Kolikon kaksi puolta ja parhaat tyypit

Välillä menee hermo ja kiristyy pinna. Lapsella ja aikuisilla. On sadepäiviä, lapsen yrityksiä pompottaa aikuisia mielensä mukaan ja taantumista omatoimisuudessa. Housut ovat nurin päin, käsissä ei riitä voima nostella edes riisejä saati papuja suuhun, leikki ei suju ja suihkusta tulee koko ajan vääränlämpöistä vettä.

Mutta sitten on päiväuniltaan hikitukkaisena heräämisiä, sylissä tai kantorepussa lämpimänä nyhjöttävä tyyppi, joka kertoilee ääneen itselleen, että isotkin pojat saavat olla sylissä. Omaehtoiset ja oivaltavat rakennelmat ja askartelut. Ja se kummallinen tosiasia, että kaikki mitä tehdään koiran kanssa on parempaa kuin ilman karvanakkia – ainakin kolmevuotiaan mielestä.

Loma ja yhteinen aika ovat liimaa, yhdessä koettuja hetkiä ja jaettuja muistoja, olkoonkin että jotkin päivistä ovat kuin paperimassasammiossa tarpoisi. Ovat nuo vaan huonoinakin päivinä mainioita tyyppejä ja hyvinä ihan parhaita.

 

 

Elämäntapaläski

Olipa kerran juhlien kevät. Valmistujaisia, täysiä kymmeniä, ylioppilasjuhlia, risteilyä ja muutamat ravintolajuhlallisuudet. Kakkua, kuohuvaa ja ihania ruokia. Naurua, hyvää seuraa ja mieltä. Ja ärsyttävät, mutta luontevat pari lisäkiloa vaa’alla… Toisilla kun ruoka menee suoraan läpi ja toisilla kaikki ekstraenergia jämähtää suoraan sisäreisiin. (Parin painokommentin jälkeen kirjoitettu avautuminen aiheesta löytyy täältä.)

Aina kun keskustelen asiasta ravitsemus- tai liikunta-alan ihmisten kanssa, he väläyttelevät kilpirauhasen toiminnan häiriön mahdollisuutta. Oma taisteluni rajatapauksiksi osoittautuneiden kilpirauhasarvojen ja julkisen terveydenhuollon kanssa loppui aikanaan siihen, etten enää jaksanut vääntää, kun mitään oireita ei otettu vakavissaan eikä lääkityksen kokeileminen tullut kysymykseenkään.

Voisin toki kirjoittaa siitäkin, miten lapsensa ei kannattaisi antaa syödä itseään paksuksi vaan tämä saisi aikuisena valita kohtalonsa samalla tavoin kuin uskonnon tai poliittisten mielipiteiden suhteen. Miten kerran paksu aina paksu. Mutta ajattelin lähestyä asiaa hyväksyvällä ja huumoristisella asenteella (vähän kuin itseni kategorisoinnin kohdalla)…

– – – – –

”Keksimme” lenkillä, miksi painoni pysyy muutaman kilon heilahteluja lukuunottamatta samoissa luvuissa, muttei laske:
 

V: Susta olisi voinut tulla muiden luontaisten ominaisuuksien perusteella hyväkin pitkän matkan juoksija, jos olisit kevyrakenteisempi.

K: Niin, mutta kaikkea ei voi saada.

Ja näin kuntoilumuotona juoksu on tietysti hyvä, kun tällä massalla myös kulutus on aika kova. Päälle kympin lenkeillä juoksusovellus huutelee lähes tonnin kulutusta.

Tiedätkö mitä se tarkoittaa?

V: No mitä?

K: Sitä että voi syödä enemmän!

V: . . .

K: Meinaatko, että nyt ollaan elämäntapaläskin logiikan kivijalan äärellä?

 

 

Lomalaisen tunnustukset

 

Ei tätä kesäloman alkua ole sentään ihan sängyn pohjalla vietetty; On pyörähdetty Linnanmäellä tervehtimässä bloggajaakollegoita, tapeltu, leikitty lapsen kanssa, käyty mökillä, järjestetty valmistujaiset, vietetty aikaa laajennetun perheen ja ”ydinperheen” kanssa.

Lapsen piipahtassa uusintakierroksella mökillä on sen lisäksi lenkkeilty, osoitettu mieltä, kierrelty Ikeassa ja vastattu kymmenkunnalle välittäjälle, jotka haluaisivat myydä asuntoamme. Ihan kiva, mutta ensisijaisesti kaipaisimme ostajia emmekä myyjiä.

Ulkona porottaa aurinko. Voisin polkea eilen korjatulla pyörällä (onneksi on noheva isä) salille, käydä uimassa ulkovesissä tai hallissa, kerätä luonnonkukkia, potkia lapsen kanssa palloa pihalla. Ylipäätään nauttia siitä paljon puhutusta ja parjatusta Suomen suvesta.

Kaikesta siitä ja pääni äänekkäistä vastusteluista huolimatta tartuin eilen syntisen pitkään (58 lukua!) ja siirappiseen fanficciin ja vetäydyin vällyjen väliin lukemaan. Avasin hetki sitten oven naapuriasunnon asioita selvittelevälle koputtelijalle peittomyttyyn kietoutuneena ja tätä tuntui hämmentävän yli puolen päivän venynyt räjähtyneisyyden tilani.

Että mikäli joku on kuvitellut allekirjoittaneen saavan paljon asioita aikaan myös lomalla, sopivina ja satunnaisina päivinä sopii tulla katsomaan, miten laahustan läppäri kainalossa ja yövaatteissa, tehden minimimäärän asunnon ylläpitohommia ja koetan keksiä lapselle leikkejä, joissa tämä viihtyisi itsekseen mahdollisimman pitkään, voidakseni vajota takaisin tarinan pariin.

Hieman hävettää, mutta hävettäköön.

 

VAIN KAKSI KÄTTÄ – eli yhden vastalauseen monet kasvot

Torilla tavattiin. Laulettiin, huudettiin ja taputettiin. Osa nauroi ja toisia itketti. 

Oli sylivauvoja, isoäitejä, varhaiskasvattajia, äitejä, ukkeja, isiä, lasten kanssa toimivia ammattilaisia kummeja ja solidaarisuusmarssijoita.

Ja niitä, jotka ymmärtävät, muutoinkin kuin työnsä tai omakohtaisen kokemuksensa perusteella, ettei lapsiin kohdistuvilla kurjistuksilla saada Suomea nousuun, ei rakenneta parempaa tulevaisuutta tai vähennetä lainaa.

Kun karsitaan lasten oikeuksista turvalliseen lapsuuteen ja läsnäoleviin aikuisiin, siitä koituvat velat sekä henkiset että fyysiset, jäävät vain entistäkin raskaampina tulevien sukupolvien maksettavaksi.

Kiitos #vainkaksikättä.

 

 

Elämäni puurokuninkaan varjossa

 

Kun asuin vanhempieni luona, siellä syötiin kauraa. Kauraa puurossa, kauraa leivässä, kauraa jäätelössä ja jogurtissakin.

En ole useimmiten yhden totuuden ihminen. En politiikan, uskonnon tai elämäntapojen saralla. En edes ruoan, vaikka sen suhteen monet hurahtavat ja urakalla; Toisille ruokapöydässä se juttu ovat viljojen osalta ruis-ruis-ruis ja toisille viljojen karttelu.

Ruisleipää syystä jos toisesta karttelevassa seurassa se yksi totuus pyrki elämäni alkutaipaleella olemaan kuitenkin kaura; Puuro keitettiin aamulla ja tullessani tyhjään kotiin koulupäivän päätteeksi, söin ylijäänyttä puuroa usein välipalaksikin. Iltapuuro kuului tietysti asiaan myös.

Kun muutin omilleni, puuroa tuli keitettyä harvakseltaan aamupalapöytään. Söin leipää lisukkeilla, mysliä ja jogurtteja. Vaikka liikuttua tuli epäsäännöllisen säännöllisesti ja lounassetti sekä herkkujen määrä pysyi suurin piirtein samana, paino nousi ja nälkä kasvoi.

Vasta parin vuoden ja useamman kilon jälkeen palautin puuron aamiais- ja iltapalahommiin. Lisälenkit ja muutenkin pikkuhiljaa järkevöitetyt safkat tepsivät vaa’alla, mutta ennen kaikkea puurokuurista kiitti vatsa…

Mutta miten päädyin postaamaan kaurasta? No ensinnäkin minun oli pitänyt kirjoittaa muutoinkin postaus työotsikolla ”Puurohulluus on periytyvää”, mutta sitten päädyinkin aivo- ja makunystyröitä kivasti hierovaan tapahtumaan.

Piipahdin näet Fazerin järjestämällä kaura-aamiaisella kuuntelemassa heidän tutkimus- ja kehittämistyönsä uusista tuulista kauran saralla ja ravitsemusterapeutin kokemuksia kaurasta osana täyspainoista ruokavaliota sekä hyvänä palasena erityisruokavalioiden kokoamisessa.

Mitä allergisten arkeen tulee, ainakin lapsuudenkotiini on hommattu kasapäin erilaisia kauravalmisteita korvaamaan maitoallergisten osalta kermoja sun muita ruoanvalmistustuotteita. Ja onpa kaurakeksejä viety synttäreille syötäväksi ja kaurahiutalepaketteja lennätetty mukana muun muassa Turkkiin ja Egyptiin asti. Ei ole helppoa tuo moniallergisen elämä…

Mutta ai niin se vatsa! Miten se liittyi mihinkään?

Kuulun siihen ihmisryhmään, joka sietää melko paljon fyysisiä ärsykkeitä ja kolotuksia pääpiirteissään hyväntuulisena; Selkä- ja päänsäryt, kuumuus, kylmyys, hiertymät, nuljahdukset ja flunssat menevät siinä sivussa, mutta yksi asia vetää mielen synkäksi ja laskee toimintakykyä reippaasti – nimittäin vatsakipu. Onneksi on helppo ja halpa vatsalääke eli kauraryynipaketti useimmiten kuiva-ainelaatikossa.

Enkä liene ainut, jonka olosta vatsa voi tehdä tukalan, oli kyse sitten sairaudesta tai lievemmistä ongelmista; Keliakia, ärtyneen suolen oireyhtymä ja muut lievemmät suolisto-ongelmat ovat tapetilla ja tiheästi esillä hyvinvointiblogeissa ja lehtien sekä kirjojen kansissa. 

Monelta löytyy jokin omalle vatsalle sopimaton ruoka-aine: vaikkapa kaali, palkokasvit, tulinen ruoka tai paistinrasva. Itselleni tiukkaa tekevät raaka sipuli, isot määrät ruista ja lihatuotteet sekä muutkin massiiviset eläinproteiiniannokset.

Tästä poikkeuksena tosiaan kala sekä kaikki tähän mennessä testaamani kasviperäiset proteiininlähteet. Siksi olinkin varovaisen innoissani Fazerin suunnitelmista jalostaa kauramyllyssään raaka-ainetta siten, että nykyisen 14-15% sijaan kauravalmisteissa olisi 50% proteiinia. 

Veikkaan, että erilaisille kasviproteiineille olisi enenevässä määrin kysyntää jatkossa ja monelle ajatus suomalaisesta tuotteesta tuntituotteiden rinnalle tai sijaan on mieluisa ajatus.

Mieleeni jäi luennosta lukuisten kiinnekohtien ohella lähes päällimmäiseksi ajatus siitä, että kaurahan on terveellistä monella sellaisellakin tasolla, joita en ole tullut ajatelleeksi… 

Mutta ennen kaikkea se, että isäni, joka on viimeiset kaksikymmentä vuotta meuhkannut kauran olevan aliarvostettu superfoodi ja noheva haastaja ruisvillitykselle, voi juhlia pian kaupan hyllyväleissä ja mediaa seuratessaan.

Ihan hyvin trendihaistettu juttu iskä!

Kauran vienti ja kotimainen kulutus kasvavat nimittäin molemmat ja uusi Sadonkorjuupuuro valittiin vuoden elintarvikkeeksi.

EU:n tasolla on hyväksytty useita kauran terveysväitteitä ja esimerkiksi kaurasta saatavaa betaglukaani pienentää sydäntautien riskiä ja auttaa hallitsemaan kolesterolia.

Kauraintoilijaksi kasvaneena seuraan mielenkiinnolla pyrkimyksiä sen suuntaan, että kauran ainesosia voitaisiin hyödyntää laajemmin muun muassa kosmetiikassa, lisäravinteissa, välipalatuotteissa ja elintarvikkeissa… 

Ja kehittää prosessia siten, että kauran alkutuotannon lisäksi Suomessa tehtäisiin tuotekehittelyä, innovaatioita sekä jalostustyötä, jolloin suurempien rahavirtojen lisäksi kotimaahan karttuisi myös uudenlaista osaamista.

Ehkä kaurafiilistelijä saa jatkossa kiskoa naamariin puuron ohella kauraisia palautuspatukoita, napata hyllystä kaurarouhejogurttia ja sivellä kauravoidetta kuiviin kyynerpäihinsä?

 

// Kuvituskuvina puurokuningas itse ja kruununprinsessa sekä yksi lemppari-kauratuotteeni eli lämpötyyny. Sain vanhan ja kuluneen tilalle Fazerilta uuden. Kolottava selkäni kiittää.    

Valmistujaistarjottavat eli ruokaherutusta

Eräs blogin vakiolukija kommentoi Facebookissa, että valmistujaisruoista ja ruokalistasta olisi parasta olla kuvatodisteita ja ainakin yksi säädyllinen postaus, joten tässä sitä ollaan, vaikken mikään ruokabloggaaja olekaan. 

Pöydästä löytyi tavallinen salaattipohja, jonka kaveriksi sai laittaa oliiveja, fetaa, aurinkokuivattua tomaattia ja marinoituja valkosipulinkynsiä oman maun mukaan. Salaattipuolta ruokaisti miehen bravuuriksi kehuttu perunasalaatti, jonka kaveriksi sai halutessaan sujauttaa pekonia ja sipulia.

Suolaista puolta jatkoivat kylmäsavuporo-parsa-piirakka, kinkkupiirakka sekä kylmäsavulohi-tuorejuustokakku, jonka olisin omalta osaltani voinut pistlelä poskeeni omin voimin. Nälkäisimmille löytyi kaveriksi vielä leipää ja levitettä.

Jälkiruokina toimivat maidoton luumujuustokakku, mansikkajuustokakku sekä kollektiivisen mielipiteen valossa erityisen hyvin onnistunut sitruunainen valkosuklaakakku.

Porkkanakakkua rakastava valmistujaisten juhlakalu toivoi myös porkkanakakkupohjaa ja -kreemiä hyödynnettävän perinteisemmän oloisessa täytekakussa – ihan hyvää vaihtelua sekin!

Menekistä voisi todeta sen verran, että salaatin ja kakkujen määrä oli mitoitettu varsin hyvin, mutta suolaisten piirakoiden ja perunasalaatin suosio yllätti hieman ja niitä täytynee tehdä jatkossa enemmän. Ai mihin juhliin? Kyllähän noita aiheita keksii, kun hieman päätään vaivaa, eikös…

 

 

  

Valmistujaisasu

 

Oli kuulkaa mukava herätä juhla-aamuna toinen silmäluomi ja silmän alaosa turvonneina ja nenä vuotaen. Männyt hyökkäsivät kimppuun keltaisella siitepölymyrkkypilvellä aseistautuneina, mutta onneksi olen vielä toistaiseksi hengissä. vielä. Juhlista enemmän sitten myöhemmin.

 

Mekko, kengät ja kaula- sekä korvakorut: H&M / Rannekoru: Ennakkoperintöä / Maha: Rakkaudella syöty / Allergiaturvotus naamassa: Saatu suvun kautta

 

 

Kesän syvin olemus

Tähän kuvaan kiteytyivät ovelasti monet kesästä toiseen toistuvat asiat…

Kirkkaat värit, kesäsateen kastelema ja pehmentämä maa sekä hyttyset.

Paljaat tai pikkukengissä hikoilevat jalat, joissa on mustelmia, naarmuja, rakkoja ja urheiluteippiviritelmiä. 

Ja kuvassa, mutta näkymättömissä: Reissusta palaamisen meininki: rähjääntyneenä, mutta onnellisena.

Kreisit kimallelakat vilkkuen ja puolta omaisuutta sekä toisinaan myös lasta selässä raahaten.

Sanotaan, että kesä kuivaa, minkä kastelee. Voisiko olla, että se myös korjaa ennätysnopeasti kesäaikana pieleen menneet tai hajonneet asiat?

 

 

Ylä- ja alapilveä

Hyvin sujuneita kohtaamisia tulevien työkuvioiden osalta. Onnistumisen kokemuksia, joita ei ehtinyt kerrata tai jakaa ennen kuin loppupäivä hujahti ohi ja vauhdilla alamäkeen.

Riita. Kasa vihaisia tekstiviestejä. Yömyöhään leipomista. Peiton alla ja suihkussa itkemistä. Valmistujaiskorujen saapuminen. Ohi mennyt unelma-asunto.

Samalle illalle kasaantuva liian suuri määrä samanaikaisia pettymyksiä, oletuksia, vaatimuksia ja pintaan nousevia negatiivisia tunteita. Pään tuulettamista. Silittämistä, siivoamista ja muistilistojen pyörittämistä turvonneilla silmillä ja mielellä.

Aika hurjat pari kulunutta päivää. Monelta osin ja tasolla.

Josko huomenna olisi ihan vain mukava päivä?

 

 

Kuvaterveisiä Malibu Biitsiltä

Tänään on jo vähän helpompaa. Meri on haukannut hiekkarannan alleen ja aallokko on edelleen kova. Lämpimällä rantakivellä tyrskyjä väistellessä tuntuu ensimmäistä kertaa kesälomalta.

Mökissä haisee märältä koiralta, mutta pienikin hetki sisustuslehtien parissa, ulkoterassille pystytetyssä lueskelulinnakkeessa tekee ihmeitä uhmansietokyvylle.

Pian porukka pakataan autoon ja sen keula käännetään kohti kaupunkia. Illalla pesukone pyörähtää taas päälle kotona ja pääsen puuhaamaan viikonlopun juhlallisuuksien parissa…