Rasvausraportti eli auttaako mikään raskausarpiin?

Ne, jotka eivät tiedä, mistä ihmeestä on kyse, kerrottakoon teille lyhyesti,
että Trendiin tehdään juttua tuotteista, jotka joko lupaavat vaalentaa tai vähentää olemassa olevia raskausarpia tai ennaltaehkäistä arpien syntymistä ja pääsin mukaan testaamaan kahta tuotetta.

Kiitos hienojen raskauden aikana tulleiden arpien (kohtuullisesta painonnoususta, rasvaamisesta ja pienestä mahasta huolimatta), sain testattavaksi nimenomaan raskausarpien vaalenemista lupailevat tuotteet. (Enemmän arpiin ja testaukseen liittyviä ajatuksia sekä lähtötilannekuvat löytyvät tuolloisesta testin aloitusjutusta).

Hyvän kuvan lähtötilanteesta saa, kun kurkistaa kuvia siltä ajalta, kun vauvan syntymästä oli kulunut puoli vuotta.
(Samasta postauksesta saa myös hyvän kuvan siitä, miten kroppa muutoin jaksoi tuolloin.)

Nyt olen saanut käytettyä saamani BioOilin näytteen loppuun ja onkin aika kertoa kokemukseni siitä:

Tuote oli todella riittoisa; Pienestä purkista riitti kahden kuukauden päivittäiseen käyttöön.
Öljy levittyi hyvin ja imeytyi nopeasti, vaikka sitä olisi lorahtanut reilumminkin.
Vaatteet pystyi tällaisessakin tapauksessa laittamaan päälle kymmenen minuutin kuluessa.
Tämä oli erittäin hyvä seikka sillä monet voiteet ja hoitotuotteet imeytyvät yleensä ihooni todella hitaasti.
Tuoksu oli melko neutraali, ei ihastuttanut eikä vihastuttanut. 

Pakkaus oli pienen kokonsa ansiosta helppo ja mielekäs pitää mukana reissuissa ja kyläillessä,
mikä paransi tuotteen hoito-ohjeen noudattamista. Kaipasin korkkiin lisää varmuutta siitä,
ettei öljy valu pullosta ulos, jos se sattuisi kaatumaan.

Entäpä vaikutukset testijaksolla eli helmi-maaliskuussa?
On hankalaa sanoa, kuinka paljon arvet olisivat haalistuneet ja/tai kohonneet kuopistaan ilman minkään tuotteen käyttöä. Mielestäni arpien vaalenemis- ja ”paranemis”vauhti nopeutui kuitenkin aikaisempien kymmenen kuukauden ajanjaksoon verrattuna merkittävästi, mille ei löydy muuta loogista selitystä
kuin Bio Oilin käytön aloittaminen.

Pienimmät ja vähiten syvät arvet ovat hävinneet lähes näkymättömiin ja kylkien isot ja syvät arvet ovat päivänvalossa lähes näkymättömät. Kellertävässä keinovalossa ne näkyvät jonkin verran selvemmin. Arvista on hävinnyt iso osa sinertävänpunaisesta väristä ja ne ovat väriltään lähempänä muun ihoni sävyä.

Eli sellaisia kokemuksia sain BioOilista.
Aloitin Vichyn voiteen käyttämisen toissapäivänä. 
Palailen sen osalta asiaan, kunhan käyttöä on hieman pidempi ajanjakso takana.

Oletteko te käyttäneet arpien vaalentamiseen/pienentämiseen tarkoitettuja hoitotuotteita arpiinne, erityisesti raskaus- tai venymisarpiin?


Koetteko niillä olleen vaikutusta?

PS. Navassani on ilmeisesti ollut kissan karva, mahassani ei onneksi kasva tuollaisia karvoja! Hih.
 

5 kommenttia artikkeliin “Rasvausraportti eli auttaako mikään raskausarpiin?

  1. Itse käytän Bio-oilia talvella ihan kasvoille yöllä, kun iho kaipaa kunnon kosteutusta. Itsellä on kaksjakoinen fiilis tuoksusta, vaikka se onkin tosi mieto. Tykkään sinunlaillasi siitä, että se imeytyy nopeasti, eikä jätä öljyistä pintaa. Lieventää tosi hyvin ihon punoitusta. Periaatteessahan tämän pitäisi vaalentaan myös vanhemmiten ilmestyviä maksaläiskiä. Iästä huolimatta niitä ei itselläni vielä ole, joten siitä en osaa sanoa mitään.

    Vaikka itse en ole ollut raskaana, niin suosittelen aloitettavaksi tämän tuotteen käytön välittömästi, kun saa tietää raskaudesta. Kimmoisa ihoahan tunnetusti vähentää alttiutta saada niitä arpia alunperin ollenkaan. Ulkomaalaisista blogeista olen lukenut, että raskausaikana tämän käyttö on ehkäissyt monelta raskausarvet kokonaan. 🙂

    Sinun ”arvistasi” sen verran, että omasta mielestäni nuo ovat vaalentuneet hurjasti! Tosin kyllähän niihin aikakin vaikuttaa, mutta iho on selkeästi erilainen. 🙂

  2. Kiitos rohkeasta postauksesta! Tämä kannustaa kokeilemaan ja juttelemaan avoimemmin raskausarvista. Minulla kun on kunnon muutosten kausi meneillään 😉 Hampaiden valkaisu ja arpien poisto seuraavaksi edessä!!

  3. Käytin Bio-oilia raskauden aikana useamman kuukauden ja sen lisäksi Nivean erittäin kuivalle iholle tarkoitettua kosteusvoidetta. Arpia tuli kuitenkin. Tosin vasta viimeisellä kuulla. Minulle tulee arpia todella herkästi, joten olisin varmasti paljon pahemmassa kunnossa ilman voiteita.

  4. Mulle ei tullut arven arpea mahaan eikä muuallekaan raskausaikana, jotain ihoöljyä välillä navan ympärille sutaisin. Sitten piti synnyttää ilman supistuksia ja kiukulla puskea nappula pihalle, ja mies sanoi, etttei ole ikinä nähnyt mitään niin tieteiselokuvallista, kuin viimeisillä puskemisilla kylkiini (?!) revenneet liilanvärit raidat. Puoli vuotta myöhemmin kävin vartalohoidossa, jossa ystävällinen hlökunnan edustaja neuvoi kuivaharjaamaan niitä jälkiä. Ja kas kummaa, sinne ne jonnekin hävisivät, haamut on enää jäljellä.

    Tämä ei tarkoita sitä, etteikö mulla olisi ”raskausarpia”. Niitä on reidet täynnä erinäisten lihomisten ja laihtumisten jäljiltä, ollut jo ainakin 15 vuotta.  Hengissä olen silti ja naimisiinkin päässyt 😛

    Mä vaan kadehdin tuota sun vyötäröä, en kyllä tajua että mistä sä ne surumieliset löllyttelyläskit oikein revit, jostain naapurista vai?

  5. JonnaH.: Käytin itse raskausaikana Clarinsin vartaloöljyä, jonka oli nimenomaisesti mainittu ehkäisevän arpien syntymistä. Olen herkkä saamaan venymäarpia pienenkin lihomisen/lihaksien kasvun yhteydessä, joten uskon öljyämisen ja voitelemisen kyllä auttaneen siinä, että iho jousti paremmin eikä revennyt niin kipeästi/syvälle.

    Vierailija: Hampaiden valkaisusta puheen ollen, se olisi tarpeeseen minunkin purukalustolleni. Muuten hampaani ovat hyväkuntoiset (ei reikiä, tulehduksia tms. koskaan), mutta kolan ja teen kittaaminen on tehnyt tehtävänsä…

    Kotona: Kuten Jonnalle kommentoin tuolla ylempänä, pelkäsin vielä pahempia raskausarpia, perustuen omaan taipumukseeni saada arpia herkästi. Nyt arvet jäivät melko pinnallisiksi ja pieniksi verrattuna joihinkin näkemiini todella syviin, leveisiin ja pitkiin arpiin. Kenties raskausaikaista rasvaamista voi kiittää ainakin siitä!

    Ella F.: Kyljissä minullakin on pahimmat arvet, vaikkei sentään synnytyksessä tulleet. Mahanihan ei tullut paljoakaan ulospäin kehosta, joten kenties se leveni sivulle niin, että pahin venytys tuli kylkien alueelle.

    Mun on pitänyt aloittaa kuivaharjaus myös selluliittireisille ja -pepulle, mutta ehkä arpikimmokkeella saisin viimein aikaiseksi? Ehkä.

    Minulla on ”raskausarpia” murrosiän lantion ja rintojen kasvun jäljitä ihan kivasti, mutta ne ovat haaleanvaaleita ihon pinnassa olevia tupajumintunneleita enää.

    Ei siinä mahassa (onneksi) ihan kauheaa vyölaukkua ole, kun seisoo suorassa, mutta auta, kun kumartuu, istuu kasassa/ makaa kyljellään niin *röllähdys*. 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *