Tästä elämästä – sinulle, minulle ja Lilylle?

 

Kun lapsi heräili pahimpina öinä puolen tunnin välein ja aivotyötä tekevä mies nukkui tulpat korvissa saadakseen töissä aikaan enemmän tulosta kuin tuhoa, istuin toisinaan lattialla selkä eteisen kaappia vasten ja tihrustin itkua. Olin oikeastaan aloittanut itkemisen jo kaikkien suunnitelmien vastaisen raskauden aikana, niinä kuukausina, kun kotona vallitsi joko järkyttynyt hiljaisuus tai kireän tiuskimisen ilmapiiri, kummankin pohtiessa, miten asiaan pitäisi reagoida. Silloin kirjoitin tunteitani ylös paperille, muistaakseni miltä raskausaika ja läheisten suhtautuminen asiaan tuntuivat. Voidakseni purkaa asiaa jonnekin siinäkin vaiheessa, kun hyvin harva vielä tiesi.

Jossain vaiheessa, lapsen synnyttyä, aloin kaipaamaan vertaisverkostoa. Roikuin loppumattomilta tuntuvien imetyspätkien aikana netissä, lukien tutuksi muodostuneita perheblogeja, aiemmin lukemieni sisustus- ja lifestyle-blogien rinnalla ja osittain etsien uusia perheblogituttavuuksia. Jossain vaiheessa tajusin verkon kautta löytyvän samanhenkisiä tyyppejä jopa helpommin kuin perhekerhoista, vaikka niihinkin liukastelin Sorelit jalassa ja lapsi neliöliinassa tuhisten.

Ihan ensimmäisten blogipostausteni jälkeen siirryin nopeasti Lilyyn, keskustelevan kulttuurin, helpon alustan ja selkeän, visuaalisesti miellyttävän pohjan houkuttelemana. Ja sillä tiellä olen edelleen. Vaikka välillä joku kivahtaakin kommenteissa, että nämä mammablogit voisivat mennä jonnekin muualle. Oikeastaan lapsiperheet voitaisiin kieltää myös ravintoloista, taloyhtiöistä ja julkisilta paikoilta. Koska me emme mahdu samaan blogiyhteisöön heidän kanssaan. Nuo kommentit herättävät allekirjoittaneessa ihmetystä, sillä minusta Lilyn vahvuus on juuri avoimuudessa ja monipuolisuudessa: sisustus-, muoti-, käsityö, ruoka-, ihmissuhde-, perhe-, hupi-, kulttuuri-, urheilu- ja sillisalaattiblogien valtavassa kirjossa, josta kukin voi löytää mieleisensä.

Perheblogien jutut odotusajasta, vauva-arjesta, uniongelmista, väsymyksestä, oman vanhemmuuden kanssa kriiseilystä, parisuhteen kestämisestä pikkulapsivuosina, kehon muutoksista, mielen hauraudesta… Ja toisaalta lasten kehityksestä, omien lasten tuomasta valtavasta onnesta ja vanhemmuuteen kasvamisesta ovat olleet korvaamattomia väläyksiä, kosketuksia toisten arkeen, ajatuksiin ja johonkin suurempaan, osittain yksityiseen ja osittain jaettuun ilmiöön, jota vanhemmuudeksi kutsutaan. Toivon voineeni, omia ajatuksia purkaessani ja keskusteluihin osallistuessani, tukea myös muita muuttuvan elämäntilanteen keskellä ja antaneeni rohkaisua hetkiin, jota voi leimata näköalattomuus, jopa toivottomuus.

Äitiys- ja perheblogeissa on tuotu esille myös monia yhteiskunnallisia kysymyksiä, liittyen niin perheiden tulonjakoon, vanhempainvapaiden jakautumiseen, julkisten palveluiden vahvuuksiin ja heikkouksiin kuin yhteiskunnallisiin asenteisiin, jotka liittyvät lapsuuteen ja vanhemmuuteen sekä äitiyteen liittyviin valintoihin. Itseeni vetoaakin keskustelun herättäminen hyvin rakennetuilla argumenteilla, laajoilla asiajutuilla ja yhteiskunnallisten kummallisuuksien sorkkimisella, vaikka tiedän monen kaipaavan ajoittain raskaalta tuntuvan arjen tai työelämän vastapainoksi blogien lukemiselta ja sellaisen pitämiseltä yksinomaan kevyttä viihdettä, kissavideoita, kauniita kahvikuppikuvia ja harmoniaa.

Koska olen paatunut esteetikko ja kauneuden tavoittelija ties kuinka monennessa polvessa, haluan tuoda blogiini myös kertomuksia taide-elämyksistä, luonnon kauneudesta, sisustuksesta, juhlavalmisteluista, asuista, muodista, lastenvaatteista – ihan mistä vain kauniina pitämästäni. Tai ehkä vuoden parhaat miesten pyllyt-kollaasi jää kuitenkin näkemättä tällä tontilla. Pahoitteluni jo etukäteen. En koekaan blogiani yksinomaan tai edes leimallisesti äitiys- tai perheblogiksi vaan blogiksi, jossa lapsi on osa arkea, johon kuuluvat myös harrastukset, lemmikkieläimet, parisuhde, ystävät, matkat, pukeutuminen ja kaikenlainen luova puuhastelu.

En tiedä, tuleeko blogistani koskaan yksinomaan kevyttä hömppää tai skandaalihakuista sosiaalipornoa, jota myisin keksimällä itselleni jonkin näennäiskiinnostavan tittelin kuten vasentissi-imettäjän, vahinkoäidin, kurvibloggaajan tai sektioaktivistin. Minusta laaja ja ennen kaikkea aktiivisesti keskusteleva lukijakunta olisi ja on, tietenkin hieno asia, mutta en usko, että blogin kommenttiosion muuttuminen verkon siivottomimpien keskustelupalstojen kaltaiseksi aivopierujen lietesäiliöksi palvelisi itseäni tai ketään lukijoista.

Lilyn perhebloggaajistakin osa on kokenut väsymystä ja bloggaamisen ilon hiipumista tuulimyllyjä vastaan kommenttisodassa taistellessaan. Joitain kommenttiketjuja lukiessani vatsassa muljahtaa pelko. Mitä jos tuon raivoavan anonyymilohikäärmeen katse osuu minuun, pylvään takana piileskelevään pyylevään nörttihobittimiehen vaimoon? Kestänkö elämäni ja valintojeni dissektoimisen pala palalta? Se jää nähtäväksi, mutta tällä hetkellä voin seisoa kaiken kirjoittamani, kertomani, näyttämäni ja kuvaamani takana, iloiten kaikista ihmissuhteista ja elämyksistä, joita blogin pitäminen on minulle antanut.

Olenkin saanut aina todella rakentavaa kommentointia, muutamaa kummallisuutta lukuunottamatta ja lisäksi aivan ihania yhteydenottoja muun muassa blogin Facebookin kautta sekä sähköpostitse. On ollut hienoa saada kurkistaa myös joidenkin lukijoiden elämään, sellaistenkin, joita en tunne blogin ulkopuolella ja kuulla useampaan otteeseen, mitä heille kuuluu. Ne yhteydenotot ja palaute blogin merkityksestä ovat merkinneet minulle todella paljon. Puhumattakaan kaikista huipputyypeistä, joiden kanssa olen istunut terassilla, reissannut ulkomaille, selittänyt suu vaahdossa lukuisia kertoja kahvikupin ääressä ja viestitellyt verkossa lapsen uhmaraivareista tai hankalista tuttavista.

Toivottavasti pysytte jatkossakin menossa mukana, te kaikki ihanat. Sillä en pidä blogia vain minulle, pidän sitä myös sinulle ja koko Lilyn porukalle. Koetan kertoa tästä elämästä, suruineen, iloineen, pysähtymisineen ja kiihdytysajoineen. Näyttääkseni ehkä omalta osaltani että vanhemmuus on vain pala elämää, joka vaikuttaa ihan kaikkeen, muttei kuitenkaan kaikkeen. Arjen kauneudesta tinkimättä, ei-fitnesskroppaa häpeilemättä ja sekoiluja säästämättä.

Pusuin
Norppaemo

P.S. Blogin Facebook-sivulla on käynnissä arvonta, jossa voi voittaa 6kk käyttöaikaa Netflixiin.

12 kommenttia artikkeliin “Tästä elämästä – sinulle, minulle ja Lilylle?

  1. <3

    Juuri samoja asioita oon itsekin kelaillut. Nyt tuntuu jotenkin takki tyhjältä, en olisi koskaan voinut uskoa, että joku muhun periaatteessa liittymätön tragedia voisi tällä tavalla mut vallata. Mutta koitan nyt ryhdistäytyä. Kiitos kun kirjoitit!

    • Mullakin kuristaa vatsasta ja ahdistaa se, miten tuollaista pääsee tapahtumaan. Ja tragedian lisäksi sitä seuranneen julkisen keskustelun sävy. 

  2. Tämä teksti vaati jo muutakin kuin vain anonyymin sydämen painalluksen, eli kiva kun palasitte takaisin tänne Lilyyn, ja kiitos kun kirjoitat! Älä muuta, tai poista mitään 🙂

  3. Mä aika harvoin sulle jostain syystä kommentoin, mutta siis mun mielestä sulla on ehkä Lilyn paras perhe-/millänimelläsitähaluaakaankutsua-blogi 🙂 Monta kertaa oon lukenut sun postauksia ja nyökytellyt menemään. Ehkä siksi en ookaan kommentoinut kun tuntuu hassulta kirjottaa vaan ”NIINPÄ OON IHAN SAMAA MIELTÄ JUST NIIN” pari-kolme kertaa viikossa… 😀

    Mutta ei mulla muuta kuin että jatka vaan samaan malliin!

    • Tämä oli ihan hurjan suuri kohteliaisuus, koska Lilyssä on monia niin hienoja perhe-/millänimelläniitähaluaakaankutsua-blogeja. Kiitos siis siitä. <3

  4. Lapsettomana olen aina välillä lukenut sun ja Emmin postauksia ja kokenut ne tosi mielenkiintoisiksi, oli sitten kyseessä lapsiasiat tai (muut) yhteiskunnalliset asiat. Pelkkään lapsiperhearkeen keskittyvät blogit eivät mua kauheasti kiinnosta, mutta hyvää kirjoittajaa ja argumentoijaa lukee mielellään, oli aihe mikä tahansa. Niinpä näkisin mieluusti, että sellaisia tyyppejä suositeltaisiin toimituksen puoleltakin (ihan sama, onko kyseessä mammablogi vai ei). Toivottavasti näin käy vastakin 🙂

    Vaikka täällä Lilyssä meininki on minusta pääosin varsin asiallista, olen viime viikkojen aikana parikin kertaa ärtynyt ihan tosissani joihinkin kommenttibokseihin eksyttyäni. En vain pysty ymmärtämään sitä vittuilua ja kuittailua, jota ihmiset internetissä harrastavat. Välillä pidänkin sitten kommenttiboksipaastoa enkä vilkaisekaan niihin, koska en halua pahoittaa mieltäni lukiessani, miten bloggaaja taas on kommentoijan mielestä ruma tai tyhmä tai muuten vaan ihan väärässä. Tästä syystä musta olisi kiva, jos Lilyssäkin olisi mahdollista suodattaa kommentteja jotenkin. Toki blogin pitäjä näkee ne ikävät kommentit silti, mutta itse luen ja osallistun tosi paljon mieluummin keskusteluihin, joissa ei mennä asiattomuuksiin.

    • Minusta on aina kiva, kun joku lapseton(kin) tai muuten erilaisessa elämäntilanteessa oleva, (esim. hyvätuloinen mies) jättää puumerkkinsä ja ehkä vielä mainitsee, mikä juttu tai aihe on koskettanut tai kiinnostanut. Koska itseäni saattaa kiinnostaa myös ulkomailla asuvan kosmopoliittisinkun blogi, jos tämän kirjoitustyyli ja ajatusmaailma nappaavat – vaikka elämäntapamme olisivatkin hyvin erilaisia.

      Monipuolinen suosittelu saa kurkkaamaan sellaisiinkin blogeihin, joita ei osaisi itse etsiä ja joukosta voi löytyä jopa pitkäikäisiä suosikkeja, joten liputan laadun ja monipuolisuuden puolesta, minäkin.

      Lilyssä on mielestäni moneen muuhun blogialustaan ja -portaaliin verrattuna todella asiallinen kommentointikulttuuri, mutta välillä meininki menee niin överiksi, että tiedän joidenkin kanssabloggaajien aidosti väsyneen asiaan ja harkinneen jopa blogin laittamista tauolle, kun tuntuu että kommenttihyökkäykset kuormittavat liikaa.

      Keskustelujen moderoiminen ja selkeiden ylilyöntien karsiminen pois pitää keskustelut asiallisempina ja siten useimmille mukavampana lukea. Kuumana käyvässä keskustelussa asiattomiin kommentteihin saattaa tulla reipas määrä vastakommentteja ennen kuin bloggaaja ehtii hätiin, joten jonkin sortin etukäteissuodatus voisi olla hyvä, ihan jo henkilötietojen suojan yms. kannalta. 🙂
       

      • Mulle on jäänyt mieleen ainakin se, kun kirjoitit vähän aikaa sitten tosi fiksusti alkoholista ja sitten aiemmin kehonkuvasta.

        Usein blogeissa kyllä kiinnostavatkin juuri omasta poikkeavat elämäntilanteet, kokemukset ja ajatukset. Itse tasapainoilen sen kanssa, että toisaalta mua kiinnostaa ihmisten motiivit ja ajatukset lasten hankkimisen taustalla (ja tiettyyn pisteeseen asti kokemuksetkin asiasta), mutta toisaalta sitten saattaa tulla tietynlainen ähky koko lapsiaiheesta, kun se ei kuulu omaan elämään eikä ole varmaa tuleeko ikinä kuulumaankaan. Kaikki lapsiin liittyvä tuntuu olevan niin tulenarkaa aluetta, että yritän olla puuttumatta ihan kauheasti niitä koskeviin keskusteluihin.

  5. Kiitos postauksestasi! Totesit, ettet koe blogiasi vain äitiys- tai perheblogiksi. Blogissasi mahtavinta onkin juuri moninaisuuden kirjo: arjen käsiteleminen eri näkökulmista. <3

     

     

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *