Lapsen jutuista kotinudistin tuntee

IMG_4744

Kuutti: “Tule äiti hetkeksi junani kyytiin.”

Norppa: “Odota hetki, pitäisi varmaan laittaa viimein vaatteetkin päälle – ei junaan voi mennä ihan alasti.”

Kuutti: “Eikun tämä on sellainen Nakupellen Museojuna; Täällä sinäkin viihdyt.”

Norppa: *tyrsk* “Hyvä on..

… “Mutta eihän sinullakaan ole kalsareita!”

Kuutti: “Äh, onko ne pakko taas laittaa.”

 

Like mother like son.

 

 

Kännykkä-kokonaiskuvaa remonttityömaalta

Kuistikin on valmis! Kaksi raivokasta sutimispäivää ja erittäin kipeytettyä maalausrannetta myöhemmin. Tämän kesän remontointihommat ovat täten paketissa.

Kenties Malibu Beachilla ehtii viettää vielä muutaman loppukesän tai alkuksyksyn (toivottavasti lämpimän) viikonlopun ihan oleilun merkeissä. Tosin mies katosi jokin aika sitten rantaan lapio mukanaan ja mutisi jostain pihaprojektista, joten…

 

P.S. Pahoittelut kännykkäkuvalaadusta, mutta toivottavasti näistä saa jonkin sortin kuvan remontin lopputuloksesta.

 

Hämähäkeistä ja Immosista

Remontoin tänään lainasuvun mökin kuistia. Siellä, kuten muuallakin rakennuksessa riitti pakoon kipittäviä hämähäkkejä – pitihän kuisti imuroida ja kuurata puhtaaksi ennen maalaamista.

Huomautin tovi sitten veljelleni olevani tämän saaren hämähäkkien mustan listan kärjessä ja jos häkkiheimo päättää tehdä suuhunmönkimisiskun kimppuuni, olen sen ansainnut; Sikäli monia verkkoja olen tomuttanut ajasta ikuisuuteen.

En erityisemmin pidä hämähäkeistä. Jokin primitiivinen inhon ja karkuun pyrkimiseen tähtäävän refleksin sekainen reaktio herää kehossani, kun kahdeksanjalkainen ja pallopeppuinen hyönteinen vilahtaa liikkeelle.

Pystyn käsittelemään hämähäkkejä ja olemaan niiden kanssa samassa tilassa likikin, mutten ehdoin tahdoin siihen ryhdy. Pelatessani erästä peliä, mieheni hajoili säännönmukaisesti jättiläishämähäkkien hyökkäyksien kirvoittamille sätkähdyksilleni ja älähdyksilleni.

Mitä tein hämähäkeille remontin keskellä? Imuroinko ne? Liiskasinko? Ei. Vein ne ulos. Yhden vahingossa maalaamani yksilön jopa pesaisin ja pistin aurinkoisille etuportaille oikomaan jalkojaan. 

Miksi? Koska minua säälitti kotinsa ja saalistuspaikkansa menettäneiden otusparkojen kohtalo. Niiden surmaaminen maalilla tulehduttamalla tai runnomalla olisi ollut tarpeettoman julmaa, olkoonkin, että hämähäkit ovat empatiaportaideni alimmilla rappusilla.

Keksin sitä paitsi monta järkiperustetta hämähäkkien puolelle; Ne hävittävät kärpäsiä, hyttysiä ja muita ötököitä ja pitävät nurkat puhtaina pörisijöistä sekä mönkijöistä.

Olen miettinyt viime aikoina hämähäkkien lisäksi ihmisiä. Immosia ja muita, jotka luovat ja vahvistavat vastakkainasettelua, lietsovat vihaa ja kannustavat jopa väkivaltaan.

En ajattele ihmisiä “rodun”, ihonvärin tai uskonnon kautta vaan yksilöinä, joihin tutustun. Mutta jos jakaisin ihmiset päässäni rotuihin, joksikin sellaiseksi, joka on toiseutta, vierasta, pelottavaa, luotaantyöntävää tai uhaksi yhteiskuntarauhalle…

Silloin nämä “kansallismieliset”, johonkin olemattomaan suomalaisuuden perustaan, yhtenäiskulttuuriin tai muuhun hataraan, häthätään viime vuosisatoina kyhättyyn ja puoliksi kuviteltuun ajatusrakennelmaan uskovat tyypit olisivat minulle niitä toisia.

Minun “rotuni” tai kulttuurisesti oma porukkani olkoot puolestaan ne tyypit, jotka lähestyvät vaikkapa kammoamiaan hämähäkkejä tiedon etsinnän kautta. Selvittäen, mikä hämähäkkien paikka ympäröivässä systeemissä on.

Tutustuen ja yhteisiä rajapintoja (hyttysten häätö!) etsien. Pikkuhiljaa totutellen ja yhteiselon mahdollisuuksia kartoittaen. Avoimin mielin ja toisten olemassaolon oikeutuksen tunnustaen.

Jos pesee ja kuivattaa hämähäkkejä, voi tuskin polkea myöskään kenenkään ihmisoikeuksia, demonisoida tai eriarvoistaa ihmisiä yksiulotteisesti ulkonäön tai kulttuuritaustan perusteella.

Joten jos ryhdytään meuhkaamaan ja lietsomaan sisällissodan tunnelmia, minä, lakananvalkoinen ja montaa sukupolvea myöten suomalaistaustainen vaimo, äiti, ystävä ja kasvattaja, irtisanoudun osaltani Immosen ja kumppanien Suomi-visiosta. Minulle se olisi kylmyydessään, armottomuudessaan ja yhden totuuden palvonnassaan painajainen.

 

P.S. Kuvassa remontoitu mökki. Paluumuuttohaluiset hämähäkit ovat tervetulleita! Ja uudet paikalle eksyvät myös.

 

 

Museojunalla historian havinaan


Olimme yhden juniin hullaantuneen kolmivuotiaan kanssa seikkailureissulla Porvoossa.

Matkaohjelmaan kuului muutamassa käsityöpuodissa ja Suomidesignliikkeessä vierailun ohella lasta kiinnostavat kohteet kuten lelu- ja karkkikauppa. Ensimmäisestä mukaan tarttui hieman nukkekotirekvisiittaa sekä uusi auto ja jälkimmäisestä marmeladia ja lakuja kotiinviemisiksi. 

Junamatka halki kesäisen Keravan rajaseutujen sekä Sipoon ja Porvoon jokivarsien, peltojen, vanhojen puutalokylien ja idyllisten uimarantojen oli esteetikolle elämys jo itsessään.

Ja Porvoon vanhassa kaupungissa mietin jälleen, miten paljon onnellisempi olisin, jos saisin elää sellaisen harmonian ja kauneuden keskellä arkeani. Noh, kaikkea ei voi saada.

Paluumatkalla syliini nukahti umpiväsynyt ja hiestä nihkeä lapsi, itse asiassa ennen kuin juna lähti edes liikkeelle. Lapselle reissu oli kävelyineen ja uusine asioineen ilmeisen rankka, mutta antoisa ja tulipa vietettyä äiti-lapsi-laatuaikaa, olkoonkin, että illalla liian vähäisestä vedenjuonnista ja vesivarastojen kaatamisesta lapseen oman kurkun sijaan palkitsi päänsärky ja huimaus.

Summa summarus, lähtekää museojuna-ajelulle joko lasten kanssa tai aikuisporukalla – kannattaa kokea ainakin kerran, itse lähtisin uudestaankin. Vanha Porvoo ei sekään petä koskaan ja sieltä löytyy roppakaupalla kivoja kesäkahviloita ja silmäkarkkia.

Fiilikseen pääsi muuten ihan erilailla sisään, kun sonnustautui itse mekkoon sekä röyhelökenkiin ja körötteli paikan päälle historian havinaa huokuvalla museojunalla.
 

Lisätietoa: Porvoon museorautatie // Porvoon matkailusivusto

 

 

Joku järki tässä on nyt oltava!

Makoilin mökkisängyssä. Mies oli jo käynyt yöpuulle ja tunkenut tulpat korviinsa. Olohuoneen puolelta kuului kummallista ynähtelyä ja luulin ensin Kuutin heränneen.

Kun kuuntelin tarkemmin, tajusin Hertan näkevän unia ja vingahtelevan lapsen petilaatikon jalkopäässä. Pian Kuuttikin havahtui puoliuneen koiran nytkähtelyn ja vinkaisujen myötä.

Hihittelin yksikseni pimeässä, kun lapsen uninurkkauksesta kuului seuraava, enemmän tai vähemmän unisten osapuolten keskustelu:

Hertta: Uik, uik. Viuk. Hnggh. Uiiih.

Kuutti: Hiljaa siellä! Kyllä sinä tiedät, että sinun pitäisi olla tähän aikaan nukkumassa!

 

Vitsi miten hölmöjä tyyppejä, kumpikin.

 

MALIBU BEACH // Sneak peak

Kohta ollaan voiton puolella pintaremontissa.

Harmaaksi öljyttyä hirttä, valkoisiksi maalattuja kattolautoja ja ikkunankarmeja sekä pintamaalattua tiilitakkaa on työstetty kesäkuun alkupuolelta asti.

Viikonloppuun mennessä kaikki sisätilat lienevät siinä kunnossa, mihin aiomme ne tämän kesän osalta remontoida; Toki verhotankojen kiinnittelyä sun muuta pientä jälkityötä riittää vielä.

Ja henkilökohtainen projektini eli ulkoeteinen odottaa vielä vuoroaan… Iiks.

Mutta alkaa olla melkoisesti raikkaamman näköistä, vaikka itse sanonkin!

 

 

Laula ihmisille ilosta, laula surusta, laula väreistä maailman

Viikonloppu on sekä meidän miniperheemme että laajennetun perheeni osalta häärätty siivoamisen, pihakalusteiden pesun, yleisen etukäteishermoilun, leipomisen, lukuisten kauppareissujen ja säätiedotussivun neuroottisen päivittämisen merkeissä.

Mutta saimme lopulta perheen nuorimmaisenkin konfirmoitua kunnialla. Luoviin toimintoihin painottuneen rippileirin porukka lauloi ja soitti myös konfirmaatiossa; Leirin opetuskin oli eronnut perinteisestä – uutta oli opittu ja omia arvoja pohdittu musiikin, draaman ja kuvataiteen keinoin, mikä kuulostaa mielestäni aika hienolta konseptilta…

Salaattibuffasta, suolaisista piirakoista, lihasta, kalasta ja perunoista sekä järisyttävästä määrästä erilaisia kakkuja saivat toivottavasti niin vieraat kuin juhlan järjestäjätkin mahansa täyteen. Näihin juhliin päättyi koko kevään ja alkukesän mittainen syntymäpäivä-, valmistujais- ja vuosikymmenjuhlien sekä joka sortin kissanristiäisten rupeama. Kyllä tulikin juhlittua eikä tee tiukkaa aloittaa pian arkistakin arkisempi syksy.

 

Missä se oikein luuraa?

Sanotaan näin, että viettämässä laatuaikaa aviomiehensä kanssa. Eikä valitettavasti siinä mielessä vaan työpöydän ääressä, kumpikin omalla koneellaan kököttäen. Aloitimme nimittäin kauan aikaa sitten loppuun saattamamme projektin uudestaan ja kaikkeen täysillä heittäytyvänä koetan saada pelisarjan kahlattua loppuun vielä loman aikana. 

Tarinaa on omakohtaisen kokemukseni perusteella helpompi seurata, kun sen ahmii mahdollisimman nopeasti, oli kyse sitten kirjoista tai peleistä. Eikä maailmankaikkeuden paras avaruuspoikaystäväkään tee puuhasta kurjempaa – tosin mies pisti minut hoitamaan tällä kierroksella myös räiskinnät itse, pöh.

 

Kuvituksena editoituja kuvakaappauksia Mass Effectin ensimmäisestä ja toisesta osasta.

 

 

 

KOTONA

Hyttysenpuremilla, puolen kämmenen kokoisilla mustelmilla, kesäläskeillä ja lievällä, viipyilevällä matkapahoinvoinnilla varustettuna… Mutta onnellisena ja uusilla, yhteisillä kokemuksilla rikastettuna. Tässä vielä videopostikortti Niiniveden rannalta: