Päivän asu

Asu on aika heinä-elokuinen kaikkine väreineen ja kukkaketo-sukkahousuineen. Jopa äitini kommentoi, että kylläpä sitä ollaan kesäisenä liikkeellä. Kyseinen asu on ollut käytössä oikeastaan keskiviikkona ja torstaina, mutta kaikessa kesäisyydessään se pääsee sunnuntaipostauksen aiheeksi, koska on syyskuun viimeinen päivä ja sehän tarkoittaa, että: Kesä loppuu!

Minulle kesän loppu ei liity ulkona vallitsevaan säätilaan (jatkuvaa sadetta eri muodoissaan), lehtien putoamiseen tai lämpötiloihin vaan se määritellään kylmästi kalenterin perusteella. En ole syksyn tai talven suuri ystävä joten vuodenaikani menevät seuraavasti:

Marraskuusta tammikuun loppuun on joulu.

Helmikuu on talvea.

Maaliskuusta huhtikuuhun on kevät.

Toukokuusta syyskuuhun on kesä.

Lokakuu on syksy.

Hame: Monki / paita, kengät, sukat, kaulahuivi ja sukkahousut: H&M / korvakorut: Fida Kerava & Etsy /      laukku: Ivana Helsinki.

Vauvan haalari: Huuto.net / pipo: neuvolan löytönurkka / töppöset: Designtorget (Sergels torget).

Emilia Pyykkönen toteaa Kuplia-blogissaan, jota selailen sangen satunnaisesti, että:

Minusta ei olisi “päivän asu” -ihmiseksi. Siis eihän ihmisestä voi saada hyvää kuvaa, kun kello on jotain 7.40.”

Mitä johtopäätöksiä kuuluu tehdä, jos Päivän asu-kuvaussession jäljiltä kameran muistikortilta löytyy vuorokauden ajasta riippumatta lähinnä tällaisia kuvia?

PS.

Olemme edelleen mökillä. Koska kännykällä tai iPadillä ei saa tehtyä postauksia Lilyyn, mahdolliset mökkiterveiset päivittyvät vain blogin Facebook-sivulle.

 

 

Ei mulla ole mitään päällepantavaa!

Näistä kuvista puuttuvat siis kaikki hameeni ja housuni. Eli kuvassa ovat vain paidat, lyhythihaiset paidat ja mekot. 

Miten on silti mahdollista, että välillä tuntuu siltä, ettei kaapissa ole mitään, mihin pukeutua?

Ja näitä kuvia katsellessani totesin, että vaatekaappien värikoodaaminen uudelleen tulisi tarpeeseen.

 

 

Mamma pakkaa

Tänä viikonloppuna en ehdi paljon kotona ihmetellä sotkuja, sillä tänään on vauvauinti ja sen loputtua ajelemme hissuksiin kohti L:n vanhempien mökkiä. Siellä pitää laittaa paikkoja talvikuntoon. Epäilen, ettei minusta ja M:stä ole kamalasti apua, mutta lähdemme henkiseksi tueksi. Sunnuntaina kipitän heti palattuamme kuvataidekoululle.

Matkalaukkuun lähtee värimaailmaltaan sangen merihenkistä vaatetta, vedoten vanhaan kunnon mökin sijaintiperusteluun. Mitä kenkiin tulee, ajattelin selvitä reissusta Hai-saappailla, sillä mökkitontilla täytyy liikkua useamman asuinrakennuksen (ja vessan sekä saunan) välejä usein.

Laitoin tämän värikoordinoidun matkalaukunpakkaussession kuvat ihan kurillani blogiin, että minuakin päästään haukkumaan Kaksplussassa hulluksi, neuroottiseksi, kontrollifriikiksi, huonoksi äidiksi ja puolisoksi, joka vie mieheltään kivekset ja muuten vaan elämässäni epäonnistuneeksi.

Näin kävi nimittäin ihanan Kesällä kerran-blogin Sanna Matildalle, jonka sisustustyylistä pidän hirmuisesti. Tämän kirjoittama lastenhuoneen leikkitelttaa käsittelevä blogipostaus käynnisti erittäin jännittävän haloon internetin ihmemaailmassa.

Hullu maailma, sanon minä. Jos joku katsoi Teemalta mainion Vauvan vuosi-dokumentin, niin siitä viimeistään tajusi, että vauvat kasvavat, oppivat asioita ja kehittyvät ikätasonsa mukaisesti riippumatta siitä, onko heidät ympyröity Fisher-Pricen värikkäillä, vilkkuvilla ja meluavilla leluhirvityksillä ja lukittu neonpinkkiin huoneeseen vai mönkivätkö he vuohien ulosteissa ja leikkivät kepeillä.

 

 

Mitä ajattelit tehdä tänään?

Ajattelin järjestellä vaatekaappeja ja aloittaa sukkahousulaatikosta. Olisi hyvä, jos laatikosta löytäisikin jotain: Näin kylmällä kun tarvitsee jo sukkahousut hameen tai mekon seuraksi.

Voisi heittää huonokuntoisimmat ja rikkinäiset pois ja tietenkin tehdä sen kaikista tärkeimmän 

…eli värijärjestää!

Kuvissa jo järkeistetty laatikko, alkutilanne oli iso, yli säilyttimen äyräiden tursuava kasa keskenään solmussa olevia sukkahousuja…

Ja lopuksi olennaisin eli aiomme karata L:n kanssa muutamaksi tunniksi Helsinkiin syömään. On mukava laittaa itsensä ihmisten-ilmoilla-liikkumis-kuntoon ja viettää hetki aikaa tietäen, että M on L:n vanhemmilla hyvässä hoidossa.

 

Vartalo raskauden jälkeen / Puolivuotiskatsaus

Olen aina ollut kauniisti sanotusti naisellisen mallinen. Leveähkö takamus, paksut reidet, isot, muttei jättimäiset rinnat, emäntämäiset käsivarret, lihaisat pohkeet, mutta pituisekseni ja kokoisekseni kapea vyötärö. Mies totesikin raskauden jälkeen, että onpas mukavaa saada vyötärö takaisin!

Mitään suurta vartalokriisiä en pode. Voisin elää ilman raskausarpia, mutta eipä niitä tarvitse kauheasti esitellä: Korkeavyötäröiset bikinit on keksitty eikä mahani ole aiemminkaan ollut napapaitayhteensopivaa materiaalia. Ainut mikä harmittaa, on polvien tämänhetkinen tilanne. On hankala tiputtaa edes pikkuhiljaa viimeisiä raskauden aikana tulleita kiloja tai koettaa kiinteytyä, kun ei pääse kunnolla liikkumaan ja koko ajan olisi nälkä (ilmeisesti imetyksestä johtuen).

Laadukas kuvitus keskittyy lähinnä ylempään ja alempaan keskivartaloon, sillä niillä alueilla tapahtuivat suurimmat (pysyvät) muutokset.

Paino:

Lähtöpainooni ennen raskautta on matkaa noin 4 kiloa. Ihan rehellistä läskiä lieneen suurin osa, ehkä vähän maitoa ja nesteitä raajoissa, mutta pääasiassa läskiä ja lisää läskiä. Sitä oli kyllä jo ennestäänkin, mutta vähintään lähtöpainoon olisi kiva päästä. Olen tehnyt itseni kanssa sopimuksen, että painon pitäisi alkaa numerolla 7, siinä kymmenen kilon haarukassa paino saa vapaasti ajelehtia vuodenajasta, aktiivisuusasteesta ja erikoistilaisuuksien (lue juhlien, matkojen, risteilyjen tms.) määrästä riippuen.

Rinnat:

Kuppikoko kasvoi raskausaikana maksimissaan yhden koon. D-kerhossa siis jatketaan, tosin toisinaan mallista riippuen niitä tarvitaan nykyään kaksi. Alun maidonnousuräjähdyksen jälkeen tilanne on ollut aika maltillinen. Värittömiä arpia on tullut rintoihin vähän, kirjavia ei ole onneksi näkynyt. Kauhulla odotan, millaiset patakintaat kohtaan imetyksen loppuessa. Innolla sen sijaan odotan niitä tulevaisuuden uusia, uheita rintoja.

Maha:

Sektion jälkeen varoiteltiin, että mahalla voisi kestää todella kauan palautua sen näköiseksi, ettei se ole enää raskauden puolivälin ylittäneen oloinen. Oma taikinamahani alkaa näyttää ihan normaalilta. Jonkin verran aiempaa roikkuvampi vatsa on ihan sektioarven yläpuolelta ja siihen jää eri tasossa olevat vatsan alueet. Ihan hyvä maha se on silti. Eniten kammosin raskausaikana kaikkea, mikä liittyi napaan, kuten navan ulos pullistumista, napatyrää tai navan repeämistä. Onneksi napani pysyi kuopassaan loppuun asti ja on edelleen oma soma itsensä. Linea negra on haalistunut huomattavasti, minulla se oli melko tumma ja ulottui alhaalta lähes rintojen alle asti. Mielestäni tuo ylimääräinen “vauhtiraita” oli jopa hieno, oman pigmentin muodostama tatuointi.

“Down there”

Kiitos leikkaussalin henkilökunnan perusteellisen imuroinnin, vuotoa oli vähän ja se loppui pian. Keskivartalo saattoi tuntua kahtia sahatulta, mutta eipä tullut mitään kiusallisia pidätysvaikeuksia enteileviä repeämiä tai traagisia yllätyksiä luokkaa “klitorikseni repesi irti” tai muuta tosi karseaa. Kahden viikon karenssin jälkeen tavaran todettiin käyttöönottotarkastuksessa olevan entisenlaisessa kunnossa.

Raskausarvet:

Teini-iässä naisellisten muotojen ilmaantuessa kroppaa saapuivat raidoittamaan vaaleat raskausarvet. Lihaksien kasvaessa aktiivisemmalla urheilukaudella mm. polvitaipeisiini on pohjelihasten kasvun myötä ilmaantunut arpia. Koska kudostyyppi vaikuttaa paljolti raskausarpien syntyyn, osasin odottaa niitä ilmaantuviksi. Arpia tuli kylkiin, sisäreisiin, vatsaan ja nivusiin (?!). Arvet olivat syviä ja kirkkaan värisiä, mutteivät kovin kipeitä. Rasvasin koko keskivartaloa ja rintoja Clarinsin raskausarville tarkoitetulla voiteella ja The Body Shopin kookosrasvalla. Sillä tuskin oli sen ihmeempää vaikutusta kuin se, ettei arpiin sattunut eikä iho kutissut. Nyt arvet ovat haalistuneet vaaleanpunertaviksi ja “kohonneet” kuopistaan lähes ihon tasolle. Onneksi keskivartaloni ei alun alkaenkaan ole ollut mitenkään jumalainen: Yhtä loikkariarpea lukuunottamatta navan alle jäävä arpien rykmentti ei kaada maailmankaikkeuttani. Arpien näkyminen riippuu paljon valon väristä. Luonnonvalossa ne ovat paljon vaaleammat kuin kellertävässä keinovalossa, (kuten kuvista näkee).

Sektioarpi:

Arven alue oli luonnollisesti aluksi todella kipeä. Koko vatsan ja lantion alue oli viikon siinä kunnossa, että sängystä nousemiseen tarvittiin luovuutta. Haava parani tosi nopeasti ja tikit poistettiin terveydenhoitajan kotikäynnillä kahden viikon päästä leikkauksesta ja viiden viikon kohdalla jälkitarkastuksessa haavan arvioitiin parantuneen todella hyvin. Arpi on parantunut siististi ja jää bikinien ja alushousujen alle. Leikkaava kirurgi kehui sen jäävän “karvoituksen alle”. Jäähän se, jos on sukua simpansseille – itselläni ei kasva karvaa puolessa välissä matkaa kohti napaa.

Kokeilin hölkkäillä yhden kerran puolitoista kuukautta leikkauksen jälkeen. Haava-alue kipeytyi kunnolla, minulla oli vähän kuumetta ja muitakin kivoja sivuvaikutuksia (lue paljon verta). Tulin siihen tulokseen, että odotan raskaamman liikunnan aloittamista suosiolla vielä useamman kuukauden, etten saa loppuelämäksi kiinnikkeitä riesakseni. 

Polvet:

Erikoisin raskauden jälkeinen muutos on ollut se, että polvet eivät tunnu kestävän raskaampaa liikuntaa ollenkaan. Ne kipeytyvät niin huonoon kuntoon, etten pääse seuraavina päivinä kyykystä ylös, portaat pitää kiivetä kaiteissa roikkuen ja särky on jotain ihan järkyttävää. Jos lenkkeilen särystä, kivusta ja jäykkyydestä huolimatta, alkavat polvet muljahdella yli, jolloin kipu siirtyy jo sen oloiseksi, että kohta menee jotain kunnolla rikki. Lääkäri epäili, että polvet ovat kenties löystyneet jotenkin raskausaikana, samalla kun ns. asiaan kuuluvaa löystymistä tapahtuu lantion alueella, ja palautuvat ehkä normaaleiksi imetyksen jälkeen. Syytä haettiin myös jalkojen lihasjäykkyydestä, muuttuneesta lantion ja tukirangan asennosta ja kilpirauhasista. Selvittelyprosessia jatketaan. Lääkäri oli samaa mieltä siitä, että koska olen aikaisemmin lenkkeillyt päivittäin, saman painoisena kuin nyt, eivätkä polvet oireilleet  tuolloin mitenkään, ei syytä kannata ensisijaisesti hakea siitä suunnasta.

Iho:

Ihon kunto tuntuu vaihtelevan lähinnä stressitasojen mukana, ei niinkään hormonaalisista syistä johtuen. Pieni notkahdus huonompaan päin tuli, kun aloitin minipillerien syönnin. Kuukautisten tapaista liikehdintää on ollut kerran, mutta ne taisivat pelästyä vallitsevaa tilannetta, koska eivät ole palanneet. Niiden vaikutus ei ehtinyt näkyä naamassa asti.

Muut:

Monien manaamaa hiustenlähtöä en ole huomannut itselläni; ehkä se tulee vasta imetyksen lopettamisvaiheessa? Hampaatkaan eivät ole pudonneet suusta ja kynnet ovat hyvässä kunnossa.

Pää ja yleisvire:

Väsyttää kroonisesti. Hartiat ja niska ovat ihan hirveässä jumissa. Kun on nukkunut oikein vähän, silmiä kuivaa ja niiden ympäristöä ja koko otsaa alkaa särkeä. Olo on silti vähemmän hirveä kuin etukäteen pelkäsin, niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Nesteturvotus:

Raskauden loppuvaiheessa jouduin käyttämään koon 42 kenkiä, kun kengänkokoni on normaalisti 38. Kasvoni olivat pöhöttyneen näköiset ja sormuksia ei saanut sormiin tai niistä pois. Turvotus on hävinnyt jaloista hyvin, mutta sormiin sitä jäi jonkin verran. Sormetkin alkavat pikkuhiljaa olla lähes normaalit, ellen syö kovin suolaista ruokaa.

Kuvassa näkyvät jalkani seitsemännen raskauskuukauden lopulla. Olin laittanut yhdet isoimmista kengistäni jalkaan ja sullonut niihin myös villasukat, koska ulkona oli todella kylmä. Villasukat olivat painaneet nesteisiin jalkoihin hienot kuvot. Osa noista kuvioista osoittautui vesikelloiksi, jotka poksahtelivat ja tulehtuivat… Neuvolassa lohduteltiin, ettei turvotukseni ollut edes pahimmasta päästä heidän näkemistä tapauksista. Silti tuota pöhöttynyttä olotilaa ei ole lainkaan ikävä.

Ihon viimeaikaisista olotiloista ja kropasta asianmukaisesti puettuna löytyy kuvia, kun valitsee palstan tunnisteista Iho-aiheiset postaukset tai Päivän asu-postaukset.

 

Missio(ni)

Heräsin eilen aamulla tuskaisen aikaisin, kiitos kitisevän vauvan. Päätin puoliunisena sängyssä sinnittelemisen sijaan nousta ylös ja suunnata kaupungille hoitamaan asioita. Pitäisi ehkä lähteä useamminkin liikkeelle mahdollisimman aikaisin: Flunssasta huolimatta eilinen oli sangen tehokas päivä.

Ostin kirjekuoria grafiikan postittamiseen, kävin siemailemassa teen ja istuskelmassa lähes tyhjässä kahvilassa, hain postipaketin, (jonka Itella oli ystävällisesti hajottanut valmiiksi avaamisen helpoittamiseksi) ja kävin tervehtimässä vanhan harjoittelupaikkani työntekijöitä.

Lisäksi kävin Lindexillä hypistelemässä jo kyllästymiseen asti blogeissa vilahdelleen yhteistyömalliston tarjontaa. Onneksi ei ollut rahaa ja shoppailukieltokin on edelleen voimassa. Ostin M:lle kuvassa näkyvät housut ja paidan. Niitä olisi tarkoitus yhdistellä valkoisten ja mustien vaatteiden kanssa epilepsiakohtausefektin välttämiseksi. Yllättävän paljon väkeä oli heti aamulla yhdeksältä Keravan Lindexissäkin. Lähinnä myytiin kyllä naisten vaatteita, lastenvaatteet saivat olla rauhassa. Verkkokaupassa iso osa tuotteista oli ilmeisesti loppunut jo yöllä.

Jännittävää ostohysteriaa. Tämä oli ensimmäinen edullisempia vaatteita myyvän vaateketjun ja jonkin “hienomman merkin” yhteistyömallisto, josta ostin jotain. Vaikka pidin kuosista, en olisi maksanut vauvan bodysta ja pöksyistä enempää kuin tuon noin 13 euroa vaatteelta, kun kyseessä ei ole käsin tehty, uniikki, kierrätysmateriaaleista valmistettu tai muuten tavallista ketjutrikoota kummoisempi tuote. Vauvan vaatteiden käyttöikä on vieläpä todella lyhyt verrattuna isompien lasten tai aikuisten vaatteisiin.

Erinäisiä tekemättömiä hommia oli päässyt kertynymään, osittain kiitokset siitä menevät syysflunssalle, ja kaikki keskeneräinen ja sekaisin oleva alkoi stressata siinä määrin, että oli pakko tarttua toimeen.

Postitin grafiikkaa, lähetin partiosähköposteja ja kävin vierashuoneen sotkuksi muuttuneen kaapin kimppuun. Lautapelit pääsivät taas omiin laatikoihinsa, samoin vauvan petivaatteet ja niin sanottu romukori. Erilliset laatikkonsa saivat myös koon 80, 86 ja 92 vaatteet. Koko 74 odottelee jo isossa sammiossa makuuhuoneen nurkassa, että M kasvaisi ulos koosta 68. Koot 50-62 sulloin isoon matkalaukkuun ja makuuhuoneemme kaapin päälle. Isommat koot ovat kellarissa, sillä niitä ei tarvita vielä hyvin pitkään aikaan. Vierashuoneen säilytystornissa on taas kuusi tyhjää koria odottamassa M:n tulevia tavaroita tai muita säilytystarpeita.

Lastenvaatekaaoksen järkeistämisen lisäksi päivittelin kunnallisvaaliehdokkaaksi lupautuneen kaverini nettisivuja. Tein tälle tuollaiset hyvin yksinkertaiset sivut omana panoksenani tämän kampanjan tukemiseksi. Yleissiistin asuntoa, lajittelin pyykkiä, katoin pöydän syksyiseen asuun ja seurustelin sitten useamman tunnin vanhempieni ja veljieni kanssa. He tulivat syntymäpäiväkahveille ja syömään omena-kaurapaistosta.

Illalla maalasimme miehen kanssa yhteistuumin kylpyhuoneen kynnyksen kosteussuoja-aineella. Homma oli notkunut L:n työlistalla yli kaksi vuotta, joten yllätyin, kun hän tarttui toimeen. Ehdotin hienovaraisesti ja puoliksi leikilläni, että ainahan sen kynnyksen voisi käsitellä, jos on tekemisestä pulaa ja tämä teki juurikin niin.

Maalausjälkeä jouduttiin paikkaamaan lähes samantien, kun L astui ehkä viisitoista minuuttia myöhemmin äsken maalaamalleen kynnykselle. Eipä toiminut se ajatus, että vessa saisi olla käyttämättömänä yöaikaan ja kynnys saisi kuivua rauhassa…

Kuva: Lindex

Hauva-vauvat

Kävimme eilen katsomassa suloisia pieniä ruttukuonoja. Yksi pennuista oli muita aktiivisempi ja koetti (vasta viikon ikäisenä!) lähteä tutkimusmatkoilleen pois emon hoivista.

Pennut syntyivät viime sunnuntaina ja niitä oli lopulta peräti seitsemän. Kolme mustaa narttupentua ja kaksi mustaa urosta sekä punainen urospentu tummilla peitekarvoilla sekä erikoisen värinen urospentu, joka rekisteröidään puna-keltaisena, koska sen tulevaa väriä ei voida vielä sanoa varmaksi. Arvatkaa vaan, mikä on suosikkini. Ilman mitään järkiperusteluita, luonnollisesti.

Kuinka emo jakseli? Hyvinvoivalta ja silmissä hoikistuneeltahan tuo näytti. Seitsemästä maha-asukista eroon pääseminen hoikistaisi varmaan ketä tahansa. Ruokakin maistuu kuulemma taas paremmin, kun on tilaa, mihin syödä ja pennut juovat melkoisen määrän maitoa.

Koira-parka innostui käynnistämme niin että tämä jätti pesälaatikkonsa melko pitkäksikin aikaa ja kävi tutkimassa kaikki tavaramme. Selvästikään tämä ei tiennyt, olimmeko tulleet hakemaan koiramme kotiin. Näin ei (vielä) ollut ja vähän haikein mielin jätimme Hertan hoivaamaan poikasiaan.

PS.

Olen kauheassa, järjen seisauttavassa ja jo ennestään univelkaista päätä tukkivassa räkätaudissa. Juttuni eivät ole edes tavallisella henkevyystasollaan, joten näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Voisin oikeastaan nukkua hetken, kun vauvavapaasta parituntisestani on vielä tunti jäljellä.

Päivän asu ja uintinuttura

Eilisen vauvauintireissun asu ja uintiystävällinen kampaus, olkaapa hyvä.

L sanoo noita valkoisia reikäshortseja lasten pikkuhousuiksi. Terveisiä vaan.

Kai olen muistanut kehua, kuinka ammattimaisia kampauksia osaan tehdä – ihan itse!

Shortsit, sukat, neule sekä korvakorut H&M, leggingsit KappAhl ja kengät Keravan Fida. Kaulakoru saattaa olla Seppälästä.