Peiliin katsomisen paikka eli sananen syyttelystä

Minulla on rasittava tapa reagoida pieleen menneisiin asioihin tai pettymyksiin vierittämällä syy tapahtuneesta jonkun muun niskoille. Harvemmin silloin, kun kyseessä on oma virheeni vaan nimenomaan silloin, kun tapahtunut tilanne tai asia on sellainen, ettei sitä voida välttämättä jäljittää yhtään kenenkään aikaansaannokseksi.

Useimmiten näistä mielivaltaisista ryöpytyksistä saa osansa mies, jolle ilmeisesti kehtaan kiukutella joskus vähäisemmistäkin asioista. Tiedän itsekin, että toimintani ei ole reilua tai fiksua, mutten osaa aina pitää suutani kiinni silloin kun pettymys korventaa sisuskaluja.

Olen tyytyväinen siihen, että mies pitää puolensa ja sanoo, että asia ei ole hänen vikansa eikä hänen tarvitse sietää syyttelyä. Tosin välillä asiaa auttaisi vielä enemmän se, että sanottaisiin rohkaiseva sana tai kaksi harmissaan tai pettymyksessään kieriskelevälle vaimolle ja todettaisiin, että paska juttu, mutta eipä tästä voi syyttää kuin korkeintaan karmaa, universumia tai jättiläiskilpikonnien vaelluksien muuttamia merivirtoja.

Nyt lapsi sitten tyhjentää ammeeseen pakatut mökkitavarat.” (Kun veit autoon ensin matkalaukussa olevat poissa ollessamme.)

Kannattiko viivytellä häämatkan varaamisessa? Nyt parhaimpia vaihtoehtoja hotellille ei enää ole saatavilla.” (Lentoyhtiön konkurssin takia vaihdettavalle kohteelle.)

Itseänikin ärsyttää, että lipasahdan niin helposti syyttelemään toista. Voisinhan aina olla hiljaa, koettaa ratkaista tilanteen tai tyytyä kohtalooni, joka on harvoin kenestäkään toisesta suoranaisesti riippuvainen. Täysin tyhjästä olen tuskin keksinyt purkaa ärtymystäni näin; Jostainhan tämäkin toimintamalli on opittu eikä esimerkkiä tarvitse etsiä kovin kaukaa.

Olisi mukava tietää, onko muilla vastaavia ärsyttäviä, pinttyneitä toimintamalleja, jotka ovat vahingollisia sekä itselle että muille. Ja oletteko päässeet niistä eroon tai ainakin saaneet pahan tapanne siinä määrin hallintaan, että lipsahdatte toimimaan ei toivotulla tavalla enää vain harvoin. Hyviä asiantuntija- ja miksei sunnuntaipsykologivinkkejäkin otetaan vastaan.

Täysin rantein

Pitkään kitsastelin rannekorujen hankkimisessa*. Erillisten rannekorujen käyttämisen sijaan kieputin lukuisia kaulakorujani ranteisiin, mutta jossain vaiheessa kyllästyin alati solmuun meneviin ketjuihin ja katkeileviin helminauhoihin. Annoin itselleni luvan ostaa muutaman rannekorun ja siitä se sitten lähti…

Rannekoruissa, kuten muissakin koruissa, enemmän on mielestäni enemmän. Joten tämänhetkinen trendi, jossa ranteen täyttää korulajitelma, on enemmän kuin tervetullut.

Kun työnkuvaani kuului paljon nostelua, pukemista, jumppauttamista ja vaipanvaihtoa, jätin rannekorut usein suosiolla kotiin hygieniasyistä ja pelätessäni rikkovani ne. Vaikka ”työnkuvani” on edelleen osittain sama, eivät hygieniaseikat olen samalla tavoin olennaisia eikä korujakaan ole mennyt omaa lasta hoitaessa rikki kuin kaksi.

Rannekoruissa minulle tärkeää on ulkonäön eli värin, kuvion ja mallin lisäksi myös korun avattavuus. Lapiomaisten, naisten hansikkaisiin pääsääntöisesti liian suurien kämmenieni yli rannekorujen ujuttaminen kun on melko mahdotonta. Ainakaan niitä ei saisi enää pois, jos ne runnoisi väkipakolla paikoilleen. Rannekorujen täytyy siis olla avattavissa tai varustettuja joustavalla nauhalla, jotta ne saisi ranteeseen asti.

Käytättekö te muuten paljon rannekoruja?
Löytyykö ranteestanne vain yksi kapea arvometalliketju vai suositteko erilaisten rihkamakorujen kasaamista kerralla ranteeseen?

*(Ala-asteella täytyi tosin omistaa edes muutamia koruautomaatista ostettavia helmirannekkeita tai muuten olisi ollut täysin jälkijättöinen ja tyylitön. Hihi.)

Juhannuspäivitystä mökiltä ja kesäsuosikkeja lapsille

Se olisi juhannus. Ihanaa!

Aurinko paistaa, rantakallioilta raahataan kuivia kaisloja kokkoon, terassihuonekaluja pestään illan herkkuateriaa silmällä pitäen, taapero kiipeilee pitkin tonttia hymyssä suin (mutta täynnä hyttysenpistoja) ja järjestelmäkameralla räsikitään talteen mökkikuvia tunnelman tallentamiseksi. (Kerran bloggaaja, aina bloggaaja).

Kuva- ja tekstitunnelmia juhannuksenvietosta, syväluotaavaa analyysia huonosta ihmisyydestäni sekä korujuttuja on luvassa viikonlopun aikana. Koska tänään lienee kiireisin päivä mökillä, saatte pikakuulumisien lisäksi vilkaista lastenvaatekollaasia, johon keräsin tämänhetkisiä suosikkejani muutamista eniten käyttämistäni, lastenvaatteita myyvistä verkkokaupoista.

Sekä tytölle että pojalle sopivia, enimmäkseen värikkäitä, kivasti kuvioituja, helppokäyttöisiä ja edullisia. Sellaisia kesän suosikkipoimintani ovat tällä(kin) kertaa.

Banaanibody ja tuplavihreät housut: Lindex / Norsuhaalarit ja raitaleggingsit: KappAhl / Huppari, tähti- ja pupupöksyt sekä norsubody: Seppälä / Maatilabody ja tähtitennarit: H&M

Päivän Paavo-asu

Kävimme lauantaina lastenkutsuilla ja kasasin tällaisen värikkään, vähän lapsekkaankin asukokonaisuuden alun perin juhla-asuksi. Koska vaatteiden pohtiminen vie aikaa ja aika on hitaasti uusiutuva luonnonvara tässä huushollissa, käytän vaatteiden puhtausasteesta riippuen samaa asua useamman kerran ennen kuin vaatteet päätyvät pesukoneeseen; Muutamaa asua voi käyttää vuoropäivin, ettei ihan samoissa vaatteissa tule kuljeskeltua kolmea päivää peräkkäin.

Hame on ostettu edellisenä päivänä Gallerianin Monkista. Tunnustan edustavani sitä ihmistyyppiä, joiden on pakko saada ostamansa vaatteet päälle heti tai viimeistään seuraavana päivänä. Onnekseni en siis ostele Borat-uimapukuja, täysipitkiä iltapukuja tai hiihtohaalareita kovinkaan usein.

Muuten mennäänkin tutulla menkkahaukkalinjalla. Kengät, bleiseri, sukkahousut, hiuspanta ja laukku ovat kaikki H&M:ltä, vain rannekoru on Lindexiltä.

Asun sydän on kuitenkin härskisti tissiä kourivalla Paavo Pesusienellä koristeltu t-paita, jonka ostin kaverikirppikseltä.

Siis sellaisesta tapahtumasta, jossa valitaan tukikohdaksi jonkun koti ja laitetaan tarjolle ruokaa sekä juotavaa. Paikalle saapuvat kaverit tuovat mukanaan säkkikaupalla itselleen tarpeettomia asusteita, vaatteita ja tavaroita. Kaikki saavat penkoa toistensa kasoja ja ottaa mitä haluavat. Loput tavarat raahataan yhdessä lähimmälle lähetystorille. Suosittelen!

Ja kiitokset Rouskulle paidasta, se on aika ihana!

PS. Lähdemme tänään mökille pitkäksi juhannusviikonlopuksi. Juttuja pitäisi kuitenkin tulla blogiin päivittäin eli sieltä laiturinnokasta lueskelette sitten kännykällä höpinöitäni.

Leppoisaa, herkullista ja aurinkoista keskikesän juhlaa kaikille!

PPS. Ei saa ärsyttää käärmeitä, hukkua tai tiputtaa avaimia tai muitakaan taskunpohjallisia huussiin.

 

Lapsi tuhoaa aivoni eli miksi en lue enää mitään

Tunnustan heti alkuun erään asian: En ole lukenut yhtään kirjaa puoleentoista vuoteen. Todettakoon saman tien tämän olevan aikaisempaan elämääni verrattuna erittäin poikkeuksellinen, huolestuttava ja häpeällinen tila. (Edes salaisen blogiystäväni hankkimaa keskustelua herättänyttä, yhteiskunnallisesti kantaa ottavaa ja varmasti älykästä kirjaa en ole saanut luettua. Anteeksi.)

Opin lukemaan päiväkoti-iässä ja sen jälkeen olen aina lukenut paljon, välillä hurjan paljon. Ensimmäisen luokan aikana luin kaikki siihen mennessä suomennetut Neiti Etsivät eli noin 90 kirjan verran Nancy Drewn salapoliisileikkejä sekä tietenkin siinä sivussa kaiken maailman ponitallikirjoja ja Tiinan seikkailuja. Pakollisen luettavan eli koulu- ja opiskelukirjallisuuden lisääntyneen määrän myötä (lukiossa, yliopistossa ja ammattikorkeakoulussa) harrastukseksi laskettava lukeminen väheni jonkin verran, muttei suinkaan loppunut kokonaan. Kun lapsemme syntyi, lukeminen loppui kuin seinään.

Lukeminen on minulle parasta mahdollista rentoutumista ja eskapismia. Se vaatii heittäytymistä ja rauhaa, mutta auttaa hiljentämään päässä pyörivät työlistat, vaatimukset ja projektit. Ja juuri siksi en olekaan pystynyt lukemaan yli vuoteen kappalettakaan. Olen kyllä lainannut kirjoja, mutta palauttanut ne kirjastoon vihaisena ja pettyneenä, usein avaamatta niitä kertaakaan.

Luen aina kirjan kerralla tai en lue ollenkaan. Viisisataasivuisen kirjan lukemiseen menee kolmesta neljään tuntia. Enkä muista, milloin minulla olisi ollut käytettävissäni neljä tuntia sellaista aikaa, etten olisi vastuussa taaperon valvonnasta, kotimme olisi siisti ja kotityöt tehty, viikon liikuntakiintiö täynnä, partiohommat suunniteltuina ja blogipostauksissa ”bufferivaraa”. Ei ainakaan vuoteen. En siis viitsi edes avata kirjaa, kun tiedän, ettei sen lukeminen tavalla, josta nauttisin tule kuitenkaan onnistumaan.

Lapsen hoidosta saadut vapaahetket olen käyttänyt laittamalla jonkin hömppäohjelman pyörimään taustalle ja siivoilemalla, pyykkäämällä tai kirjoittamalla siinä samalla. Kun aikaa on vähän, täytyy kaikki mukava tekeminen usein yhdistää jonkin pakollisen tekemiseen tai toinen jää tekemättä. Keskeytyksien ja hektisyyden vuoksi kirjan sijaan
viihteeksi valikoituvat blogit, lehdet ja televisio-ohjelmat.

Lehtiartikkelin sentään ehtii lukea sillon tällöin, tai uutisia netistä. Jopa pisimpien blogipostausten lukeminen täytyy joskus jättää ilta-aikaan, sillä muuten pyykkikoneesta on ehditty tyhjentää kakkavaipat, hieroa niistä kakkaa seiniin tai kantaa ruukustaan irti revittyjä orvokkeja keittiön pöydän alle. Viihteen pitää siis olla nopeasti nautittavaa ja sellaista, ettei se vaadi, ainakaan jatkuvasti, kannan ottamista, selkeiden ajatuksien muodostamista tai taustatiedon hakemista. Kuten sanoin; Lapsi tuhoaa aivoni. Tunnen ja näen tyhmentyväni päivä päivältä ja vihaan sitä.

Minusta se, etten ole voinut nollata päätäni kolmeksi tunniksi kertaakaan vuoden aikana on aika huolestuttavaa. Huomaan että nyt se alkaa oikeasti vaikuttaa minuun. Pitkään jaksoin olla pirteä, mutta nyt kiristää päätä ihan tosissaan. Hermostun ja kiihdyn nollasta sataan todella herkästi, tiuskin miehelle ja lapselle. Saan jatkuvasti tehtyä kaiken pakollisen juuri ja juuri puoleen yöhön mennessä ja sitten pitääkin nukkua saadakseen edes kuuden tunnin unet.

Elättelen toiveita, että saisin luettua juhannuksena mökillä edes yhden kirjan. Josko neljän päivän reissusta löytyisi sopiva hetki lukemiselle, taaperon kalliolta putoamisen estämisen, perunoiden pesemisen, valokuvaamisen, pakollisen hyttystenpakenemislenkkeilyn, kirjoittamisen ja vesien kantamisen ohessa. Siellä ei ole kotitöitä tehtävänä, mutta toisaalta mökkihommia riittää. Todennäköisyys sille, että tuo aika löytyisi, on kuitenkin parempi, kun paikalla ja tarjolla taaperon seuralaisiksi on viisi (lähes) aikuista ihmistä, joista kenenkään ei tarvitse olla kahdeksaa tuntia vuorokaudessa töissä.

 

Siis näitähän ei varmasti Suomesta saisi!

Eli mitä sellaista ostin Tukholmasta tuomisiksi, mitä olisin voinut ostaa Helsingistäkin.*

Mukaan tarttuivat Lindexistä Littlephantin kahdet housut, alennusrekistä ”farkut” sekä itselleni yhdet oikeankokoiset ”jälkeen imetyksen”-rintaliivit.

Polarn O. Pyretin alennusmyynneissä kiertelin pitkän aikaa hypistelemässä alekoreja ja ihastelemassa uusia kuoseja. Löysin Kuutin kaverille syntymäpäivälahjaksi puseron, josta arvelin hänen äitinsä pitävän. (Pikkulasten vaatteissa se lienee tärkeintä, eikö?)

Puseron löydyttyä jo Porvoon reissulla aloitettu operaatio syntymäpäivälahja oli saatettu päätökseen. Kulutin lahjan miettimiseen ehkä liikaakin aivosoluja, mutta sallittakoon se, sillä kyseessä oli Kuutin ensimmäinen vierailu lastenkutsuilla.

Ajattelin ensin ostaa Kuutille vain alekorista tonkimani – erittäin kirjaimellisesti, jäätelösukat ja katsella, ensi talvea silmällä pitäen, puoleen hintaan myynnissä olleita ulkovaatteita.

Järkytyin ulkovaatteiden alennettujakin hintoja niin kovasti että palasin sisävaatteiden pariin ja kahmaisin toisen muffinssipaidan – omalle lapselleni, odottamaan tämän kasvamista.) Löysin uusintakierroksella myös puseron kanssa yhteensopivan pipon, mutta harmikseni niitä ei saanut Kuutin kaverille sopivassa koossa.

Kuvissa esiintyy lastenvaatteiden lisäksi Marimekon Kompotti-keittiöalunen. Se tulee varmasti vilahtelemaan kotikuvissa jatkossakin ja hankimme sen pitkällisen harkinnan jälkeen laivalta.

Lastenvaatteiden lisäksi täydensin laivalta kemikaalivarastojani: Tarvitsin uuden shampoon ja luotto-huulirasvan loppuun kulutettujen edeltäjiensä tilalle. Edellistä, rikki mennyttä perushametta korvaamaan nappasin Monkista mukaan hameen (joka näkyy huomisissa asukuvissa) ja sorruin ostamaan sen lisäksi pantterin muotoisen rintakorun.

Kohtuullisen maltillinen ostoskierros kuitenkin, hyvä minä.

*(Tosin väite ei ole täysin paikkansapitävä, sillä esimerkiksi Littlephantin housuja ei viime viikkoisella Helsingin reissulla saanut vielä keskustan Lindexeistä.)

Etnoa aamupäivään

Jos joku on onnistunut välttämään kaikki aikaisemmat etnohehkutukseni, nyt joutuu viimein altistumaan sellaiselle. Olen nimittäin sitä valveutumatonta ja epäeettistä ihmistyyppiä, jolle saa myytyä melkein mitä tahansa, jos siinä on jokin navajo-, atsteekki- tai lännenrainahenkinen kuosi. Ja kyllä vaan myös folkolore- ja afrikkalaistyyliset jutut nappaavat. Etno kuin etno, kaikki käy.

Viimeiset kaksi päivää etnoasusteiden ja -vaatteiden kuume on ollut harvinaisen kova ja taudin taltuttamiseksi tilasin itselleni sulkapäähineen sekä tein kollaaseja kivoimmista jutuista teidän iloksenne tai itkuksenne.

Ihastuttavatko vai vihastuttavatko etnovaikutteet vaatteissa ja asusteissa?

Mekot ja ranne- sekä kaulakoru: Gina Tricot / Laukut, vyö ja sulkapäähine: H&M /
Kengät: Din Sko / Toppi: Seppälä

Tukholmamuistoja osa 2

Aamulla heräsin tavalliseen tapaan jo valmiiksi vähän väsyneenä: Mies hieman tavallista väsyneempänä jouduttuaan lapsen aikaisen heräämisen ja aamukitinöiden uhriksi suuremmissa määrin kuin normaalisti kotioloissa. Kauaa emme jaksaneet taistella touhukkaan taaperon riehumista vastaan, joten laittauduimme lähtövalmiiksi ja suuntasimme aamiaiselle.

Servietillä ja ruokalapulla suojattu lapsi pisti poskeensa aamupalaa vanhempiensa seurana ja aina kun tämä alkoi osoittaa hermostumisen merkkejä, kannettiin eteen uusi ruokalaji. Näin vanhemmatkin ehtivät syödä täyttävän aamiaisen, jolla selvittiin hyvin pitkälle iltapäivään asti. Lapsen suosikkeja olivat karjalanpiirakat, kurkku, amerikkalaiset pannukakut ja jogurtti. Omaa suosikkiani eli skagen-tyyppistä katkarapusalaattia koetin maistattaa Kuutille, mutta hän ei välittänyt herkusta erityisemmin.

Pian aamupalan jälkeen ajelimme rattaiden kanssa maihin, hyppäsimme metroon ja nousimme takaisin maan pinnalle T-Centralenissa. Päästyämme pienen hissi- ja tietyömaamutkan kautta tutunnäköiselle kadulle Kuutti nukkui jo rattaissaan sikeästi. Olimme ajoittaneet lyhyen ostoskierroksemme maissa käymisen alkupuolelle, koska ajattelimme aamupäiväunien sujuvan paremmin kaupoilla kierrellessä ja Skansenin käynnin olevan antoisampi, jos lapsi olisi valveilla.

Pyörähdimme Lindexillä hakemassa muun muassa Littlephantteja, Gallerianin Monkissa etsimässä hametta ja Polarn O. Pyretissä lahja- ja alennusmyyntiostoksilla. Ei siis mitään järisyttävän erikoisia ostoksia, mutta sellaisia asioita, jotka olisi tullut hankittua ennemmin tai myöhemmin – kenties kalliimmalla ja isommalla vaivalla. Lopuksi metsästimme KappAhlista miehelle hätävarauimashortseja, jotta tämä pääsisi laivalla uimaan siitä huolimatta että olin unohtanut heittää hänen uimapöksynsä matkalaukkuun.

Ostoksien jälkeen hurautimme Djurgårdenin Bussilla Skansenin eteen ja naureskelimme ruotsalaisille bussimatkustajapaimenille, jotka olivat kaikkialla neuvomassa, mistä bussin ovesta olisi suotavaa nousta rattaiden kanssa bussin kyytiin ja mihin suuntaan päätepysäkiltä tulisi poistua päästäkseen pois pysäkiltä. Sana ”holhousyhteiskunta” taisi esiintyä keskustelussa pikaisena vierailevana tähtenä.

Skansenissa lapsi viihtyi jonkin aikaa jahdaten kanoja, ihmetellen ahvenia, rapsuttaen kissaa ja kurkkien kaneja maanalaisien tunneleiden kautta. Pian halu laajentaa tutkittavaa aluetta kävi ylitsepääsemättömäksi ja äidin jämähtäessä tuijottamaan hylkeitä hypnotisoituneena, isä tutkiskeli lähialuetta lapsen kanssa.

Kun hyljeaitaukselta päästiin jatkamaan matkaa, kävimme vielä tutustumassa saamelaiskotaan, joka jännitti Kuuttia selvästi outoine ihmisineen ja tuoksuineen, samoin kuin hieno vanha maalaistalo, jonka seiniä koristivat satoja vuosia vanhat maalaukset. Kuvattuamme kilejä ja käytyämme tahtojen taiston siitä, saako kaivuria mennä tökkimään, aloimme olla valmiit suuntaamaan takaisin keskustaan.

Kävelimme Skansenista keskustaan merenrantakatua pitkin ja ihailin rantaan ankkuroituja veneitä, joiden kannella oli jos jonkinlaista sisustusta: ruokailuryhmiä, ruukkukaupalla keittiöpuutarhoja, valosarjoja, laiskanlinnoja, riippumattoja – nököttipä yhden veneen mastossa laivakissakin.

Keskustassa istahdimme pienen bistron terassille syömään kana-ceasarsalaatin ja minkäpäs muunkaan kuin skagenin. Taapero kiskoi oman purkkiruokansa palanpainikkeeksi pienet maistiaiset meidän molempien annoksista. Purkkiruoka kun oli sisällöltään varsin vajaa. Huono äiti™ oli nimittäin aamutohinassa napannut hytin jääkaapista ensimmäisen käteen osuvan ruokapurkin ja se sisälsi vain edellisiltaisen ruokailun (isän syöttämät) rippeet. Hups.

Laivalle palattuamme kävimme yläkannen pienellä kylpyläosastolla saunomassa sekä tavallisessa että turkkilaisessa saunassa, polskimassa porealtaissa ja Kuutti sukelteli tyytyväisenä päästyään vaihteeksi sameaa järvivettä kirkkaampaan veteen uimaan.

Edellisen illan nukahtamisvanhingosta viisastuneena nukutimme Kuutin jo hyvissä ajoin niin että saimme syödä päivällisen aivan rauhassa, lapsen aloitellessa yöuniaan rattaissa vieressämme.

Myöhäisillan kökötimme jälleen toistemme hyvässä seurassa hytissä ja aamulla jäljellä oli enää aamiainen sekä kotimatka. Laivan saapuessa satamaan Olympiaterminaalin raitiovaunupysäkki on aina aivan tukossa, samoin kuin muutamat ensimmäiset raitiovaunut, joten reippailimme ja kävelimme junalle.

Oli kyllä mukava reissu, hyvät säät ja ruoat. Matka osui hyvään hetkeen, pään ylikuormittumistilan huomioon ottaen. Ensi kerralla taas vaikka isovanhemmat mukaan. Enempi kivempi, myös taaperon mielestä, kun saa vaihtaa hoitajaa lennosta.

 

Puutarhan kosto & turboluomi muistuttaa

Palattuamme reissusta ajelimme eilen hoitamaan velvollisuuksiamme eli kasvien lomavahtina toimimista. Kastelimme piha- ja sisäkukkia. Huomasin pionien olevan aukeamaisillaan ja päätin virittää äidin ohjeen mukaisesti vielä nuorelle ja hennolle pionille pätkän tukiverkkoa.

Lähes saman tien kun lopetin puutarhahommat ja siirryin sisätiloihin käsivarsiani ja kämmeniäni alkoi kutittaa. Käsiin ilmestyi näppylöitä ja sormet turposivat kummallisesti. Tänään käsien paukamat ovat laskeneet, mutta nenä on tukossa, henki kulkee tavallista huonommin ja toisen silmän yläluomi on turvonnut valtaisaksi. On muuten mukavaa, kun toisella silmällä ei näe kunnolla ja jokainen (sen puoleisen) silmän räpäyttäminen sattuu.

Tässäpä yksi syy (lisää) haluta isona japanilaistyylinen kivipuutarha.

Täältä Tukholmapostauksien ja sangen perusteellisen tomutus- ja siivouspäivän lomasta huikkailen varsinkin uusille lukijoille lopuksi vielä muistutuksen: Jos haluat pysyä ajan tasalla blogin juttujen, arvontojen ja kaiken muun mahdollisen höpinän suhteen, kannattaa tykätä blogista Facebookissa ja klikkailla blogi seurantaan Blogilistalta tai Bloglovinista. Näin saat ilmoituksen aina kun blogi on päivittynyt. Facebookista löytyy postauslinkkien sellaisia kuvia ja kuulumisia, jotka eivät koskaan päädy blogiin asti.

Tukholman reissuraportti osa 1/2

Lähdimme reissuun torstai-iltapäivänä.
Olin jotenkin onnistunut keräämään itselleni ihan suhteettoman stressimöykyn kannettavakseni ennen lähtöä. Suuressa viisaudessani olin päättänyt matkan olevan ehdoton takaraja lukuisien kasaantuneiden projektien valmiiksi saattamiselle.

Kaksi matkaa edeltävää päivää olinkin sen verran kireällä että perheemme kolme narttua ja kaksi miestä luikkivat ohitseni pitkin seinänvierustoja. Kodin ulko-oven sulkeutuessa takanani ja kärrätessämme matkalaukun hissiin, osa päässä hautuneesta paineesta lähti jo purkautumaan.

Pakkasin aika kevyesti, koska matka laivalle taittui julkisilla kulkuvälineillä. Kolmen ihmisen (kahden yön) laiva-kaupunkireissun tavarat sai mahtumaan mukavasti keskikokoiseen lentolaukkuun. Takaisin tullessa käyttöön jouduttiin ottamaan myös rattaiden tavarakori, sillä tuomisille ei oltu (tarkoituksella) edes varattu tilaa laukkuun.

Matkustimme Tukholmaan Siljan Symphony-laivalla ja hyttinä oli DeLuxe-hytti. Linkin kuvista poiketen hyttimme ikkunan näköala oli meren sijaan laivan keskellä kulkevalle ostos- ja ravintolakadulle ”Promenadelle” päin ja ikkunan edessä oli pieni divaani, jolta saattoi katsella neljä kerrosta alempana kuljeskelevia ihmisiä.

Kokoa hytillä oli neljätoista neliötä ja sinne mahtui parivuoteen, yöpöytien ja ”työpöydän” sekä eteisen vaatekaapin lisäksi kohtuullisen hyvin sisälle myös taaperon (vain öiksi avattu) matkasänky sekä rattaat. Työpöydän sivutasolle sai pystytettyä hoitopisteen. Ruoat ja juomat säilyivät omassa jääkaapissa. (Hieman reilumman kokoisessa hytissä matkustaminen ei välttämättä edes tule kalliiksi; Hintaa hytille tuli Siljan kesälahjakortin ja edellisiltä matkoilta kertyneiden bonuspisteiden käytön jälkeen alle viisikymmentä euroa. Tällä kertaa reissussa maksoivatkin siis lähinnä ruokailut ja ostokset.)

Sain äitienpäivälahjaksi valita jonkin kasvo- tai vartalohoidon laivan kauneushoitolasta ja halusin kokeilla tällä kertaa jotain uutta perinteisten jalka- ja käsihoitojen sekä ihonpuhdistuksen – joka sekin olisi kyllä tarpeeseen, sijaan. Hyttiin asettauduttuamme suuntasin melkein heti alakansille kylpytakkiin ja -tohveleihin sonnustautuneiden zen-tilassa olevien ihmisten keskelle, jättäen miehen ja taaperon tutustumaan uuteen temmellysympäristöön.

Seuraavat puolitoista tuntia vietin maaten vuoroin selälläni ja mahallani hoidettavana. Olin valinnut hoidokseni eksoottiselta kuulostavan ”hanakasumin”, jonka sanottiin olevan ”uudistava ja ravitseva vartalohoito, joka perustuu japanilaisiin perinteisiin”. Hoidon alussa koko vartalolle levitettiin kirsikankukka-riisijauhekuorinta. Kuorinta-aine poistettiin iholta pehmeillä kuorintapyyhkeillä. Sen jälkeen oli vuorossa jalka- ja kokovartalohieronta sheapuu- ja aasialaisia esansseja käyttäen.

Meinasin nukahtaa hoidon aikana useamman kerran ja hissille kävellessäni hartioistani kuului kaameita pamahduksia muutaman jumin ilmeisesti auettua. Ja iho tuoksui hyvältä vielä perjantai-iltapäivänäkin. Viimeistään hoidon jälkeen olin kunnolla siirtynyt minilomatiloihin ja stressikuorma oli unohdettu jonnekin ulkosaaristoon.

Palattuani rentoutettuna ja esanssoituna hyttiin, lähdimme kiertelemään putiikkeja Promenadelle ja alakerran Tax-Freehen. Matkamuistoni lisäksi ostimme hyttiin vähän juomista ja perinteiset hytti-Bountyni. Iltaruoan jälkeen kun tiedossa oli lähinnä töllön tuijottamista ja vierekkäin köllöttämistä vauvan nukahdettua unilleen. Matkalta tehdyistä ostoksista tulee juttua aikanaa, joten unohdetaan ne nyt ja siirrytään laivailun pääasiaan eli ruokailuun.

Menomatkalla söimme perinteisessä buffetissa. Suunnitelmamme nukuttaa Kuutti Tulaan ei oikein toiminut, sillä hän nukahti siihen liian aikaisin ostoskierroksellamme, heräsi viedessämme tavaroita hyttiin ja keikkui seuranamme koko iltaruoan ajan. Hän jaksoi muutamia kitinöitä lukuun ottamatta istuskella syöttötuolissa, erilaisia ruokalajeja maistellen niin kauan että olimme syöneet miehen kanssa tarpeeksemme.

Ruoka oli hyvää, vaikka söinkin tapojeni mukaisesti lähinnä kaloja ja kasviksia alkuruokapöydästä ja leivonnaisia jälkiruokapöydästä, jättäen lämpimien pääruokien lihantäyteisen linjaston kokonaan välistä.

Palatessamme hyttiin kello olikin jo yli yhdeksän ja taapero nukahti iltamaitojen jälkeen hetken kiukuteltuaan matkasänkyynsä. Lopun illan vietimmekin punkan pohjalla ja miehen nukahdettua puoliltaöin kirjoittelin vielä perjantain blogipostauksen. Selonteko Tukholmapäivän ja paluumatkan seikkailuista on luvassa maanantaina tai tiistaina, joten pysykää kuulolla.