Blogikahvittelu ja pari ajatusta ulkonäöstä

Vietimme eilen Kuutin kanssa hieman erilaisen perjantaipäivän, sillä otin pojan mukaani opiskelupaikalleni, jossa hän leikki pikkuautoilla ja dinosauruksillaan opinnäytetyön aloitustapaamisen eli niin kutsutun opparistartin ajan. Lounassämpylöiden haukkaamisen jälkeen hipsin rattaineni asemalle ja lapsi otti junamatkaa hieman pidemmät päiväunet.

Katie oli kutsunut koolle blogikahvittelut Suomen vierailunsa kunniaksi ja linnoittauduimme Forumin yläkerran Picnicin leikkinurkkaukseen kymmenkunnan äidin voimin. Osalla oli lapsia mukana ja muutama oli päässyt paikalle yksinäänkin. Juttelimme niitä näitä useamman tunnin ja lopuksi teimme vielä Iksun ja Ellan kanssa tiedusteluiskun DramaBoxiin ja Granitiin ennen kuin hajaannuimme kukin omille teillemme. Oli mukavaa, ensi kuussa uudestaan – tosin pienemmällä kokoonpanolla.

Tarkoituksenani oli kirjoittaa vain kahvitteluista ja siitä, miten opiskeluelämä mahdollistaa perinteistä työelämää joustavammin tällaisten erikoispäivien viettämisen, kahvila- ja museokäynnit tai muut reissut joskus arkipäivinäkin. Siis sillä edellytyksellä että on valmis kirjoittamaan (luennoista, hanke- tai opinnäytyötapaamisista) vapaille päiville varattuja esseitään tai lukemaan tentteihinsä ilta- ja yöaikaan. Ehem, edustavien kahvittelukuvien läpikäyminen ja aamulla lähettämäni viesti saivat kuitenkin miettimään ulkonäköasioita.

Jokin tosiasia, yhteen lauseeseen kiteytettynä voi olla ajatteluprosessin vaiheesta riippuen perustavanlaatuinen, neutraali toteamus tai tulehtunut kipukohta, jonka ympärille mieli kiertyy pystymättä purkamaan asiaa niin, ettei ajatus enää kiertäisi sen ympärillä yhtenään. Joskus ala-asteen lopulla ja yläasteella sen ääneen sanominen tai kirjoittaminen, minkä toin tänään esille ohimennen ja huumorilla, olisi ollut tuskallista. Silloin halu olla hyväksytty, kaunis ja haluttava oli syystä tai toisesta melko korkealla prioriteettilistalla.

Kun ikää on tullut enemmän, voin ilman suuria tunteenpurkauksia todeta huomanneeni jo ala-asteella, ettei ulkonäköni ole tai tule koskaan olemaan ensisijainen myyntivalttini parisuhde- tai työmarkkinoilla. Ei vartalon pituuden, paksuuden tai muodon, kasvonpiirteiden tai ihon… noh, yhtään minkään suhteen. Asian tuominen esiin ei harmita samoin kuin ennen, mitä nyt kurjimpina päivinä saatan miettiä, kuinka paljon helpompaa olisi, jos olisin voittanut geenilotossa muutakin kuin paksun tukan.

Ulkonäöstä stressaaminen ei kannattaisi siksikään, että sillä olisi päinvastaiset vaikutukset kuin mitä voisin toivoa, huonontaahan stressi tunnetusti ihon kuntoa ja altistaa lihomiselle. Koetankin ajoittaisen alakulon iskiessä muistuttaa itseäni siitä että näillä mennään kun ei muutakaan voi ja ennen kaikkea vedota kypsään ikään ehtineeseen parisuhteeseeni, jota satunnaiset näppyräjähdykset tai painonvaihtelut eivät ole kaataneet.

En koeta sanoa, että pitkä parisuhde olisi syy ulkonäöstään huolehtimisen laiminlyömiselle, jos asia on itselle ylipäätään tärkeä, vaan ennemminkin osoitus siitä, että muut näkevät meistä jokaisen todennäköisesti hyvin eri tavalla kuin me itse. Ja kokemuksieni perusteella nimenomaan positiivisemmin.

Joskus kuitenkin mietin, miltä tuntuisi olla se kaunotar, jota pyydetään kaikkialla tanssimaan, joka kääntää päät ja on ollut ikäluokkansa ihailluin ja himotuin missä on ikinä asunutkin tai käynyt koulua. Tasapainon vuoksi totean miettiväni myös, miltä tuntuisi olla huippu-urheilija, lahjakas muusikko tai erityisen älykäs…

Kysymys kuuluukin:
Kuinka paljon ajatusta uhraatte ulkonäköönne liittyviin asioihin
ja kuinka paljon koette sen vaikuttavan elämäänne?

VOIT SEURATA BLOGIA BLOGLOVINISSABLOGILISTALLAFACEBOOKISSAINSTAGRAMISSA JA PINTERESTISSÄ

 

9 kommenttia artikkeliin “Blogikahvittelu ja pari ajatusta ulkonäöstä

  1. Mä oon niin eri mieltä sun ulkonäöstä! Mä näen sussa tyylikkään, pitkän, suurisilmäisen ja paksutukkaisen nuoren naisen, jonka helpostilähestyttävyyden vielä iloinen hymy kruunaa! Mutta tämä on näitä juttuja tietenkin katsojan silmässä. Ja sekin luonnollisesti vaikuttaa, että ihminen itsehän aina haluaisi olla jotain muuta kuin on: Mähän olen lyhyt, ohuthiuksinen ja muutenkin pääni on pieni kuin kookospähkinä 🙂 Ja silti muakin on joskus kauniiksi sanottu.

    Oli tosi kiva nähdä taas, tosiaan parin viikon päästä uudestaan, jollei uusia lastentauteja ilmene 🙂

    • Hihih, minusta olet kuule suorastaan suloinen, kun olet niin pieni!
      Välillä tuntuu kyllä itseä lyhyempien ja sirompien seurassa kyllä aikamoiselta amazoninaiselta…

      Parin viikon päästä nähdään! 🙂

  2. Voi että kun joku insinööri nyt äkkiä keksisi sellaiset kakkulat, joiden läpi voisi nähdä itsensä kuten muut näkevät. Tulisi monta iloista yllätystä. Koska sähän oot niin megahottis ettei tosikaan! Oot oikeasti tosi kaunis! Sitä paitsi sulla on pokkaa kulkea vaikka minkävärisissä hiuksissa ja vaatteissa, se tekee susta vielä kauniimman 🙂

    Kauneus on katoavaista. Ei sen varaan oikein auta rakentaa itsetuntoa, koska mitäs sitten kun ihmiset eivät kadulla enää käännykään ja miehet lopettavat peräänviheltelyn? Sitten vasta putoaakin kovaa ja korkealta. Tärkeintä on, että edes silloin tällöin tuntee itsensä kauniiksi, pynttäytyy ja pukee sellaiset vaatteet joissa tuntee itsensä hyvännäköiseksi. Olen vakuuttunut, että muut ihmiset näkevät sut kauniinpana kuin uskotkaan.

    • Olisi kyllä hieno keksintö, jos joku tuollaiset kakkulat väsäisi – tosin jos joku näkisi itsen hurjan negatiivisesti niin se olisi kamalaa…

      Ohoh, kiitos. Ja tosiaan tärkeää olisi varmasti se, että näkisi itsensä edes silloin tällöin kauniina ja toisaalta lähipiiristä löytyisi ystäviä ja rakkaita, jotka muistaisivat sanoa kauniita asioita aina toisinaan. 🙂

  3. Sen verran välitän ulkonäöstäni että joskus käyn kosmetologilla poistamassa karvoja sokeroinnilla. Teen tämän muka miehen takia vaikkei se mitään eroa huomaakaan. Mutta itsellä on paljon viehättävämpi ja itsevarmempi olo silloin.
    Yleensä en kovin paljoa jaksa ajatella ulkonäköasioita. Silloin tällöin on kiva ehostaa ja laittautua oikein kunnolla (varsinkin silloin kun tietää että pitää olla valokuvattavana ;D).
    Komppaan tuota Ruusun kommenttia että suurin osa näkee itsensä eritavalla kuin muut. Olisi kyllä hienoa jos pystyisi näkemään itsensä samalla tavalla.
    En kuitenkaan kovin paljoa välitä ja saatan lampsia viemään roskia pyjamassa ja lähteä ihmisten ilmoille kotivaatteissa ilman meikkiä hiukset harjattu viisipiikkisellä.
    Meikkaakinen on mulle sellanen kausiluontoinen juttu että joskus innostun ja joskus en.

    • Karvat on kyllä itselleni sellainen juttu, mitä muut ei välttämättä edes huomaa, mutta itse kyllä tiedostaa, jos on tottunut poistamaan ja ovat päässeet kasvamaan. Huh. Jopa synnärillä piti päästä heilumaan sheiverin kanssa. 😀

  4. Pesen hiukset riittävän usein ja sutaisen nutturalle tyttäreltäni ryöväämällä renskulla. Lakkaan kynnet kun entinen lakka lohkeilee, eli kerran viikossa. Joka aamu levitän bb-voiteen, laitan ripsarin ja sudin poskipunan, ihan ilokseni, sillä päivä lähtee käyntiin. Tuollaiseen ”kauneuspuoleen” en tuhlaa aikaa kuin max. 2 tuntia viikossa. Tyylitaju minulta puuttuu ihan täysin, ihailen yksilöllistä pukeutumista!

    Painonhallintaprojektin myötä kehon muotoon ja sen muuttumiseen kiinnitän paljon enemmän huomiota ja teen sen eteen töitä, tosin kyse on kuitenkin ulkonäköä enemmän liikkumisen ilosta ja hyvinvoinnista. Ja tämä vaikuttaa elämääni paljonkin: olen reippaampi, jaksan hyvin neljän lapsen kanssa riehumisen ja olen vähemmän stressaantunut. Ja pienemmät vaatekoot minua pinnallista ihmistä jaksavat ilahduttaa;) En siltikään ajattele, että mitähän nuo muut minusta tuumivat, ovat ihan mitä mieltä haluavat. Olen itseni oma projekti ja ulkonäköä tärkeämpää on tasapaino ja hyvinvointi.

    http://mamainprogess.blogspot.fi/2014/01/pinkki-merimuumi-prinsessa-ja.html

    • Minäkin meikkaan välillä, vaikka olisin ihan yksikseni kotona. Tai lapsen kanssa kahdestaan.

      Liikunnan suhteen tasapainon, jaksamisen ja hyvinvoinnin hakeminen onkin varmaan hyvä tavoite, niin monilla homma kaatuu siihen kun ulkoaohjautuvia tavoitteita tai tuloksia ei saavuteta hetkessä.

      Iloa liikuntaan myös jatkossa! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *