Kieroni Hormukka

Lupasin taannoin ehkäisyasioita ruodittuani palata kertomaan kokemuksia hormonikierukan kanssa elämisestä. Kun raporttia ehdittiin peräti kaipaamaan, päätin ryhdistäytyä ja rykäistä sen kasaan. 
Kierukka on siis ollut nyt käytössä noin puolisen vuotta.

Alussa niukkaa tiputteluvuotoa oli muutaman viikon. Sen jälkeen minulla on ollut yhdet niin ikään lyhyet ja niukat kuukautiset. (En tiedä, kuinka paljon vaikutusta edelleen jatkuvalla imetyksellä on kuukautisiin.)

Ihoni on ollut vähän huonossa kunnossa. Kun puoleentoista vuoteen mahtuivat yhdistelmäehkäisypillerit, raskaus, minipillerit, imetys ja vielä hormonikierukka siihen päälle, ei liene ihme jos ihoon(kin) vaikuttavat hormonit ovat kohtuullisen sekaisin. Apteekista hankitut, kunnolliset pesu- ja kuorinta-aineet ovat rauhoittaneet ihon tilanteen aika hyvin. Kasvoissa ja hiusrajassa on nyt siellä täällä finnejä, selässä ja dekolteella yksittäisiä isoja patteja. Isot finninkuvatukset palasivat kuvioihin muuten jo raskausaikana. (Viimeksi niitä oli teini-iässä.) 

Myös hiukset rasvottuvat hieman aiempaa nopeammin. Entisen kerran viikossa-pesuvälin sijaan tukka täytyy pestä kahdesti viikossa. Mikä huutava vääryys! Sen sijaan en koe kierukalla olleen mitään vaikutusta painonhallintaan, libidoon tai päänsärkytaipumukseeni.

Mielialanvaihteluita on ollut vähemmän kuin e-pillereiden aikana. Välillä on päiviä joina ärsyttää tavallisesta poikkeavasti ja vatsan sekä selän aluetta juilii ikään kuin kuukautiset olisivat alkamassa. Mutta sitten olotilat häviävät yhtä pian kuin ovat tulleetkin. Epäselväksi on jäänyt, johtuvatko keskivartalon jyränallejäämistuntemukset hormoneista vaiko urheillessa aktivoituneista mysteerilihaksista. (Jotka tunnistaa siitä että niitä ei näe, mutta ajoittain ne tuntee.)

Kierukka on ollut muutoin mitä helpoin ja mukavin ehkäisyn muoto, mutta noin neljän ensimmäisen kuukauden aikana esiintyi ajoittaisia, epämiellyttäviä muttei sietämättömiä tärinäkipuja; Jos alavatsan alue taittui tai tärisi liikkuessa, kipu ilmaantui usein. Kierukan sijainnin osalta kaikki oli kunnossa, mikä varmistettiin ultralla ja kivutkin katosivat vähitellen itsestään.

Jos jostain on valitettavaa niin siitä, miten hankalaa oli saada aikaa lääkärille saati sitten ultraan. Oireita vähäteltiin ja annettiin ymmärtää, ettei kuukautiskipujen takia kannattaisi juosta lääkärissä. Hienoa että joku muu tietää, mitkä tuntemukseni ovat kuukautiskipuja ja mitkä tavallisesta poikkeavia kipuja. Mielestäni on arveluttavaa, että kierukka kyllä asennetaan julkisella puolella oikein mielellään, mutta mahdollista jälkihoitoa tai -tutkimuksia ei haluttaisi tehdä, vaikka kierukasta voi todistettavasti seurata vakaviakin haittoja.
(Tosin juttu koskaa sitä, miten jenkkilässä on haastettu lääkefirma oikeuteen, mutta siitä saa kuvan ikävistä sivuvaikutuksista, joita kierukalla voi olla.)

Kuva

Viikonlopun asu ja pikainen retkiraportti

Nyt on sitten lippukunnan kevätretkestä suoriuduttu kunnialla: Eilen aamupäivällä oli lähtö
ja muutama tunti sitten palasin retkeltä. Testiajoimme uuden laavun, osallistuimme leikkimielisiin pikakisoihin, tarvoimme pitkin Sipoonkorpea, paahdoimme vaahtokarkkeja ja teimme nuotioruokaa.

Yö sujui hyvin, vaikka suojana oli vain kaksi kangasseinää. Pakkasen puolelle laskeneeseen lämpötilaan heräsin yhdeltä ja linnunlauluun heräsin neljältä. Lopulta nukuin puoli kahdeksaan, jolloin “partiolapseni” tulivat ulos teltastaan ja heräsin heidän liikuskeluunsa. Kivaa oli, vaikka palasin kymmenen kertaa kuraisempana
ja nokisempana kuin lähdin.

Palaan kysymyspostauksen kysymyksien ja pidempien postausten muodossa taas uuden viikon puolella.
Nyt lähden kyläilemään ja illalla olisi tarkoitus palata crosstrainerin selkään flunssatauon jälkeen.
Olkaahan ihmisiksi ja nauttikaa sunnuntaista!

// Hups, treenin jälkeistä sähläystä ilmassa: Tuplajulkaisusta pahoittelut.
 

 

Vastauksia kysymyksiin ja yksi muutos

Ketä henkilöä ihailet eniten? Miksi?

Olipa vaikea kysymys, mutta voisin vastata että ihailen eniten Minna Canthia. Hän oli tehonainen niin uran kuin kotielämänkin saralla. Hänen elämäntarinansa antaa ymmärtää hänen olleen älykäs, rohkea, omatoiminen, vahva, omanarvontuntoinen ja ahkera. Seitsemän lapsen äitinäkin hän pystyi luomaan omaa kirjallista uraa ja selvisi miehensä kuolemasta ja taloudellisesta ahdingosta nostamalla perheen yritykset jälleen kannattaviksi.

Hän ajoi naisten asiaa edistämällä heidän koulutusmahdollisuuksiaan ja oli suomalaisen koulutuksen pioneeri. Hän oli eurooppalaisten aatteiden välittäjä, toinen merkittävistä suomenkielisistä näytelmäkirjailijoista, realismin uranuurtaja ja ensimmäinen suomenkielinen sanomalehtinainen. 

Canth kirjoitti myötätuntoisesti vähäosaisista ja naisista, nosti esiin yhteiskunnallisia sekä moraalisia kysymyksiä. Hän tutustui köyhien ja vankien elämään ja kuvasi tarkasti oman aikansa yhteiskunnallisia oloja.
On arvioitu että Canthin teokset pystyivät poliittisina kannanottoina jopa vaikuttamaan epäkohtiin.

Mikä asia antaa voimia?

Saan voimia monista eri lähteistä. 
Onnistumisen kokemukset töissä, opiskeluissa, kotona tai harrastuksissa auttavat jaksamaan, samoin positiivinen palaute. Asioiden hoitaminen ja aikaansaamisen tunne ovat myös voimaannuttavia (inhoan muuten tuota sanaa).

Luulen että arjessa jaksamiseen ja moneen eri suuntaan ehtimiseen ja pystymiseen auttaa juurikin se, että koen erilaisista projekteista selviämisen aidosti mielekkäänä ja minulle tulee hyvä fiilis siitä, kun saan asioita aikaan. Ne eivät näin ollen ole yksinomaan pakkopullaa vaan tavallaan myös voimavaroja.

Muita voimaa antavia asioita ovat: hellyys, lapsen ilo, ystävät, yhteiset touhut puolison kanssa, hyvä ruoka, mielekäs liikunta (kuten pallopelit), visuaalisesti miellyttävät asiat, luonto ja taide.

Minkä biisin kuuntelit viimeksi?

Lastenlauluja tulee soitettua M:lle lähes päivittäin, mutten laske niitä itse kuuntelemikseni kappaleiksi.
(Tällä hetkelläkin kännykältä soi Frööbelin Palikoiden Honkkitonkki.)

Scandinavian Music Group on ollut vuodesta toiseen kovassa kuuntelussa keväisin, viime viikkoina erityisesti “Lupaus kesästä”. Joten jos crossaustunnin biisejä ei lasketa, se on tainnut olla viimeksi kuuntelemani biisi.


Missä näet itsesi kymmenen vuoden kuluttua?

Jos saan itse päättää, olen edelleen naimisissa saman miehen kanssa.
Esikoinen on 11-vuotias iso koululainen ja jaloissa pyörii kenties myös pienempi (esi)koululainen.
Lapsiluku on täynnä ja 34-vuotiaana voi jo hieman hengähtää.

Olen toivottavasti valmistunut ja työllistynyt oman alan töihin johonkin kotimme lähistölle. Ehdin töiden ja arjen pyörityksen ohella harrastaa vähän jotain omaa kuten pelata naisten pesäpallojoukkueessa tai käydä taidekurssilla. Täytyy ehkä ryhtyä ohjaamaan sudenpenturyhmää, jotta kuopuskin pääsee partioimaan.

Asumme edelleen Keravalla, kenties isommassa asunnossa, joko rivitalossa tai omakotitalossa. Jaloissa pyörii ehkä koira tai kissoja, valitettavasti nykyisistä lemmikeistä kaikki eivät luultavasti ole enää elossa.

Ehkä kirjoitan yhä blogiakin? Onhan seuraamissani blogeissani sellaisia, joiden kirjoittajilla on ollut jonkinlainen blogi lähemmäs kymmenen vuotta.

Mitä opiskelet?

Opiskelen sosiaalialaa ammattikorkeakoulussa. 
Kaikille yhteiset opinnot alkavat olla kasassa ja jatkossa pitäisi valita, painottaako opintoja lastensuojeluun ja perheiden hyvinvointiin, syrjäytymisen ehkäisyyn (eli lähinnä mielenterveys- ja päihdetyöhön) vai vanhustenhuoltoon.

Mikä oli lapsuuden unelma-ammatti?

Päiväkoti-ikäisenä halusin eläinlääkäriksi tai eläintenhoitajaksi, koska pidin elämistä hurjasti eikä minulla ollut mahdollisuutta saada omia lemmikkejä (paitsi ehkä kaloja ja matelijoita). En usko että ymmärsin kovinkaan hyvin mitä eläinlääkärin työnkuvaan kuului, kunhan vain eläinten kanssa touhuaminen kiinnosti.

Ala-asteikäisenä halusin kirjastonhoitajaksi, koska rakastin kirjastojen tunnelmaa, kirjoja sekä lukemista ja pidin hurjastin pienen kaupunginkirjastomme työntekijöistä, jotka tunsivat innokkaan pienen kirjojen ystävän nimeltä ja kertoivat, jos suosikkikirjojen jatko-osia tai uutuuksia oli saapunut.

Yläasteella kiinnostavalta vaikuttavat ammatit vaihtelivat lastentarhanopettajasta psykologiin ja pappiin.

Kuka tai mikä inspiroi pukeutumistasi?

Olen vuosia viehättynyt Mad Men-tyylisistä asuista eli 50-60-lukujen vintagemekoista ja -asusteista,
“villin lännen estetiikasta” eli hapsuista, mokkanahkasta ja sulista,
kellohelmoista, olkapääröyhelöistä, ruseteista, hiuskoristeista, isoista napeista,
“kurvistiikasta” eli muodokkaille naisille kauniisti sopivista vaatteista,
hassuista yksityiskohdista kuten jättikokoisesta ananaslaukusta tai nallekarkkikorusta.
Pallot, kolmiot ja kirkkaat värit ovat kestosuosikkeja.
Ideoita tarttuu matkaan niin ketjuliikkeiden kampanjoista, tv-sarjoista kuin Pinterestiä selaamalla.
Minna Parikan voisin nostaa esille henkilönä, jonka tyylin johdonmukaisuudesta ja omalaatuisuudesta pidän. 

Eli siis häh, mitä tekemistä sulla on Porvoon kanssa? Siis synnytiksää siellä?

Ilmeisin yhteyteni Porvooseen lienee juuri tuo synnyttäminen Porvoon sairaalassa (joka on keravalaisilla yksi etäisyydeltään varteenotettava synnytyssairaala Hyvinkään ja Helsingin sairaaloiden ohella) 
sekä kenties useana vuonna partioleirin merkeissä Porvoossa viettämäni pääsiäiset.
Lisäksi vanha Porvoo on vuosittainen matkakohde, josta haen hyvää mieltä, lelufiilistelyä ja Brunbergin makeisia.

Missä tutustuit mieheesi? Millainen kihlauksenne oli?

Olen tiennyt mieheni olemassaolosta yläasteen alusta asti; Isossa koulussa oman ikäluokan jäsenet usein tiesi, muttei välttämättä kohdannut, koska oli eri luokalla ja liikkui eri piireissä. Olimme samassa rippikouluryhmässä ja isoskoulutuksessa. Seurustelin toisen pojan kanssa ja jossain vaiheessa lukiossa se suhde sitten karahti kivikkoon. Olimme nykyisen mieheni kanssa molemmat oppilaskunta-aktiiveja, järjestimme tapahtumia ja kokoustimme. Vähitellen ystävystyimme ja keskustelimme paljon netin välityksellä. Seurustelemaan aloimme monen mutkan kautta, pääasiassa minun aloitteestani. 

Kihloihin menimme hyvin käytännöllisesti, yhteisellä sopimuksella ja ajatuksena virallistaa pitkään kestänyttä suhdetta entisestään. Tiedossa oli, että kihloihin mentäisiin yhteisellä reissulla ja talvisella kävelylenkillä hoidettiin sormuksien vaihto. Tieto oli vuotanut lähipiiriin, joten palatessamme sisälle saimme eteemme lasit kuohuvaa ja kotiin palattuamme oli edessä kahvitukset.

Myös kokemuksia hormonikierukan kanssa elosta ja sen sopivuudesta minulle kyseltiin.
Kirjoitan aiheesta pidemmän kaavan mukaan eli varaan aiheelle oman postauksen, jonka saan julkaistua tänään tai huomenna.

_______________________________

Kokeneempi bloggaajakollega heitti ehdotuksen blogin tekstin tasaamisesta vasempaan reunaan luettavuuden parantamiseksi. Mutta kun ja yhyy. Minun ostoslistanikin on keskitetty! Siinä on jokin visuaalinen juttu, mistä tykkään hirmusti. Ihan vain teitä ajatellen, aion kuitenkin kokeille tätä vasemmalle tasaamista. En lupaa ottaa tavaksi, jos ahdistun ihan kauheasti oman blogini katselemisesta. Mutta jos silmä tottuu niin mennään vasemmistopainotuksella. Kahotaan, kahotaan.
 

Postauksen kuvituksena on (muistaakseni) ennen julkaisemattomia kuvia matkan ja matkojen varrelta.

 

Välikausivaatteista

Klassistakin klassisempi äitiysblogiaihe on täten avattu: Raportoin lyhyehkösti M:n välikausivaatearsenaalista. Koska M:n pituuskasvu tekee säännöllisin väliajoin loikkauksia (suoraviivaisesti etenemisen sijaan), mutta etenee silti omalla käyrällään, en edes yrittänyt taktikoida ja hankkia välikausihaalaria, joka sopisi tänä keväänä, mutta menisi päälle vielä ensi syksynä

En halunnut haalarin olevan mitenkään järjettömän suuri, sillä kävelyä ja kiipeilyä epätasaisilla ulkoilualustoilla harjoitteleva lapsi ei nähdäkseni kaipaa jalan alle jääviä lahkeita tai käsien päälle valuvia hihoja riesakseen. Hankin siis haalarin joka sopii kevään ajan juuri eikä melkein: Mietitään tarpeen mukaan toista haalaria sitten syksylle. (Vanhan voi aina halutessaan myydä tai vaihtaa pois Lilyn vaihtoryhmässä.)

Hintaa säpäkänvihreälle Minymon välikausihaalarille tuli hieman reilu kolmekymmentä euroa, kiitos Huuto.netin väijymisen. Haalari oli ollut edellisellä käyttäjällään yhden kevään ja kesän, mutta tuli meille lähes uudenveroisena. Jopa lahkeiden lenksut olivat hyvässä kunnossa.

Tämän kapean mallisen koon 74 haalarin pitäisi sopia vielä koossa 80. (Ainakin 79 cm pitkällä lapsella se on mainion kokoinen.) Toisin kuin monet muut sovittamamme haalarit, tämä on takana olevan kuminauhakiristyksen ansioista hyvin istuvan näköinen myös hoikemmalla lapsella eikä se “pussita”.

Haalarissa on ohut nylonvuori, yksi vetoketju ylhäältä alas asti, neppareilla irroitettava huppu,
vetoketjulliset sivutaskut sekä heijastintereet vetoketjun reunoilla ja hupun ympärillä.
Lahkeissa on vaihdettavat kuminauhalenksut. 

Vesipilariarvo on 4000 mm, saumat on teipattu ja haalarissa on vedenpitävä vetoketju. Mitä haalarin vedenpitävyyteen tulee, 4000 millin pitäisi asiantuntijoiden mukaan riittää jo istumiseen sateella. Tihkusateessa kävelyn ja kuraiseen maahan pyllähtelyn haalari on ainakin kestänyt kastumatta. Kuralätäkössä makaamista haalari tuskin kestäisi. Täytyy tehdä testi joskus!

Ja sitten asusteisiin. 
Kenkiä on vaikka muille jakaa. On kankaisia tennareita ja nahkaisia tennareita.
On kumisaappaat ja matalammat tennarit. Jos kangaskengät kastuvat, vaihtokenkiä siis löytyy
ja kovimpaan sateeseen sekä rymyhommiin laitetaan kumisaappaat.

Kaulurin, pipon ja kahdet mustat sormikkaat nappasin Lindexiltä, pipon ja kaulurin alerekistä ja hanskat normaalihintaisena. Ota kaksi, maksa yksi, koskee kaikkia loppuja aletuotteita-tarjouksen ansiosta pipo ja kauluri maksoivat muutaman euron, kahdesta sormikasparista taisin pulittaa neljä euroa. 
Lämpimimmillä keleillä usein hikisin käsin sisälle tuleva lapsemme selvinnee hanskoitta. Omenanvihreä, ohut, trikooneuleesta valmistettu Villervallan solmupipo odottaa korissa lämpimämpiä säitä.

_____________________________________

Eilen köpöttelimme MLL:n perhekerhon vappujuhliin noin 600 m matkan jalan. Rattaat olivat mukana, mutta niitä ei tarvittu. M oli erittäin innostunut kävelemisestä eikä yrittänyt paljonkaan poiketa reitiltä.

Hoitolaukussamme oli vappunaamareita ja värineuroottisen äidin omista juhlistaan kaappinpohjalle hylkäämiä (inhokkivärisiä) sinisiä ilmapalloja, jotka pääsivät onnellisesti käyttöön vappujuhliin. Kerhon avainhenkilö
oli paistanut munkkeja ja lapsilla oli hauskaa ilmapallo- ja serpentiinileikeissä. 

Illalla kävin pitkästä aikaa verenluovutuksessa (jee!). (Olin hieman huolissani hemoglobiinini tilasta raskauden ja vuoden kestäneen imetyksen jäjiltä, mutta se huiteli 150 lähimaastossa, joten huoli taisi olla aiheeton.) Kotiuduttuani söimme kotipurilaisia ja sekä minulla että miehellä kävi mieluisia vieraita. 
Perjantai oli siis erittäin onnistunut, saa nähdä mitä loppu viikonloppu tuo tullessaan.

Omatkin ulkoiluvarusteeni pääsevät jälleen testiin:
Lähden nimittäin yhdeksi yöksi partion kevätretkelle “partiolasteni” kanssa. (M on isänsä ja appivanhempien hoivissa noin vuorokauden.) Sunnuntaina kotiin palaa todennäköisesti savulle tuoksuva ja väsynyt äiti. On kuitenkin ihanaa lähteä keskelle kevääseen heräävää metsää!


Lopuksi ulkovaatesanastoa:

Gore-Tex:
Mikrohuokoinen suojakalvo. Veden- ja tuulenpitävä, hengittävä materiaali.

Hankauksenkestävyys:
Kertoo Martindale-arvolla, kuinka kovaa kulutusta vaate kestää. Mitä suurempi arvo, sen parempi hankauksenkestävyys. Hankauksenkesto ulkovaatteissa on yleensä välillä 20 000–100 000 kierrosta.

Hengittävyys:
Kertoo, kuinka hyvin vaatteen kangas hengittää. Hengittävyysarvo ilmaistaan luvulla g/m2/24h,
eli kuinka monta grammaa kosteutta kangas läpäisee neliömetrin alalla vuorokaudessa.

Teipatut saumat:
Estävät saumakohdista kosteuden pääsyn vaatteeseen.

Suprafill:
”Kuravaatemainen” kosteussuojakangas, jota käytetään haalareiden alaosassa.

Vesipilariarvo:
Kertoo vaatteen vedenpitävyyden eli sen, kuinka suurta vedenpainetta se kestää; Mitä suurempi arvo, sen parempi vedenpitävyys. Jos vesipilariarvo on 3000 mm, se voidaan luokitella vedenpitäväksi ja sen alle olevat luokitellaan vettähylkiviksi. (Vedenpitävien vaatteiden vesipilariavo on yleensä välillä 3000-10 000 mm.)

 

Toimitus Tykkää & “Kysymyspostaus”

Voin iloiten todeta, että Ilman sinua olen lyijyä sai Toimitus Tykkää-tunnuksen.
Norppaperhe kiittää niin toimitusta kuin kaikkia palstaa ehdottaneita läiskyttäen ja ölisten!
Ihanaa kun luette ja kommentoitte!

________________________

Näin perjantain kunniaksi monista blogeista tuttu
kysymyspostaus nähdään nyt myös tällä tontilla.
Eli kysy kommenttiosiossa mitä haluat ja minä vastaan –
ainakin ellei kysymys koske muiden kuin minun yksityisasioita
tai ole ihan liian arkaluontoinen.

Onko jonkin blogin puolella esitellyn ja aloitetun
sinua kiinnostavan projektin eteneminen jäänyt raportoimatta?
Ihmetyttääkö jokin?
Oletko pitkään aikonut kysyä jotain, mutta se on aina unohtunut?
Mitä olet aina halunnut tietää?

Nyt otetaan vastaan hyviä ja erityisesti vähän pöhköjä…


Huikeaa perjantaita kaikille!

 

Lego-äiti

Isyyspakkauksen legotaideteoksia esittelevän postauksen innoittamana
keksin kuvata tämänpäiväisten duploleikkiemme lopputuleman.

Mies kommentoi rakennelmaani ohi mennessään kutsumalla sitä muun muassa mustalaiskaravaaniksi ja huomauttamalla, että kuljetuksen kannalta vesiboilereiden paras paikka ei ole katolla ja jos katolla olevat palat ovat olevinaan aurinkopaneeleja niin ne eivät voi olla läpäiseviä. Toiset ovat vähän totisempia kuin toiset.

En tiedä, kuinka paljon järkeä juna-traktorin vetämässä, katetulla viherterassilla ja kotipuutarhalla varustetussa liikkuvassa kodissa olisikaan. Todennäköisesti se olisi ainakin ojassa tai ajokiellossa hyvin nopeasti.
Mutta leikki leikkinä!

Kyseisen massiivisen matkustustalon lisäksi syntyi myös useita erilaisia torneja ja hajoitettuja talokyhäelmiä.
Minun hermojeni kannalta on välttämätöntä rakentaa aina lapsen leikkeihin osallistumisen sivussa jotain omaa projektia. Joka yleensä nostetaan lapselta turvaan, ettei tämä vaan rikkoisi äitinsä rakennelmaa

Lapsi on terve kun se leikkii, mutta entäs aikuinen: Mitä siitä sanotaan?

Ai niin ja olisihan meillä tuolla se nukkekotikin.
Jonka olen ostanut vuosia sitten lapselle itselleni.

 

Kävimme Metsäretkellä!


Kävimme tänään Iksun ja Maisan kanssa katsastamassa Amos Andersonin taidemuseossa Metsäretki näyttelyn. (Lisää tietoa näyttelystä löytyy linkin takaa.) Hyppäsimme M:n kanssa heti aamusta junaan. Matkalla M jaksoi ensin naureskella vaunusta poistuville ja siihen nouseville, mutta nukahti loppumatkasta
ja nukkui lähes siihen asti, kun aloitimme näyttelykierroksemme.


Kun saimme kärrättyä lapset taidemuseon ovelle, oli museon aukeamiseen vielä parikymmentä minuuttia.
Päätimme käydä juomassa aamukahvit ja -teet läheisessä Picnicissä.
Vajaalla viidellä eurolla sai kaveriksi täytetyn croissantin ja tuoremehun. 


Hoidettuamme tavaramme säilöön kellariin, kipusimme neloskerrokseen.
Metsäretkemme alkoi hyvinkin galleriamaisesta, valkoisesta huoneesta. Esillä oli metsämaisemia muun muassa Gallen Kallelalta. Lattialla oli kori, jossa oli pehmolelukarhuja ja hauska ohjekyltti.

Pienet näyttelyvieraamme tekivät työtä käskettyä!


Seuraava huone oli jo erikoisempi. Puulla peitetyt seinät, metsän äänet, raksahdukset ja rasahdukset sekä Särestöniemen (kesästä syksyn kautta talvisiin kulkevat) työt loivat tunnelmaa. Erikoinen äänimaailma selvästi ihmetytti ja ehkä vähän jännittikin lapsia. Lattianrajaan oli tehty kolo, jossa oli nähtävillä metsähiiriä.
Molemmat lapset olivat peput pystyssä ja nassut kiinni pleksissä tutkimassa kolon asukkaita.


Jatkoimme talviseen näyttelytilaan, jossa oli talvimaisemia sekä luola,
jonne sattoi mennä sisään lukemaan satuja tai leikkimään. Kuten edellisissäkin huoneeisa, myös tästä huoneesta löytyi metsän eläimiä esittäivä pehmoleluja. Näyttelytilan seinät oli peitetty kauttaaltaan pumpulilla ja äänimaisemana oli hangen narahduksia, pakkasen pauketta puissa ja tuulen ääniä. Seinässä olevasta kolosta kurkisteli lisää pieniä eläimiä ja olipa luolan katolla isompikin otus.


Luolaan meneminen jännitti hieman, mutta kaverin kanssa sinne oli helpompi uskaltautua.
Katso äiti, me mennään yhdessä!


Näyttelystä löytyi myös öinen metsämaisema, jonka ääniä ja valaistusta saattoi muuttaa nappeja painamalla sekä “suohuone”, jossa oli maisemamaalausten ja veistosten lisäksi pitkospuita jäljittelevät kulkuväylät ja teemaan sopiva äänimaisema. Näyttely jatkui yläkerrokseen, jossa oli näyttelyn ohessa julkaistavaan Metsäretki kirjaan liittyviä Stiina Saariston kuvituksia ja keskellä huonetta saattoi kiipeillä suurten sienien keskellä.
Myös aiemmin kaipaamiani metsän tuoksuja saattoi nuuskutella työpajahuoneessa.


Alemmassa kerroksessa oli esillä vielä metsätöihin liittyviä teoksia sekä työvälineitä. Viimeisessä huoneessa oli muun muassa Ferdinand von Wrightin lintumaalauksia ja metsän antimien hyödyntämiseen liittyvä teema.


Pidin näyttelyn toteutuksesta todella paljon.
Näkemistä oli aikuisillekin, mutta erityisesti suosittelisin näyttelyä kaiken ikäisten lasten kanssa liikkuville ja yhteisiä taidekokemuksia kaipaaville. Taaperoille ja leikki ikäisille oli tutkittamaa myös lattian tasossa. Oli leluja ja erilaisia materiaaleja ihmeteltäväksi. Satujen päälle ymmärtäville oli pieniä tarinoita siellä täällä ja alakouluikäisille on työpajojen lisäksi mahdollisuus perehtyä Metsäretki-kirjan tarinaan.

PS.
Kellarikerroksen säilytystilojen wc-käytävässä oli hauskat kyltit vessojen ovissa.

 

Äitienpäivästä… ja äitiydestä

Heräsin tänään siihen että hei, kohtahan on äitienpäivä.
Viime vuonna päivä meni vähän ohi. Muistan saaneeni lettuja ja lahjaksi perhekuvauksen, joka oli kyllä todella kiva lahja. Mutta vauva oli niin pieni ja alussa oli niin paljon kaikkea… Sektiosta toipumista, imetyksen heikon alun kanssa taistelemista, vauvan refluksiepäilyä ja mahaitkuja, falskaavia kestovaippoja ja halua osata, pystyä, kyetä hoitamaan samat velvollisuudet kuin ennen vauvan syntymääkin. Loput koulutyöt, partiokisat ja kaikki muu. Mutta tänä vuonna saa luvan olla toisin! Nyt otetaan ilo irti.

Että nyt jokin ihan huippu äitienpäivälahja kehiin. Niin L&M! 
Kehittäkääpäs tälle ryytyneelle äidille perhereissu jonnekin tai jotain muuta ässää. Itsetehdystä lahjasta
ja hyvästä ruoasta saa lisäpisteitä, mutta jos ei irtoa niin rahalla saa ja hevosella pääsee kanssa.


Olisiko äitienpäivässä myös tilaisuus itsearviointiin. Mitä on tullut tehtyä hyvin ja missä voisi parantaa?
Kun katson näitä ja lukuisia muita kuvia, näen asioita, joista pidän:

Olen jaksanut useimmiten laittautua ihmisen näköiseksi. (Tosin ainakaan kuvista kolmas ei tue edellistä väitettä…)
Olen pitänyt lasta sylissä, hymyillyt, hempeillyt ja hölmöillyt. Näitä lisää ensi vuonna.

Vähemmän hermoromahduksia, itsesyytöksiä ja lapsen törttöilyistä suuttumista.
Enemmän neuvottelemista, yhteisiä kivoja juttuja ja lapsen naurusta nauttimista. Se oli lupaus!


Miten teillä on vietetty tai aiotaan viettää äitienpäivää?
Onko hyviksi havaittuja toimintamalleja?
Ja käyttekö itsenne tai perheenne kesken kehityskeskusteluja äitiyteen liittyen?

 

Iltapäiväunet ja vähän muutkin unet

Kaksi vuorokautta putkeen on särkenyt päätä.
Tänään piti kirjoittaa väliaikaraporttia hormonikierukasta sekä kertoa, miten yöimetyksien lopettamisen kanssa on käynyt. Koska pudotin eilen kaksi kertaa saman lasin (onneksi molemmilla kerroilla tyhjänä eikä se edes särkynyt) ja huomasin puhuvani vähän sekavia, totesin olevani liian töttöröö kirjoittaakseni mitään perusteellista ja analyyttistä raporttia kummastakaan asiasta. Ehkä huomenna sitten.

Saimme eilen taidenäyttelyn pystyyn ja tulimme hiukan tavallista myöhemmin iltapuuhiin.
Illan nukutuksesta kävimmekin sitten sellaisen taistelun että päätin kunnianhimoisesti iltanukahtamisien siirtyvän meillä vähitellen siihen, että M laitetaan iltatoimien jälkeen omaan sänkyynsä tapailemaan unta; Hädän hetkellä rauhoitellaan, muttei jäädä seuraksi pidemmäksi aikaa.

Eilen kaveri oli kiivennyt jonkin aikaa kestäneen kiukkuraivokohtauksen jälkeen takaisin omaan sänkyynsä ja nukahtanut. Itse olin lähtenyt lastenhuoneen oven perässäni sulkien levittämään pyykkejä. Tähän ratkaisuun päädyin sen jälkeen kun nukuttaminen meni hiuksieni repimiseksi ja käsivarsieni pureskeluksi. Kaikki kiellot kaikuivat kuuroille korville. Ai miten niin lapsi kävi vähän ylikierroksilla?

Mutta olennaista oli se, että tyyppi nukahti ihan omin avuin ja suurin piirtein samassa ajassa
kuin yleensä aikuisen seurassa. Mitä sanotte kokeneemmat:
Olisiko tässä joku niistä kuuluisista herkkyyskausista nyt menossa?
Kannattaisiko napata kiinni ennen kuin se menee ohi
?

Joka tapauksessa täytyy kiiruhtaa keittiöön. M nukahti juuri iltapäiväunilleen.
Pitkään lukemista odottaneen uusimman Dekon ehdin ehkä selata sekä vilkaista muutaman blogipostauksen.
Ja tietenkin juoda lasillisen simaa!

 

 

Projekti vaatekaappi | Osa 2


Vaatekaapin ja -rekin läpikäyminen jatkuu mekkojen merkeissä. 
Tässä kuvapläjäyksessä ovat vain ruskeat ja vihreät mekot, joten voitte kuvitella,
että saan koko vaatekaappiprojektin päätökseen ehkä tämän vuoden loppuun mennessä. 

Ruskeansävyisistä mekoista kaikki ovat olleet melko ahkerasti ympärivuotisessa käytössä,
paitsi tuo kaikista vaatteistani minulle rakkain, kukkakirjailtu vintagemekko,
joka vaatisi yhden sauman korjausta tällä hetkellä (kts. ekolupaukset).

Vihreistä sen sijaan vadelmamekko ja olkaimeton mekko ovat lähinnä kesäkäytössä
ja banaanimekko on niin ohutta ja läpinäkyvää kangasta, että sen käyttö rajoittuu lähinnä rantalomille
sekä todella lämpimiin kesäpäiviin. (Se on päässyt myös synnytysasuksi).  

Kuvia mekosta käyttäjänsä päällä löytyy blogin puolelta ainakin pitsimekosta, vadelmamekosta,
intiaanimekosta, ruskeasta ryppymekosta ja retrokolmiomekosta, joka on muuten mielestäni hyvä esimerkki siitä,
että henkarissa vaatteet ovat usein aivan eri näköisiä kuin käytössä.

_______________

Olin illalla niin väsynyt etten jaksanut pestä naamaa tai hampaita vaan painuin nukkumaan.
(Yök yök – tiedetään.) Aamulla hajoilin peilin edessä, sillä näytin ihan Adam Lambertilta – kiitos pystyyn jämähtäneen tukan ja naamalle levinneiden kajaleiden yhdistelmän. Toivotaan, ettei tämä ole enne koskien parisuhteemme tulevaisuutta, onhan mieheni minua lyhempi ja vaaleatukkainen.

Kohta en enää muista, miltä tuntui olla terve.
Kaksi flunssaa lähes suoraan peräkkäin on aina suhteellisen turhauttavaa.
Onneksi jääkaapissa on simaa ja eilen kotiin kävellessäni huomasin kartanon pihalla ison vihreän nurmitupsun. Ihanaa, kevät, Vappu, linnut ja kukkaset!

PS. 
Piti korjata kirjoitusvirhe ja siirsin tämän julkaisemisen sijaan vahingossa luonnoksiin.
Pahoittelut tuplajulkaisusta!