Sunnuntaiaamumme lähti käyntiin hieman hitaasti, kiitos appivanhempien edellisiltaisten yhteisten ”satavuotisjuhlien”. Olimme molemmat niin sanotusti vesilinjalla, sillä mies toimi autokuskina ja minä kävin kymmenen aikoihin vapauttamassa lapsenvahteina toimineet veljeni tehtävästään.

Melkein heti kun tulin kotiin, alkoi lastenhuoneesta kuulua kummaa yninää. Kun menin kurkistamaan, mitä siellä tapahtuu, taapero puhui unissaan ja alkoi sitten itkeä surkeasti. Silittely ja vaimeaääninen juttelu eivät auttaneet vaan minun piti nostaa lapsi syliini istuvaan asentoon ja puhua tälle ihan normaalilla voimakkuudella ennen kuin tämä raotti silmiään, otti tutin suuhunsa ja nukahti uudestaan. Taisi raukka nähdä painajaista.

Valvoin yli puolille öin kun odottelin miehenkin palaavan kotiin; On se kumma, että vaikkei mitään olisi ottanut, vähänkin tavallista lyhyemmät ja levottomammat yöunet väsyttävät. Osasyyllinen tärähtäneeseen oloon on varmasti myös meitä kaikkia vaivaava orastava flunssa. Koko porukka onkin pysytellyt sisätiloissa ja enemmän tai vähemmän yötamineissa lähes puolille päivin.

Mies halusi katsoa peliä netistä ja kömmin tämän kainaloon päivätorkuille, lapsen ottaessa ylimääräisiä flunssankarkoitustirsoja. Pian unenpöpperöinen lapsi kiipesi väliimme sohvalle heräilemään. Lapsen virottua päästimme hänet hetkeksi isänsä työtuolille, otettuamme ensin näppäimistön turvaan ja laitettuamme hiiren pois päältä. Yleensä kielletty tuoli oli selvästi huikea paikka istua!

Selvisimme hiljattain jopa ulos ja kyläilemään. Ensi viikolle on aika paljon ohjelmaa luvassa, joten on ehkä ihan hyvä että viikosta löytyy edes yksi tällainen hidas ”kotimöllötysaamu”. Vai mitä sanotte?

Rennoin sunnuntaiterkuin
Norppaperhe

P.S. Muistakaa laittaa äänet kunnolla päälle ja vaihtaa videon laaduksi paras mahdollinen!