttavan painajainen. Sieltä löytyi useampi lastenallas, katettu vauva-allas, jossa pienet polskijat eivät päässeet palamaan, matkauintiallas ja iso pääallas, jossa oli järjestetty niin lapsille kuin aikuisillekin aktiviteetteja kuten vesilentopalloa, johon L:kin osallistui. Todettakoon, että hän luuli menevänsä vesipooloon, jota sitäkin oli ohjelmassa, mutta eri päivän… Hän ei kovasti arvostanut sekaannusta alle 165 cm pituudellaan.

Aluella oli muutakin puuhaa kuten tennis- ja koripallokentät, minigolfrata, jättishakki, kylpylän puoli, jossa olisi voinut käydä kauneushoidoissa tai hieronnassa.

Lapsistaan lomalle halajaville vanhemmille oli järjestetty mahdollisuus laittaa lapsensa “teini-loungeen”, lasten aktiviteetteihin tai lapsiparkkiin. Aikuisten keskeistä puuhailua olisi voinut mahdollistaa myös suomea puhuvalla lastenhoitajalla, jonka palveluita emme hyödyntäneet näin pienen kanssa.

Hmm, sain edellisen lauseen loppuosan kuulostamaan jotenkin arveluttavalta. Todettakoot silti, että minigolfia tuli pelattua vauva kantoliinassa ja aikuisten keskenkin ehti puuhailla ilta- ja yöaikaan.

Ravintoloita oli kaksi ja lisäksi löytyi siisti pieni drinkkibaari, jäätelökioski ja marketti, josta sai kaikkea, mitä keskikokoisen Alepan kokoisesta kaupasta voi olettaa löytävänsä. Toki ruokavalikoima painottui valimisruokiin prosessoimattomampien ruoka-aineiden sijaan. Rantalomailuun liittyvää tavaraa kuten hiekkaleluja, aurinkovoiteita ja uimavaippoja löytyi marketista myös normaalia räntäsateessa nököttävaa kioskia enemmän.

Rintakumeja ja vauvan omaa, fysikaaliseen suojaan perustuvaa apteekin aurinkorasvaa lukuunottamatta kaikkea tämän tarvitsemaa olisi saanut periltä: Korvikettakin olisi saanut, tosin vain jauheena. Jos tietää matkaavansa kohteeseen, jossa on vastaava kauppa, kannattaa myös ns. hygieniatuotteiden raahaaminen, (ainakin niiden “varmuuden vuoksi”-tuotteiden) jättää minimiin. Kaikkea paitsi ehkä kampaamotuotteita saa paikan päältä ja omat erikoisaineet voi aina pakata pienempiin pulloihin. Ja ei, sitä vaippapakettia ei oikeasti tarvitse kantaa kotisuomesta mukana. Ihan samoja Liberoita saa periltäkin.

Todettakoon vielä, että siitä marketista olisi saanut suomenkielisiä pokkareita ja Valion Edamjuustoa. Voi häpeää…

Lähtöpäivään epäilimmekin liittyvän hankaluuksia. Aikainen herätys aamuyöllä neljän maissa teki tiukkaa aikuisille. Kaikki matkalle lähtöä valmistelevat hommat kotona oli koetettu tehdä edellisenä iltana: Roskat oli viety, vaipat pesty, kukat kasteltu ja vaatteet valittu valmiiksi. Vain tiskikoneen vesihana piti sulkea, antaa kissoille ruokakulho ja pakata viimeisenä käytetyt hammasharjat ja meikit. Etukäteisvalmistelut olivat kullanarvoisia, sillä niistä huolimatta meinasi tulla kiire, kun kolme tuntia tavallista aiemmin hereille havahtunut puoliuninen vauva känisi koko ajan jomman kumman sylissä.

Taksia ei tarvinnut tilata eikä auton parkkeeraamista lentoparkkiin miettiä, sillä isäni vei meidät ystävällisesti lentokentälle. Kyyti kentälle oli kätevä, koska samalla hävisi ongelma nimeltä vauvan turvakaukalo. (Jos olisi ollut talvi, toppavaatteetkin olisi voinut jättää autoon kentälle päästyään.)

Lentokentillä kuljetimme vauvaa Kozyssa. Helsinki-Vantaan päässä kävimme ostamassa vettä ja makeisia lennolle, kurkkaamassa vähän uudistettuja osia ja minä itkeskelin vähän Marimekon liikkeeseen päin. Larnakan kentällä kävimme Cafe Panopoliksessa (tyrsk), syömässä palat juustokakkua ja shoppailutin itselleni muutaman korun matkamuistoksi. Jos pientä kitinää ei lasketa, kentilläkin selvittiin kunnialla.

Menomatkalla saimme lentokoneessa paikat kapeammasta penkkien välistä, mutta paluumatkalla saimme eturivin paikan, josta oli helpompi liikkua vaihtamaan vaippaa ja tilaa vauvan rauhoitteluun sekä syöttämiseen oli enemmän. Molempiin suuntiin saimme ikkunapaikan ja sen viereisen paikan. Kohteemme oli valittu niin, ettei lentomatka kestäisi yli neljää tuntia ja bussimatka kentältä hotellille kesti sekin vain puoli tuntia. Menomatkan lennolla vauva oli aika levoton, koska tämän päivärytmi oli sotkettu aikaisella herätyksellä. Ihan huutamiseksi homma ei silti mennyt vaan leluilla hämäämällä, syöttämisellä ja useilla lyhyillä torkuilla selvittiin.

Paluumatkalla lento meni itse asiassa todella hyvin ja bussimatka kentälle oli selvästi kiinnostava kokemus. Paluumatkan hyvää sujumista edesauttoi varmasti se, ettei matkanteko sillä kertaa sotkenut vauvan omaa uni- ja ruokarytmiä.

Perillä vietimme päivät pääasiassa syöden, terassillamme loikoillen ja leikkien, joko vauva-altaalla tai alkuillan varjojen turvin isolla altaalla polskien tai rannalla piknikillä, iltakävelyillä, ja -pulahduksilla käyden. Toki tavoillemme uskollisina datailimme myös hotellin hyvän WiFin turvin.

Lisäksi haimme yhtenä iltana drinkit baarista (itselleni alkoholittoman), kirjoittelimme postikortteja, otimme jonkin verran valokuvia, kävelimme vanhalle luostarille yhteensä kuutisen kilometriä ja näimme täten myös kaupungin ainoan matkailunähtävyyden, minigolfasimme ja ihmettelimme hotellialueen kissayhdyskunnan jäsenten puuhia.

Retkilläkin olisi varmasti selvinnyt vauvan kanssa, jos olisi halunnut käydä kunnon turistipläjäyksellä. Me jätimme retket kuitenkin väliin. Emme vauvan vuoksi vaan siksi, ettei L uskaltanut lähteä vauvan kanssa retkelle, koska hän pelkäsi, että vauvalla olisi juuri silloin huono päivänsä ja kaikki muut hermostuisivat tämän itkuun.

Kyseessä oli erittäin pitkälti lepoon ja rentoutumiseen keskittyvä loma – kunnon löhöloma. Muutama päivä loman alusta minulla meni vähän lomansuorittamisstressin piikkiin, kunnes tajusin, että mitään ihmeellistä ei tarvitsekaan saada lomalla aikaan vaan tässä ja nyt lepo, ruoka, uni ja yhdessäolo riittävät hyvin.

Vatsakipuihin liittyviä huutoja lukuunottamatta vauva viihtyi reissussa mainiosti, olihan hänellä koko ajan jotain ihmeteltävää. Kaikkia ihmisiä piti kuikuilla ja yrittää hymyillä näille ja pelkkä pihapensaan tuijottaminen viehätti koko matkan aikana yhteensä useamman tunnin. Uiminen oli selvästi hämmentävä kokemus, ei pelottava tai superihana vaan… hämmentävä.

M oppi reissussa myös kääntymään selältään vatsalleen ja muutama yö sujuikin levottomammissa merkeissä hänen harjoitellessaan uutta taitoaan puoliksi unissaan. Muutoin yöt menivät samaan malliin kuin kotonakin eli parilla heräämisellä selvisimme. Kenties kotoa tuotu, tutun tuoksuinen viltti matkasängyssä auttoi.

Ruokailumme sujuivat valtaosin hyvin vauvan torkkuessa kantoliinassaan. Jos menimme syömään vauvan ollessa virkeimmillään, hän hermostui pian paikoillaan liinassa oleiluun ja otimme hänet syliin. Syliä vaihtamalla ja vuorottelemalla niistäkin ruokailuista selvittiin kunnialla, ilman pahempia hermostumisia.

Mitä olisimme voineet vielä tehdä matkustamisen helpottamiseksi?

Nesteet olisi pitänyt muistaa pakata käsimatkatavana kulkeneeseen hoitolaukkuun päällimmäiseksi. Niin ne olisi ollut helpompi nostaa turvatarkastuksessa esille eikä rintaliivien suojuksia sun muuta hilpeyttä herättänyttä tavaraa olisi tarvinnut pudotella pitkin lattioita useampaan otteeseen.

Lentokoneeseen olisi voinut varata lisämaksusta tilavamman paikan, niin sen olisi saanut varmasti. Tavaraa olisi voinut pakata vieläkin vähemmän ja käyttää heti loman alusta alkaen kenkiä, jotka eivät hierrä.

Olisin voinut lähteä samantien sillä ajatuksella matkaan, että lomalla tehdään ne asiat, mitkä tuntuvat luontevalta, kamalasti ei tarvitsekaan saada aikaan ja L olisi voinut stressata muiden reaktiota vauvan ääntelyyn vähemmän.

Mukava loma oli. Saimme päättää kesän ihanaan lämpöön ja meren kohinaan. Saa nähdä, milloin voi seuraavan kerran käydä kantoliinakävelyllä pelkissä bikineissä. Reissusta virkistyneenä ja viisastuneena on hyvä löntystellä kohti auringonlaskua ja uusia seikkailuja.

Helppo pakettiratkaisu oli kenties avainasemassa, siinä että olemme vielä säästyneet pahimmilta vauvamatkailun traumoilta. Suosittelen muillekin vauvan kanssa Ruotsia kauemmas matkaville ensikertalaisille, ainakin stressaamiseen taipuvaisille, lämpimästi. 

 

Yöllisiä

Oikeastaan kyllä iltaisia, mutta yöllisiä kuulosti hienommalta: Kyproksella oli hämärää jo seitsemän tienoilla. Ja kunnolla pimeä tuli tosi nopeasti.

Lähdimme viimeisenä iltana päivällisen jälkeen kävelylle, vauva kantoliinassa ja saimme räpsittyä jonkin verran kuvia hotellialueelta ja rannalta.

Totesin kuvia selatessani, naamani hiipivän selvästi teiniaikojen traagiseen poseerausilmeeseen huomaamattani. Auts!

Hotellialueen puutarhan kasvit ja kulkuväylät oli valaistu hienosti.

Olisi ollut tosi tunnelmallista käydä iltauinnilla vielä ennen vauvan yöunia, mutta kello seitsemän jälkeen altaissa ei suositeltu uitavan suuren klooripitoisuuden vuoksi.

Kuva on napattu “asuntomme” nurkalta kun palasimme kävelyltä. Iltakävelyn jälkeen ruoka maistui vauvalle ja tämä nukahti känisemättä yöunilleen

Ravintolaruokailuja on hieman ikävä. Onneksi kotona on mies, joka tekee erinomaista ruokaa. Ja kevyempää kuin reissussa syöty…