Museojunalla historian havinaan


Olimme yhden juniin hullaantuneen kolmivuotiaan kanssa seikkailureissulla Porvoossa.

Matkaohjelmaan kuului muutamassa käsityöpuodissa ja Suomidesignliikkeessä vierailun ohella lasta kiinnostavat kohteet kuten lelu- ja karkkikauppa. Ensimmäisestä mukaan tarttui hieman nukkekotirekvisiittaa sekä uusi auto ja jälkimmäisestä marmeladia ja lakuja kotiinviemisiksi. 

Junamatka halki kesäisen Keravan rajaseutujen sekä Sipoon ja Porvoon jokivarsien, peltojen, vanhojen puutalokylien ja idyllisten uimarantojen oli esteetikolle elämys jo itsessään.

Ja Porvoon vanhassa kaupungissa mietin jälleen, miten paljon onnellisempi olisin, jos saisin elää sellaisen harmonian ja kauneuden keskellä arkeani. Noh, kaikkea ei voi saada.

Paluumatkalla syliini nukahti umpiväsynyt ja hiestä nihkeä lapsi, itse asiassa ennen kuin juna lähti edes liikkeelle. Lapselle reissu oli kävelyineen ja uusine asioineen ilmeisen rankka, mutta antoisa ja tulipa vietettyä äiti-lapsi-laatuaikaa, olkoonkin, että illalla liian vähäisestä vedenjuonnista ja vesivarastojen kaatamisesta lapseen oman kurkun sijaan palkitsi päänsärky ja huimaus.

Summa summarus, lähtekää museojuna-ajelulle joko lasten kanssa tai aikuisporukalla – kannattaa kokea ainakin kerran, itse lähtisin uudestaankin. Vanha Porvoo ei sekään petä koskaan ja sieltä löytyy roppakaupalla kivoja kesäkahviloita ja silmäkarkkia.

Fiilikseen pääsi muuten ihan erilailla sisään, kun sonnustautui itse mekkoon sekä röyhelökenkiin ja körötteli paikan päälle historian havinaa huokuvalla museojunalla.
 

Lisätietoa: Porvoon museorautatie // Porvoon matkailusivusto

 

 

Yksi kommentti artikkeliin ”Museojunalla historian havinaan

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *