Mitä olen oppinut töissä?

IMG_7228 IMG_7229 IMG_7273 IMG_7287

Olen oppinut kuluneina kuukausina paljon kaikkea työn kannalta relevanttia, mutta ajattelin jakaa nyt pari kevyempää asiaa, joissa ei sukelleta kauhean syviin vesiin tai mennä henkilökohtaisuuksiin.

Ensinnäkin olen oppinut, että kakka kiinnostaa lapsia. No olenhan sen tietänyt tähänkin asti, mutta koirien retkireittien varsille jättämät maamerkit, kirjoissa esiintyvät pupunpapanat sekä vessahommat yleensäkin jaksavat kiinnostaa niin merkittävissä määrin, että mietin, miten ihmeessä ihmislaji on selvinnyt maapallolla näinkin pitkään.

Tiedättekö ne kohtaukset elokuvissa, joissa joku selostaa toiselle radiopuhelimella tai seinän toiselta puolelta karjuen, miten puretaan pommi tai avataan sähkölukko: hirveän yksityiskohtaista prosessin läpikäyntiä vaaditaan! Kun huomaa selostavansa samassa hengessä viikon aikana kymmenennettä kertaa pyyhkimisprosessia vaihe vaiheelta, sitä kyseenalaistaa herkästi elämässä tekemiään valintoja.

Toisekseen, ei-niin-siistien sisätöiden lisäksi, työhön kuuluu yllätyksettömästi ulkoilua ja vaihtelevia sääolosuhteita; Menneinä talviviikkoina piiskaava lumi ja vesi olivat tunkeutuneet piharakennuksien munalukkoihin ja kiikutin kätevänä emäntänä käsilaukustani lukkosulapullon ja nitkuttelin parin suihkauksen jälkeen Abloyt auki. Jälkikäteen sain palautetta, että sehän kävi näppärästi, muttei ihan joka naisen käsilaukussa tai takintaskussa ole vakiona lukkosulaa. Hämmentävä oivallus, ainakin nimimerkille “talvipyöräilyä jo tämän vuosituhannen alusta”.

Voisin ehkä kirjoittaa vielä siitä, miten vaikeaa on toisinaan polkaista käyntiin yhteisprojekteja, kun jokainen vaihe tuppaa tyssäämään vatvomiseen, vatulointiin ja arpomiseen ennen kuin lähestyvän epätoivon hetkellä homma nytkähtää jälleen liikkeelle. Tai siitä, miten kuluttavaa on tietää jo ennalta, että tänäänkin testataan tiettyjen lasten kanssa yhteisiä sääntöjä tapppiin asti ennen kuin ruvetaan lopulta ihan hyväntuulisina juuri siihen hommaan, jota piti tavan vuoksi vastustaa ensin kynsin, hampain.

Myös omassa kasvattajaidentiteetissä tapahtuu liikettä tiukkis-lepsuilija-akselilla tai ainakin toivoisin tapatuvan – voinette arvata, kumpaan laitaan asetun luonnostaan? Niinpä. Mutta kun näitä juttuja pyörittelee työmaalla päivästä toiseen, tuntuisi tosi turhauttavalta koettaa muotoilla niistä riittävän koherentteja tekstejä vielä vapaa-ajallakin.

Lopetan siis tämän työaiheisen postauksen toteamalla, että lasten mielestä nilkkasyvyinen, auringossa kimmeltävä jäätikköjärvi oli parasta ikinä ja että pelko lasten liiallisesta tasapäistymisestä “laitoksissa” kuten päiväkodeissa ja kouluissa on pitkälti turhaa. Sillä miten muka näistäkään tyypeistä saisi toistensa kanssa samanlaiset… Sama, varsin usein lapsille esittämäni, heidän kuulumisiaan ja ajatuksiaan kuulostelevaksi tarkoitettu kysymys, tuotti lapsesta riippuen näes hieman erilaiset vastaukset:

 

K: – Mitä mietit?

Lapsi 1: – En mitään, tai no kukkia… kukkia… kukkia.

 

K: – Mitä mietit?

Lapsi 2: – Että tää murrrsssskaa tän toisen. AAaaahhh.

 

Taide ei ole vaikeaa




Kävimme lapseni, tuon (pian 4-vuotiaan) taidenäyttelyiden vakiokoluajan kanssa jälleen keravalaisessa Taide- ja museokeskus Sinkassa. Tällä kertaa Sinkasta löytyi Alpo Jaakolan ja Heikki W. Virolaisen teoksia esittelevä Näkijöitten sukua-näyttely.

Tutustuimme näyttelyyn isäni, äitini ja Kuutin kanssa ja nuorinkin museokävijä viihtyi reissussa hyvin. Iltasadun jälkeen kyselin lapselta vielä fiiliksiä käynnistä. Saamani vastaukset vahvistivat edelleen ajatustani, ettei taide, klassinen tai nykytaide, ole vaikeaa, ellei siitä tee sellaista.

Minulle taide on tapa siirtää tietoa, herättää tunteita, ottaa kantaa ja välittää viestejä – sitä voi kokea ja tulkita iästä tai muista taustatekijöistä riippumatta, kukin omista lähtökohdistaan käsin. Taide on luomista, oman sisäisen maailman näkyväksi tekemistä toiselle sekä yhteiskuntien ja yksilöiden varaventtiili.

Mitä mieltä lapsi sitten oli näyttelystä?

 

Ä: “Mikä juttu näyttelyssä oli kivaa?”

K: “Se kun nähtiin Ukin kanssa kuningas ja Mummin kanssa se jättikala. Ja kahvilla käynti!”

Ä: “Mikä siellä oli jännin työ?”

K: “Se äitikala ja lapsikala ja puu, jossa oli kanoja. Ja se työ, missä se mies oli ollut joessa ja äiti auttoi sen ylös.”

Ä: “Miksi ne taiteilijat teki sellaisia kaloja ja tauluja?”

K: “Kun ne halusi… Se oli niistä hyvä idea. Ja sitten se yksi mies halusi olla ihan rauhassa ja tehdä niitä patsaita. Sen mielestä eläimille piti olla kiva eikä niitä saanut ampua. Ja piti osata kävellä paikkoihin ja olla ihan rauhallisesti.”

 

Kun tutustuu vaikkapa Jaakolan töihin, käy ilmi, että hän on saanut innoituksensa soilta ja metsistä. Virolainen ja Jaakola jakoivat eetoksen, uskon luonnon ja ihmisen yhteydestä, uskoen “rotan ja ihmisen kohtalon olevan yhtä” ja ”saman elämä katsovan meitä kaikista silmistä”.

Jaakolaa kutsuttiin Loimaan erakoksi ja hän tarjosi luonnonsuojeluliikkeelle tärkeän ennakkotapauksen; Seitsemänkymmentäluvulla hänen rajanaapurinsa joutui maksamaan isot sakot kaadettuaan hänen tonttinsa rajalla sijainneen pienen metsän. Taiteilija oli väittänyt, että se tuhosi hänen työ- ja luomiskykynsä.

Siinä valossa, lapsi oli poiminut aika hyvin teoksista ja näyttelyssä pyörineestä dokumentista taiteilijoiden aatoksia. Ei ollenkaan vaikeaa, jos nelivuotiaskin sen tajuaa!

Supersankarivaiheeseen passaavat kemut

spiderman juhlat 1.001 supersankari2.001 supersankari3.001

Huhtikuun alussa vietetään neljävuotiaan kemuja ja rekvisiittahan täytyy toki hankkia viimeistään helmikuussa… Tervetuloa omassa elämässään epäonnistuneen Martha S:n elämään.

Pop up-kemuille ja leivontatarvikeliikkeeseen lähtivät jo tilaukset ja pakollinen tilpehöörien ja paperiastoiden täydennysreissu Tigeriin tehdään lapsen kanssa huomenna. Eipähän jää ainakaan viimetippaan.

Lapsi valitsi teemaksi supersankarit ja erityisesti Hämähäkkimiehen, mikä on sinällään hupaisaa, tämä kun ei ole ko. aiheeseen liittyviä tv-sarjoja tai elokuvia katsonut, saati lukenut sarjakuvia. Vähän sama kuin itse hihkuisin aikuisten Star Wars-kemuja katsottuani pari leffaa ja asuttuani nörttimiehen kanssa vuosia. Sivustakatsojan kevytihastus?

Kuutin pintaraapaisunomainen tietämys perustuneen päiväkotikaverien leikeistä ongittuihin perustietoihin aiheesta. Ja kenties myös supersankari- ja mutanttielokuviin ja -estetiikkaan hurahtaneen äidin hamstraamiin lastenvaatteisiin, joissa seikkailevat erityisesti Marvel Comicsin maailmaan sijoittuvat, retrohenkiset hahmot.

Koristelu- ja kutsukorttitilanne on siis hallinnassa ja vieraatkin on listattu. Vieraslistasta tuli sen verran komia, notta päätimme pitää viikonloppuna kahdet hipat: ensin kaverit ja seuraavana päivänä sukulaiset ja kummit.

Edessä olisi vielä ruokalistan suunnittelu. Aikuisjuhlien menu tuskin on mikään ongelma, mutta 4-5-vuotiaista vieraista koostuvalle poppoolle voi olla vaikeaa keksiä mieluisaa, järkevästi syötävissä olevaa ja oivaltavaa tarjottavaa.

Parhaat vinkit ja kokemusperäiser niksit lastenjuhlatarjottavien osalta otetaankin vastaan!

Keksittekö mitään teemaan sopivaa herkkua, mieleeni jostain putkahtaneiden popcornien lisäksi?

TSEKKAA MYÖS:

Kolmevuotiskemut Tuomas Veturi-teemalla ja samoista juhlista lisäkuvia

Kaksivuotissynttärit sirkusteemalla

Aikuisten intiaanisynttärit 1 / 2 / 3 

Vanhempien Keskimaa-kemut ja niihin sopiva asu

Feministisen itsepetoksen vuosikymmenet

IMG_2620

Olen hokenut itselleni, ettei sukupuolella ole paljoakaan väliä siinä, mitä elämässään voi tehdä ja saavuttaa tai ettei sillä ainakaan pitäisi olla. Eikä sen pitäisi rajoittaa myöskään harrastusmahdollisuuksia, vaatevalintoja, värimieltymyksiä, parinvalintaa…. Perusperiaatteenani on ollut kaikessa lyhykäisyydessään se, että yksilön ominaispiirteet ja kiinnostuksenkohteet ovat ensisijaisia ja sukupuoli vain yksi ominaisuus muiden joukossa.

Päivänä eräänä lainasin miehen pyörää, omani kun oli kymmenen kilometrin päässä työpaikan vaunuvarastossa jumissa. Ja jouduin toteamaan, ettei tielle tullut lasikatto, hyvä veli-verkostot tai misogynia vaan niinkin maallinen asia kuin toos… pimp… hei mikä on korrekti termi blogikäyttöön?

Sillä ei vaan pystynyt. Jopa tuohon pyöräni muhkeaan “naistensatulaan” tarvitsen ajoittain geelityynyn perussatulan lisäksi ja “miestensatula” oli silkkaa murhaa. Pystyykö joku teräspimpsa oikeasti ajamaan noilla suikerosatuloilla vai tuleeko tässä viimein fyysiset erot vastaan kaikkien ns. perinteisillä mies- tai naisosilla varustettujen välille? (Toim. huom: ne genitaalit eivät tietenkään yksiselitteisesti määritä sukupuolta.)

Jostain luin, että paljon pyöräilevien paikat parkkiintuvat, joten dear Eki, voinko parin vuoden päästä selvitä gynekologisista sorkkimisista tai synnäriltä lauleskellen ilman puudutuksia?

Vai onko sittenkin kyse yksilöllisistä eroista eikä ilmiötä ei voi yleistää sukupuolikysymykseksi?

Onko linjoilla ketään himopyöräilijää (no pun intended) linjoilla vastaamaan  tähän jännittävään pohdintaan?

P.S. Kyllä, nyt ollaan laatubloggaamisen ytimessä!

Ohoh, valoisaan aikaan kotona – katso kuvat!

IMG_7075 IMG_7073 IMG_7072 IMG_7061 IMG_7059 IMG_7056 IMG_7054 IMG_7052 IMG_7044 IMG_7042 IMG_7034 IMG_7030 IMG_7025 IMG_7019 IMG_2497 IMG_2493

Olen valmistautunut tulevan viikonlopun kauan odotettuihin iltamiin järjestelemällä asuntoa, sillä tuntuu siltä että jotain tartteis tehrä; Sauna-, porras- tai keittiöremonttia ei tällä aikataululla kannata kuitenkaan aloittaa, vaikka kuinka haluttaisikin.

Alakerran kodinhoitohuoneen (ja vessan) apukärry sai viimein täytettä ja miehen joululahjaksi antama Kekkilän Ruukkuporras saatiin kasaan. Tuon hintaluokan kukkahyllyksi alkuperäiset ruuvit olivat surkean pehmeää materiaalia ja jouduimme ennen kokoajaisia suuntaamaan rautakauppaan. 

Mutta nyt on viherkasvia joka lähtöön ja lisää tulee. Olen aina haaveillut maltillisesta kotiviidakosta eikä parin viime vuoden viherkasvihehkutus sisustusblogeista Asuntomessuihin ja instagramiin ole varsinaisesti auttanut asiaa. Katsotaan kaunko pöheikkö kestää hurjien kissapetojen hyökkäyksiä…