Vappu Norppalan tapaan

Tänään nukuin tautiani pois puolille päivin ja söin kunnon terveysaamiaiseksi miehen eilisiltana paistamia munkkeja. Simamme on tosi hiivaisaa; Osaisiko joku teistä sanoa, häviääkö hiivan maku pikkuhiljaa, jos siman antaa käydä pidempään? Hiivaa on laitettu sankoon ihan ohjeen mukainen määrä, mutta käyntiaikaa on ollut huoneenlämmössä vasta kolme päivää.

Vappupalloja, sarpentiinejä tai viirinauhoja ei tähän huusholliin ilmestynyt; Jos olen sängyn pohjalla sairastamassa, ei täällä kyllä kukaan muu koristele. Toisaalta olemme lähdössä viikonlopuksi mökille ja tänään pääsemme valmiin pöydän ääreen vanhemmilleni, joten kukapa niitä koristeita olisi ollut katselemassakaan. Ja lapsi sai sentään valita itselleen vappupallon, josta lahjanaruihin hurahtanut kissamme on syönyt narun poikki jo kolmesta kohtaa.

Voisin sanoa, että pahus kun tämä tauti estää villin vapunvieton, mutta emmepä ole kovinkaan hillittömiä vappujuhlintoja harrastaneet naismuistiin. Enemmänkin kavereiden tai perheen kesken pikniköintiä tai pienimuotoista juhlintaa ja hyvää ruokaa kotosalla. Tänä vuonna lapsi lähtee heti huomenaamulla mökille ja me seuraamme perässä perjantaina. Huomenna meillä olisi siis teoreettinen mahdollisuus lintsata ruoanlaitosta ja käydä jossain ulkona syömässä, käytännössä tilanne riippuu siitä, pysynkö jo tolpillani.

Hauskaa ja omannäköistänne vappua teille kaikille!

P.S. Mitäs pidätte blogin uudesta ulkoasusta? Värkkäsin aamupalalla uuden bannerin ja sivupalkin pallurat. Ottaisin mieluusti palautetta vastaan.

P.P.S. Julkaisen illallemmalla vielä pöllöarvonnan voittajat ja huhuilen vielä parin ensiapupakkausten voittajan perään.

17/52: Pikatsemppaus

Eihän se ole lapsen syy, että olen onnistunut poimimaan itselleni jostain tällaisen kaikki voimat vievän ja henkeä ahdistavan taudin; Olenkin koettanut venyttää pinnaani ja olla niin hyvä vanhempi kuin olen yskänpuuskien, pihisemisen, torkahtelun ja kuumehoureiden lomassa kyennyt.

Pikainen saippuakuplien puhaltalusessio matkalla autolle ja kohti lääkäriä kuului näihin äitiysponnisteluihin. Sopivan rauhallista ja nopeaa puuhaa, jonka pystyin suorittamaan kököttämällä kyykyssä sekä vetoamaan pojan ja miehen kauppareissuun puhalleltuani kuplia pienen hetken. Tänään kävin tosiaan lääkärissä. Ensin suuntasin terveyskeskuskseen, jossa oli niin ruuhkautunut päivystys, että minut ohjattiin erikoislääkärille paikalliseen Aavaan.

Lääkäri syynäsi keuhkojani ja hengitysteitäni pitkään tutkien ja kuunnellen. Tuomioksi tuli ärhäkkä keuhkoputkentulehdus ja tulehduksen alku keuhkoissa. Kannoin apteekista lääkkeitä kotiin peräti kuudellakymmenellä eurolla (opintotuella kituuttava kiittää!), vaikka olen yleisesti ottaen sitä mieltä, ettei hengitystieinfektioita tarvitse lääkitä.

Siinä vaiheessa kun pelkkä autolta lääkärikeskukselle käveleminen saa aikaan yskäkohtauksen, hengityksen vinkumista ja huimausta täytyy kuitenkin antaa periksi. Syödään sitten antibioottikuuri, hengitellään avaavaa astmalääkettä ja suihkitaan kortisonia. Josko vaikka joskus paranisikin. Eikä varsinkaan avaava lääke ole pahitteeksi ulkona leijuvan siite- ja katupölymääränkään vuoksi…

P.S. Tänään on viimeinen päivä osallistua pöllöarvontaan ja alekoodia voi hyödyntää vielä 5.5 asti.  

Lastenvaatteissa nyt: Eläimet ja hedelmät

Sain eräältä blogini lukijalta ihan kasvotusten palautetta, että lastenvaatekollaaseja olisi kiva nähdä pitkästä aikaa. Ja sellaisiahan piti siis tekemäni.

Täytyy sanoa, että tappelin tällä kertaa yhden uuden fontin asentamisen kanssa oikeasti kolme varttia, kunnes luovutin. (Fonttitiedosto oli ilmeisesti jotenkin rikki, koska se kyllä asentui koneelle, mutta mikään koneen ohjelmista ei kyennyt käyttämään sitä.) Sanon tämän siksi, että kollaasipostauksia parjataan usein kommenttibokseissa ja keskustelupalstoilla täytepostauksiksi tai annetaan ymmärtää niiden olevan helppoja ja nopeita tehdä, varsinkin kun euron kuvat vilistävät siinä samalla silmissä.

Toiminnanohjauksessani on ehkä vikaa tai olen tuotteistanut itseni huonosti, kun en ole koskaan saanut penniäkään yhdestäkään kollaasipostauksesta. Kaiken lisäksi niiden tekemiseen tuntuu aina uppoavan aikaa, kun kahlaan läpi kahdesta kahdeksaan aikuisten- tai lastenvaatteita myyvää verkkokauppaa, tallennan kuvia koneelle ja selvitän niiden tekijänoikeudet (yleensä ketjut antavat luvan käyttää markkinointimateriaalejaan).

Sitten avaan esitysgrafiikkaohjelman, valitsen käytettävien pienempien kuvien määrän yhdessä kollaasikuvassa, käsittelen kuvat ja sommittelen ne paikalleen, lisään ja käsittelen tekstit ja mahdolliset “erikoistehosteet” kuten pienet koristekuvat tai fonteilla tehtävät yksityiskohdat. Lopuksi lataan valmiit kollaasit blogin kuvapankkiin, lisään ne omille paikoilleen postaukseen, kirjoittelen postauksen tekstit ja lisään tuotteiden saatavuustiedot. Hommaan tuhrautuu helposti pari tuntia, välillä enemmänkin.

Puuha on toki mukavaa, enkä siihen muuten ryhtyisi. Paljon mieluummin siirtelen sitruunabodya edestakaisin kollaasissa kuin levitän pyykkiä tai kirjoitan Tiimi- ja ryhmätyön opintojakson esseetä, valitettavasti. Mutta halusinpa vain sanoa, ettei kollaasien värkkääminen ole välttämättä yhtään sen nopeampaa kuin kuulumispostauksen kirjoittaminen tai asukuvien räpsiminen, joten antakee armoo.

Sitruunabody, melonimekko ja -leggingsit: Lindex / Ananaspaita: Mini Rodini (Babyshop) / Ananastoppi: H&M

Lintushortsit ja -haalari: H&M / Tukaanisetti: Lindex / Tukaanipaita: Mini Rodini (Babyshop)

Ananashaalari, mansikkapaita ja -tunika sekä melonitoppi: Lindex

Mini Rodinin norsuhaalari, kameleonttipipo ja -paita: Babyshop / Eläinhaalari: Lindex

 

 

Kotipolttoista, kiukkukohtauksia ja keuhkotauti

Aamulla herätessäni totesin, ettei vuosikymmenen allergiaoireissa tainnutkaan olla kysymys yksinomaan siitepölyallergiasta. Olin kyllä epäillyt asiaa jo litteroidessani haastatteluaineistoamme opinnäytetyöparini kanssa viltin sisään kääriytyneenä ja alati unitiloihin pyrkiviä silmäluomiani vastaan taistellessani. Miehen kanssa parisuhdeaikaa tämän tapaan viettäessämme eli pelatessamme jouduin aivastelemaan, yskimään ja niistämään niin että pelkäsin vierastyötuolimme virkaa toimittavan antiikkituolin hajoavan liitoksistaan.

Tukkoisen ja vuotavan nenän lisäksi myös keuhkot rohisivat ja ruumiinlämpö kipusi vaikuttavasti yli 39 asteen. Olenkin viettänyt suurimman osan päivästä tajunnan rajamailla huojuen, sängyssä, kolmen peiton alla hytisten. Olen niistänyt, kokeillut nenätippoja, allergia- ja kuumelääkkeitä, rasvannut rohtunutta nenää ja ylähuulta. Koettanut katsoa peittojen alla tv-sarjoja, mutta päätynyt nukahtamaan tuntikausiksi herätäkseni sekavana ja hikisenä peittovuoreni alta.

Olen ollut niin heikossa kunnossa, että sängystä noustessani meinasin pariin kertaan pökertyä. En tiedä, miten olisin selvinnyt tästä sairastelupäivästä ilman miestä, joka on vahtinut lasta, leiponut patonkeja ja lajitellut pyykkiä enimmäkseen valittamatta ei-niin-rentouttavasta sunnuntaistaan.

Kuutilla pukkaa ilmeisesti päälle kaksivuotisuhma, mikä ilmenee aiemmin kohtuullisen sovinnolla hoituneista rutiinihommista kiukuttelemisella. Potalle ei haluttaisi mennä, nukkumaanmenoista käydään tiukkoja huutotaisteluita ja kiipeilypuuhun sekä muihin kiellettyihin paikkoihin mennään täysin tahallisesti – välittömästi kiellon jälkeen.

Omaa tahtoa siis löytyy vaikka muille jakaa. Perushankalana tyyppinä sympatiseeraan lasta kun taas miestä selvästi ärsyttää, ettei kaksivuotias toimikaan kuin kutistettu aikuinen. Nyt flunssan sänkyyn kaatamana kiitin pienistä ankaruuseroistamme huolimatta onneani siitä, etten ole lapsen kanssa yksin. Normaaliarjesta selviäisin ehkä, vaikka taloudellisesti tekisi tiukkaa, mutta sairaana pinna ei olisi kyllä yhtään kestänyt lankuttamisia, karkaamisia tai muita uhman manifestaatioita.

Niistämisen ja torkahtelun lomassa takaraivossa jyskyttää vielä pienimuotoinen juhlapyhäahdistus. Kysymykseen “Vappu tulee, oletko valmis?”, joudun vastaamaan ykskantaan että en. Kaikissa huoneissa roikkuvat pääsiäiskoristeet, hankkimattomat ilmapallot ja tänään hätäiseen huoneenlämpövalmistumisen varaan laskien tehty sima pitävät huolen siitä, ettei tässä huushollissa paljon vapulla retostella. Jos vaikka mies tekisi munkkeja sitten?

P.S. Ensiapupakkaukset on nyt (viimein) arvottu ja voittajiksi selviytyivät random.org:in suosiollisella avustuksella nimimerkit Xeve, Miopio, minttu, Tilia ja Outi. Voittajille on ilmoitettu asiasta myös sähköpostilla.

P.P.S. Muistattehan osallistua pöllötuotteiden arvontaan ja hyödyntää alekoodin Playtrayn verkkokauppaan!

 

Inhorealismipäivitys

Puolitoista tuntia litteroitavaa haastattelumateriaalia ja vuosikymmenen pahimmat siitepölyallergiaoireet. Kaikista rohkaisevinkin lähdemateriaali arvioi ammattimaisen litteroijan kuluttavan tunnin materiaalin litteroimiseen ympäripyöreän työpäivän.

Ja ensikertalainen litteroija, jonka pää on tukkoinen ja nenä, silmät, kieli sekä kitalaki ovat turvoksissa, tuskin tekee mitään litteroinnin maailmanennätystä?

Ei varmaankaan tarvitse kertoa, kuinka rattoisissa merkeissä tätä viikonloppua vietetään. Juuri niitä hetkiä, kun harkitsen työllistyväni sittenkin kalanpakkausteollisuuden hanttihommiin jonnekin Etelämantereelle…

 

Hey baby – strike a pose!

Äidin imagolasit ja lapsi, jota on kenties kuvattu joskus ennenkin. Siinä ei paljon lautasella odottava iltapuuro kiinnosta, kun lapsi huomaa äidin yrittävän salakuljettaa kameraa keittiöön. Nähtäväksi jää, millainen pousaaja tästäkin kaverista kasvaa!

Löytyykö jonkun muun kotoa hyönteismyrkyn ja liekinheittimen kestäviä linssiluteita?

Alekoodilla kivaa kotiin tai äitienpäivälahjaksi!

Tässäpä pöllöarvonnassa lupaamani alekoodi Playtrayn verkkokauppaan.
Koodilla LYIJY saatte 15 % alennusta kaikista KG Designin tuotteista 5.5 asti.

Jos siis kiikarissasi on vaikkapa Mr Uggly-säästölipas, sille jää alennuksen jälkeen hinnaksi vajaa kaksitoista euroa. Eikä alle kolmetoista euroa ole paha hinta suuren suosion saavuttaneesta pilvipöytätableteistakaan, vai mitä sanotte?

Siispä kipin kapin hankkimaan äitienpäivälahjaa omalle äidille tai miksei itsellekin. Tai muuten vain jotain hauskaa ja kaunista kotiin. Itse olen katsellut uutuutena kauppaan saapunutta harmaata Fasett-kynttilälyhtyä sillä silmällä, josko siitä saisi söpön pikkumaljakon kesäkukille… Mutta sattuneesta syystä jäin odottelemaan alekoodia!

P.S. Arvontaan voi osallistua vielä 29.4 asti!

Paras suojata silmät, mua häikäisee niin

Tässäpä vähän räyhäkkäämmällä otteella kaapista kiskottua päivän asua. Välillä tekee mieli pukeutua hieman äijämäisemmin ja synkemmin: Ängetä kukkamekkojen sijaan päälle pääkallo- ja kivenmurikkakoruja sekä pyöränkumista tehty rannekoru. Maastokuviosta muistuttavaa mustaharmaata kuosia, tekonahkaa takkiin ja bootseihin. Lisätä kimalluksen vuoksi mukaan rönttäcollegeteepaita foliohattuetumuksella.

Kiukkuiset poseerausilmeet eivät kuitenkaan liity mielentilaan tai edes asuun vaan ulkona paistavaan aurinkoon. En ole koskaan ollut yhteensopiva kirkkaan auringonpaisteen kanssa, vaikka siitä pidänkin. Poltan ihoni herkästi ja silmäni menevät väkisinkin sikkuraan ja alkavat vuotaa. Mutta antaa auringon paistaa, mikäs tässä nyrpeältä tai vihaiselta näyttäessä. Mieluummin naama rullalla iloisten kesäihmisten keskellä kuin alakuloisten, talven läpi paarustavien ihmisraunioiden keskuudessa.

Täytyy muuten leggingseissä pyörimiseen liittyen todeta että on tämä salilla ravaaminen kummallista: Paino pysyy samana, löllö vähenee jaloista, mutta reidet näyttävät entistäkin paksummilta. Ei muuten kannata paljoa reisiraoista haaveilla, ei. Eipä sillä että olisin moista koskaan realistisena toiveena elätellytkään.

Mitäs sanotte asusta?
Keikalle vai hylättyjen asukokonaisuuksien kortistoon?

 

Koko kylä kasvattaa eli kuturaivari

Monet lapselliset kaverini ja tuttavani ovat sanoneet että heille sopisi varsin hyvin tai he jopa toivoisivat että tuntemattomatkin aikuiset puuttuisivat heidän lastensa tekemisiin, jos vanhempi ei olisi sillä hetkellä paikalla. Arvostaisin itsekin sitä että tuntemattomillakin olisi rohkeutta puuttua tilanteeseen, jos lapseni tekisi jotain luvatonta tai jopa laitonta: nimittelisi, kiusaisi, satuttaisi, häiritsisi muiden rauhaa, roskaisi, sotkisi tai rikkoisi paikkoja tai olisi julma eläimiä kohtaan.

Mutta ongelmallista lienee se, riittääkö koko kylän kavatukseksi vain puuttuminen ja kieltäminen vai pitäisikö sen sisältää myös keskustelua, ilmiön pohtimista ja suotavamman toimintatavan suuntaan ohjaamista. Ja onko minulla tai muilla valmiudet ottaa tilanne ja lapset tai nuoret haltuun saati selviytyä siitä kunnialla, kun se tulee kohdalle?

Eilen kun poljin harjoittelupaikaltani kohti lapsen päiväkotia, näin kotikulmillamme kolmen alakouluikäisen pojan kauhovan sammakonkutua pellonpientareen ojasta ja paiskaavan kutua asfalttiin. Näin punaista, kirkkaanpunaista; Jos lasten hölmöilyistä jokin saa minut kiukkuisemmaksi kuin toisten kiusaaminen niin avuttomien luontokappaleiden vahingoittaminen ja rääkkääminen. Olen ollut lapsesta asti raivoisa eläinten puolustaja, vältellyt tarpeetonta tappamista ja vastustanut kivun aiheuttamista.

Iskin pyörästä jarrut pohjaan ja jouduin hillitsemään itseäni tosissani etten ryhtyisi karjumaan kurkku suorana. Sihisin pojille uhkauksia poliisista, sakoista, luonnonsuojelurikoksista, rauhoitetuista luontokappaleista ja heidän koteihinsa soittamisesta. Pojat näyttivät säikähtäneiltä, lupasivat siivota sotkun ja vakuuttelivat jättävänsä kudun jatkossa rauhaan – arvoitukseksi jää, pitävätkö sanansa. Pääni olisi varmasti höyrynnyt silminnähden vielä silloinkin kun poistuin paikalta, jos ulkolämpötila ei olisi keikkunut poikkeuksellisessa parissakymmenessä asteessa.

Kun pahin tyrmistys ja kiukku oli laantunut, keskustelin tapauksesta lyhyehkösti Kuutin päiväkotiryhmän lastentarhanopettajan kanssa. Hän sanoi todella viisaasti, että on sääli, miten harvoille lapsille kertyy nykypäivänä luontokokemuksia ja ennen kaikkea tilanteita, joissa he keskustelisivat aikuisen kanssa ympäröivän luonnon ilmiöistä.

Ja on varmasti täysin totta ettei läheskään joka kodissa liikuta yhdessä luonnossa, ihmetellä lähiluonnon ilmiöitä: perhosen kehityskaarta, sammakoiden kasvua ojassa, lehtipuiden vaiheita vuoden varrella tai metsäjänisten turkkien värinvaihtoa. Minulle, nenä kiinni luonto-oppaissa kasvaneelle, innokkaalle hyönteis- ja matelijatutkijalle ajatus tuntuu vähintäänkin kummalliselta. Miksei jokainen vanhempi opettaisi lapselleen luonnon ihmeitä ja sen kunnioittamista?

Silloin tajusin että oli varmasti hyvä että olin puuttunut tilaneeseen, mutta auktoiteeteilla ja rangaistuksilla uhkaamisen sijaan olisin voinut purkaa tilannetta poikien kanssa myös selittämällä ja kehittämällä heidän empatiakykyään. Olisimme voineet keskustella sammakoiden ankeista oltavista kaupunkimaisissa ympäristöissä tai eläinten kunnioittamisesta: Päästä yhteistuumin siihen tulokseen että sammakoiden ja muiden eläinten kutu, munat tai poikaset tulisi jättää rauhaan.

Voisin tallentaa muistutuksena itselleni ja oppimiskokemuksena taskun pohjalle ajatuksen siitä että puututtaessa lasten tai nuorten toimintaan koetan jatkossa keskustella ja opettaa torumisen sijaan. Ellei sitten vastaanottavan osapuolen pää ole erityisen risukkoista maaperää.

Onko “koko kylän kasvatus” mielestänne uhka vai mahdollisuus? 
Löytyykö teiltä onnistuneita tai pieleen menneitä kasvatuskohtaamisia?

Kotiinpaluu ja 16/52

Kotiuduimme alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen jo eilisiltana; Toisinaan pitää tietää, milloin on pakattava kimpsunsa ja kampsunsa hieman aiemmin ja suunnattava auton nokka kohti kotia. Lähtöön ei liittynyt mitään draamaa, toisin kuin joskus menneinä teinivuosina vaan totesimme miehen kanssa yhteistuumin kaipaavamme yhden kotona vietetyn lomapäivän ennen arkeen palaamista. Onneksi leirillä oli niin paljon aikuisia, ettei lähtömme aiheuttanut mitään johtajavajetta.

Kuten olen sanonut, arki tulee olemaan aika haipakkaa ainakin kesäkuuhun asti, joten on mukava päästä kiinni arkipuuhiin ilman reissunjälkeistä kotiinpaluuväsymystä, pyykkikasoja tai lapsen kriiseilyä, minkä ylimääräinen kotipäivä mahdollistaa.

Kuutti alkaa olla sen ikäinen, että hän osasi kysellä leirillä, käpyjen kastelemisen vesipullolla, kivien lastaamisen peräkärryyn ja koiran taluttamisen lomassa, milloin palaisimme kotiin ja pääseekö hän nukkumaan omaan sänkyynsä. Näin sekä meille että lapselle jääkin aikaa astettua takaisin normaaleihin ympyröihimme ennen ensimmäistä arkiaamua.

Siinä missä meidän aikuisten ilona leirillä olivat erityisesti kanssajohtajamme, lapselle ei oikein ollut seuraa leiriläisistä, vaikka he kohtelivat Kuuttia todella kivasti, osa ottaen oma-aloitteisesti vastuuta tämän hoitamisestakin. Lapsi viihtyi parhaiten omissa puuhissaan, tutkien ympäristöä, kiipeillen, näperrellen, haistellen metsän tuoksuja ja touhuten yksinkertaisia leikkejä kuten koiran lenkitystä tai hiiltyneellä puunkappaleella piirtelemistä. Epäilisin lapsen kaipaavan leiriltä lähinnä eläinystäviään: lukuisia koiria, sammakoita sekä sisiliskoja.

Pyykkikone hurisee ja ruokalautasten virkaa useamman päivän toimittaneet pakasterasiat höyrystyvät tiskikoneessa. Voisin heittäytyä lomatunnelmiin liittymällä lapsen seuraksi päiväunille. Ja jospa illalla saisin paikattua kuluneen viikon kurjaa liikuntakertymää lenkillä tai salilla, olkoonkin että vanha kunnon siitepölyallergia on tainnut yhyttää minut, useamman vuoden tauon jälkeen…

Toivottavastit teillä on ollut rentouttava pääsiäinen!