Päivän asu: Lisää pinkkejä kissapöksyjä

Ennen urheilemaan ja satavuotisjuhlille lähtöä täytyy vilauttaa pikaiseen lisää lapsen asuja. Sainhan edellisessä miniasupostauksessa ainakin muutaman siunauksen ajatukselleni.

Kuvissa on eilisen iltalenkin pukineita. Vuorossa on edellistä kukkienkeräilykokonaisuutta huomattavasti värittömämpi asu, jonka ihanin osa ovat mielestäni ehdottomasti nuo haaleanvaaleat, Movember-kissoilla koristellut leggingsit.

Mallia oli lievästi sanottuna hankalaa saada pysähtymään mihinkään, sillä leikkipuiston isojen lasten liukumäki, portaiden kiipeäminen, tammenterhojen kerääminen, omien rattaiden työntäminen ja harakoiden jahtaaminen kiinnostivat huomattavasti enemmän.

Sain kuitenkin räpsittyä normaaliin asukuvapostaukseen vaadittavat palat eli kokovartalokuvan, asustekuvan ja kenkäkuvan. Heh.

Valkoinen pitkähihainen paita ja musta villatakki: H&M
/ Kissaleggingsit ja Littlephant-pipo: Lindex / Tennarit: Ellos

 

Aikuistensuojeluviranomainen hakusessa

Juteltiin juuri blogikollegan kanssa siitä, miten lähes jokainen vanhempi puuskahtaa jossain vaiheessa kaipaavansa lastensuojelun rinnalle myös aikuistensuojelua. Kuluneiden viikkojen aikana olen saanut kokea sen verran monia lieviä pahoinpitelyjä, että aikuistensuojeluvirastossa olisi voinut puhelin piristä.

Tutkimuksien perusteella lapset ovat aggressiivisimmillaan noin kaksivuotiaina – ennen kuin sosiaaliset taidot alkavat näkyä käyttäytymisessä. Puolitoistavuotiaastamme saa jo olla kieltämässä melko usein, kaiken muun rikkomisen ja sotkemisen lisäksi myös toisten satuttamisen suhteen. Joten katsotaan, mihin pisteeseen pääsemme ennen seuraavia syntymäpäiviä…

Sarjassamme esimerkit elävästä elämästä:
Onnistuin saamaan rintani alueelle muutamia isoja näppyjä ja lapsestani olisi hirmuisen hauskaa repiä paperinohuilla kynsillään niitä rikki uudestaan ja uudestaan. Toissapäivänä taistelin lapsen kanssa varmaan viitisentoista minuuttia aiheesta, saako toisten kipeitä näppyä nipistellä.

Niin ja eilen otsaani iskettiin sotakirveellä ja jalkapöytäni yli ajettiin metrin mittaisella potkupeltiautolla. Tänään heräsin aamulla erittäin märkään pusuun, joka muuttui harmillista kyllä loppuvaiheessan puraisuksi. (Pureminen on onneksi vähentynyt merkittävästi siitä mitä se jossain vaiheessa oli, joko iän tai varsin napakan kieltämisen myötä.)

Väsyneenä lapsi heittäytyy selälleen ja potkii hurjasti, jos koetan ottaa tältä vaatteita pois tai vaihtaa vaippaa. Ja sitten hypitään päällä, poljetaan riehumisen lomassa jalkapohjalla henkitorvea, otetaan vauhtia ja tartutaan tukkaan, nahkaan tai vaatteisiin, mistä nyt ikinä saakin kiinni. Hampaideni puolesta pelottaa erityisesti huvi, jossa isketään otsaa tai takaraivoa vanhemman naamaan. Tuttavalta murtui juuri lapsen samanmoisen riehumisen tiimellyksessä nenä.

Tuttuja ja sukulaisia täytyy myös pyytää varomaan silmä- ja aurinkolasiensa puolesta iskujen tai sieppausyritysten varalta. Onneksi en tarvitse enää laseja, ne olisi nimittäin kuluneen vuoden aikana pitänyt uusia tai korjata varmasti useampaan otteeseen.

Jos lapsi tekee jotain, mikä pääsee oikeasti yllättämään, säikäyttämään ja satuttamaan, kuten iskee päällään hampaisiin tai nipistää käsivarresta niin että käteen tulee mustelma, huomaan lähes suuttuvani. Reaktio on yllättävän voimakas. Ehkä siksi, ettei tahallaan tai vahingossa aiheutettuun fyysiseen kiusaan ole joutunut ennen lasta tottumaan aikoihin; Aikuisiällä kukaan ei ole pahemmin töninyt kumoon leikkipuistossa tai tukistanut koulun pihalla.

On hankalaa, kun lapsi ei vielä ymmärrä kunnolla, että tiettyjen asioiden tekeminen sattuu toisiin. Hän tietää, ettei joitain asioita – kuten puremista, saa tehdä, mutten usko hänen tajuavan, miksei muita ihmisiä saa puraista. Toivon että toistuvien kieltojen sijaan päästään jossain vaiheessa asian syvällisempää ymmärtämiseen, empatiakyvyn kehittyessä ja sosiaalisten taitojen karttuessa.

Saatteko tekin lastenne taholta tuta kovakouraisia otteita ja miten reagoitte, jos lapsi satuttaa muita?

 

Suunta kohti lämpöä…

Varasimme sitten syyslomaksi matkan Espanjaan. Kyseessä ei tosiaan ollut mitenkään pitkään suunniteltu seikkailu vaan varsin nopeasti tehty päätös lähteä vanhempieni ja veljieni seuraksi isäni merkkipäivämatkalle.

Lennämme yötä vasten Arlandan kautta Malagaan ja ajelemme lentokentältä joko vuokra-autolla tai taksin kyydissä Marabellan ja Fuengirolan välissä sijaitsevaan majapaikkaamme.

Hotelli on varattu RCI:n kautta ja lennämme molempiin suuntiin Norwegianilla. En ole ehtinyt selvitellä vielä perillä kohteessa oleiluun liittyviä seikkoja paljonkaan. Lähiseudun ravintolatarjontaan ja mahdollisiin nähtävyyksiin sekä aktiviteetteihin tutustumista en ole edes aloittanut.

Sen verran tiedän, että hotellin alueelta pitäisi löytyä sisäuima-allas sekä allasalue, jonka altaat ovat kesän kuuminta aikaa lukuun ottamatta lämmitettyjä. Bloggaamisen kannalta olennainen asia on palvelulistauksessa lupailtu ilmainen Wi-Fi. Vapaahetken sattuessa houkuttelevilta kuulostavat myös kampaamo ja kauneushoitola.

Aikuisten ja lasten viihtymisen kannalta on hyvä että hotellin alueella on leikkipuisto, lapsiparkki, kuntoilumahdollisuuksia ja saunat. Squashia ja biljardiakin pääsisi pelailemaan ja tenniksen pelaamiseenkin löytyy paikka ihan naapurista. Minulle tenniskentän läheisyys ei ole oleellinen seikka, mutta useammalle matkaseuralaiselleni kylläkin.

Hotellilla on oma baarinsa ja ravintolansa. Ajattelin että selvitämme paikan päällä, millaista ruokaa ravintola tarjoaa ja jos ruoka on hyvää, kyselemme, saisiko hotellilta jonkinlaisia kohtuuhintaisia ateriapaketteja, ettei lapsen kanssa tarvitsisi etsiä ruokapaikkaa ainakaan useaan otteeseen joka päivä.

Tarkempia matkasuunnitelmia naputtelen bloginkin puolelle, kunhan ehdin jossain välissä uppoutua rauhassa etsiskelemään tietoa ja kuvia alueesta. Seuraavat viikot kulunevat uudenlaisen arjen opettelussa sen verran tiivisti, että matka-ajatukset jäävät varmaankin taka-alalle.

Voisin kuvitella, että loma tulee lokakuun puolen välin tienoilla ihan tarpeeseen ja että olen kypsä karistamaan opiskelu- ja harrastuskuviot viikoksi taakseni.

 

”Blogipojat” mellastavat

Tällä tontilla aamusta iltaan kestävä hiljaisuuskin on poikkeuksellista, joten joku innokkain blogien lukija on saattanut pohtia, onko se kipeänä vai tullut järkiinsä, kun uutta postausta ei ole ilmaantunut viimeistään iltapäivällä.

Aamupäivällä minua työllistivät kolme koneellista liinavaatepyykkiä ja puolilta päivin ovikello soi ja lyhyen Tessan kanssa rupattelun jälkeen minulla olikin kaksi taaperoa hoidettavanani.

Pieni eroahdistelu saatiin unohtumaan kylvyllä ja isolla kasalla kumiankkoja.

Kylvyn jälkeen haukkasimme lounasta ja siivottuani poikien sotkut lähdimme lähipuistoon leikkimään.

Keinumista, hiekan heittelyä, kiipeilemistä, hiekkakakkuja, liukumäessä laskemista hiekkalaatikon reunalla juoksemista ja paljon lisää keinumista.

Hyvin perinteistä puistotouhua siis – ja niin pitkään että lapset alkoivat jossain vaihessa norkoilla omatoimisesti puiston portin kulmalla!

Jonkin verran sain kyllä toimia erotuomarina taaperoiden tökkiessä vuorotellen toistensa kasvoja, kaataessa toisen tai halailun muistuttaessa liiaksi painiottelua. Kaiken kaikkiaan yhteistouhut sujuivat kuitenkin kohtuullisen rauhallisesti.

Sää ainakin suosi, sillä pitkästä aikaa pihalla tarkeni varjossakin lyhythihaisessa paidassa ja suorassa auringonpaisteessa lämpötila oli suorastaan paahteinen. Muka varmuuden varalta laukkuun nakkaamalleni vesipullolle riittikin kysyntää.

On mukavaa hoitaa itselleen tuttua lasta tällaisia pieniä jaksoja oman lapsen vahtimisen rinnalla, mutta kyllä lyhyessäkin ajassa toteaa, etten jaksaisi pidemmän päälle kahden pienen lapsen kaitsemista.

Hatunnosto niille pitkäpinnaisille, joista asiassa ei ole mitään ihmeellistä. Omakohtaisen kokemuksen perusteella voin kuitenkin sanoa, että yhden lapsen kiukuttelujen ja uhmaamisen kanssakin meinaan välillä menettää hermoni ihan tosissaan.

Puisto oli Kainin mielestä ilmeisen loistavalla paikalla, menihän sen yli lentokoneita kahteen suuntaan vuorotellen ja ihan koko ajan. Isoimmat lentokoneet kirvoittivat kantavia naurunpuuskia ja pienemmätkin saivat osakseen kohteliaita osoitteluita ja hihkumista.

Aiemmin en ole huomannutkaan, miten paljon koneita kulkee tuosta kohdasta, kun ei ole ollut näin innokasta lentolaitteiden havainnoijaa matkassa.

Alkuillasta napostelimme vielä Tessan ja Kainin kanssa miehen paistamia lettuja sekä rupattelimme hetken. Lasten akuutin väsähtämisen vuoksi lettukestien jälkeen täytyikin pakata tavarat kassiin ja sopia, että juttua jatkettaisiin joskus myöhemmin uudestaan.

Kivaa oli, mutta kuten sanottua, jokapäiväisenä hauskuutena yksi lapsi on kuitenkin ihan tarpeeksi!

 

Tulin näin söin

Kävimme sunnuntaina piipahtamassa Messarin ravintolapäivässä eli Keravan entisen asuntomessualueen sydämessä sijaitsevalla pienellä hiekkakentällä, jonne oli laitettu pystyyn ohjelmaa koko perheelle sekä tietysti purtavatarjoilua.

Keravan Jaakkolassa järjestettiin asuntomessut vuonna 1974. Tänäkin päivänä messualueen asukasyhdistys ajaa alueen asukkaiden asiaa ja edistää viihtyvyyttä. Tällä kertaa Ravintolapäivän tuotoilla kerättiin rahaa tuleviin 40-vuotisjuhliin.

Kuten kuvasta näkyy, tarjolla oli niin pientä suolaista kuin makeaakin herkkua, varsin huokeaan hintaan. Erikoisuutena täytyy mainita hattarakone, jollaista harvoin näkee tällaisissa pienissä, kaupunkilaisten itse järjestämissä tapahtumissa.

Saavuimme paikalle neljän aikoihin – tapahtuma oli merkitty loppuvaksi viideltä. Kaikkea syötävää oli kuitenkin vielä jäljellä, tosin taiteellisimmin koristellut muffinsit oli kuulemma ehditty ostaa ennen tuloamme.

Ohjelmaksi oli järjestetty ainakin isoilla katuliiduilla piirtelyä, mölkynpeluuta, ilmapalloeläinten valmistamista sekä pienimuotoista pihakirpputoria.

Monen myyntipöydän takana oli varsin nuorta henkilökuntaa; Useampikin lapsi myi vanhoja lelujaan, kirjojaan ja muita aarteitaan pois.

Ostimme eräältä tomeralta myyjättäreltä klassikkoleluksi luokiteltavissa olevan kassakoneen Kuutille. Hintaa ihmeen hyvin tarransa ja osansa säilyttäneelle koneelle oli määritelty kohtuulliset kolme euroa, joten poistuin paikalta tyytyväisenä.

Kivaa oli, kuten tämän tyyppisissä vapaamuotoisemmissa tapahtumissa yleensäkin. Siivouspäivää ja seuraavaa Ravintolapäivää odotellessa!

P.S. Lienee tarpeetonta kertoa erikseen, mitä meidän äiti-poika-iskuryhmämme söi?

 

Ja vielä vähän syksyn uutuustuskaa

Lupaan että tässä ovat uusien mallistojen hehkutukset taas hetkeen, mutta…

Eksyin kuitenkin erään kommentin kirjoittamisen ja Mini Mintin etusivun houkuttelemana kurkistamaan, millaisia vaatteita Maxomorran syksy toisi tullessaan. Ja varsinkin pipojen ja leggingsien puolelta löytyi useita mieluisia.

Tosin muutaman kuukauden lastenvaatteiden hankintakiintiö on täyttynyt niin kirpputori- kuin alennusvaatteidenkin osalta; Eli äkkiä kaikki verkkokaupat sekä syyskuvastot kiinni ja harrastamaan meditaatiota täysien varastolaatikoiden sekaan kellarikomeroon, mars!

Huomenna turistaankin blogissa ihan muita asioita!

Oi Nosh, Nosh, minkä teit!

Enpä ole vielä ehtinyt paljoa hihkua ja hehkuttaa lastenvaateuutuuksista alkavan syksyn osalta, mutta näistä on pakko. Mäyräkoiran omistajana Nosh Organicsin ”Pretty Puppy”-kuosi iski suoraan hermokeskukseen.

Tiedättekö sellaisen ”Pakko saada!” ja sitä seuraavan ”Voi kumpa ne ei maksaisi liikaa.” ajatusketjun. Itselläni haluamiskohtaus johti lompakon kanssa neuvottelemisen jälkeen varsin maltillisesti vain toffeenvärisen leikkihaalarin tilaamiseen koossa 98/104.

Tuo toffeen sävy ja sahrami olivat ehdottomia suosikkejani, mutta jos tuollaiset retrohtavat sävyt eivät iske, kokosin näytille samalla (ihanalla) kuosilla varustettuja vaatteita muutamassa muussakin värissä ja mallissa.

Olin taannoin Noshin kotikutsuilla ja kuulin silloin hieman enemmän yrityksestä: Tuolloin minulle selvisi että merkin vaatteet suunnitellaan Suomessa, tuotteissa käytetään vain sertifioitua luomupuuvillaa ja ne valmistetaan Portugalissa.

Noshin toiminnassa pyritään panostamaan ekologisuuteen muun muassa luonnonmukaisien materiaalien, kankaiden laadun ja vaatemallien suunnittelun kautta. Yhdisteltävyyden, kestävyyden ja lapsen mukana kasvavien mallien kautta tavoitellaan tuotteille mahdollisimman pitkää käyttöikää.

Mitäs pidätte?

 

Arkea vain

Viimeisiä hoitovapaaviikkoja viedään. Huomasin perjantaina puistosta kotiin kävellessäni, elokuisen auringon lämmittäessä kasvojani ja lapsen juostessa edelläni kapealla polulla, pienen haikeuden kouraisevan vatsanpohjaa.

Jonkin sortin sentimentaalisuutta on selvästi muutenkin ilmassa, sillä pikkuruiset ensimmäiselle luokalle menijät, jotka seisoivat rykelmissä koulun pihalla maanantaina, saivat kyyneleen kihoamaan silmäkulmaan.

Tähän asti olen odottanut arjen kuvioiden uudelleenjärjestäytymistä jännityksensekaisella innolla, mutta nyt huomaan myös katsovani taaksepäin tajuten, ettei tämä elämänvaihe koskaan palaa.

Koulut alkoivat maanantaina isommillakin lapsilla ja aikusilla; Loputkin isovanhemmista palasivat arkihommiin, samoin kuin peruskoulu- ja lukioikäiset sisaruksemme. Koulun alku toi heille mukanaan uusia kuvioita niin koulun vaihtumisen kuin tulevien lukiolaistouhujen merkeissä.

On hauskaa asua näin lähellä; Voi kuulostella sekä iloisia että jännittäviä kuulumisia helposti kasvotusten. Ja tarjota ruokaa, jos kouluruoka ei ole syystä tai toisesta löytänyt tietään mahaan asti.

Tiistaina palaveerasimme Kuutin ”oman hoitajan” kanssa teekupposen äärellä. Muina päivinä olemmekin käyneet päiväkodilla joko leikkimässä pihalla, mukana retkellä tai osallistumassa sisätouhuihin, toistaiseksi vain muutaman tunnin kerrallaan.

Alkuviikkoa leimasivat myös harrastuskuvioiden aloituksen mukanaan tuomat suunnitteluhommat ja -tapaamiset. Sainpa pidettyä torstaina syksyn ensimmäisen partiokokouksenkin. Huh huh sitä hulinan määrää!

Ennen partiokokousta Puutalobaby kävi äiteineen meillä piipahtamassa ja nippu Kuutille liian pieniksi käyneitä, värikkäitä vaatteita lähti lainaan. Ihanaa kun tavara kiertää!

Keskiviikkona kävimme Helsingissä ja koko päivän kestäneen kaatosateen lisäksi matkaa elävöitti kenkäni pohja, joka irtosi Keravan asemalla vähän kannasta, mutta oli Helsinkiin päästyämme täysin irti. Linkkasin pohjattomalla kengällä Forumin alakerran DinSkohon ja tärväsin viisikymppiä uusiin kenkiin.

Totesin, ettei minun kannata hommata enää yksiäkään kahdenkymmenen euron ballerinoja, kun niitä on kaappi täynnä. Sen sijaan ostan vähän kalliimmalla nilkkurit, joita en omista varmaan yksiäkään ehjiä ja tallustelen niillä sitten syys- ja kevätkeleillä.

Kun jalassa olivat ehjät kengät, jatkoimme matkaa ystäväpariskuntamme luokse. Olin joutunut jättämään kiukkuisen kesäflunssani vuoksi taannoiset juhlat väliin ja teimme nyt yksityisvierailun. Hyvä seura ja ruoka paikkasivat kenkähävikin aiheuttamaa ärsytyksen!

Perjantaina kävimme keräämässä auringonkukkia ja ajelimme sitten appivanhempien mökille. Monen rennon ja lepäilyyn keskittyneen viikonlopun vastapainoksi tällä kertaa oli luvassa perinteisempää mökkitekemistä eli paikkojen kuntoon laittamista. Ohjelmassa oli muun muassa huonekalujen kantamista, kokoamista ja keittiön pystytystä. Lisäpuuhaksi keksin aloittaa leikkimökin siivous- ja sisustusprojektin.

Ehdimme kuitenkin myös syödä hyvin, saunoa useamman kerran, katsoa kisoja ja levätä, joten emme palanneet kaupunkiin täysin loppuunpalaneina. Tänään on vielä hyvää aikaa hoitaa rästiin jääneitä hommia, pestä pyykkiä ja käydä crossaamassa.

Kun kirjoittelin tätä postausta, keittiöstä kuului valtaisa rämähdys. Lapsi oli isänsä kanssa touhutessaan napannut tiskipöydältä Lifefactoryn kohtalaisen painavan juomapullon ja heittänyt sen Pentikin kynttiläkippo-maljakkoon. Sirpaleethan tuovat onnea?

 

Päivän asu osa kaksi / Kuutin kuteet

Aika vähän olen julkaissut asukuvia, joissa Kuutti olisi asuineen pääosassa. Toki lapsen asuja on vilahdellut postauksessa jos toisessakin, kuten sivupalkin lapsen asutkategorian koosta voi päätellä.

Nyt päiväkotiharjoitteluun ja auringonkukkaretkelle sattui kuitenkin päälle sen verran pirteä ja omannäköinen asukokonaisuus että pyysin miestä räiskimään kuvia myös lapsesta.

Minikokoisella mallilla oli ainakin hauskaa ja jännittävää; Suurin osa auringonkukista oli lasta pidempiä ja pellolla kulkeneet ihmiset olivat tehneet peltoon pieniä polkuja. Kuutti paineli menemään käytäviä pitkin hurjaa vauhtia ja sinkosi esiin aina eri kohdasta peltoa.

Asun kokoaminen lähti liikkeelle H&M:n My Little Pony t-paidasta. Olin lapsena innokas poneilla leikkijä, sen sijaan en välittänyt paljoakaan esimerkiksi Barbeista. Joten olihan pojalle pakko hankkia My Little Pony paita.

Tosin kokoasiaa jouduin hämmästelemään melkoisesti. Ostan pojalle vaatteita pääasiassa niin sanotusti unisexeinä tai tytöillekin sopivia ”poikien vaatteita”. Blogin Facebookissa ihmettelin jo, miten voi olla mahdollista että normaalisti kokojen 80 ja 86 vaatteita käyttävän lapsen päällä koon 92 t-paita on niin kapea ja erityisesti lyhyt, että normaaleissa leikeissä selkä ja maha meinaavat hissautua paljaaksi.

Pitääkö noin 1,5-2-vuotiaille tarkoitetuissa ”tyttöjen vaatteissa” käyttää jo tuollaista tiukkaa napapaita-pornomitoitusta? Oikeasti? Ja miksi?

Värien perusteella nappasin paidan kavereiksi H&M:n haaleankeltaiset tennarit, Lindexin trendikolmioleggingsit, Polarn O. Pyretin sukat ja pipon sekä Vesannon Wanhan koulun kirpputorilta löytyneen villatakin.

Ihan näin värikkäissä vaatteissa lapsemme ei aina kuljeskele, mutta välillä on mukavaa väri-iloitella, teenhän sitä omienkin vaatteideni kohdalla. Toisinaan omassakaan asussani ei ole yhtään mustaa tai tummia värejä, joten miksipä lapsenkaan vaatteissa pitäisi synkistellä?

Mitä mieltä olette, pitäydytäänkö jatkossa ihan vain aikuisten asuissa vai mahtuisiko näitä lapsen asujakin joukkoon aina välillä?

P.S.
Jos asut alkoivat oikein innostaa, vanhassa blogissa julkaistut asukuvani ja satunnaiset lapsen asut löydät vanhan blogin puolelta helposti valitsemalla sen sivupalkista tunnisteen ”Päivän tyyli”. Jos oikein innostuit, sieltä löytyy kymmeniä asuja.

Facebookin lisäksi Blogia voi tosiaan seurata myös Instagramissa. Facebookkiin ja Instagramiin päivittyy usein tilannekuvia ja pieniä kuulumisia reissuilta ja muutenkin liikkeessä ollessa kuten puistoista ja mökiltä.

Uusimmat blogipostaukset huomaa näppärästi lisäämällä blogin seuratuksi Bloglovinissa tai Blogilistalla.

Päivän asu: Auringonkukka

Keravan kaupungilla on muutama pellonreuna, jolla kasvaa auringonkukkia. Kaupunkilaiset saavat poimia kukkia itselleen ja viime päivien aikana olenkin nähnyt monen kömpivän pellosta tienpientareelle syli täynnä kukkia.

Ajattelin kerrankin otattaa asukuvat muuallakin kuin kotipihalla tai matkan varrella jonnekin ja intiaaniasun kuvauspaikaksi auringonkukkapelto sopi mainiosti.

Auringonkukkien historiassa intiaaneilla on nimittäin merkittävä sija. He alkoivat hyödyntää auringonkukkaa monin tavoin jo useita tuhansia vuosia sitten. Auringonkukkien osia syötiin ja niiden öljyä käytettiin leivän valmistuksessa.

Auringonkukasta saatiin myös väriainetta tekstiileihin, ihomaalauksiin ja muihin koristuksiin. Siouxit pitivät auringonkukkia mukanaan myös silloin, kun he tanssivat Aurinkotanssia.

Tunika, laukku, hiuspanta ja leggingsit: H&M / Korvakorut: Gina Tricot
Kaulakorut: Fida Kerava / Rannekorut on saatu lahjaksi