Aviomieheni oli selvästi päättänyt ottaa ainakin jotain iloa irti siitä, että edessä on muutto ja remontti. Uuteen kotiin kun tavataan tehdä hankintoja ja mikäpä sen mielekkäämpää sisustamista kuin uusilla hifistelylampuilla ja näytöillä pesän rakentaminen… (Aikalailla kaikki?)

Tulin totaalisessa työpäivän-jälkeis-jumituksessa kotiin, kun mies alkoi ehdottelemaan päivityksiä kodin viihde-elektroniikkaan.

L: ”Ajattelin hankkia olohuoneeseen sitten telkkarin.”

K: ”Kuis nyt näin? Vähän aikaahan sitten tuo toinen näyttö vasta ostettiin?”

L: ”No luovutetaan se porukoille, kun haluan kunnollisen näytön olohuoneeseen, nyt kun kerran tulee olemaan sellainen.”

K: ”Ok, sun rahojahan ne on enimmäkseen.”

…

L: ”Noniin, nyt klikkasin sen televisio-tilauksen menemään. Se on sitten 4K.”

K: ”Mitä helvet…? Mistä se on oikein tehty, valkokullasta? Millä rahalla sä… HNGGHHH.”

….

Voin kertoa, että aivot menivät solmuun ja sydän jätti pari lyöntiä välistä – harkitsin sekunnin kymmenesosan myös avioeroa, ennen kuin puolisoparkani riensi kertomaan, ettei kyseessä suinkaan ollut neljän tuhannen euron töllötin vaan termi liittyi ilmeisesti kuvan tarkkuuteen.

Sen enempää en ehtinytkään tajuamaan selonteosta, sillä keskityin kuivaamaan kauhunhikeä otsaltani ja rauhoittelemaan pumppuparkaani. Huh huh, jokin roti tuohon säikyttelyynkin.