Tieteellistä taidetta, toteutuneita takkihaaveita & isoja (kuppi)kokoja

Eilen paarustin tihku- ja kaatosateessa rattaiden kanssa pitkin Keravan keskustaa hoitamassa erinäisiä asioita. Kun palasin kotiin, mukanani keikkui hoitolaukun lisäksi kassillinen kirjoja, pussillinen vaatteita, iso pahvikotelollinen grafiikanvedoksia, taulu ja Elloksen paketti.

Raahasin kuvataidekoulun aikuisryhmämme taidenäyttelyn päättymisen myötä grafiikanvedokseni sekä maalaukseni takaisin kotiin. Vaunun työntöaisassa roikkuneen maalauksen nimi on ”Yhteiset solumme” ja minua huvitti henkilökohtaisesti paljonkin koko maalausprosessin ajan, miten kummallista kautta ajatus taulun tekemisestä sai alkunsa.

Inspiraatio tauluun lähti nimittäin lukemistani artikkeleista (mm. HS), joista kävi ilmi että äitien aivoista löytyy usein miesten DNA:ta. Miehen DNA naisen aivoissa on mitä todennäköisimmin peräisin poikalapselta, jota nainen on kantanut kohdussaan. Artikkelien perusteella vaikuttaisi siltä, etteivät tutkijat vielä osaa sanoa, onko ilmiö haitallinen, hyödyllinen vai harmiton. Kenties sekä että ja niitä kaikkia?

Tutkijat ovat tienneet jo pitkään, että sikiön soluja siirtyy äitiin raskauden aikana, ja ne voivat säilyä äidissä vuosikymmeniä – ilmeisesti läpi koko äidin elämän. Eräässä tutkimuksessa suoritettiin ruumiinavaus 59:lle naiselle. Tutkijat löysivät miehisen DNA-jakson 63% näytteistä, mikä viittaa siihen, että ilmiö voi olla varsin yleinen.

On ajateltu, että vieras solulinja voisi olla haitallinen ja laukaista samankaltaisen hylkimisreaktion kuin elinsiirroissa: Tämä voisi johtaa autoimmuunitaudin puhkeamiseen. Mutta toisaalta eläinkokeissa saadut tulokset puolestaan ovat viitanneet siihen, että ilmiö voisi olla terveydelle hyödyksi. Sikiösolujen on havaittu joissakin tapauksissa hakeutuvan vaurioituneisiin kohtiin, missä ne mahdollisesti osallistuvat kudoksen paranemisprosessiin.

Aiheesta kiinnostuneena eksyin lukemaan artikkeleita myös kimeereistä, jotka ovat henkilöitä, joiden geenit ovat peräisin vähintään kahdesta hedelmöittyneestä munasolusta. Eli yksilö koostuu tavallaan kahden (tai useamman) eri yksilön osista. Kimerismiä tavataan myös ihmisillä mikä voi joskus johtaa outoihin tilanteisiin.

Esimerkiksi Lydia Fairchild oli menettää lastensa huoltajuuden koska DNA-testien mukaan hän ei ollut heidän biologinen äitinsä. Oikeusjuttu eteni siihen pisteeseen että Fairchildin synnyttäessä uuden lapsen oli synnytyssalissa oikeuden edustaja valvomassa syntymää ja DNA-näytteen ottamista. Näytteen mukaan Fairchild ei ollut tämänkään lapsen äiti. Lopulta kävi ilmi, että Fairchild on kimeeri, jolla on kahdet eri geenit ja näytteen geenit olivatkin toiset kuin munasolujen. Siksi lasten geenit poikkesivat äidin näytteistä.

Mutta se tiedehöpinästä. Varsinkin kun en ole mikään alan asiantuntija!

Koukkasin Seppälän kautta huomattuani että aikaisemmin keväällä himoitsemani takki oli pudottanut reippaan prosenttipotin hinnastaan. Takki on kokoa 98/104 eli se mahtunee pojalle aikaisintaan ensi syksynä, todennäköisesti seuraavana keväänä.

Takin lisäksi mukaan tarttui noin neljällä eurolla huppari (reippaalla kasvunvaralla). En välitä ihan tavallisista (vetoketju)huppareista erityisemmin, mutta kirkkaan perusvihreä, koristenapeilla ja kuviollisella hupulla piristetty huppari pääsi juuri ja juuri suosiooni.

Bikinivarastoni on kokenut kovia. Viimekesäisellä Kyproksen reissulla hajotin kahdet bikinit. Yhdet unohdin hiljattain Hakunilan uimahalliin. (Ne koetan ehkä saada vielä takaisin.) Huhtikuussa vauvauinnissa pamahtivat samalla reissulla yhden yläosan molemmista kupeista kaarituet pihalle.

Eli jäljellä on kaksi liian pientä yläosaa ja yksi punaisten hiusten pilalle värjäämä vaalea yläosa. Sekä muutamia käyttökelpoisia alaosia ja kasa niin matalan mallisia alaosia, etten halua käyttää niitä tämän (sektion jälkeisen) kummallisen mallisen mahan ja raskausarpien kaverina.

Kävin kaupunkireissulla ennakoivasti sovittelemassa bikinejä Lindexissä, mutta kummatkaan mieluisan näköiset bikinit, (joita sai D-kupilla) eivät olleet hyvän malliset. Harmillista sinänsä. Monena vuonna isompia, kaarituellisia, bikinejä on saanut vain yhtä tai kahta mallia ja tylsissä perusväreissä kuten mustana. Nyt kun valikoimaa olisi enemmän kuosien osalta, mallit eivät siltikään sopineet.

Ajattelin, että sovittamalla ja kaupassa bikinejä katselemalla löytäisin helpommin hyvänmalliset bikinit, mutta nyt kävikin niin harvinaislaatuisesti että nämä verkkokaupan kautta Ellokselta tilaamani ”seiloribikinit” olivat sekä kooltaan että malliltaan kaikista parhaat. Onpahan ensi kesäksi ainakin yksi oikean kokoinen, siistissä kunnossa oleva ja ehjä uima-asu.

Kuten ylempänä kävi jo ilmi, lähtiessämme tihkuna alkanut sade muuttui jossain vaiheessa kaupunkikierrostamme kunnon sadekuuroksi. Päätimme hakeutua suojaan kirjastoon, olkoonkin että rattaissa oli sadesuoja ja olin jopa muistanut ottaa itselleni sadeviitan mukaan.

Kirjastolla oli kellonaikaan nähden yllättävän paljon väkeä. Epäilen ettemme olleet ainoat vedenpaisumuksen sisään hätistämät kirjojen selailijat. Suuntasimme suoraan pienimmille lapsille suunnattujen kirjojen nurkkaukseen ja täydensimme aiemmin lainaamiemme kirjojen valikoimaa vielä muutamalla uudella opuksella. Kovin pitkää aikaa emme tällä kertaa viihtyneet tutkimassa matalia pahvikirjojen laareja tai lukunurkkausta, sillä tunnelma oli melko tiivis.

Nappasinpa toiveikkaasti myös itselleni yhden kirjan ja miehelle nuottikirjan. Enempää lukemista en uskaltanut ottaa, sillä kunnianhimoisena tavoitteenani olisi lukea yksi tai kaksi syksyn tenttikirjoista etukäteen kesän aikana enkä kaipaa viihteellisempää kirjallisuutta houkuttelemaan minua pois tenttimateriaalien ääreltä.

Sain myös koti- ja partiohommia mukavasti eteenpäin eilen ja illalla oli ihana nukahtaa, kun tekemättömät työt eivät ahdistaneet ja vilisseet alati pitenevinä listoina suljettujen silmäluomien takana.

Nyt kun tällä viikolla on tullut kuntoiltua yksien talkoiden ja kahden crossingtunnin voimin, voin hyvällä omallatunnolla huilia kolme päivää ja suunnata sunnuntaina levänneenä Naisten Kympille. (Apua.) Edellisestä juoksutapahtumasta eli HCR:stä on vierähtänyt viisi vuotta. Joten jännittää niin vietävästi!

 

 

Tiivistämme laumaa

Monessa lapsen ja koiran yhteiseloa käsittelevässä oppaassa ja verkkoartikkelissa esitetään, että lapsen asemaa koiran silmissä vahvistavat erilaiset lapsen suorittamat hoitotoimenpiteet kuten ruoan antaminen.

Toinen oppaiden suosittelema puuha eli pienet koulutushetket, joissa lapsi palkitsee koiraa oikeasta toiminnasta, ovat hieman yli vuoden ikäisen lapsen tapauksessa liian haastavia. Aikuisen valvonnassa taapero on tähän mennessä saanut vasta silitellä koiraa ja antaa tälle ruokaa.

Mitä isommaksi lapsi kasvaa, sen enemmän lapsi voi osallistua koiran hoitoon ja tämän kanssa leikkimiseen. Koska säyseäkin koira voi innostua liiaksi tai ärsyyntyä lapsen
yli-innokkaista tai kovakouraisista lähentelyistä, en jättäisi alle kouluikäistä lasta ja koiraa keskenään tilaan, jossa lapsi pääsee yllättämään koiran tai ahdistamaan tämän nurkkaan.

Sopivan helpoilla tehtävillä, ja aikuisen kanssa yhdessä tehden, koirasta huolehtiminen voi kuitenkin olla hauskaa, opettaa lapselle vastuunkantoa ja vahvistaa koiran ja lapsen suhdetta. Ja ovathan nämä kaksi aika söpöjä yhdessä!

PS. Katsokaa video, se on mielestäni aika mainio.

 

Kuva ja sen kaverit: Lastenhuone

Vierashuone on muuttunut pikkuhiljaa oikeasti lastenhuoneeksi.

Nyt kun taapero nukkuu alasängyssä ja verhon takaisesta säilytystornista on kannettu aikuisten tavarat pois, on huone enää harvoin muiden kuin taaperon itsensä käytössä.

Silloin kun on tarvetta majoittaa vieraita yöksi, huone toimii toki vierashuoneena.

Ja kyllä sillä tarkemmin ajateltuna on kaksi muutakin käyttäjää: Kissat.

Lastenhuoneemme on noin seitsemän neliön ikkunaton koppi, johon on mahdutettu säilytysnurkkaus, työpiste, kaksi täysikokoista sänkyä ja lipasto.

Pienet sisäikkunat tuovat huoneeseen vähän luonnonvaloa ja huonekalujen koolla ja/tai liikuteltavuudella on pyritty vähentämään ahtauden tuntua.

Huoneen tärkein tehtävä on taata sekä lapselle että vanhemmille jonkin verran omaa rauhaa. Lastenhuone on itse asiassa kaikista asuntomme huoneista paras nukkumishuone: Lämpötila vaihtelee hyvin vähän, pysytellen jatkuvasti mukavan viileänä ja huoneessa on kohtuullisen hämärää kesälläkin.

Mitenkään valtavaa leikkitilaa huoneessa ei ole. Osittain siitäkin syystä leluja säilytetään pitkälti muualla asunnossa. Toinen syy on se, että lelujen on parempi olla siellä, missä niillä myös leikittäisiin eli muiden ihmisten keskellä.

Mutta kyllä pieni lapsi todistettavasti mahtuu pystyttämään leikkinsä myös lastenhuoneemme pienelle lattialle.

Sananen vielä säilytysasioista: Käytössä olevat vaatteet pidetään metallilipastossa.
Verhon takana olevissa koreissa ja koukuissa säilytetään pelejä, leluja, seuraavien kokojen vaatteita, lastenhuoneen liinavaatteita ja vaippoja sekä hoitolaukut.

Siinä se sitten olikin – meidän lastenhuone!

 

Lastenhuonetta, lastenhuonetta!

Räpsin tänään ison kasan kuvia lastenhuoneesta. Melkein niksautin selkäni kuvatessani kaiken maailman mobileja ja leluja selällään lattialla maaten ja yläsängystä roikkuen. Ammattimainen lisävaloni eli kirkasvalolamppu huvitti kanssaeläjääni.

Kun kirjoitin tämän postauksen loppuosaa, kello on kiepahtanut yli puolenyön, mutta talkoohommien ja pakollisen Game of Thornesin katsomisen jälkeen blogihommat kutsuivat. Koska väänsin juuri viime kuussa, hiki hatussa, edelleen ihan ajankohtaisen ”valitse oma lastenhuonetyylisi”-postauksen, ajattelin julkaista sen uuden blogin puolellakin. (Ehkä se piristää kaikessa värikkyydessään kuvahässäkän ryydyttämää bloggaajaa?)

Käykää muuten kurkkaamassa aiemmat lastenhuoneaiheiset postaukset.
Juttuja löytyy ainakin lastenhuoneesta yleensä, lastenhuoneen tauluista ja leikkimatosta.
(Kuten aikaisemmassa postauksessa totesin, linkit vievät vanhan blogin puolelle, jotta kuvatkin näkyisivät.)

Illalla on luvassa upouusia lastenhuonekuvia.
(Ennenäkemätöntä tavaraa myös vanhan blogin lukijoille.)

Lastenhuoneiden, kuten myös oman lastenhuoneemme, sisustamisessa arvostan pitkän aikavälin ajattelua. Tällä tarkoitan sitä, että huonetta kalustettaessa mietittäisiin, voiko huonetta käyttää vauvan lisäksi myös kolmevuotias, koulunsa aloittava tai teini-ikäinen?

Isot hankinnat kuten säilytysjärjestelmät, työpiste ja sänky on pyritty meilläkin tekemään niin, että niiden käyttöikä olisi minimissään 10-18 vuotta.

Kuvan kaapisto, hyllyt, sänky ja työpöytä Ikeasta, tuoli Finnish Design Shopista.
(Sänky 159€ + patjat n. 200€, Kaapisto yhteensä 410€ (3 osaa), työpöytä 300€, tuoli 100€, seinähyllykokonaisuus 66€ / Yhteensä 1235€ jaettuna 18 käyttövuodelle n. 70€/vuosi)

Lapsellisuutta ja väriä huoneeseen voi tuoda leluilla, joista kauneimmat toimivat myös koriste-esineinä, tapetoidulla seinällä (omien hermojen säästämiseksi suosittelen tapetoimaan maksimissaan yhden seinän), liitutaulumaalilla, sisustustarroilla, valosarjoilla ja tyynyillä.

Tässä olisi muutamia mielestäni kivoja lastenhuoneen sisustusteemaideoita teemaan sopivine tuotteineen. Olkaapa hyvä:

Karkuteillä kangas ja salkut: Marimekko / Palaset-säästönorsut & Muuton valaisin: FDS Norsutyyny: Svenskt Tenn / Koukut: Ellos / Pussilakanasetti: Finlayson

Automatto: RK Design / Dinosaurus on glitterkoristeltu muovilelu: Kuva Pinterest /
Tapetti (Ferm Living): Ellos / iPhone-purulelu: Etsy /
Ferm Livingin robottityynyt ja rakennussetti: Finnish Design Shop

Rosendahlin apina: Finnish Design Shop / Pussilakanasetti ja valosarja: Ikea /
Ferm Livingin tapetti: Ellos / Seinätarra: Littlephant-verkkokaupasta /
Elmeri-vetonorsu: Ombrellino / Pelle-tornilelu: Brio

Kattovalaisin, jakkara ja FL:n kuumailmapallotapetti: Ellos / Formula-auto: Brio
Karttajuliste / All Posters / Mobile: FDS / Valaistu karttapallo: Alnilam

Puunväriset palikat ja mäyräkoira: Brio / FL-tapetti ja räsyrahi: Ellos /
Littlephant-juliste: Ombrellino / Helsinki Made of Wood-palikat: Finnish Design Shop

Mitäs piditte lastenhuoneinspiraatiokollaaseista?
(Huh, voiko tuo enää olla yhdyssana.)

Millaisella ”filosofialla” sisustatte/sisustaisitte lastenhuoneita?

 

 

Kadonneet kuvat

Tulevaan lastenhuonejuttuun liittyen selailin täällä Kiteen puolella
vanhasta blogista tuotuja postauksia ja huomasin kaikkien vanhojen kuvien kohdalla
komeilevan sinisen kysymysmerkin. Tästä lienee kiittäminen Lilyn uudistusta, jonka myötä kuvat ovat vaihtaneet paikkaansa bittiavaruudessa.

Kuvia ei saa paikalleen ajamatta koko blogia sileäksi. Onneksi uutta tavaraa tulee tasaista tahtia, joten vanhoja ei kovin usein ehdi kaipailemaan. Vähän harmillista tästä tekee se, että joudun vanhoihin postauksiin viitatessani linkkaamaan vanhaan blogiin, jos kuvat esittävät olennaista roolia postauksessa.

Pahoittelen mahdollisesti aiheutunutta harmia. Jos etsit vanhojen postauksien kuvia, vanha blogi löytyy täältä. Lisäksi linkki vanhaan blogiin löytyy näppärästi aina sivupalkin mustasta pallurasta.

Ah tekniikka, ylin ystäväni.

 

 

Kauniimpaa arkea, ryhmädynamiikkaa ja paljon kissoja

Tänään tuntuu taas paljon paremmalta.

Koti on kunnossa.
Yöllä sain nukuttua kunnolliset unet (tai no viiden ja kahden tunnin unipätkät).

Ilmoittautumiset syksyn opintojaksoille on hoidettu.
Inhoamani paperisodat ja viranomaisasioinnit etenivät ison nykäyksen.

Keskustelin puhelimessa todella mukavalta ja eri elämäntilanteita ymmärtävältä kuulostavan, (pojan tulevan) päiväkodin johtajan kanssa. Rauhoittavan puhelun aikana syksyn päiväkotistressikin laantui taka-alalle.

Kissoja on silitelty ja pyykkejä on lajiteltu kasapäin, taaperon avustaessa innokkasti.
Taloyhtiön talkoisiin tarkoitetut piirakat tuoksuvat uunissa.

Tuntuu taas siltä että palikat putoavat omiin laatikon kannessa oleviin reikiinsä ilman kitinää ja kiukkupuuskia. Lapsi jaksaa puuhata hetkittäin omia hommiaan eikä jokainen ristiriitatilanne pääty lohduttomaan itkuun ja huutoon. Kyllä lapsen vireystila vaikuttaa paljon vanhemman mielialaan – ainakin minun tapauksessani.

Mielestäni ”hauskojen” tekstipipojen ja t-paitojen valmistamisen voisi kieltää. Oikeasti, mitä hienoa on mustassa kortsupipossa, jossa lukee ”Vatipää” tai jotain muuta yhtä nerokasta. Kärkkäästä mielipiteestäni huolimatta huomasin ajattelevani, että tähän kuvaan vain sopisi teksti Isäntä”. Voi nolouden määrää.

Kuvista vielä sen verran, että alkoi huvittaa leikkihedelmäkuvaa katsoessani; Sen perusteella näyttää pahasti siltä ettei meillä syödä mitään muuta kuin kirsikkatomaatteja.

Energistä alkavaa viikkoa kaikille!

 

Onnistunut partionjohtaja – epäonnistunut äiti.

Aamulla pää oli ihan seis. Lapsen unirytmi oli aivan sekaisin, huutoa, sänkyyn palauttamista ja silittelyä aamuun asti. Mökiltä palaaminen myöhään riitti pistämään koko yön sekaisin. Jossain vaiheessa yötä patistin miehen nukutushommiin ja painuin nukkumaan jaksaakseni nousta aamulla kisoihin.

Pikainen naamanfreesausarsenaali käyttöön, aamupalaa vatsanpohjalle. Pieni kirous siitä, ettei maha kestä kahvia edes tällaisien jumitusaamujen pelastamistarkoituksessa.

Urheiluliivit, kisaleggingsit, mukava paita ja tennarit päälle ja sateenkestävä takki ukkoskuuron varalta niskaan. Miehen high-tec kello ja partiohuivi mukaan, reppu selkään ja menoksi.

Sain yhden ”partiolapsen” vanhemmalta kyydin kisapaikalle. Odottelimme lähtöä ja valmistauduimme kisaan. Mikäs siinä hiekkarannalla oli istuskellessa. Tosin teki mieli oikaista hiekalle ja sulkea silmät. Psyykkauksen kannalta pakolliset kisakarkitkin jäivät hankkimatta, mutta partiokaverin laupiaasti luovuttama Tuplanpuolikas auttoi kummasti.

Saattajan roolissa edessä oli odottelua ja vielä lisää odottelua;  Ensin poikien tehdessä työkalulaatikkoa ja seuraavalla rastilla näiden tunnistaessa suomalaisia taruolentoja.

Sitten harjoiteltiin tarkkaavaisuutta ja mitattiin saimaannorppatietoutta. Sääli sinällään etteivät saattajat saa osallistua tehtävien tekemiseen, sillä norppatrivia olisi ollut erikoisalaani. Ensiapurastilla pähkinänä oli jäihin pudonneen jälkihoito. Rasteilta löytyi myös karttamerkkien ja järvikalojen tunnistusta, onkien tekoa ja magneettikalastusta sekä esineiden etsintää. Ruokarastilla kokattiin kalakeittoa.

Partiolapsilleni on kertynyt jo mukavasti kisakokemusta ja ryhmäkin alkaa olla tiivis. Oli mukava huomata, miten tietyissä tehtävissä ryhmä ohjasi itse itseään niin, että vastuiden jakamisella ja yhteistyöllä saavutettiin hyviä tuloksia. Pikkiriikkisen kiitoksen antaisin tästä myös itselleni.

Paluumatkalla tuntui siltä, etten saa pidettyä enää silmiä auki. Suhtauduin silti iltaan hyvillä mielin ja tein suunnitelmia pelin katsomisesta ja leipomisesta. Onnistumisen kokemukset loppuivat valitettavasti saman tien kun avasin kotioven.

Kotona odotti poika, joka oli juuri nukahtanut, kiukuteltuaan seonneen unirytmin vuoksi koko aamu- ja alkuiltapäivän. Koetin nosta hänet vaivihkaa juomaan, koska tissitilanne alkoi olla hyvin tukala. Taaperohan havahtui ja myös koko loppuilta meni kitinän ja suoran huudon merkeissä. Tunnustan paiskoneeni ovia ja kiukutelleeni miehelle.

Tänään tunnustan myös kironneeni sitä että meillä on noin ”hankala” lapsi. Rakas toki. Hyväntuulisena oivaltava, ilkikurinen ja ihana. Mutta toisaalta äärimmäisen itsepäinen, kiellettäessä hillittömästi suuttuva ja huonoina päivinä ihan mahdoton kiukkuaja ja kaikesta kitisijä.

Tänä viikonloppuna juuri eräs sukulainen totesi, että eivät  hänen lapsensa kyllä tehneet tuollaista. Eivätkä kaikki lapset varmasti koetakaan kerjätä ruokaa muiden lautasilta, suutu pukemisesta, pure innostuessaan kaikista kielloista huolimatta, kiipeä tietokonetuolille kahdettatoista kertaa vartin sisään pois kantamisesta ja hämäysyrityksistä välittämättä tai huuda raivoissaan puolta tuntia elleivät saa siivouskaapin ylähyllyltä suihkupullossa olevaa pesuainetta. Mutta tämä pässinpääpä tekee. Ja voi että välillä kiehuu yli.

Äitiinsä tullut, mutta eipä se paljoa lohduta. Kun en aina jaksaisi itseänikään. Ehkä olisi pitänyt adoptoida, olisi ollut paremmat mahdollisuudet saada siedettävämmällä temperamentilla varustettu lapsi.

Suurimman osan ajasta kaikki elämän osa-alueet, erilaiset projektit ja arjen pyöritys sujuvat rutiinilla ja aikaansaamisesta tulee energinen olo. Nyt tuntuu siltä, että kaikki kaatuu niskaan: Kaiken huipuksi yksi raivoisa taapero roikkuu koko ajan jalassa ja huutaa huutamistaan. Ja kun pinna palaa niin kukapa muu siitä kärsiikään kuin rakas aviopuolisoni.

Sanoinko jo, että lähes odotan syksyä. Sitä että joku muu joutuu sietämään viisi tuntia päivässä tuon lapsen temppuilua? Ei käy kateeksi.

Että sellaiset sunnuntai-illan tunnelmat. Ja lätkässäkin hävittiin.

 

Kuvaterveiset ja ilmapuntaripää

Tässäpä yhden aurinkoisen iltapäivän kuva-antia mökkireissulta.
Osa kuvista on miehen räpsimiä ja osan olen ottanut itse.

Säätiedotuksen povaamat säätilat kääntyivät päälaelleen ja lähes koko eilisen illan tihutti vettä. Aamukin alkoi harmaissa tunnelmissa.

Nyt aurinko paistaa, mutta painostava ilmanala enteilee ukkosta.
Sen lisäksi ukkosta ennustaa myös moukaroiva päänsärky,
joka iskee kimppuuni perinteisesti matalapaineisella säällä.

Mökillä on laitettu paikkoja kesäkuntoon ja testattu uutta venettä.
Laivakoira Herttakin pääsi veneen kyytiin. Jos päänsäryltäni selviän, käyn vielä lenkkeilemässä. Ja luonnollisesti jääkiekko-ottelu täytyy katsoa sekä käydä saunassa.

Saimme nukkua miehen kanssa harvinaisen pitkään lapsen touhutessa isovanhempiensa kanssa. Ennen niin arkipäiväistä lauantai-aamuna yhdeksään nukkumista osaa tätä nykyä arvostaa ihan eri lailla. Ja unta ylipäätään.

Nykyään lähes suutun, kun joku valittaa kärsivänsä univajeesta vaikkapa vietettyään viikkojen ajan yökausia opiskelijabileissä. Toki jokainen saa valvoa niin paljon kuin haluaa, mutta on ärsyttävää kuunnella nurinaa täysin itse aiheutetusta väsymyksestä.

Mökkitontti on lapsen valvomisen kannalta melko haastava. Kiviä, kallioita, juuria, isompia kiviä, korkealla oleva laituri ja jyrkkä polku alhaalla odottavaan mereen.

Onneksi valvontahommiin on osallistunut useampia silmäpareja. Myös auttavia käsiä tukemaan pientä kiipeily- ja kävelyharjoittelijaa löytyy paljon.

Kävimme jopa kahlailemassa vähän. Vesi oli vielä niin viileää,
että taaperon kahlaaminen tyssäsi täysin lantion korkuisessa vedessä.

Hetken vettä läiskyteltyään hän kiipesi syliin ja poistuimme sisätiloihin lämmittelemään. Eiköhän tänä kesänä päästä kuitenkin uimaan luonnonvesissä riittämiin.

Illalla ajelemme kotiin ja heti huomenaamulla lähden ”partiolasteni” saattajaksi partiotaitokisoihin. Kovin paljon en siis tänä viikonloppuna ehdi koneen ääressä istuskella.

Nauttikaahan lauantaista ja muistakaa käydä kaupassa, jos jääkaapissanne on vain valo!
Huomenna kaupat pitävät ovensa suljettuina.

 

Monitoimi-iltapäivän sivulliset uhrit

Istumme autossa matkalla meren rannalle. Vehreät maisemat sujahtelevat ohitse. Ilma on raikas ja kostea. On ihanan rauhallista. Takapenkkiläiset eli koira ja vauva ovat molemmat nukkuneet lähes koko matkan.

Olimme koko aamupäivän perhekerhossa, joten muutamassa iltapäivän tunnissa piti pakata loput tavarat, huolehtia kissoille ruokaa ja kasveille vettä, raivata asunto perussiistiksi ja saada itsensä sekä vauva lähtökuntoon. Toisaalta on hyvä päästä jälleen kiinni reippaiden lähtöjen rutiiniin; Näin kesäaikaan niitä tulee tiheästi, olkoonkin että reissut ovat usein lyhyitä, yhden tai kahden yön käyntejä kyläilemässä tai mökkeilemässä

Koetin saada hommat tehtyä ja pitää Kuutin tyytyväisenä ja poissa tihutöistä – ja kiipeilemästä vaarallisissa paikoissa, istuttamalla hänet syöttötuoliin ja kasaamalla ruokapöydälle ohjelmanumeroiksi välipalan (leipää ja viinirypäleitä) sekä puuhaa eli palapelejä, paperia ja kyniä. Ajattelin pelata varman päälle sotkun suhteen ja annoin lapselle puuvärikyniä, joita tämä ei yleensä yritä syödä yhtä innolla kuin liituja. (Eivätkä ne sotke samoin kuin tussit.)

Kun tulin takaisin vauva näytti tältä:

Punaiseksi värjääntyneelle naamalle, hiuksille, kielelle, käsille, paperille, pöydälle ja puserolle löytyi selityskin. Olin kiireessä napannut ei-niin-pikkulapsiyhteensopivan kynän lapselle:

Hmmm… Sylki ja vesivärikynä. Selvästi hyvä yhdistelmä.

Huippua viikonloppua kaikille!
Mökkikuvia ja -kuulumisia tulee, kunhan pääsemme ensin perille.

(Pahoittelen kuvanlaatua, mutta tilannekuvan toivossa nappasin vain lähimmän laitteen käyttöön ja se sattui olemaan iPad.)

Ihan oikeasti 33+10!

Kuten uhkasin lupasin, kävin tänään paitalaatikon kimppuun
ja dokumentoin loputkin koon 86 vaatteet.

Pääsin pitkällisen lasku-urakan jälkeen siihen hämmentävään ja hieman huolestuttavaan tulokseen, että pojalla on tässä yhdessä vaatekoossa (!) kolmekymmentäkolme pitkähihaista paitaa, (joista neljä on neuleita) sekä kymmenen lyhythihaista paitaa. Nyt ihan oikeasti!

Tiedetäänpä ainakin, millä vuoraamme asuntomme seinät – ja lapsen,
jos ydintalvi sattuu iskemään!

Lastenvaatefriikkinä tunnustan ostaneeni osan näistä vaatteista vuonna 2010,
eli viitisen vuotta ennen kuin minun oli (alkuperäisen suunnitelman mukaisesti) tarkoitus saada lapsia.

Mutta toisaalta ei ole pelkoa, että joutuisi ostamaan omasta mielestään rumia vaatteita kalliilla, herätessään uusien, isompien vaatteiden tarpeeseen liian myöhään.

Näistä sekä edellisen postauksen kuvista saa kohtuullisen hyvän kuvan siitä,
millaisista lastenvaatteista pidän.

Vaatteista suurin osa on verkkokaupoista, lähinnä H&M:ltä ja Ellokselta. Myymälästä ostetut vaatteet ovat pääpiirteissään Lindexiltä. Loput on hankittu kirpputoreilta, enimmäkseen Keravan Fidalta

Löytyikö suosikkeja, inhokkeja tai tutun näköisiä vaatekappaleita?

Millaisista lastenvaatteista pidätte?

Suositteko lastenvaatteissa jotain tiettyä tyylisuuntaa
vai kelpaavatko kaikki ehjät ja likipitöen puhtaat vaatteet?