KESÄLISTA

Haaveilu on tärkeää. Se pitää pään kasassa. (Samasta teemasta höpöttelin jo videolla kuulumisia kertoillessani, klik). Eikä haaveiden kohteiden tarvitse olla maailmanympärysmatkoja, kauneuskuningattaren titteleitä tai nobelpystejä.

Parhaita haaveilun kohteita ovatkin mielestäni pienet asiat, joita on odottanut ja joihin liittyy tuoksu-, tunto- tai makumuistoja sekä himpun verran sentimentaalisuutta. Sellaisia erityisia puuhia, jotka liittyvät olennaisesti johonkin paikkaan, vuodenaikaan tai ajankohtaan.

Omista kesähaaveistaan kertoi myös Rosanna, perinteisen kesälistan avulla ja minäkin ajattelin kirjoittaa omani. Ja täältä pesee, jynssää, mankeloi ja hilloaa. Tänä kesänä aion:

– Ostaa kerran jäätelöä jäätelökioskista, vaikka se maksaisikin maltaita
– Syödä ihan liikaa mansikoita
– Nautiskella uusista perunoista ja kesän sesonkivihanneksista
– Käydä kerran terassilla

– Olla enemmän ulkona
– Siirtää perinteiset sisälöhöilypuuhat kuten tv-sarjojen katselun,
kirjoitushommat ja bloggaamisen mahdollisen pitkälti pihamaalle (läppärissä uusi akku!)
– Hengailla parvekkeella

– Treenata kuin pieni eläin
– Käydä jalkahoidossa
– Käydä kampaajalla

– Lukea ainakin kaksi opiskeluihin liittymätöntä kirjaa
– Koota sisustusinspiraatiokansion vanhoista sisustuslehdistä
– Käydä ainakin kahdessa taidenäyttelyssä

– Pesetyttää ikkunat
– Viedä tavaraa kirpputorille ja tehdä jälleen vaatekaappien tyhjennyksen

– Nähdä kavereita
– Järjestää bloggaajamiittingin
– Sukuloida
– Käydä ensimmäisellä partioleirillä ilman lasta (sitten tämän syntymän)

Mitä kirjoittaisitte omalle kesälistallenne?

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *