Ei suolaa haavoihin vaan rasvaa arpiin

Osa teistäkin ehkä huomasi, että Kristaliina kyseli Puutalobabyn puolelta testaajia Trendiin.
Trendiin tehdään juttua tuotteista, jotka joko lupaavat vaalentaa/vähentää olemassa olevia raskausarpia 
tai ennaltaehkäistä arpien syntymistä. Osa teistä on lueskellut juttujani niin pitkään, että muistattekin ehkä, 
että ensin mainitun kaltaiselle ihmetuotteelle olisi kysyntää.

Ilmoittauduin siis mukaan ja kävi ilmi että pääsin testiryhmään.
Kenties joku oli lukenut menneen postaukseni ja todennut että: “Huhheijaa, noille arville täytyisi tehdä jotain“.

Pian postilaatikosta kolahtikin kaksi tuotetta testattavaksi. Etukäteen käydyn sähköpostikeskustelun perusteella testattavikseni valikoituivat Bio-Oil ja Vichyn raskausarpivoide.

En ole aikaisemmin käyttänyt  kumpaakaan tuotteista. Bio-Oilista olen kuullut positiivista palautetta ja aikomuksenani oli ollut sitä kokeillakin, mutta se oli jäänyt suunnitteluasteelle. Vichyn kasvovoidesarjani on ainakin ollut mieluinen, joten molempia tuotteita on mielenkiintoista päästä kokeilemaan.

Otin ensimmäiseksi käyttöön Bio-Olin ja olen käyttänyt sitä lantion ja vatsan alueelle
kaksi kertaa päivässä, kuten ohjeessa kehotettiin, nyt kolmen päivän ajan.
Rintoihin olen laittanut tuotetta vain iltaisin, että se saisi imeytyä eikä tuhrisi vauvan kasvoja imetettäessä.
Rintojen arvet ovat muutenkin lähes huomaamattomia.
Tarkoituksenani on käyttää saamani pieni purkki loppuun.

Otin toissapäivänä “Ennen-kuvat” ja saatuani purkin käytettyä aion ottaa “Jälkeen-kuvat”.
Kuvat ovat vapaaehtoinen osa testiä, mutta minusta ne ovat tarpeelliset, sillä oman mahan muutoksia ei välttämättä huomaa itse, elleivät ne ole todella rajut. Mahaansa vilkaisee peilistä kuitenkin päivittäin.

En saanut mitään tiukkaa raportointiohjetta.
Lähtötilannetta ja omaa taipumusta arpien saamiseen pyydettiin kuvailemaan.
Tuotteiden käyttökokemuksia kehotettiin kirjaamaan ylös, vaikkapa plussia ja miinuksia listaamalla. 

Bio-Oilista voin kolmen päivän käytön perusteella sanoa, että tuoksu on neutraali, levittyvyys hyvä
ja jotain ihossa tapahtuu, tosin en tidä onko se mitään vaikuttavaa; Jonkin aikaan levityksen jälkeen arpialueella tuntuu kummallista kihelmöintiä. Ensimmäisenä päivänä unohdin levittäneeni koko voidetta ja ajattelin sukkahousujen kutittavan, mutta kutina ei ollutkaan ihon pinnassa vaan jossain syvemmissä ihokerroksissa.
Mielenkiintoisen  tuntuista!

Jos haluatte perehtyä tuotteisiin, niiden käytökohteisiin tai -ohjeisiin, tuotesisältöön ja lupauksiin, 
linkkaamani Yliopiston apteekin tuotesivut antavat hyvät tiedot ensihätään.

Ensimmäinen testiraporttini lähtee eteenpäin huhtikuussa.
Miten on, haluatteko testin edetessä kuulla, onko tuotteista ollut jotain apua?
Sain nimittäin luvan kertoa kokemuksistani myös blogin puolella.
Testi jatkuu todennäköisesti huhtikuun jälkeenkin, sillä pitäähän Vichynkin voidetta kokeilla.

PS.
Pahoittelut mahdollisesti traumatisoivista arpikuvista!
Tätä se vain on tai tulee olemaan, jos ei satu voittamaan geenilotossa.

 

Saksankielinen rakkaudentunnustus ja lopun ajan sillisalaatti

Kiitos blogitunnustuksesta sekä haasteesta kuuluu lounalle, Rosannalle ja kultahillokalalle. 

Koska olen tähän haasteeseen vastaamisessa armottomasti jälkijunassa, jätän haasteeseen vastaamisen ikään kuin vapaaehtoiseksi ja -muotoiseksi. Jos siis innostut tarttumaan haasteeseen omassa blogissasi, ole hyvä!

Vastaan itse myös rennolla otteella, sillä moni on varmasti lukenut jo lukuisia vastauksia samaan haasteeseen.
Jos jotakuta lukijaa kiinnostaa, millaisten blogien pariin palaan aina uudestaan, palstani sivupalkista löytyy melko kattava lista, jota päivitän aina kun muistan.

——————————————————————-

Iloa elämään

Haasteessa pyydettiin pohtimaan asioita, jotka tuovat iloa tällä hetkellä. Olen aina ollut hieman kaamosväsymykseen, jopa kevyeen (kaamos)alakuloisuuteen taipuvainen. Vaikka päivät ovat jo hieman pidentyneet, saa päivisinkin usein vallitseva harmaus yhdessä univelan kanssa olon ajoittain hyvin nuutuneeksi. Joten koko ajan lisääntyvä valo ja aurinkoiset päivät piristävät.

En oikein osaa laiskotella. Toki jokusen tunnin voisi vain olla, jos vaan pystyisi, muttei päivätolkulla. Jos en tee mitään, oloni on tukkoinen, vetelä ja huonolla tavalla aikaansaamaton. Partion pääsiäisleirin suunnittelu, blogiin liittyvät projektit ja hiljalleen etenevät kotipuuhat pitävät mielen virkeänä ja kiven vierimässä.

Kaikki kevätjutut innostavat. Kukkarintamalla tulppaanit ovat kierroksessa tällä hetkellä ja helmi-maaliskuussa vuoroon astuvat keltaiset krookukset sekä peruna- ja tavalliset narsissit. Kevääseen liittyviä onnea tuovia asioita ovat myös pääsiäiskoristeluiden sekä vauvan ensimmäisten oikeiden syntymäpäivien suunnittelu.

Hyvinvointi

Itsestään huolen pitäminen muista huolehtimisen ohella on ajankohtaista tällä hetkellä ja tuottaa tyytyväisyyttä. Urheilu, kehon kuivien kohtien kookosrasvaaminen, ihanan kliinisellä tuoksulla höystetyn liian kalliin lahjarasvan (en kerro, mitä se maksoi, ettei HelloAochia ärsytä! 😉 sipaiseminen kasvoille ja saunassa venyttely ja rauhoittuminen tuovat voimaa ja hyvää oloa. Nämä yhdistettynä pääpiirteissään terveelliseen ruokavalioon vastannee myös kysymykseen siitä, miten pidän itsestäni huolta.

Kirjallisuus ja musiikki

Myös viittä suositeltavaa ja kenties myös omaa suosikkikirjaa ja yhtyettä kysyttiin, joten täältä pesee: Mieleenpainuvia kirjoja ovat olleen muun muassa Antoine de Saint-Exupèryn Pikku Prinssi,
Guy Gavriel Kayn Tigana-sarja, Leena Lehtolaisen Jonakin onnellisena päivänä,
J.R.R Tolkienin Taru Sormusten herrasta ja Astrid Lindgrenin Ronja Ryövärintytär.

Suosikkiyhtyeitä ja -artisteja vuosien varrella ovat olleet ainakin Linkin Park, Apulanta,
Scandinavian Music Group, Maija Vilkkumaa ja PMMP. Kuuntelen musiikkia pääsääntöisesti laulettuna lyriikkana en niinkään musiikkina, kenties epämusikaalisuudestani johtuen?

Tarpeellisimmat

Entäpä viisi asiaa, joita tarvitsen päivittäin?
Ainakin ihmiskontaktia, oli se sitten vauvan kanssa touhuamista, miehen sylissä lepäilyä,
kavereiden kanssa kahvittelua tai harrastustouhuja. 
Uni on noussut rikkonaisten öiden vuoksi koko ajan keskeisempään asemaan
ja siksi se pääsee listalle eikä ruokaakaan sovi unohtaa. Syöppö mikä syöppö! 

Jotain luovuuteen tai kauneuteen liittyvää haluaisin tehdä päivittäin:
Kirjoittaa, valokuvata, piirtää, tehdä kollaaseja, sisustaa tai tehdä asetelmia. Blogin pitäminen liittyy luontevasti ja kiinteästi myös tähän osa-alueeseen elämässäni, jatkuvan puuhailemisen tarpeen lisäksi.

Kaipaan myös jotain mitä odottaa, oli se sitten viikon, kuukauden tai vuoden päässä häämöttävä asia. 

Sapuskaa!

Ja nyt päästään lempiaiheeseeni eli ruokaan ja viisi lempiruokaani ovat tällä hetkellä:
Halloumsalaatti, soijarouhelasagne, pinaattikeitto kananmunilla, uunijuurekset sekä vuohenjuustopasta.
Ja suosikkijälkiruokia ovat letut, oikein kaneliset korvapuustit, juustokakut, pannacotta, mehukas omenapiirakka… äh, tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin!

Nopein reseptini, kun aikuisilla tai lapsilla on nälkä olisi “kunnon ruokana” varmaankin kasvishernekeitto ja ruisleipä, mutta en tiedä, onko se resepti. Myös fetasalaatti on aika nopea tehdä. Välipala ja/tai jälkiruokapuolelta pannukakun saa tehtyä todella vähällä vaivalla ja nopeasti samoin kuin kevyen rahkan.

Laatikon ulkopuolella

Haluaisin matkustaa:
 Kööpenhaminaan, koska en ole koskaan käynyt Kööpenhaminassa
ja haluaisin kurkistamaan sisustus- ja ravintolatarjontaa

Vanhaan Porvooseen hakemaan Brunbergiltä lakuja ja marmeladia,
Riimikkoon täydentämään nukkekodin irtaimistoa ja hypistelemään ihania leluja
sekä katsastamaan pitkästä aikaa kirkon ja käsityöpuoteja.

Uudestaan Lontooseen, sillä teini-iän kierroksella ostokset ja muut huvitukset veivät voiton
museo- ja kulttuuriannista. Voisi siis tehdä hieman aikuisemman reissun sinne.

Tallinnaan kerrankin kunnon museo-, hemmotteluhoito- ja ravintolasuunitelman kanssa
ja kiertää kaupungista enemmän kuin pari katua vanhasta kaupungista ja kokea muutakin kuin sinällään pelottavuudessaan mieleenpainuvan keikkumisen kirkon katolla.

Johonkin kaupunkiin Suomessa, johon en ole vielä tutustunut kunnolla.
Ainakin Hanko ja Rauma saattaisivat kiinnostaa. Lähiseutumatkailu kunniaan!

Minä ite

Kuvailisin itseäni tunteelliseksi, empaattiseksi, uteliaaksi, kärsimättömäksi,
nopeasti innostuvaksi ja kiihtyväksi, puheliaaksi ja ulospäin suuntautuneeksi, rasittavan pikkutarkaksi,
vaativaksi ja kriittiseksi sekä hellyyden- ja läheisyydenkipeäksi. Pidän itsessäni eniten vieraanvaraisuudestani
ja vähiten siitä, miten kokonaisvaltaisesti loukkaannun ja suutun.

Unelmoin omakotitalosta, jonka saisin laittaa omannäköiseksi pikkuhiljaa ja kierrätyskalusteita keräten, valmistumisesta ja mielekkään työpaikan ja -yhteisön löytymisestä, vanhempien lyhyestä kahden keskeisestä irtiotosta arjesta, tatuoinnista ja vahvemmasta, kiinteämmästä kehosta.

Suurta filosofista pöhinää

Olen ehkä huonoin elämänohjeiden antaja ikinä, mutta tulkoot tässä sitten muutamia:

Ole armollinen itsellesi, mutta älä oikeuta sen varjolla toimintaa, joka todellisuudessa
estää sinua saavuttamasta tavoittelemiasi asioita. Jos haluat olla hyvässä kunnossa, armollisuus ei tarkoita jatkuvaa mässyttelyä ja liikkumattomuutta tai jos tavoittelet säästöä, stressin poistamisen varjolla rahojen tuhlaaminen ei ole paras tapa armahtaa itseään.

Useimmiten kun tuntuu siltä, ettet jaksaisi lähteä liikkumaan, ystävän juhliin,
ulos kävelylle tai sukulaisten luokse, olet lopulta onnellisempi kun lähdet siitä huolimatta.

Kun olet toipumassa ohimenevästä taudista, käy suihkussa, harjaa hampaat ja hiukset ja pukeudu heti kun vain suinkin jaksat. Avaa ikkuna tai käy vaikka viemässä roskat että saat raitista ilmaa. Olo paranee hetkessä!

Unelmahöttöä

Suurin unelmani olisi varmaankin elää pääpiirteissään terveenä rakkaiden ihmisten ympäröimänä
ja osata nauttia arjesta sekä pienistä asioista.
Tärkeimpiä asioita elämässä ovat mielestäni rakkaus, terveys ja ilo.

Vinkkinä kauniiseen kotiin korostaisin persoonallisuutta ja itsensä kuuntelemista. Kotiin on vaikea luoda yhtenäistä ilmettä ja kotoisuutta, jos kopioi ideansa täysin jostain ulkopuolisesta lähteestä. 

Ja tietysti turhasta roinasta (jokaiselle eri asia) on hyvä hankkiutua eroon, tavaroilla tulisi olla oma paikkansa ja ne kannattaisi palauttaa paikalleen heti käytön jälkeen. Näin siivotessa täytyisi hankkiutua eroon vain liasta,
ei kannella tuntikausia tavaroita pitkin asuntoa.

Lopun  ajan sillisalaatti

Elämäni paras päivä on ollut hääpäivämme.
Paljon rakkaita ihmisiä ympärillä, hyvää ruokaa, yhdessäoloa, kaunis kampaus, meikki ja puku…
Ja sai olla huomion keskipisteenä yhdessä miehen kanssa,
joka tosin ei kuulemma niinkään nauttinut kaikesta huomiosta. 

Kysymykseen siitä, mitä pelkään voisin vastata sotaa, rakkaiden menettämistä tai vakavaa sairautta, 
mutten todella pelkää mitään. Ehkä uskoni siihen, että elämä kantaa, asioilla on tapana järjestyä ja että lähes kaikkeen voi vaikuttaa tekemällä työtä ja näkemällä vaivaa. Ja jos asia on oman vaikutusalueen ulkopuolella, ei siitä kannata hermoilla etukäteen.

Paras lastenkasvatusvinkkini olisi ehkä Muumien lastenkodin johtajatarta lainaten:
“Kuri on kaiken A ja O, asettukaa riviin pituusjärjestyksessä, heti paikalla, hop hop!”
Ja en todella tiedä.

 

 

Pikavinkki

Jos aikomuksenasi on ollut hankkia osittain vedenpitävät, superlämpimät,
hyvällä pidolla varustetut talvikengät vaunulenkeille,
talvikävelyille koiran kanssa tai pulkkamäki- tai leikkipuistokengiksi,
ylipäätään kaikkeen talviseen touhuun,
Elloksella on alessa sekä Sorelin Winter Carnivalit (norm. 120€, nyt 95€) että Caribout (norm. 169€, nyt 85€).

Voin omien Sorelien perusteella, tämän talven touhujen osalta suositella lämpimästi.
Ja tämä ei valitettavasti ole maksettu mainos.

(PS. Myös miesten ja lasten talvikenkiä -50% alessa. Sorelin ja muidenkin merkkien.)

 

Kotityöfilosofiaa

Meillä on yleensä perussiistiä, ei mitenkään putipuhdasta, mutta pahimmat möhnät siivotaan heti
ja tavarat pyritään pitämään omilla paikoillaan. Mutta sitten on sellaisia päiviä kuin tämä maanantai.

Eilen viiletettiin tukka putkella paikasta toiseen ja välissä pyykättiin ja tiskattiin.
Kun tulimme neuvolasta aamulla, lajitteluaan odottivat eilinen treenikassi (hyvät hajut!),
vauvauintitavarat, kaksi koneellista puhdasta pyykkiä ja läjä puhtaita tiskejä. Sängyt olivat petaamatta, koska en ehtinyt pedata niitä ennen neuvolaa. Eilisessä vaatekriisissä hylättyjä asuja piti palauttaa kaappeihin.
Myllätessäni vauva seuranani asuntoamme taas perussiistiksi tein muutamia positiivisen ajattelun harjoitteita:

Kauniit astiat tuottavat enemmän iloa kuin rumat astiat – myös likaisina tiskialtaassa.

Makuuhuoneeseemme mahtuu maksimissaan 140 cm leveä sänky ja se tuntuu ajoittain ahtaalta
kahden aikuisen, vauvan ja kolmen eläimen tarpeisiin. Mutta toisaalta päiväpeiton levittäminen tämänkin
kokoiseen sänkyyn on ankeaa ja vaivalloista. Onneksi ei siis ole isompaa sänkyä!

Kun lajittelee kerralla jättikasan pyykkiä, tulee koreja ja kaappeja avattua harvemmin
kuin jos lajittelisi jokaisen koneellisen erikseen. Ajan, vaivan ja kaappien säästöä.

Myönnän, hieman epätoivoista.
Mutta kohta on sentään taas siistiä.

 

 

Päivän asu feat. kissapuuhka

Tuunasin kirpputorilta aikanaan löytämääni Finnwearin miesten armyhenkistä takkia irtoniiteillä.
Tuunausprojektista innostuneena päätin pukeuta tavallista “äijemmin”.

Otsarypyt ja tummat silmänaluset, mutsilookin perusta.

Kuvaan änkesi myös hellyydenkipeä kissa.

Leggingsit: H&M / mieheltä lainattu valkoinen Espritin paita: Ellos / musta toppi: J:n vanha (alun perin GT)/ takki: Keravan Fida/ korvakorut: Gina Tricot & Etsy / Sorelin talvikengät: Brandos

Ah, lämpimät, järkevät talvikengät. Mikä yllättävä ilo.

 

Mamma reenaa

On kuulkaas ollut taas aika haipakkaa, mutta ihan hyvä että välillä onkin.
M:n kummitäti käväisi epämuodollisella vierailulla.
Muodollisuuden asteesta kertonee se, että tarjolla oli haaleaa pinaattikeittoa kananmunilla, anteeksi H.

Perussiivoilin kotona, lajittelin pyykkiä, saimme verhot viimein olohuoneeseen ja tuunasin yhden takin.
Vauvauinti oli siirretty uintikisojen vuoksi sunnuntaille joten crossaamaan piti mennä aika lailla suoraan uinnista. Nappasimme vain äitini ja laukun kyytiin.

Pikaisia treenikuulumisia: Olen käynyt joka viikko 2-3 kertaa crossaamassa, painoa on lähtenyt liikunnan aktivoimisen jälkeen laskutavasta riippuen 3-4 kiloa ja olo on hieman kiinteämpi. Jaksaa jaksaa.

Kuvat on otettu heti crossingista kotiuduttuani, kun sain lisäpainoni takaisin.
Saa tykätä hikilänteistä.

Hikoilkaahan tekin vielä valitsemallanne tavalla viikon viimeisten tuntien kunniaksi!

 

Täysi kymppi

M täyttää tänään kymmenen kuukautta.
Edellisen kerran olen listannut sen hetkisiä puuhia ja taitoja puolisen vuotta sitten,
joten on ihan hyvä kirjata niitä muuallekin kuin lyhyehkösti M:n omaan kirjaan.

Nukkuminen:
Joinain öinä nukahdetaan kahdeksalta, syödään neljältä ja nukutaan seitsemään.
Useimpina öinä nukahdetaan kahdeksalta, herätään syömään ja sen lisäksi keikkumaan 4-12 kertaa ja herätään kuudelta. Tällä hetkellä nukutaan omassa huoneessa ja sängyssä yösyöttöön asti ja sen jälkeen riekutaan
sairaan väsyneinä, kitistään ja pyöritään, kunnes pääsee äidin viereen nukkumaan isoon sänkyyn lopuksi yöksi.
Yöunet ovat siis aikamoinen esitys.

Aamupäivällä nukutaan yhdet lyhyet päiväunet ja alkuillasta tai iltapäivällä yhdet noin tunnin mittaiset unet,
joskus kun oikein väsyttää, otetaan välissä vielä minitorkut.

Syöminen:
Lähes kaikki mitä tarjotaan, uppoaa. Poikkeuksena eräs riisi-seiti-tomaattikastikeruoka,
joka saa aikaan inhohepulin. Sen syömiseenkin totutellaan pikkuhiljaa.

Pääasiassa syödään isän kokkaamaa kotiruokaa, 
joka koostu eri vihanneksista ja juureksista sekä lihasta, soijasta tai kalasta. Hedelmiä syödään tuoreeltaan
noin joka toinen päivä. Aamu- ja iltapalaksi menee kaurapuuroa sellaisenaan. Naposteltavina tarjotaan leipää, kurkkua, banaania, rusinoita ja melkeinpä mitä vain, mitä vauva saa syödä.

Päivän aikana menee neljä ruokaa: aamiainen, lounas, päivällinen ja iltapala.
Ruoan lisäksi juodaan rintamaitoa 4-5 kertaa päivän aikana ja ainakin kerran yöllä.

Ulkoilu:
Kirjattakoon vaikka tähän ulkoilun alle, että M vihaa pukemista.
Yhdeksän kymmenestä pukeutumistilanteesta päättyy huutoraivokohtaukseen ja itkuun.

Ulkona käymme siirtyessämme vaikkapa perhekerhoon, juna-asemalle tai kaupoille tai
mennessämme koirapuistoon. Pihalle mennään vain pihalle menemisen ilosta, jos ulkona on kaunis ilma
ja olemme molemmat sellaisella tuulella, että lähteminen on mielekästä.

Ulkona liikutaan rattaissa, Kozyssa tai pulkassa. (Pulkkailtu on kaksi tai kolme kertaa.) Toppavaatteissa ja lumessa liikkuminen itsenäisesti ei vielä oikein suju, joten sen harjoittelu on päätetty jättää keväämmälle.

Leikit:
Kukkuupöö-leikki alkaa olla menneen talven lumia, uusia hitti on noutaminen eli koiran kanssa kisaaminen siitä, kumpi tuo heitetyn lelun nopeammin takaisin mammalle. Koiran perässä kontataan niin kovaa kuin pystyy, läähätetään ja ollaan niin innoissaan, että leikki päättyy valitettavan usein äidin puremiseen.
(Kaikilla kahdeksalla hampaalla.)

Duploja tutkitaan ja rikkinäinen iPad kiinnostaa myös. Pisimpään omista leluista jaksaa kiinnostaa leikkikeittiö oheistarvikkeineen. Kaikista hauskinta on kuitenkin tyhjentää kaappeja ja laatikoita sekä tutkia,
mitä niistä löytyy. 

Kaikkea missä on pyörät ja sellaisiakin leluja, joissa ei ole pyöriä, työnnetään maata pitkin ja sanotaan “brum brum”. Musiikin tahtiin jammaillaan, mieluiten tukea vasten seisten. Isälle ja äidille “syötetään”
ruokaa lusikalla ja nauretaan päälle.

Aikuisten hampaita ja hiuksia koetetaan harjata asianmukaisin välinein (äidin suuta pulloharjallakin), tungetaan kenkälusikkaa kenkiin ja onpa pikkumies koettanut meikata nenäänsä peitepuikolla. (Pitäisiköhän meikata silloin kun vauva ei ole näkemässä…)
Kaiken kaikkiaan seurataan ja matkitaan aikuisten puuhia innokkaasti.

Harrastukset:
Vauvauinnissa käydään lauantaisin, kotona musisoidaan isän kanssa ja seurakunnan sekä MLL:n perhekerhoissa käydään jaksamisen mukaan torstaisin ja perjantaisin.

Uimassa polskitaan, sukellellaan ja leikitään uimaleluilla. Kerhoissa seurataan muiden lapsien touhuja, tutkitaan uusia leluja ja koetetaan ottaa kontaktia kaikkiin uusiin ihmisiin. Seurakunnan kerhossa on myös laulutuokio.

Kommunikaatio:
M osaa sanoa “äiti” ja “namnam”, joka tarkoittaa yleisesti kaikkea ruokaa ja ruoan pyytämistä. 
Hertasta puhuttaessa M saattaa sanoa “He He”. Yleishöpötyksessä vaihtelevat erilaiset ynähdykset, kirkaisut ja murina. “Päpäpäpapapepäpä”-hokema toistuu myös usein.

Muiden puheesta ymmärretään paljon. Jos sanotaan kiitos, M antaa kädessään olevan tavaran pääsääntöisesti sitä pyytävälle. Tutin hän osaa myös sylkeä pois suustaan pyydettäessä. Kehotettaessa pissataan pottaan ja päivän aikana useat asiat hoidetaankin jo potalla. Puettaessa seistään tukea vasten ja nostellaan jalkoja pyydettäessä.

M ymmärtää kieltosanan ei ja muistaa jo tietyt asiat, joihin ei saa koskea, saattaapa niitä lähestyessään pudistaa itsekseen päätään ja lähteä toiseen suuntaan.

M halailee ja pussailee vanhempiaan, lähisukulaisiaan ja eläimiämme, mikä on aika suloista
ja kirvottaa kohteestaan poikkeuksetta ilahtuneita reaktioita.

Liikkuminen:

Työntökärryihin tai autoon nojaten kävellään pitkin asuntoa. Myös tukea pitkin edetään ketterästi kävellen. Konttausvauhti on melkoinen. Yksittäisia askeleita tapaillaan ja ilman tukea seistään jo pitkiäkin aikoja ja tukevasti. Lähes kaikki puuhailu ja tutkiminen hoidetaan jo pystyasennossa.

Portaiden kiipeäminen ja ylipäätään keittiöjakkaralla, säilytyslaatikoille ja kaiken mahdollisen päälle sekä ylöspäin kiipeäminen on älyttömän kiinnostavaa.

Hienomotoriikka:
Hampaita pestään jotenkuten itse, lusikkakin löytyy joskus suuhun, vanhempia syötetään 
ja pinsettiote sujuu jo pitkän harjoittelun tuomalla rutiinilla. 

Kauhean pitkiin pikkutarkkoihin tutkailuihin M:llä ei oikein riitä keskittyminen,
koska isompien linjojen liikuntaharjoitukset vievät tällä hetkellä ison osan ajasta ja energiasta.

Suhteet muihin:
Minun vanhempiani ja veljiäni nähdään kerran tai useamman kerran viikossa, L:nkin perhettä varsin usein. Heitä ei näin ollen jakseta pahemmin vierastaa. Kylään tulevia ystäviä arastellaan hetki, mutta sitten mennään jo tekemään tuttavuutta. Isomummoa nähdään noin kerran kuussa tai kahdessa ja minun isovanhempiani aina kun pitkän välimatkan päähän selvitään.

Vauvakavereita on lähinnä harrastuksien ja perhekerhojen kautta, koska omassa kaveripiirissäni ei ole vielä pahemmin lapsiperheitä. Entisen työporukan kanssa pitäisi taas järjestää vauvatreffit ja blogin kautta on saatu toinen äiti-poika-parivaljakko kavereiksi.

Äidin tai isän syliin tullaan turvaan, kun jännittää, ujostuttaa, väsyttää tai harmittaa.
Myös lähisukulaiset kelpaavat turvasyleiksi.

……………………………………………………………………………..

Että sellaista on mahtunut meidän kuutin kymmenen kuukauden oppimisjaksoon.
Seuraava luonteva katsauksen paikka lienee kahden kuukauden päästä…

 

Äitiysarviointi

Minä olen suorittaja.
Tuskin muutun miksikään, joten olen opetellut elämään pääsääntöisesti sovussa sen seikan kanssa, mutta…
On vaikea olla suorittajana lapsen kanssa kotona, koska suorittaminen vaatii tietoa siitä, onko suoritus onnistunut vai täytyykö suoritusta hioa kohti parempaa lopputulosta.

Olen saanut joitain isoja epäonnistumisia lukuun ottamatta positiivista palautetta töistäni ja opiskeluistani.
On kiitetty hyvin hoidetuista töistä, oikeanlaisesta asenteesta ja tavasta kohdata ihmisiä. Kokeista, tenteistä, essesistä, yksilö- ja ryhmätöistä on tullut sekä hyviä arvosanoja että palautetta.
Ja kaipaan juuri sitä – palautetta. (Rakentava palautekin kelpaisi, en kerjää mitään kehuja.)

Lapselta saamani palaute on tällä hetkellä lähinnä joko kitinää tai suoraa huutoa, vaihtelevassa määrin eri muodossa ilmeneviä ruumiineritteitä. Seuraavassa vaiheessa rappukäytävässä kaikunee naapurin taaperoiden kiljunnan jatkona meidän jälkikasvumme huuto: “Mä vihaan sua, tyhmä tyhmä tyhmä!”.
Vanhemmuus, maailmankaikkeuden epäkiitollisin pesti. 

Ja koska lapsen hoidosta ei tule positiivista palautetta, saatu palaute kilpistyy lähipiirin ja kaukaisempien tuttavien antamiin parannusehdotuksiin. (Lue haukkuihin.): 

Kyllä se nukkuisi yöllä/päivällä/vaunuissa/pää alaspäin ullakolla, jos osaisit nukuttaa sitä oikein.
Tervetuloa vaan kokeilemaan, minimikokeiluaika on kaksi viikkoa. Noin johdonmukaisuuden ja satunnaismuuttujien minimoimisen nimissä. Äiti voisikin tarvita vähän unta.

Eikö teidän lapsella ole kurahousuja? Kaipa meidän pitää ostaa sille sellaiset.
Ette helkkarissa osta ja miksi pitäisi olla, kun pihalla ei selkeästi pysty toppavaatteissa liikkumaan
vielä tänä talvena ja keväällä ne olisivat liian pienet.

Älä syötä sille tuota tai tuota, kun tulee varmasti allergia.
Jos lapsi ei saa syödä koskaan mitään, allergioita tulee aivan varmasti.

Älä kiroile lapsen kuullen, oppii vielä kiroilemaan.
Koeta itse olla kiroamatta, kun torahampainen vauva nirskauttaa ennalta-arvaamatta nänniisi tai isovarpaasi kynnen viereiseen hermoon niin kovaa kuin pystyy. Ja lähipäiväkodin pihalla vallitsevan kiroilukulttuurin keskellä lapsi oppii ne kirosanat kuitenkin, öh, puolen vuoden päästä.
Koetan rajoittaa toki kiroilun määrää, mutta on ihan turha jeesustella joka asiasta.

Ei saa pitää vauvaa saunassa.
Tässä viimeisen puolen vuoden aikana olen ehkä todennut, ettei se hetken saunomisesta kuole, varsinkin kun puolet ajasta istutaan tissi suussa ja nesteytetään samalla, kiitos vain.

Huomaatko, että lapsesi veti juuri murun henkeensä ja yskii?
En mitenkään voi olla huomaamatta, kun se nojaa polveeni ja pärskii kuolaa housuihini. Kyse on nimenomaan murusta, sillä se leivänpala on edelleen vauvan kädessä. Ja ei, se ei aio tukehtua tuohon. Mitä pitäisi tehdä? Huutaa, huitoa ja pamauttaa vauva polven päälle ja takoa selkään. Ihme hysteriaa.

Noh, saitte ehkä riittävän kuvan. 

Minulla onkin ehdotus. Jos koette pakottavaa tarvetta kommentoida jonkun lapsen vanhemmille ihan mitä tahansa typerää, aloittakaa niistä, jotka oikeasti vahingoittavat lapsiaan toiminnallaan;  ryyppäävät itsensä kaatokänniin lastensa nähden tai juovat perheen rahat, unohtavat lapsensa jonnekin vuorokaudeksi tai altistavat lapsensa jatkuvasti myrkyille kuten tupakalle muodossa tai toisessa.
Kun lapsia todella vaarantavat asiat saadaan hoidettua pois päiväjärjestyksestä, voidaan alkaa pohtia,
tarvitseeko kahdeksankuinen äskettäin konttaamaan oppinut lapsi metrin lumikinoksien keskelle kurahousuja.

Viimeisen kymmenen kuukauden aikana olen saanut muutaman positiivisen palautteen, joita hellin mielessäni. Muutama kommentti on koskenut kodin siisteyttä ja toimintaani partiossa. Myös blogiin liittyen olen saanut positiivisia kommentteja. En kuitenkaan siivoa, suunnittele partiotoimintaa tai kirjoita blogia päätoimisesti tai elinkeinokseni, en edes suurinta osaa vuorokaudesta.

En kaipaa lässytystä ja sen kuulemista, ettei kaikkea tarvitsekaan osata.
Tai ettei oikeastaan yhtään mitään tarvitse tehdä, jos ei halua. Vaan tapaa arvioida omaa tekemistä.
Saisiko yhden äitiyden arviointilomakkeen kiitos?

Tämä epätietoisuus ja onnistumisen kokemuksien puute ajaa itsetuntoni pian todella alas. Huomaan sen heijastuvan koko persoonaani. Vaikkapa töissä, koulumaailmassa ja partiossa olin aiemmin itsevarma, tunsin omat vahvuuteni, joskin myös heikkouteni, osasin tuoda ajatuksiani esille
ja hoitaa hommat pohtimatta turhan takia, pystynkö tai uskallanko.

Eilinen partiokokous oli hyvä esimerkki siitä, miten hataraksi varmuuteni esiintyä ja hoitaa asioita napakasti johtaen on mennyt. Ahdistaa ja ärsyttää. Ensimmäistä kertaa ajatus opiskelun pariin palaamisesta ensi syksynä tuntuu ihan todella hyvältä eikä vain järkiperustein tehdyltä ratkaisulta. En tiedä, millainen hiljainen ja harmaa ihmisen haamu jostain kotimme nurkasta löytyisi, jos joutuisin olemaan kolme vuotta samanlaisessa tilanteessa. Enkä edes halua tietää.

 
 
 

Kasikyt

Kävin läpi lastenvaatekokoelmiani ja nostin esille tulevaa ajatellen jo koon 80 vaatteet.

Ajattelin tarkistaa, kuinka monta minkäkin tyyppisiä vaatteita on, ettei kävisi nolosti.
Jossain tulevassa vaatekoossa on nimittäin vain kolmet housut. Ja kestoillessa, ruoalla sotkemisen kultakautena sekä konttausiässä ne eivät yksinkertaisesti riitä tai pyykkiä saisi olla pesemässä ihan koko ajan.

Kävi ilmi, ettei tämä koko ainakaan kaipaa enää vaatetäydennyksiä erityisen kipeästi.

Laatikosta löytyi:
20 yläosaa eli bodya tai paitaa.
Vain kaksi paitaa, loput ovat bodyja ja samoin vain kaksi yläosista on lyhythihaisia.

Uskon, että kovaan käyttöön menevät erityisesti kaikki kuviolliset bodyt.
Onpas taas ihania kuoseja.
Kun saisi aikuisillekin!

Ja olihan siellä vielä neljä paksumpaa päällispaitaa tai villatakkia.

Sekä 14 housut,
joista yhdet farkut ja vakosamettihousut, seitsemät collegehousumaiset pöksyt sekä neljät leggingsit.

Mau. Eiköhän näillä pärjätä!

PS. Ensimmäinen pääsiäisleirikokous on tänään. Paniikkipaniikkipaniikki. Kuolen.