M-matkustusta

Luvassa on pieni kuvareportaasi reissusta.

Junamatkat sujuivat pääpiirteissään hyvin molempiin suuntiin.
Loppumatkasta väsymys aiheutti hermostunutta kitinää sekä Tampereelle mentäessä että takaisin Keravalle matkatessa. Muutoin tutkittiin junalippua, avainkorttia ja kaikkea muuta kuin omia leluja, kurkittiin maisemia, koetettiin kiskoa verhoja alas sekä ottaa kontaktia kanssamatkustajiin.

Omat lelut jaksoivat kiinnostaa hieman paremmin kun kotona, heti kun ne tuotiin vieraaseen ympäristöön. Hotellihuoneen tutkiminen jaksoi kiehtoa yllättävän pitkään, vaikkei se edes ollut kovin suuri;
Säästyimme suuremmilta tylsisistymisestä johtuvilta kiukutteluilta.

L ei ole tästä asiasta samaa mieltä, mutta kuten kirjoittelinkin blogin Facebook-sivuilla, minulle lomafiilikseen pääsemiseen riittää pienikin maiseman vaihto. Mökillä käyminen, Tampereelle reissaaminen tai yksi yö vaikka kaverin nurkissa riittää hyvin irtiotoksi. Kun selasin reissukuvia läpi, tästä välittyi mielestäni hyvin se fiilis, minkä pieni tuulettuminen, puhtaat lakanat ja arkiaskareiden unohtaminen hetkeksi saa aikaan.

Ruokakin tuntui maistuvan paremmin reissussa, mutta siitä saattaa olla kiittäminen myös antibioottikuuria, joka on toivottavasti auttanut korvia parantumaan ja tehnyt siten nieleskelemisestä jälleen mukavamma tuntuista.

Ruokalappu unohtui pakata matkalaukkuun. Onneksi mukana oli sen sijaan seitsemän harsoliinaa, joten niistä riitti yksi uhrattavaksi ruokalappukäyttöön. Harsoliinaa on viime aikoina käytetty myös vauvan kuivaamiseen uimahallilla, kun unohdin ottaa pyyhkeet vauvauintiin sekä likaisten kestovaippojen kuljetussuojina, kun muovipussin pakkaaminen on vähän jäänyt. Ai mikä univelka…

L:stä otetut matkakuvat olivat taas hieman taiteellisempia, kun olin saanut heilua kameran kanssa. Kuvat keskittyivät matkapuvuston kuten yhteensopivien paitojen ja sukkien ikuistamiseen. Ja olinpa muutaman farkkupeppuotoksenkin saanut siepattua, mutta niitä ei kuulemma saanut julkaista. Höh!

Vauvan mielestä parhaita juttuja hotellihuoneessa olivat:
Kylpyamme, jonne pääsi lutraamaan ja läiskyttelemään äidin seuraksi,
peilikaapin ovi, josta saattoi peilata itseään,
lattialla oleva roskakori, jota yritettiin ahkerasti tyhjentää
sekä reikä pesuallastasossa eli käsipyyheteline, josta saattoi käydä repimässä paperia ja koettaa syödä sitä.

Nyt suuntana olisi crossing-tunti. Ensimmäinen sitten yhden lukioaikana kokeillun. Apua!

 

2 kommenttia artikkeliin “M-matkustusta

  1. Meillä on ahkerassa käytössä Kozy Carrier, josta olemme ainakin tähän ikään asti tykänneet kovasti.
    Ainut miinus on ollut se, että mies haikailee teknisemmän ja vähemmän ”hippiliinan” näköisen kantovälineen perään. 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *