Pari ajatusta lainasuvusta sekä äidin ja pojan juhla-asut

Heti tekstin aluksi ilmainen vinkki tuleville sukupolville: Angstinen ja epävarma teini-ikä tai varhaisaikuisuus ei ole ehkä paras mahdollinen hetki tutustua aviomiesehdokkaan perheeseen. Kun omien vanhempien, kenties keskivertoa hieman tiukempi, lieka alkaa höllentyä, saattavat orastavan parisuhteen toisen osapuolen perheen erilaiset säännöt, rajoitukset ja elämäntavat ottaa päähän enemmän kuin aihetta olisi.

Ja kun huumorintajuissa tai -tajuttomuuksissa sekä sopivaksi katsotuissa kommentoinnin aiheissa on eroja puoli ja toisin, soppa on yhtä tehokkaasti leviävä ja helposti valmistettu kuin somekokilla konsanaan… Nykyisen parisuhteeni alkuvaiheessa rätisi ja paukkuikin säännöllisesti, lähinnä oman herkkähipiäisyyteni vuoksi. Kaivoin jopa matalia juoksuhautoja ja pitkävihaisena märehtijänä väärällä jalalla liikkeelle lähdöstä oli työlästä päästä yli. Viime vuosina kaikki on kylläkin rullannut mielestäni varsin sujuvasti ja viimeistään lapsemme on toiminut tehokkaana välien rasvaajana.

Koska olen pienen ikäni koettanut haalia tunnustusta ja hyväksyntää ja saanut sitä murusen sieltä, toisen täältä, kaipaisin omien lähtökohtieni vuoksi varsin pehmeää ja lämminhenkistä vastaanottoa uusiin yhteisöihin uskaltautuessani. Olenkin edelleen kiitollinen ensimmäisen poikaystäväni äidille, joka antoi minulle varauksettoman hyväksyntänsä sekä luottamuksensa. Ja toivotti minut heti tervetulleeksi osaksi perheen yhteisiä puuhia ja matkoja sekä pyörimään kotiinsa – niin sohvannurkkaan kuin imurinvarteenkin. Myös pitkäaikaisen ystäväni J:n äiti on hyvä esimerkki ihmisestä, jonka kotiin oli aina mukava tulla kylään, sillä hän sai läsnäoloni tuntumaan toivotulta.

Olemme kuitenkin kaikki hyvin erilaisia siinä, missä määrin ja laajuudessa jaksamme ja suvaitsemme ydinperheemme ulkopuolisia persoonia kotiympyröissämme – ja perustavanlaatuisemmalla tasolla myös siinä, keitä miellämme kuuluvaksi perheeseemme. Kuuluvatko perheeseen vanhemmat ja lapset vaiko myös isovanhemmat, enot, tädit, lasten puolisot, lapsenlapset, naapurin parhausaikuiset tai läheisimmät ystävät? Minun perhekäsitykseni on epämääräistä, jatkuvassa muutoksessa olevaa sorttia, joka venyy, vanuu ja laajenee.

Kotini on myös avoin kohtaamisille; Vaihto-oppilaat, sohvamatkaajat, lapsen kaverit ja ystävien seuralaiset ovat tervetulleita minikolmioomme syömään, juomaan, punkkaamaan ja leikkimään. Äidinäitini oli kuulemani ja kokemani mukaan ihminen, jonka ruokapöytään katettiin tarpeen mukaan lisää lautasia ja jolla saattoi olla oman viisipäisen lapsikatraan lisäksi pitkiäkin aikoja sukulaisten lapsia hoidossa. Myös lapsuudenkotiini on saanut pyytää yökylä- ja syntymäpäivävieraita ja mieheni sanoo vieraanvaraisuuteni olevan ei niinkään perittyä vaan ennemmin opittua hulluutta. Luulen tuon, varsin pitkälti sosiaalista elämääni määrittelevän, ominaisuuteni olevan yksi syy sille, miksi tulen niin hyvin toimeen vaikkapa Tessan kanssa.

Eilisissä sukujuhlissa huomasin, lähemmäksi vuosikymmenen takaisesta hankalasta alusta huolimatta, viihtyväni mainiosti tuossa kansainvälisessä, monikielisessä ja yhtä pitävässä porukassa, omine hölinöineni ja epävarmuuksineni.

Ruokailukatoksen reunassa roikkui rivi eri maiden lippuja ja väkeä oli, kliseisesti vauvasta vaariin ja vaaleasta tummaan. Sain aikaan yllättävää samanmielisyyttä tulvivan keskustelun modernien, valkoisten laatikkotalojen ja mustien, tanskalaistyylisten omakotitalojen ihanuudesta sekä pitää sylissäni lämmintä ja leppoisaa australianterrieriä. Poltin niskani meitä yllättäen hellineessä auringossa, puhuin pari sanaa ruotsia ja keksin mistä mieheni on perinyt satunnaiset maisema-arkkitehtikohtauksensa.

Pikkuserkkujeni äiti toivotti mieheni tämän ensimmäisellä Juankosken vierailulla, seurustelumme alkuaikoina, tervetulleeksi sukuun. Miehestäni se oli vähän turhan suorasukaista parisuhteemme tuoreuden huomioon ottaen, mutta minusta se oli oikein paikallaan ja ihanaa. Niin helposti kuin itseni ulkopuoliseksi ja huonoksi seuraksi hetkittäin tunnenkin, eilen oloni oli (jälleen) tervetullut. Ja se on aika tärkeä kokemus, itse kullekin.

Johonkin perheeseen ja sukuun voi olla helpompi solahtaa kuin toiseen – ja joihinkin jopa mahdotonta. Jokaisessa prosessissa on kuitenkin varmasti omat karikkonsa… Vai mitä sanotte? Millaisia kokemuksia teillä on uuteen perheeseen tai sukuun tutustumisesta ja kenties siihen kuulumisesta? (Joko puolison kautta tai elämäntilanteen muutoin muuttuessa.)

Mutta niistä juhla-asuista vielä sananen. Tai olkoot, nyt oli niin syvälliset ja sekavat selitykset pohjalla että antaa kuvien puhua puolestaan.

P.S. Appivanhemmille kiitos ja anteeksi. Osaan olla ajoittain aika rasittava.

Matkaterkut 26/52

Olimme tänään koko perheemme voimin miehen suvun sukujuhlissa. Puolesta päivästä alkuiltaan asti juttelimme, istuskelimme, tutkimme juhlapaikan tiluksia, söimme ja vahdimme ympäriinsä säntäilevän taaperon edesottamuksia. Sukujuhlista ilmaantunee blogiin vielä myöhemmin muutama sana ja kuva, mutta nyt koetan pukata kännykkänetin avulla verkkoon 52 viikkoa-projektin kuvat ja matkaterveiset teille.

Mies nimittäin pudotti minut ja Kuutin Lahdessa huoltoasemalle. Hyppäsimme vanhempieni kyytiin eikä reissaminen loppunut tämän päivän osalta vielä mihinkään. Matka jatkuu kohti Kuopion ja Jyväskylän seutua. Ohjelmassa on sukulointia isovanhemmillani, yhdet juhlat ja kenties muutama muukin sukulaisvierailu. Pakarat puutuvat tulevina päivinä istuessa ja pötsi kasvaa kahvipöydissä, mutta kesän virallinen Tour de Keski-Suomi on silti toivottu ja odotettu reissu.

   

Ei tästä mitään tule…

… eli lapsen loman ensimmäinen päivä.

Kuutin kesäloman piti alkaa vasta maanantaina ja kestää koko heinä- ja elokuun. Hän onnistui kuitenkin poimimaan jostain itselleen kesäflunssan ja lomataipaleemme alkoi etuajassa, joskaan ei kovinkaan ruusuisissa merkeissä. Voi että toivon suurimman osan tästä rääkymisestä, kirkumisesta ja mielivaltaisesta kiukuttelusta johtuvan vain räkätaudin mukanaan tuomasta ärsytyksestä.

Päiväkodissa vietettynä vuotena kahdestaan äidin kanssa kotona oleilun säännöt ovat mitä ilmeisemmin päässeet unohtumaan: Lelut eivät palaudu paikoilleen ja seuran kaipuu on jatkuva. Syömiset, pukemiset ja kaikki muut rutiinihommat takkuavat. Kun yhdistetään pakettiin työn alla oleva opinnäytetyö, vieraita varten siivoaminen, erinäiset järjestelyhommat, ulkoilutettava koira ja kirjoittajaansa odottava blogi…

Sanotaan että tulevat kaksi kuukautta eivät juuri tällä hetkellä ole kovinkaan houkutteleva tulevaisuudennäkymä, mutta eiköhän loma ala rullaamaan, kunhan kumpikin meistä tottuu taas toisissamme roikkumiseen. Mutta tänään, sateen piiskatessa loputkin kukat lakoon pihalla, kissanhiekkalaatikon haistessa parvekkeella ja pyykkikasan tuijottaessa syyttävästi sängynpäädystä tuntuu nyt tältä.

Kirjoitan hätäpäissäni jotain tuntoja ylös, odottaen koko ajan lapsen pomppaavan kiukkuisena ja väsyneenä ylös päiväunilta, huutaen ”räkääää”. Kuvissa näkyy vähän ensimmäisen sairas-lomapäivämme touhuja: maalauksia, muumeihin hullaantuneen lapsen ruokailuvarustusta, ensimmäisiä tänä kesänä pihalta poimittuja kukkia ja lastenhuoneen purkkiprojektia.

P.S. Klikatkaas muuten blogi seurantaan myös Bloglovinissa, lupailin blogin Facebook-sivulla arvontaa uusien seuraajien kunniaksi ja näillä näkymin sellainen saadaan huomenna pystyyn!

P.P.S. Ja Netflixin sekä Apple TV:n arvontaan voi osallistua vielä parin päivän ajan.

Taidearvonnan voittajat

Sain taidearvonnan voittajat arvottua “jo” toissapäivän iltana, mutta eilinen päivä tuhraantui lakivaliokunta-ahdistusta potiessa ja opinnäytetyötä kirjoitellessa. Tässä olisivat viimein voittokommentit. Pistän taidejulisteen voittaneille vielä sähköpostia, mutta jos ehditte huomata tämän ensin, voitte laittaa yhteystietonne postiosoitteineen maililla minulle (ilmansinuaolenlyijya@icloud.com).

Uneton-julisteen voitti Jaana toisella arvoistaan:
“Jos voitan, valitsen Uneton -teoksen. Univaikeuksista kärsivänä teoksen nimi ja rauhallisuus kolahtaa erittäin paljon. Ja toki Uneton sopisi asunnon väreihinkin! Osallistun kahdella arvalla, kun kerta siellä FB:ssäkin tykkään/seuraan.”

Pöllöapina lähtee Oilille:
“Pöllöapina olisi mahtava lahja pöllöfanille tyttärelleni.”

Valkoinen Vinttikoira muuttaa nelliinan vaatehuone:eseen:
“Valkoinen vinttikoira, sen värimaailma on todella kaunis :)”

Pukki suuntaa lentoemolle:
“Pukki on suosikkini, vaan upean vangitsevia kaikki….”

Katti venyttelee jatkossa niin ikään kahdella arvalla kisanneen hukan luona:
“Kahdella arvalla Kattia tavoittelemaan! :)”

Siamilainen pääsee kissahullun Marin hoiviin:
“Molemmat kissat kolahtaa yllättäen tällaiseen mad cat ladyyn. :)”

Ja Portti kotiutuu JJ:n huusholliin:
“Portti sopisi loistavasti tänne nördepariskunnan makuuhuoneen seinälle. :-)”
 

Siipi ja mieli maassa

Heräsin aamulla ja unohdin, mikä päivä on. Muistin kyllä, että eletään keskiviikkoa kesäkuussa ja tänään meidän olisi määrä raahautua miehen kanssa pankkiin hoitamaan asioita. Koukkasin matkalla hakemassa uuden SIM-korttini ja asiakaspalvelun jonossa nettiä selaillessani huomasin sen. Ei mennyt läpi tälläkään kertaa.

Tänään eduskunnan lakivaliokunta äänesti siitä, tuleeko se esittämään eduskunnan täysistunnolle tasa-arvoisen avioliittolain hyväksymistä. Toteutuessaan lakimuutos mahdollistaisi samaa sukupuolta olevien parien avioliiton sekä antaisi mahdollisuuden hakea adoptiota pariskuntana. Aloitteen hylkäämistä ehdottava kanta voitti äänestyksessä äänin 10-6.

On masentavaa ja jopa hieman ahdistavaa huomata, että niin usea kansanedustaja haluaa jatkaa ihmisten eriarvoista kohtelua, kun samaan aikaan suomalaisten enemmistö kannattaa avioliittolain tasa-arvoistamista:
Tahdon2013-kampanjan vuoden alussa Taloustutkimuksella teettämässä kyselyssä suomalaisten selkeä enemmistö asettui tasa-arvoisen avioliittolain kannalle: Peräti 65 prosenttia kaikista vastaajista kannatti lakimuutosta.

Ketkä ovat nämä kymmenen ihmistä, jotka haluavat pitää tiukasti kiinni siitä ajatuksesta, etteivät ihmiset ole tasa-arvoisia lain edessä – eikä heidän tehtävänsä kansansa edustajina ole pyrkiäkään siihen suuntaan?
Keitä ovat nämä kodin, uskonnon ja isänmaan nimissä maanmiehilleen ja -naisilleen, kanssaihmisilleen selkänsä kääntävät, perinteisillä arvoilla syrjinnän ja eriarvoistamisen selittäjät? (Katso lista vaikkapa täältä.)

Suomi on edelleen ainoa pohjoismaa, jossa ei ole lakia tasa-arvoisesta avioliitosta. Mielestäni se on surullista, häpeällistä ja loukkaa ihmisarvoa sekä ihmisoikeuksia. Äänestämisen ja poliittisen vaikuttamisen vankkumattomana puolestapuhujana en voi olla ajattelematta tämänkaltaisten päätösten olevan hyvin monille osoitus siitä, että edustuksellinen demokratia on tullut nykymuodossaan tiensä päähän.

Lainaan Heikki Viljan twiittausta:
“6v tyttäreni ilmoitti että menee naimisiin vessassa koska kirkossa ei voi tytöt mennä keskenään naimisiin.”  Sanon tähän vain sen, että vanhempana toivoisin, ettei minun lapseni tai kenenkään muun lapsi joutuisi, tässä tai missään muussakaan maassa pelkäämään seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi henkensä tai työpaikkansa, ihmissuhteensa tai lapsiensa hyvinvoinnin puolesta tai epäilemään oikeuksiensa toteutumista. Koskaan.

Kirjoitin maaliskuussa 2013, Tahdon-kampanjan tiimoilta ajatuksiani tasa-arvoisesta avioliittolaista:

“Satuin rakastumaan mieheen ja perustamaan perheen miehen kanssa. Yhtä hyvin elämä olisi voinut mennä niin, että minulla olisi perhe naisen kanssa. Mutta silloin meillä ei olisi ollut yksilöinä, pariskuntana tai perheenä samoja oikeuksia tai mahdollisuuksia kuin mitä nykyisessä parisuhteessani meillä on ja oli. Minusta se on väärin. Jos Sinun mielestäsi rakkaus, sitoutuminen, halu jakaa elämänsä toisen kanssa, olla vanhempi ja osa perhettä ei katso parisuhteen osapuolien sukupuolta, anna äänesi kuulua. Välitä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden viesti.”

Kehotan edelleen tekemään saman, lähettämään sähköpostiviestiä kansanedustajallesi, kirjoittamaan Facebook-viestin omaksi kokemallesi puolueelle, pitämään asiaa esillä sosiaalisessa mediassa, blogissasi tai lähipiirissäsi niin että mahdollisimman moni saisi äänensä kuuluville ennen syksyä.

Kansalaisaloitteen tie ei nimittäin ole vielä pysähtynyt, vaikka lakivaliokunta ryhtyykin valmistelemaan hylkäävää mietintöä. Eduskunnan täysistunnolla on lopullinen päätösvalta asiasta. Asiasta äänestetään todennäköisesti syksyllä lakivaliokunnan mietinnön pohjalta. Kyselytutkimusten mukaan enemmistö kansanedustajista kannattaa tasa-arvoista avioliittolakia.

“Toivoa ei vielä ole menetetty. Kampanja tulee tekemään kaikkensa, jotta eduskunta uskaltaa syksyllä vihdoin ottaa askeleen eteenpäin kohti yhdenvertaisuutta ja säätää tasa-arvoisen avioliittolain”, poliittisen vaikuttamisen koordinaattori Milla Halme toteaa Tahdon 2013-sivustolla.

Asia on ihmisoikeus- ja tasa-arvonäkökulmiensa lisäksi siinäkin mielessä tärkeä, että tasa-arvoinen avioliittolaki olisi hyväksytyksi tullessaan Suomen ensimmäinen kansalaisaloitteesta alkunsa saanut laki. Edustuksellinen demokratia ei ole kovin kovassa nosteessa ja kansalaisaloitteiden on toivottu lisäävän kansalaisten uskoa vaikutusmahdollisuuksiinsa yhteiskunnassamme.

Kansalaisaloiteella kerättiin 166 851 allekirjoitusta. Lakialoitteen hylkäsi kymmenen ihmistä.
Minkälaisen viestin tämä antaa poliittisesta järjestelmästämme, kansalaisten äänen kuulumisesta?

Millaisia tunteita lakivaliokunnan päätös teissä herätti?

 

I S O

“Oletko äidin vauva?”
“Ei, Kuutti on iso.”

“Oletko pieni höpöpöö?”
“Ei, olen iso.”

“Oletko sylivauva?”
“Eikun iso.”

Meillä asuu ilmeisesti iso lapsi.
Missä ihmeen välissä tämä tapahtui?

Ensimmäisestä kuvasta kiitos “Papalle” 

 

Printtifriikkaus

Kuten ehkä olette huomanneet, olen ostanut ja saanut muutamia vaatteita Sheinsideltä viime aikoina. Itselläni tilaaminen on sujunut ongelmitta ja tuotteet ovat saapuneet muutamassa viikossa. Palauttaa en ole koettanut, joten siitä minulla ei ole kokemusta. Kuulisinkin mielelläni kokemuksia, jos joku teistä on tilannut Sheinsideltä jotain. Risuja ja ruusuja – antakaa palaa!

Kokopolitiikasta voisin sanoa sen verran että mitoitus on, epäkorrektia kaveriani lainatakseni pingpong-petite-mallia. (Eli esimerkiksi koossa L rintojen päältä mitattava ympärys on maksimissaan 86cm ja koossa XL usein enimmillään 96cm.) Itselläni on varmasti ylimääräistä kohdassa jos toisessa, mutta rintavarustus on pysynyt painonvaihteluista huolimatta lähes saman kokoisena. Vakiokokoisista hinkeistä huolimatta rinnanympäryksestä jää uupumaan lähes parikymmentä senttiä L-kokoisissa vaatteissa; Sen sijaan esimerkiksi vyötärömitta riittäisi hyvin L-koossa. Rintavammille naisille täten tiedoksi: One size doesn’t fit all, ainakaan puskuriosastolla.

Tilanne on siis sama kuin vaikkapa eBaysta tai Etsystä tilatessa: Kropasta kannattaa varautua ottamaan ainakin rinnan-, vyötärön- ja lantionympäryksen mitat sekä mahdollisesti myös hiha- ja lahjemitat. Kun mitat on kerran ottanut ja tallentanut vaikkapa sähköpostiinsa, se tekee verkkokauppaostostelusta paljon helpompaa jatkossa ja vähentää ärsyttävää palautteluhässäkkää, uskokaa pois.

Mitä tuotantoprosessiin tulee, kyseessä on yksi halpatuotantokauppa muiden joukossa, tiedetään. Niin kauan kuin opintotukeni hujahtaa täysimääräisenä lapsen päivähoitomaksuun, ei tuloillani jäisi vaatteiden ostamiseen edes yhden kotimaassa tuotetun mekon verran rahaa puolessa vuodessakaan. Joten katsellaan asiaa uudemman kerran, kunhan valmistun ja saan palkkaa. Lapselle tosin ostan jonkin verran Suomessa suunniteltuja ja/tai tuotettuja vaatteita, joiden valmistusolot ovat tiedossa. Lastenvaatteet kun maksavat usein huomattavasti vähemmän kuin aikuisten vastaavat.

Miksi sitten tilaan joitan vaatteita Sheinsideltä enkä pysyttele kotimaan kamaralle asettuneiden ketjujen valikoimissa? Minulle vastaus on yksiselitteinen, tai oikeastaan kaksiselitteinen: Söpöt, tyttömäiset jutut, kuten kellohelmat, rusetit ja piparkakkukaulukset sekä herkulliset printit erilaisine lintu-, eläin- kukka- ja sarjakuvaiheisine kuvioineen vetävät kreisivaatteiden suurkuluttajaa puoleensa kuin suklaa hormonipöllyissä hortoilevaa imettäjää.

Joten kyllä, olen ajoittain niitä vastuuntunnottomia kuluttajia, jotka ostavat vaatteita niiden ulkonäön perusteella enkä pukeudu tylsään kaapuun, vaikka se olisi tuotettu takapihallani, iloisen käsityöläismummon kissoistaan kehräämästä langasta. Voi printit, röyhelöt ja kirottu kauniiden asioiden kaipuu minkä teitte.

Musta maksimekko, lintumekko, koulutyttömekkoturkoosi mekko, kaupunkimekko ja punainen maksimekko ovat Sheinsideltä, kuten postauksesta voinee päätellä

 

Juhannuspostikortti

Juhannusviikonloppu oli melko vilpoisa, 10-15 asteen haarukassa taidettiin päiväsaikaan pysytellä. Säilyimme kuitenkin lämpiminä, kunhan pysyttelimme pihalla oleillessamme liikkeessä muun muassa kaisloja poltellen, kokkotarpeiksi kaavailtuja rakennusjätteitä rannalle kantaen ja miehen puhdetyökseen aloittamassa polku-urakassa autellen.

Ruoka oli hyvää; Nautimme pitkään ja hartaasti perinteisestä juhannuksen kalapöydästä sekä miehen tekemistä hampurilaisista lisukkeineen. Jälkiruokaletut, mansikat ja kermavaahto ovat pitivät makeannälän loitolla. Olo on sangen turvonnut, mutta kerrankos kesässä (ja vuodessa) sitä juhannusta vietetään.

Parit päiväunetkin tuli otettua ja katsottua äitienpäivälahjaksi saadusta X-Men DVD-setistä elokuvasarjan ensimmäinen osa. Sauna lämpeni joka päivä ja lenkillekin selvisimme. Suunnitelmissa oli selvitä juoksupyrähdykselle kahdesti, mutta olin nukahtanut lauantai-iltapäivänä sohvannurkkaan. Kuten ehkä muistattekin, päiväunien nukkuminen ei todellakaan sovi minulle ja olin alkuillan varsin ärtynyt ennen kuin selvisin torkkupöhnästäni.

Mies oli niin uppoutunut polkuprojektiinsa että unohti tyystin törkkiä vaimonsa hereille. Ehkä aivotyötä toimistotuolissaan tekevälle miehelle teki kuitenkin hyvää päästä välillä nostelemaan kiviä, hakkaamaan juuria poikki ja kärräämään hiekkaa ämpärikaupalla polun päällysteeksi?

Otin juhannuksen aika lailla rennon oleilun kannalta. En asettanut itselleni suuriakaan tavoitteita mullistavien valokuvien ottamisen, supervanhemmuuden tai opiskelusaavutusten osalta vaan ajattelin tämän sateisen ja harmaan keskikesän juhlan sujuvan omalla painollaan askareiden, löhöilyn ja ruokapöydän ääressä istumisen merkeissä. Ja niinhän se sujuikin.

Viime yönä näin unta valkoisiksi maalatuista hirsiseinistä ja tiilitakasta, tummaksi petsatuista kattoparruista sekä karkkivärisestä pirttipöydästä. Kun unissa alkaa vilahdella sisustuksellisia unelmia päälle puskevien deadlinejen sijaan, voisin veikata muutaman viikon kestäneen puoliteholla lomailemisen tuottaneen tuloksia.

Mitä puuhasitte juhannuksena ja onnistuivatko suunnitelmanne säästä huolimatta?

P.S. Postikortin kuvituksena on kollektiivisesta kuvaustuokiosta otettuja kuvia:
Hetki kokon syttymisen ja kuohuvien jälkeen, kaksi hetkeä ennen lapsen yöunille kiikuttamista. Silloin kun kaikki muistavat äkkiä puhelimiensa olemassaolon ja räpsäisevät pari pakollista kuvaa tai videota sosiaalisessa mediassa sopivana hetkenä jaettaviksi.

P.P.S. Apple TV:n ja 6kk Netflixin arvonta on edelleen käynnissä

 

Yksi synttäriasu ja kuvia kuluneilta viikoilta

Sillisalaattipostaus, hupsistarallaa.
Olen hillonnut kuvakirjastossa muutamia viime viikkoina otettuja kuvia, joista ei ole riittänyt jutunjuurta kokonaisiksi postauksiksi, mutta jotka olen halunnut jakaa kanssanne kuvauksina pienistä hetkistä, joista kesän alkumme on koostunut.

Mukaan mahtuu kolmivuotissynttäreiden kissamekkoasu, lapsen leikkejä iltatilaisuudessa, tyylikkään bloggaajan värimätsätyt kynnet ja ihana raskausyhteensopiva maksimekko, veneen ohjaamisesta haaveileva norpanpoika, yksinvaltiatar, suloinen hymykuoppakyynärpäinen pikkuneiti ja juhannuskukkia.

Kesäkuu on kulunut kavereita tavaten, hyvän seuran ja ruoan, elvytetyn treenaamisen, pääkaupunkiin ja lähiseuduille suuntautuneiden matkojen sekä lapsen kanssa puuhaamisen merkeissä. Olen hengittänyt sisääni niin saaristoluonnon kuin kaupunkimaisemienkin kauneutta ja iloinnut myös omien ja lapsen vaatteiden valitsemisesta sekä muiden asujen ihastelemisesta.

Taas aivan erilainen kesä kuin koskaan ennen, sanoisin varovaisesti että tähän mennessä ehkä jopa paras kaikista. Ei siis ollenkaan pöllömpi huuhkaja, kuten isäni sanoisi.