Takiainen

M on viime viikkoina laajentanut ”reviiriään” merkittävästi, samaa tahtia motorisen kehityksen kanssa. Harmillista sinällään, että tämän omat touhut lattialla ovat useimmiten jotain luvatonta, kuten hansikaslaatikon tyhjentämistä, rikkaimurin johtojen kiskomista tai nuottikirjojen järsimistä. Omat lelut eivät voisi vähempää kiinnostaa, olivat ne sitten virikkeellisiä Fisher Pricen värioksennuksia tai hillitympiä puuleluja.

Olemme M:n kanssa molemmat syysflunssassa.
Lämpö on koholla jo kolmatta päivää, ruoka ei maistu normaaliin malliin, väsyttää ja kiukuttaa
– sekä äitiä että vauvaa. M:n kaulan ja takaraivon imusolmukkeet ovat ärhäkkäästi turvonneet,
vaikka tämä ei olekaan pahasti tukkoinen. Yskää kyllä on.

Itsenäisen touhuamisen, olkoonkin pääasiassa pahojen tekemistä, tilalle on tullut taantuminen takaisin sylivauvaksi. Torkkuja otetaan tiheään, mutta uni on levotonta ja katkonaista.
M myös kuorsaa kuin isompikin nukkuja. 

Kun itsekin toimii vajailla tehoilla, olisi mukava laskea vauva hetkeksi maahan. 
Ei toimi. Tämä vain konttaa perässä kitisten ja roikkuu lahkeissa.
Ja ei kai tuollaisella naamalla varustettua kyytiin anojaa raaski käännyttää pois? 

Mistä saisi sairaslomaa vanhempainvapaasta? Että voisi levätä itsensä työkuntoiseksi. Ei tarvitsisi huojua kuumeisena ja kannella nitisevää vauvaa. Ainiin, äideillä ei ole työaikaa tai oikeutta sairastaa. Unohdin.

 

 

Vauvanakit

Kävimme sunnuntaina katsomassa Hertan pentuja.

Edellisellä kerralla pennut mahtuivat kämmenelle, nyt ne olivat jo tuollaisia pötkylöitä.  

Vielä yhden kerran olisi tarkoitus katsastaa pentue ennen kuin ne lähtevät omiin uusiin koteihinsa.

M oli silminnähden kiinnostunut koirista, mutta ison koiralauman
(kolme aikuista koiraa ja seitsemän pentua) remahtaessa haukkumaan, tämä vaikutti säikähtäneeltä.

Tuo vaalea urospentu on ihan mieletön, mutta meidän eläintarhaan ei yksinkertaisesti mahdu yhtään hoidokkia lisää. Akuutilta koiravauvakuumeelta suojaa myös oma ihmisvauva, jonka hoitamisessa on melkoisesti urakkaa.

Mutta oivoi ja tuitui silti!

 

Halloween-inspiraatiota eli kuva-arkistojen aarteita

Ensi viikonloppuna on jälleen aika juhlistaa Halloweenia. Tänä vuonna päätin pitää sen tiimoilta Party Lite kutsut. Saapa täydennettyä omia kynttilävarastoja samalla. Joulun aikaan ja pimenevinä iltoina tulee varmasti poltettua jälleen rutkasti kynttilöitä.

Hiukseni olivat kuvien ottohetkellä mustat, sopivat teemaan yllättävän hyvin, samoin kuin kalmankalpea iho.

Kuvamateriaali on toissavuoden Halloweenjuhlista. Askartelin tuolloin melkoisen määrän pahvilepakoita ja 
-kurpitsoita sekä ostin jonkin verran koristeita. Ne ovat kaikki tallella yhtä rikkoutunutta lepakkoa lukuunottamatta.

Tarjolla oli retiisi-oliivi silmämunien sekä manteli-nakkisormien lisäksi juures- ja vihannespaloja dipattavaksi sekä cocktailtikkuihin pisteltyjä hedelmiä, juustoja ja lihapullia.

Boolikulhossa uiskenteli jäinen käsi. Muffinsseissa oli mustia ja vihreitä nonparelleja, karkit oli valikoitu teemaan sopiviksi (haamuvaahtokarkkeja, samlmiakkipääkalloja ja hedelmähämähäkkejä. 

Ruokalistastakin saattaa huomata että tuolloin vieraana oli lapsia, nyt vieraslistan koostuessa aikuisista, tulee ruokakin olemaan ”aikuisempaa”.

Koristelupuuhat on jo aloitettu ja ruokapuolikin pähkäillään piakkoin lopullisesti.

 Lisääntyvä pimeys saa minut kärttyisemmäksi ja väsyneemmäksi, mutta sopiva määrä erilaisia Halloween-pippaloita, pikkujouluja ja muuta hauskaa pitää mielen virkeänä. Miksipä hyvä seura ja ruoka ei sitä tekisi!

 

Kyllä meilläkin treenataan!

Vain yhdellä perheenjäsenellämme on tällä hetkellä treeniohjelma käynnissä. Edellinen treeniraportti on toukokuulta, joten ajattelin korjata asian. Kehitystä on tapahtunut ja onhan se odotettavissa, kun treenitunteja kertyy vuorokaudessa kahdesta yhdeksään!

Kuvassa istumatreenit ovat keskeytyneet ja vaihtuneet kiinteään tuijotukseen. On huolestuttavaa, että tietokoneen näytöllä pyörinyt Epic Sax Guy näytti oikeasti kiehtovan vauvaa.

Toukokuiset kyynärnojat ovat vaihtuneet vauhdikkaaseen matkakonttaukseen, istumalihasten vahvistamiseen sekä yleisiin tasapainoa ja notkeutta parantaviin harjoitteisiin. Pystyyn pyritään muun muassa kuvan esittämästä asennosta ja välillä innostutaan tapailemaan myös karhukävelyä.

Tällä hetkellä ohjelmassa on lisääntyvässä määrin seisomaannousuja tukea vasten, tavaroiden kiskomista pois paikoiltaan, painon siirtoa jalalta toiselle ja yhdellä jalalla seisontaa tukea vasten. Vain toisella kädellä tuen ottaminen ja asennon vaihtelu on saavuttanut suuren suosion, kulloinkin valvontavuorossa olevan aikuisen suureksi riemuksi.

Mielenkiinnolla seuraamme, pitääkö perhekahvilassa M:lle nopeaa kävelyn aloitusta
povanneen kylävaarin ennustus paikkansa…

Leppoisaa sunnuntaita!
Sain nukkua tänään aamupäivätorkut ja iltapäivällä on kuvataidekoulua
eli luvassa on vielä lisää akkujen lataamista tulevaa viikkoa varten.

 

Parisuhde vauva-arjessa / Kolmas ja viimeinen osa

Puolen vuoden kokeilujakson jälkeen olen todennut, että vauvan saamisessa
on parisuhteen kannalta hyviäkin puolia: 

Kun on jokin yhteinen projekti, kuten tässä tapauksessa lapsi, täytyy toimia tiiminä eli huolehtia entistä huolellisemmin kommunikaatioista, työnjaosta ja työparin jaksamisesta.

Lisäksi ajoittain rasittava tarpeeni olla lähes jatkuvasti kontaktissa muihin ihmisiin (niin sanotun yksinäisen ajan tarpeeni on hyvin vähäinen) kuormittaa L:ää vähemmän, koska onhan minulla vauva seuranani.

Olen joskus dramaattisuuteen taipuvainen ja saatan vatvoa joitain asioita mielessäni liikaa edestakaisin. Koska vauva järjestää jatkuvasti ohjelmaa, en ehdi hautoa ajatuksia turhan kauaa.

Parisuhteen toinen osapuoli on erittäin vahvasti läsnä koko ajan; L työskentelee lähinnä kotona ja ulkoiluja, kyläilyjä sekä asioiden hoitoa lukuunottamatta olemme M:n kanssa lähinnä kotioloissa. Näin ollen toista näkee lähes ympäri vuorokauden, joskin työaikana keskinäinen kontakti jää syystäkin vähiin.

Lisäksi isän ja pojan touhuja on mukava seurata. On mielenkiintoista nähdä, miten toinen hoitaa tietyt asiat, nojaten omiin lähtökohtiinsa ja persoonaansa, aivan eri lailla, mutta varmasti ihan yhtä hyvin. On ylipäätään hienoa nähdä toisesta jotain ihan uutta eli ”vanhemuus-rooli” – lähes kuuden vuoden yhdessäolon jälkeen.

Huonoja puolia? Kiistatta huonoa on luonnollisesti molempien jatkuva väsymystila, joka kiristää ajoittain pinnaa; Pikkuasioista tulee helpommin kahnausta (ja sanottua ikävään sävyyn). Toisen naama ja tekemiset alkavat ajoittain tympiä, kun kumpikin pyörii paljon kotinurkissa.

Iltaan sijoitettu parisuhdeaika saattaa kutistua vähiin, jos työ- tai harrastuskuviot haukkaavat siitä osan tai vauva ei malta nukahtaa normaalin rytminsä mukaisesti. Koska untakin on pakko koettaa haalia vauvan yöunien aikana mahdollisimman paljon, ei yhteistä aikaa viitsi viettää keskellä (aamu)yötäkään.

Vauvan hoito aiheuttaa välillä riitaa. Mielestäni L on aivan yhtä pätevä – tai epäpätevä, hoitamaan lastamme kuin minäkin. Pyrin kommentoimaan tämän toimintaa vain silloin, kun se aiheuttaa minulle harmia tai ylimääräistä työtä. Esimerkkinä tästä tapaus, jossa L koetti ensin juottaa M:lle vettä nokkamukista:

Huomautin, että vauvan ei tarvitse vielä juoda vettä, vaan neste saisi olla maitoa, kun maidossa on rautaa, vitamiineja ja muuta tarpeellista, mitä kiinteä ravinto ei vielä sisällä tarpeeksi. M kakoi vettä ja valutti suurimman osan päälleen, joten sanoin, että eiköhän vauvalle sose- ja sormiruoat, tuttipullo ja tissi ole ihan riittävän monta osattavaa asiaa syömis- ja  juomisrintamalla – tarvitseeko tätä sotkea vielä nokkamukillakin. L kaatoi nokkamukiin ”lypsämääni” rintamaitoa. Maidon kerääminen on minulla työn ja tuskan takana ja kiukutti nähdä lähes kaiken maidon valuvan vauvan vaatteille. Ehdotin maidon siirtämistä pulloon ja siinä vaiheessa L hermostui ”avustukseeni”.

(Harvoin tuon tyyppisiä kahnauksia tulee, mutta aion jatkossakin sanoa asioista, jos se on oikeasti tarpeellista: Turhista narisemisesta tulee molemmille vaan kurja olo.)

Ja lopuksi meidän huushollissa hyväksi todettuja tapoja huolehtia parisuhteesta:

Omat harrastukset ovat tärkeä henkireikä. Vaikka partio tuntuu vievän välillä enemmän energiaa kuin se antaa, tuo se mukanaan tietyn porukan, jonka näkeminen on mukavaa. Partio tarjoaa useita mahdollisuuksia haastaa itsensä toimimaan paremmin ja oppimaan uutta. Kuvataidekoulussa ajatus irtautuu kaikesta kotiin liittyvästä, etsii uusia uria ja mieli alkaa luoda uutta. Käsillä tekeminen ja sosiaaliset kontaktit tuovat nautintoa tekemiseen.

Yhteisillä harrastuksilla on virkistävä vaikutus. Kun molemmat tuntevat samoja ihmisiä harrastustoiminnasta, on toisen itsekseenkin tekemien juttujen kuuntelemiseen enemmän kosketuspintaa. Tällä hetkellä harrastuksiksi luokiteltavia yhteisiä puuhiamme ovat partio ja vauvauinti. Molemmat ovat niin sanotusti koko perheen harrastuksia eli M kulkee myös mukana menossa. Yhdessä tehtävät asiat kerryttävät yhteisiä (useimmiten onnistumisen) kokemuksia.

Meillä on vauvanvahtivuorot; Arki-iltamme viisi tuntia työajan jälkeen ja ennen vauvan yöunia on jaettu puoliksi niin että molemmille jää kaksi ja puoli tuntia aikaa puuhailla haluamiaan asioita ja hoitaa omia osuuksiaan kotitöistä, ellei niiden tekeminen ole onnistunut vauvan kanssa ollessa. Koen saavani niin kutsuttua ”omaa aikaa” ihan riittävästi. Ehdin tehdä vauvavapaalla ajallani kotitöitä (lähinnä siivoilla ja järjestellä), kirjoittaa blogia ja lukea muiden blogeja, katsoa toisinaan joitain televisio-ohjelmia, käydä joskus kyläilemässä…
tai ottaa vaikka torkut.

Erilaisin nukkumajärjestelyin pyrimme saamaan mahdollisimman paljon unta. Sitä kaipaamme molemmat. Riittävää unensaantia on koetettu varmistaa sillä, että L nukkuu arkiyöt pääsääntöisesti viereisessä huoneessa, mutta auttaa levottomimpina öinä joskus vauvan rauhoittelussa. Viikonloppuna yhdessä nukkuminen vauvan heräilyineen ei vaikuta niin paljon työsuoritukseen, koska päivälläkin voi torkkua.

Erikseen ”korvamerkitty” parisuhdeaikamme alkaa joka arki-ilta kello yhdeksän ja kestää yleensä siihen asti, kunnes nukahdan (eli kymmeneen tai yhteentoista). Täytyy kehua, että on ollut mainio ajatus. Päivän tapahtumat ehtii kerrata toisen kanssa, kenties katsoa jonkin ohjelman tai puuhata yhdessä mitä ikinä mieliikin. Kahdenkeskeisen ajan ja läheisyyden kiintiöt täyttyvät molemmat kertaheitolla.

Kotitöiden osalta vastuualueemme on jaettu selkeästi. (Jako tehtiin heti muuttaessamme yhteen, mutta sitä on muutettu pieniltä osin myöhemmin.) Kun molempien työt on määritelty, ei niistä tarvitse jatkuvasti kinastella. Jos esimerkiksi ruokaa ei ole valmistettu ajallaan, on syypään tilanteeseen L. Mutta jos pyykkikopat ovat täpötäynnä, olen itse luistanut omista hommistani. Koska molemmat ovat sitoutuneet hoitamaan oman osansa töistä, ei toiselle tarvitse kuin muistuttaa, että: ”Metallien keräysastiaan ei enää mahdu mitään” ja kierrätysastiat tyhjentyvät silloin pikapuoliin. Näin on selkeästi tiedossa, kuinka paljon kukin huolehtii kodista, eikä omaa osuttaan voi suurennella tai toisen tekemiä töitä vähätellä.

Hyvin ”huollettu” sosiaalinen elämä, ystävien, sukulaisten ja harrastustovereiden kohtaaminen, yhdessä tai erikseen, tuo iloa ja jaksamista. Vaikka tuttavapariskunnan kahville pyytäminen, juhlien järjestäminen tai puolison potkiminen kodin ulkopuolelle viettämään aikaa ystävien kanssa vaatiikin oman satsauksensa, se maksaa itsensä moninkertaisena takaisin. Lapsen kasvaessa olisi kurja huomata käpertyneensä kotiin, kieltäytyneensä kutsuista tai ehdotuksista tavata ja siten hukanneensa osan tuntemistaan loistavista persoonista jonnekin matkan varrelle. Kaikkea ei ehdi ja jaksa eikä joka rientoon ole mielekästäkään yrittää revetä. Mutta toisaalta, kun saa keskustella asioista ja nauraa hölmöille jutuille edes välillä, pysyvät sosiaaliset taidot yllä ja pääkoppa tuulettuu.

Hermojen säilymisen kannalta ja ajoittaisten lyhyiden karkumatkojen (kuten ulkona syömisen) näkökulmasta miniperheemme ulkopuolinen apu on tärkeää. Onkin siis paikallaan antaa kiitosta molempien perheille, M:n kummeille ja muille vauvaa vaunuajeluttaneille, tälle syliä ja meille lastenhoitoapua tarjonneille.

 

Kuvan on ottanut Jussi Eerola

 

Näillä tapetoisin kokonaisen talonkin

Ehdoton suosikkini tapettivalikoimien ihmeellisessä maailmassa on ollut Ferm Living siitä asti,
kun olen tiennyt kyseisen merkin olemassaolosta.

Aika harvan tapettivalmistajan kohdalla voisin sanoa, että melkein minkä tahansa rullan heiltä minulle toisi,
se kelpaisi. Ihan älytöntä. Ja kyseisen puljun sisustustarroja ei edes lähdetä sotkemaan tähän enää tai tulee vähintään henkinen vararikko.

Mutta hei hippibusseja!

Keltaisia retropuita!

Sieniääääääää! 
Ja sitä kuuluisaa salakavalasti suosikkilistalle kipuavaa mintunvihreää.

Kävimme M:n kanssa ensimmäistä kertaa MLL:n järjestämässä perhekahvilassa. Jännää oli – käyttökokemuksia ehkä enemmän useamman kerran jälkeen. Vielä pitäisi hakea joululahjoja Valintaladosta, silitellä kissoja, saunoa ja ottaa päivätorkut tasoittamaan huonosti sujuneita öitä.

Ihanaa perjantaita teille kaikille!
Aurinkokin kurkistelee varovasti pilven raosta.

Kuvat: Ellos

 

 

Uusi päiväpeitto

Vanha päiväpeittomme oli koenut useiden sängyllämme viettämiensä vuosien aikana kovia. Sekä ihmiset että eläimet olivat kohdelleet sitä kaltoin ja se oli käynyt läpi kymmeniä, ellei satoja pesuohjelmia. Eräänä päivänä peitto alkoi olla siinä määrin lopussa, että oli aika harkita uuden hankkimista.

Selailin (krhm, vessalukemisina) postimyyntikuvastoja ja siinä se oli, ihana juuttikangastyyppinen, tyyliltään sopivan ronski peitto. Ja niin sanotusti siltä istumalta päädyin tilaamaan meille kuvassa näkyvän peiton. Laitan blogiin kuvia peitosta kotonamme heti kun tuo pahuksen sade lakkaa ja aurinko paistaa niin,
että saan riittävästi valoa kuvaamiseen.

Eli kuka ikinä sitä vettä kaataakin alas tätä tahtia, pieni tauko olisi paikallaan, kiitos.

 

Argh.

Huom! ”Puklujuttu”-kammoiset, älkää lukeko!

Olimme lähdössä M:n ja vanhempieni kanssa Ikeaan.

Olin valinnut M:lle siistimmät vaatteet vakosamettihousuja ja valkoista ”kauluspaitaa” myöten. Kauluspaita oli jopa silitetty, mikä on itsessään harvinaisuus. (Sivumennen sanoen silitän meillä kaiken, mitä vaivaudutaan silittämään, vaikka inhoan silittämistä enemmän kuin mitään muuta kotityötä.) M:llä oli päällään vasta housut ja hihaton alusbody; Ajattelin säästää päälliskerrosta sotkuilta viimeiseen asti. 

M puklailee edelleen paljon. Toivoin kiinteiden auttavan asiaa, mutta niiden myötä lattiat, seinät, huonekalut ja tekstiilit ovat maitopuklun sijaan ällöttävässä kukkakaali-, porkkana- tai peruna-maitovellissä. 
Superärsyttävää ja -turhauttavaa. 

Ajattelin syöttää M:n vielä ennen lähtöä. Hieman syömisen jälkeen M taas puklasi ja sain napattua enimmät pukluannoksesta käteeni (kiinteämpi puklu on sentään helpompaa kopata, hurraa). Piti saada nopeasti rätti käyttöön, ettei puklu valuisi meidän molempien lähtövaatteille, joten huikkasin L:lle,
että voisiko hän tuoda pikana rätin.

L antoi rätin ja otin sen vastaan olkani yli sitä kummemmin tiirailematta ja länttäsin sen puklulammikkoon. Virhe. Heti kun näin ”rätin” tajusin sen olevan se kauluspaita. Voi kissan takamuskarvoihin jumittuneet kuivaneet ulosteet sentään. Ehkä turha sanoa, että otti aivoon. 

Kun huomautin, että toit sitten lähtöpaidan rätiksi, L toi kyllä oikean rätin, mutta lähti sitten kiikuttamaan yltä päältä oksennuksessa olevaa paitaa M:n vaatekaappiin. Ihailtavaa keskittymistä käsillä olevan asian tekemiseen.

Argh. Kumma juttu, miten tällaiset pienetkin asiat saavat välillä verenpaineen nousemaan.

Tässä kohtaa voisi toisaalta ajatella Oi mutsi mutsi-blogin Antikirosana-postausta ja todeta, että pääpiirteissään L hoitaa asiat mainiosti eikä viimeisten hampaidentekoöiden jälkeen kummankaan aivotoiminta ole kovin priimaa.

 

Vauva vs. parisuhde osa 1.

Tämän postauksen keskeinen aihe on oman identiteetin muuttuminen ja toisaalta sen säilyttäminen lapsen saamisen myötä. Pohdin myös, miten toisen katoaminen omiin vanhemmuusmaailmoihinsa voi pistää parisuhteen marssijärjestyksen uusiksi – tai perustavanlaatuisesti keturalleen.

Ehkä isoin tähänastinen oivallus on ollut se, että olen vapautunut ajatuksesta, jonka mukaan äitiys määrittäisi tästä lähin kaikkea tekemistäni ja ajatteluani. Kun lukee lastenhoitoon ja -kasvatukseen liittyvää kirjallisuutta, blogeja tai kolumneja, pohjavire on usein sellainen, että äitiyden tulisi näkyä kaikessa, mitä teet, sanot tai ajattelet. (Ja siinä kohtaa Stiga karkaa toppahanskoista.)

Mielestäni kaikkea ei tarvitse peilata sen kautta, että teenkö nyt asioita oikein äitinä tai mitä ajattelen tästä asiata äidin roolin näkökulmasta ja voinko nyt enää harrastaa tai tavata ihmisiä, koska lapsi.

En koe itse ”hurahtaneeni” tähän äitiystouhuun täysin. Joku voi pitää minua sen vuoksi huonona äitinä.

Fyysisellä tasolla olen koettanut huolehtia siitä, etten ala syömään ihan mitä sattuu, muistan urheilla joskus, koetan pukeutua siististi ainakin kun poistun kotiovesta ja muutenkin huolehtia itsestäni. Haluan edelleen kokea itseni viehättäväksi ja toivoisin että puolisokin pystyisi siihen (ja näin käsittääkseni onkin). Minulla on myös omia harrastuksia, joita olen jatkanut lähes samoin kuin ennen vauvan syntymää. 

Itsestä huolehtimisen lisäksi minulle on tehnyt hyvää pitää kahden kuuloelimen välissä ajatus siitä, että olen äitinä toimimisen lisäksi myös nainen. Kaipaan edelleen silloin tällöin jalkahoidossa tai kampaajalla käymistä, istuvat rintaliivit ovat yhä hyvä sijoitus ja kehuja, kukkia ja pieniä huomionosoituksia otan vastaan mielelläni, olkoon, että vauvallekin tuodut asiat ilahduttavat. Läheisyys, kosketus ja seksi ovat edelleen yhtä lailla tarpeen, vaikka viimeisimmän spontaanius kärsii vauva-arjessa.

Olen kuullut monen suusta, että jotenkin oma minuus hukkui vauva-aikana (ja osalla pidemmäksikin ajaksi) kokonaan. Monet sanovat myös ymmärtävänsä jossain määrin, miksi kumppani joko etääntyi tai lähti; Olisi varmaan kenelle tahansa vaikeaa käsitellä tilannetta, jos suhteen toinen osapuoli onkin äkkiä jokin täysin vieras, hormonihuuruinen olento, joka ei pese hiuksiaan, osaa puhua vain lapsista eikä ole enää kiinnostunut kumppanistaan tai mistään samoista asioista kuin ennen.

Psyykkisellä tasolla olisikin tärkeää muistaa olla välillä vähän itsekäs, ajatella hetkittäin myös sitä, mitä minä haluan ja tarvitsen. Ja kertoa omat ajatukset myös suhteen toiselle osapuolelle. Eikä kumppania saisi pitää itsestäänselvyytenä. Tästä ei pitäisi tulla vain lapsen toista vanhempaa vaan tämän tunneilmastoa ja odotuksia perhe-elämän sekä parisuhteen osalta pitäisi muistaa pysähtyä kuuntelemaan. Mielestäni Mami Go Go-blogin Minttu kirjoittaa aiheesta todella hyvin postauksessaan ”Me kaksi”.

Suhde itseen, oma arvomaailma ja asioiden tärkeysjärjestys muuttuu varmasti lapsen saamisen myötä. Mielestäni olisi tärkeää asettaa asiat silti oikeaan mittakaavaansa: Lapsi ei ole koko maailma eikä hänestä kannattaisi sellaista tehdäkään; Vanhemmiten lapsiparkaa voi muutoin ahdistaa olla aikuisen olevaisuuden ja todellisuuden keskipiste. Elämässä on edelleen paljon muutakin merkityksellistä kuten puoliso, ystävät, läheiset ja itselle tärkeät asiat kuten urheilu, taide tai yhdistystoiminta – mikä nyt kullekin on ollut mieluista.

Rakastaminen ja parisuhteen hyvinvointi on ennen kaikkea tahdon asia, johon molempien pitää sitoutua. On olemassa sekä kokeiltua että kuultuja näppäriä käytännön keinoja parisuhteen hoivaamiseen, siis vanhan viisauden ”et voi rakastaa muita, ellet rakasta itseäsi” sekä kehotuksen kuunnella kumppania lisäksi. Mutta se on jo ihan toinen postaus.

Tämän postauksen yhteenvetona ”ihmissuhde-ekspertti” (ha!) tohtori Norppa suosittelee:
1) Älä hukkaa itseäsi hormonihuuruihin
2) Pidä itsestäsi huolta, fyysisesti ja henkisesti (mahdollisuuksien mukaan)
3) Tee välillä itsekkäästi asioita, joista nautit
4) Älä heitä harrastuksiasi romukoppaan, vaikka pistäisitkin ajankäyttöä uuteen uskoon. 
(Säilytä edes yksi ihan oma harrastus.)
5) Muista pysähtyä kuuntelemaan sekä itseäsi että kumppanisi tarpeita, tunteita ja odotuksia
6) Sitoudu olemaan toiselle läsnä, fyysisesti ja henkisesti (Muista harrastaa myös seksiä!)

Näiden ajattelumallien ja toimintatapojen avulla olen onnistunut löytämään jonkinasteisen tasapainon vauva-arjessa luovimiseen. En voi luvata, että ne toimisivat kaikilla, joten suosittelen niitä lähinnä herättämään ajatuksia. Joilla ei sitten ole vaihto- eikä palautusoikeutta!

~..~..~..~..~..~..~

Parisuhde vauva-arjessa postausten sarjan osa 2 käsittelee asioita,
jotka meidän tapauksessamme koetaan onnistuneina ja jopa parantuneina vauva-arjen myötä
ja asioita, jotka rasittavat parisuhdetta.