Videopostaus: Uintiharjoituksia

Tänään on luvassa arkistojen aarteita eli uintivideo lomareissulta.
Videolla näkyy sisarusteni välisen nahistelun lisäksi ensimmäinen ja viimeinen julkinen esiintymiseni uimalakissa – toivotaan, ettei missään muualla, minne ikinä matkaammekin, ole uimalakkipakkoa.

Kuutti polski lomakohteemme sisäaltaan erittäin lämpimässä vedessä mielellään. Alle kuusitoistavuotiailta kielletty poreallas olisi kiehtonut myöskin ja lasta sai olla useampaan otteeseen nostamassa pois porealtaan päädyn tikkailta.

Taaperon mielestä kelluttava uimapuku on mainio keksintö ja olemme kyllä täysin samaa mieltä. Puku on vielä hieman iso, sillä hankkimassamme puvussa pienin koko on tarkoitettu lapsille, joiden paino on viidestätoista kilosta eteenpäin eikä vesipedollamme ole painoa kuin yksitoista kiloa. Silti puku pitää uima-asennon varsin hyvänä ja lapsi pääsee uimaan itsenäisemmin kuin aikuisen tukemana, mikä on saanut altaassa kiukkuamisen katoamaan lähes tyystin.

Ihan vielä lapsi ei ole käsittänyt, että puku päällä ei voi sukeltaa ja epäonniset sukellusyritykset pukuun sonnustautuneena päättyvät usein veden hörppäämiseen suuhun. Onneksi lapsi osaa vauvauinnin peruina sulkea hengitystiensä ja sylkäisee vesiannoksen saman tien ulos. Koetamme uiskennella jokaisella uintikerralla jonkin aikaa myös ilman pukua. Tuolloin lapsi saa sukellella niin paljon kuin haluaa.

// Easy Swim-puvut (11-39kg*) ja Swimcoach-puvut (15-33 kg*).

*Saatavissa tämän painoisille lapsille, tarkista koot myyjän sivuilta

Huiputus ja pudotus

Tiedätte varmaan sellaiset kaikki-menee-pieleen-päivät, joina huomaa parin ensimmäisen tunnin aikana ettei olisi kannattanut nousta sängystä lainkaan. Mutta tasapainon vuoksi pitäisi tunnistaa ja muistaa myös ne päivät, joina herää yllättävän virkeänä ja kaikki, lapsen aamutouhuista lähtien, sujuu soljuvasti ja kivuttomasti.

Eilen oli juuri sellainen päivä. Normaalin (aamuisen) viime hetken kaoottisen säntäilyn sijaan ehdin jopa ladata rauhassa blogiin postauksien kuvia odottamaan. Mieskin heräsi hyväntuulisena ja vaatekaapissa oli vaikka kuinka paljon kivaa päällepantavaa.

Pyörän lukko meni kerrankin – asemalle vauhdilla poljettuani ja muutaman minuutin päästä lähtevään junaan tähdätessäni, kiukuttelematta kiinni, ja pääsin ulos pyörävarastosta kolhimatta itseäni tai pyörääni raskaaseen ulko-oveen. Kypäräkin mahtui odotusten vastaisesti laukkuni sisälle.

Kolme kanssani samassa junan eteisessä pyörinyttä lipuntarkastajaa jätti lippuni tarkastamisen välistä kuin yhteisestä sopimuksesta, vaikka muiden kortit syynättiin. Sain iltapäivällä viimein (heinäkuussa tilaamani) opiskelijakortin ja voin nyt lakata pelkäämästä ylimääräistä paperityötä, jota opiskelijakortitta reissaaminen, mutta matkojen maksaminen opiskelijastatuksisella matkakortilla olisi voinut aiheuttaa.

Koulupäivä sujui mukavasti ja selvisin hengissä isolle ohjausryhmälle puhumisesta, vaikka vastaavat tilanteet ovat alkaneet iän myötä kummasti ahdistaa. Lounaslinjasto oli tavallista aikaisemmin valmis ja sain syötyä sekä lähdettyä kotiin oletettua aiemmin.

Juna oli muutaman minuutin myöhässä iltapäivällä siten että ehdin kyytiin kotimatkalle eikä aamulla niin että olisin myöhästynyt koulusta. Kotiin polkiessani huomasin öisen myrskyn pudottaneen suuresta lehtikuusesta oksan, jonka nappasin mukaani ja tein siitä sahailemalla, ripustamalla ja pussikaupalla neulasia irrottamalla talvikoristeen keittiöömme (oksa koristeineen näkyy kuvissa): Lisää luovaa touhottamista ja käsin tekemistä eli rutkasti lisää hyvää mieltä!

Sain siivottua kotia ja hoidettua pyykkitunturin räjäytystöitä eteenpäin pojan vetäessä sikeitä päiväkodilla. Hän oli kuulemma nukkunut ennätyspitkät unet ja melkein myöhästynyt välipalalta, joten olipa hyvä etten mennyt hakemaan häntä etuajassa, kuten aamulla kaavailin.

Ehdimme ihmetellä taaperon kanssa hetken oravia, jotka popsivat metsään viemiämme siemenherkkuja. Sitten ihana ystäväni S ilmaantuikin pihamaalle ja siirryimme sisätiloihin. Ilta sujui rattoisasti kuulumisia vaihtaen ja miehen paistamilla letuilla herkutellen. Lapsen nukahdettua ja S:n lähdettyä katsoimme miehen kanssa vielä jakson Grand Designsia.

Vaivuin uneen nopeasti ja onnellisena.

P.S. Tasapainon vuoksi tänään sattuukin sitten päähän ja vatsaan. Kaikki muiden ihmisten toteamukset ja kommentit tuntuvat henkilökohtaisilta loukkauksilta ja meinaavat saada kyyneleet nousemaan silmiin. Tekisi mieli vain kääntää kylkeä ja vajota peiton alle treenaamisen sijaan. Ehkä huomenna lähdetään taas uuten nousuun?

Neuvolakuulumisia ja kasvun vaiheita: 19 kuukautta

Nämä lapsen kehityspostaukseni eivät näköjään osu nykyään yksiin niin sanotusti järkevien etappien kuten vuoden tai puolentoista vuoden kanssa. Tosin tällä kertaa syy piilee oman sähläykseni sijaan ajanvarauksellisissa seikossa, sillä neuvolasta ei saanut mielekästä aikaa lomien ja lääkäriaikojen vuoksi ennen lokakuuta, jolloin lapsi oli jo ohittanut puolentoista vuoden rajapyykin lähes kuukaudella.

Kävimme siis viime viikolla taaperon kanssa neuvolassa. Kyseessä oli laaja terveystarkastus, jossa paikalla oli oman tutun terveydenhoitajamme lisäksi lääkäri. Tarkastelussa olikin lapsen kasvun ja kehityksen lisäksi myös perheen kokonaisvaltaisempi hyvinvointi.

Meiltä kysyttiin jaksamisestamme, parisuhteemme tilasta, päihteiden käytöstämme, harrastusmahdollisuuksistamme sekä tukiverkostamme. Lisäksi puhetta oli kaikkien perheenjäseniemme liikunta- ja ruokailutottumuksista yhdessä ja erikseen. Koen voineeni vastata rehellisesti, että tilanne on elämäntilanteemme moniin muuttujiin nähden varsin vakaa ja hyvä.

Pysytyn helpotuksekseni allekirjoittamaan myös totemukseni siitä, että päiväkodin aloitus sujui lapsen osalta melko kivuttomasti, vähin itkuin ja hyvin mielin. Päiväkotiin lähdetään touhukkaana ja iltapäivällä pihamaalla odottaa iloinen lapsi, joka ei malttaisi jättää työntökärryralliaan tai sählypeliään millään kesken.

Lapsen pituus ja päänympärys mitattiin ja hänet punnittiin. Silmien ja korvien kunto tarkistettiin myös. (Varsinkin korviin kurkkaaminen oli tervetullutta pitkähkön flunssan jälkeen ja onneksi ne olivat ihan siistin näköiset.) Poikaa tunnusteltiin sieltä ja täältä ja hän sai pallon potkittavakseen ja heiteltäväkseen.

Taaperolle annettiin palikkalaatikko sekä kuvakirja tutkittaviksi. Kirjasta löytyi monta tuttua asiaa ja sanojakin saatiin mukavasti kuuluville. Palikat löysivät tiensä oikeisiin koloihin ja osa palapelin paloistakin loksahti paikalleen. Viimeinen palikkalaatikon pala tosin laitettiin laatikkoon nostamalla koko päällikansi pois paikaltaan. Laiskuutta vai luovaa ongelmanratkaisua? Mene ja tiedä.

Millainen meidän puolitoistavuotiaamme sitten on? 

Pääsääntöisesti rohkea tapaus, joka katselee vieraita aikuisia ja lapsiakin hetken kauempaa, mutta lämpenee kuitenkin melko nopeasti uusissa tilanteissa, kun huomaa, että läheinen aikuinenkin ottaa rennosti.

Uhmaikää lähestyvä tyyppi, jolla minä-ite-vaihe nostaa hiuksenhienosti päätään ja erilaisissa tehtävissä kuten palapeleissä tai vetoketjun avaamisessa epäonnistuminen tuottaa suurta harmia, joka myös näkyy ja kuuluu. Palapelin palat saavat kyytiä ja villapukua kiskotaan auki otsa hiessä ja huutaen.

Väsyneenä ja nälkäisenä melko mahdoton kiukkuaja – sekä isäänsä että äitiinsä tullut siis. Syö ruokansa pääsääntöisesti itse ja hyvin, uusia makuja varsin ennakkoluulottomasti kokeillen. Nukahtaa helposti, mutta herää edelleen silloin tällöin öisin, usein viimeistään viiden-kuuden aikoihin yöllä, mutta jatkaa unia seitsemän tienoille, jos könyän lastenhuoneen sänkyyn hänen viereensä.

Naurava kujeilija, jolle piiloleikit, hippa tai vanhemman kanssa kieppuminen ja jumppaaminen tuottavat iloa. Hupsuttelija, pusuttelija ja kutituskihertäjä, jonka kanssa voisi hassutella kaikki päivät jos vaan kerkiäisi. Välillä ilkikurisuus ja vanhemman pujuttaminen karkailuilla ja omapäisillä tempauksilla on myös aika raivostuttavaa.

Pitää monipuolisesta touhuamisesta ja kyllästyykin ajoittain hyvin herkästi. Innostuu liikuntaleikeistä sekä kiipeilystä, isovanhempiensa ja sisarustemme näkemisestä, eläimistä, musiikista ja laululeikestä. Rakastaa uimista hyvin paljon ja osaa liikkua ja touhuta vedessä luontevasti. On löytänyt selkeitä suosikkikirjoja ja leluja, joiden vaihtaminen toisiin ei sujukaan noin vain.

Juttelee paljon ja ymmärtää hurjasti enemmän. Osaa suorittaa pieniä askareita pyynnöstä ja seuraa tarkasti sekä hänelle suunnattuja että muiden ihmisten välisiä keskusteluja. On koko ajan enemmän aidosti osallistuva ja vuorovaikuttava osa perhettämme ja päivä päivältä hauskempaa ja mieluisampaa seuraa ainakin äidilleen.

Entä ne strategiset mitat?

Pituutta oli kertynyt yksivuotisneuvolan jälkeen kuutisen senttiä lisää ja nykyisellään sitä oli noin 84,5 senttiä. Painoa oli tullut puolisentoista kiloa lisää puolessa vuodessa ja tätä nykyä käsipainollamme on massaa reippaat yksitoista kiloa.

Pituus kulkee kasvukäyrälaskurin mukaan nollakäyrän tuntumassa, paino hieman miinuksella samoin kuin päänympärys; Hyvinkin tasaista ja omaa linjaansa noudattavaa kasvu on ollut, kun verrataan puolivuotis-, yksivuotis- ja puolitoistavuotisneuvolan mittaustuloksia.

Että semmoinen pläjäys!
Miten on, jaksatteko lueskella näitä kehitysraportteja puolivuosittain?

Lue myös:
Neljätoista kuukautta
Täysi kymppi
Kuusi kuukautta
Vauvan neljä kuukautta

 

Puistossa bloggaajaporukalla

Olin kahden hottismamman kanssa puistoilemassa sunnuntaina. Mukana olivat Tessa ja Iksu lapsineen ja täytyihän kolmen bloggaajan porukalla olla ainakin yksi kamera mukana leikkipuistossakin.

Oli mukavaa, joskin hieman outoa kuvata muitakin kuin oman perheensä jäseniä. Muiden kuin oman muksun kuvaaminen toi toivottua vaihtelua; Kaikki kolme taaperoa ovat aivan omanlaisiaan persoonia ja siten myös erilaisia kuvattavia.

Kun palasin kotiin, kamera tuntui painavalta eikä ihme, olihan muistikortille tallentunut 266 kuvaa. Huh! Voi siis olla, että tämän kuvauskerran kuvia vilahtelee useammallakin tontilla tulevien viikkojen aikana.

Ulkona oli yllättävän lämmintä, aurinko ei vain raaskinut ilahduttaa meitä läsnäolollaan. Tarkenimme kuitenkin keekoilla välillä paitahihasillamme, minä jopa ilman neuletta asukuvieni oton ajan.

Meille sattui siinä(kin) mielessä loistava tuuri, että leikkipuiston lukittava leluvarasto oli kerrankin auki ja lapset työntelivätkin varastosta löytyviä kottikärryjä ja lastenvaunuja innoissaan. Kivaa oli, mennäänkö vielä uudestaan ennen lumen tuloa?

 

Iso peppu naisen tiellä pitää

Toisinaan massa oikeasti ratkaisee, eikä nyt puhuta tenniskentän pinnoitteesta tai formuloista…

Poljin alkuillasta kohti kuntoklubia. Sataa tihutti ja tuulenpuuskat saivat veden vihvomaan ilkeästi ensin kasvoille ja tuulen kääntyessä puolestaan kauluksesta sisään. Sää enteili kenties yöksi luvattua  myrskyä.

Eräällä aukeahkolla suoralla iski raju sivuttaispuhuri. Oman pyöräni renkaat alkoivat väpättää ja jouduin näkemää vaivaa pitääkseni tangon suorassa ja päästäkseni eteenpäin. Kymmenisen metriä edessäni polkeva, pienikokoinen, arviolta n. 40kg painoluokkaan kuuluva nainen pyörineen lähti tuulen mukaan kuin tyhjä pikaruokapussi ja kieri kulkupeleineen alas tien vierustan rinnettä päätyen parkkipaikalle vievien portaiden kaiteeseen.

Pysäytin pyöräni ja kysyin kävikö pahasti? Naisparka taisi selvitä lähes pelkällä säikähdyksellä, sillä hän kömpi nopeasti piennarta ylös pyöräänsä taluttaen. Tosin hänen ranteensa oli nuljahtanut siinä määrin, että hän soitti kotiin ja jäi odottelemaan autokyytiä läheisen kaupan katoksen alle. Kyyti tulisi kuulemma viidessä minuutissa, joten uskalsin vielä kerran naisen vointia kysyttyäni jatkaa matkaani, olihan melkein myöhässä crossingtunnin alusta.

Kotimatkalla hymähtelin todetessani törmänneeni pitkästä aikaa tilanteeseen, jossa kaiken tämän painon mukananani raahaamisesta oli jotain hyötyä.

Kesällä kerran eli kesäkuvahaaste

Anna heitti omalla tontillaan pullopostia muille Kidemimmeille ja pitihän pullon sisälle kätkettyyn kesäkuvahaasteeseen tarttua. Luvassa on siis muutamia kuvia kesästä, (ei suinkaan sitä pyydettyä seitsemää kappaletta). Suurin osa kuvista on aiemmin julkaisemattomia, mutta jotkin niistä ovat vilahdelleet jo aiemmissa postauksissa.

Jos joku teistä on melko tuore lukija, pääsee kuvien alla olevia linkkejä pitkin kurkkimaan viime kesän touhuja laajemmin ja fiilistelemään ylipäätään kesää suuremman kuvalastin voimin.

Yksi kesän ihanimmista asioista oli tietenkin se, että miehellä oli useampi viikko kesälomaa ja olin itse hoitovapaalla, joten ehdimme reissaamaan yhdessä.

Nautiskelimme kesäluonnosta käymällä useampaan otteeseen miehen vanhempien mökillä. Vietimme mökillä muun muassa juhannuksen ja kävimme siellä muutenkin saunomassa, uimassa, touhuamassa miehen perheen kanssa ja teimmepä yhden reissun mammaporukallakin. Yhtenä viikonloppuna mökille eksyivät myös omat vanhempani sekä superkuu.

Mökillä on kyllä lähes poikkeuksetta mukavaa ja koetan ottaa siellä aika lötkösti (silloin kun yhteisiä hommia ei nakiteta). Mökkikausi avataankin usein viimeistään toukokuussa, kuten tänäkin vuonna. (Monena vuonna mökki ei toisaalta ole päässyt ollenkaan talviteloille, sillä olemme pyörähtäneet siellä marras-joulukuussa tai alkuvuodestakin.) Erityisesti lapsi ja maastonakki nauttivat tontilla rymyämisestä ja ylimääräisestä leikki- ja puuhailuseurasta.

Silloin kun olimme kaupungissa ohjelmoin lomaamme erilaisilla blogitapaamisilla. “Blogilapsia” ja -aikuisia kävi kylässä ja välillä hoidossakin. Kodin ulkopuolisissa tapaamisissa kävimme ainakin Linnanmäellä ja Seurasaaressa. Ystäviämme kävi meillä kylässä ja kävimme yhdessä myös pienillä retkillä. Teimme vastavierailuja ystävien ja sukulaisten luokse eri puolille pääkaupunkiseutua.

Lisäksi touhusimme jonkin verran läheisissä puistoissa ja nautiskelimme puistokahvilan antimista sekä vanhempi- ja lapsiseurasta. Kaupungissa oli mukava osallistua myös erilaisiin kaupunkitapahtumiin kuten Siivous- ja Ravintolapäivään. Molemmat olivat hauskoja kokemuksia ja toivon jatkossakin muistavani ne ja selviäväni haistelemaan ja maistelemaan tunnelmia.

Omasta kaupungistamme löytyi yllättävän kivaa kesäfiilistä niin tapahtumien, maisemien kuin erilaisten tempaustenkin muodossa. Lapsen kanssa tuli kierreltyä paikkoja pyörällä ja rattailla ja hienoimpiin paikkoihin tuli tehtyä myös kuvausiskuja.

Kesä oli suurissa määrin yhdessäolon aikaa. Ei vain pienen perheemme kesken vaan myös miehen perheen ja omien vanhempieni sekä sisaruksieni kanssa reissaamisen ja touhuamisen muodossa.

Kävimme vanhempieni kanssa uimassa, touhusimme kotikaupungissa ja ajelimme Tirvaan mökkeilemään. Tirvan kauniilla alueella sielu ja mieli lepäsi, mutta huomasin myös ettei kesälomailustani tule mitään ilman toimivaa nettiyhteyttä.

Kesään kuuluvat olennaisina myös kesän maut: grilliruoka, luonnonmarjat ja torin tuoreet antimet. Kesällä tulee syötyä paljon, mutta toisaalta yllättävän monipuolisesti ja kasvisvoittoisesti. Yhdistettynä ulkona rymyämiseen kesän ruokavaliomme oli näin jälkikäteen ajateltuna varsin terveellinen.

Saimme myös suunnattua auton nokan kohti Savoa, mikä on minulle erityisen tärkeää siksi että siellä asuu suuri määrä sukulaisiani sekä isovanhempani. Tänä vuonna ohjelmassa oli vielä yksi erityisen kiva tapahtuma, nimittäin äitini puolen suvun sukujuhlat. Kävimme myös tervehtimässä pikkuserkkujeni vanhempia, pikkuserkkuani ja fiilistelemässä Wanha koulu Ajanpatinassa.

Olen viettänyt lapsuuden kesäni järvien rannalla ja siksi nautin järviluonnon keskelle pääsemisestä edelleen, vaikka olen pikkuhiljaa alkanut lämmetä myös merimaisemille. Onneksi isovanhempieni luona järven rannassa saa lutrata ja kalastaa niin paljon kuin haluaa.

Ja yksi kesän kohokohta oli tietenkin partioleiri Turun saaristossa lossimatkoineen, iltanuotioineen, partiokavereineen ja uusine tuttavuuksineen. Kannattaa kokeilla!

Kesän kolme kovinta avainsanaa olisivat perhe (laajemmassa merkityksessään), luonto ja ystävät. Niillä pääsee aika pitkälle.

Heitän kuvahaasteen vapaasti eteenpäin. Jos olette jo osallistuneet aiemmin, linkittäkää oma postauksenne ihmeessä kommenttiboksiin. Kun syksy alkaa taittua talveksi, on ihanaa selaillla kesäkuvia!

Rrrrrraaaauuh mitä kissoja!

Pitkään haaveilemani ja useissa blogeissa vilahdellut kissamekko löysi viimein tiensä H&M:n paketissa kotiin asti. Ja voi miten siitä tykkäänkin! Jonkin kirkkaanvärisen vyön kanssa se olisi ehkä vielä ihanampi.

Minna Parikan kylkiäiskukkaro on aika suloinen niin ikään, tosin eipä sinne mahdu kuin (miehen) avainnippu tai huulipuna ja pieni peili.

Napsimme kuvia tänään Iksun ja Tessan kanssa puistossa. Kerrankin mies ei joutunut ottamaan asukuvia. Kuvia jälkikäteen selaillessani hajoilin sekä supernopeasti esiin kaivautuneelle juurikasvulleni että toisen kyynärtaipeen verenluovutus-mustelmakuviolle. Lähiömutsilookkia parhaimmillaan.

 

 

 

Ladataan joulua: pika-DIY-vinkki

Jouluhulluuskohtaus on tehnyt tulojaan alkuviikon Stockmannin reissusta asti. Viikko on kuitenkin hujahtanut ohi sen verran haipakkaan etten ole ehtinyt tehdä asian eteen mitään konkreettista vaan lähinnä pyöritellä asioita mielessäni.

Yllätin tänään itseni(kin) raahautumalla heti aamupävistä crossaamaan. Eilisen veranluovutuksen huomasi vielä hiukan hengittelyn raskaudessa. Sain liikunnallisesta urotyöstä palkkiokseni paluumatkan pyöräilyn ratoksi iskeneen kaatosadekuuron.

Sateesta huolimatta toteutin menomatkalla heränneen ajatukseni lehtikuusen oksien keräämisestä. Hieman saattoivat ohikulkijat ihmetellä, kun kökin tienpientareella, puoliksi ojassa, läpimärissä treenivaatteissa, pyöräilykypärä päässä tonkimassa puun alle kasatun lehtiröykkiön alta maahan pudonneita oksia.

Minun piti alun perin käydä tänään otattamassa miehen suosiollisella avustuksella äidin ja pojan asukuvasetti pihalla, mutta sadetta taitaa piisata koko päivän valoisaksi ajaksi. Kuvaushommat siirtyivät siis huomiselle, joten ehdin istahtaa lapsen päiväuniaikana alas ja tehdä (ihan liian) pitkästä aikaa jotain pientä askarteluhommaa.

Askartelin keräämistäni oksista ähinän, tihrustelun ja puhinan saattelemana kranssin. Tavoilleni uskollisena lähdin sen pidempään suunnittelematta puuhaan heti; Jälkikäteen totesin, että etukäteissommittelu olisi saattanut helpottaa homman loppuvaiheita.

Kieputtelin ensin muutamia oksia yhteen kranssin rungoksi, sidoin ne yhteen mahdolisimman huomaamattomasti mustalla langalla ja lisäsin sitten vähitellen oksia ristiin rastiin isojen liitoskohtien häivyttämiseksi.

Kiinnitin oksia sekä sitomalla että pelkästään kieputtamalla. Lopuksi napsin ylimääräiset langanpätkät poikki ja sidoin kranssiin nauhakokoelmistani löytyneen jäkälänharmaan pitsinauhan ripustamista silmällä pitäen.

Aikaa kranssin tekoon jälkien siivoamisineen kului puolisen tuntia. Kannattaa muuten tehdä homma ennen siivouspäivää: pikkuroskaa, -ötököitä ja neulasia pukkaa! Rutinoituneemmalla askartelijalla aikaa menisi varmasti reippaasti vähemmän, joten kyse on oikeasti varsin nopeasti toteutettavissa olevasta askarteluprojektista.

Isommalla määrällä oksia kranssista olisi saanut muhkeamman ja massiivisemman, mutta suunnitelmissani oli tehdä juurikin tuollainen ohuempi, muutamasta oksasta koottu versio. Paksumpi kranssi saattaisi olla näyttävämpi pöytäkoristeena kynttilälautasen tai jonkin tarjoiluastian ympärillä, mutta ohut kranssi on mielestäni kauniimpi seinällä.

Jos innostut tekemään kranssin itse tarvitset siis:

– Sakset
– Tummansävyistä lankaa/siimaa
– Halutessasi kauniin nauhan ripustamiseen
– Lehtikuusen (tms.) oksia
(Sen verran ohuita ja taipuisia oksia, että suostuvat menemään loivalle kaarelle taipumatta.
Suosi erityisen käpyisiä oksia, jos mielit saada käpyjä kranssiin asti, niitä irtoaa prosessin aikana kuitenkin. Kerääthän oksia aina ensisijaisesti maasta.)

P.S Joulun lataustilanne: 59 päivää jäljellä

 

Voi pientä norpanpoikaa!

Kummitäti J oli löytänyt kännykkänsä valokuvakirjaston uumenista aarteen. Kun kuvaa katsoo, ei voi kuin miettiä, miten ihmeessä tuosta pehmustetyynyn keskiosaan mahtuneesta tuhisijasta on tullut lapsi, joka osaa kertoilla päivänsä kulusta, juosta hurjaa vauhtia karkuun hippaleikeissä ja osoittaa hyväntahtoisuutta muita kohtaan vaikkapa tarjoamalla omasta vispipuurostaan maistiaisia äidilleen. Ja missä välissä kaikki tämä on tapahtunut?

Mielen täyttää toisaalta haikeus, mutta paljon sitä vahvempana on tunne siitä että olen päivä päivältä onnellisempi ja viihdyn lapsen kanssa sitä paremmin, mitä isommaksi ja omatoimisemmaksi hän kasvaa. Tätä nykyä vanhempana olo tuo myös onnistumisen kokemuksia ainaisen ahdistumisen sijaan ja isomman lapsen kanssa alkaa olla mielekästä puuhata kaikkea mukavaa sisällä, pihalla ja kaupungilla. Olenkin miettinyt, voisiko olla niin, ettei se paljon kehuttu vauvantuoksuinen arki yksinkertaisesti sovi kaikille.

Miten te olette kokeneet vauva-arjen verrattuna arkeen isomman tai isompien lasten kanssa? Ihanana aikana vai väsymyspöhnäisenä mustana aukkona?

 

 

Päivän neuvola-asu: Puuteria, mustaa ja tekonahkaa

Napattiin matkalla neuvolaan nopeasti pari kuvaa pusikossa. (Puolitoistavuotisneuvolan kuulumisia tulee muuten lähiaikoina.) Mies huomautti jo kuvaamisen alkaessa, että meillä on sitten viitisen minuuttia aikaa ehtiä perille, joten kuvia ei räpsitty kauhean montaa. Näistä saa kuitenkin ihan riittävän kuvan asusta, eikös?

“Neuvola-asuna” ja koulupäivän tamineina toimivat paksut sukkahousut, eläväpintainen hame ja alennusrekistä edellisenä päivänä kaivettu puuterinrosa pusero, jossa on mustat tekonahkakoristukset hihansuissa ja kauluksessa. Kaulassa ja korvissa olivat mieheltä saadut Pore-korut.

Kengät: DinSko / Sukkahousut: H&M / Hame: Monki / Pusero: Lindex /
Korut: Kalevala Koru / Hanskat: Seppälä