Feministisen itsepetoksen vuosikymmenet

IMG_2620

Olen hokenut itselleni, ettei sukupuolella ole paljoakaan väliä siinä, mitä elämässään voi tehdä ja saavuttaa tai ettei sillä ainakaan pitäisi olla. Eikä sen pitäisi rajoittaa myöskään harrastusmahdollisuuksia, vaatevalintoja, värimieltymyksiä, parinvalintaa…. Perusperiaatteenani on ollut kaikessa lyhykäisyydessään se, että yksilön ominaispiirteet ja kiinnostuksenkohteet ovat ensisijaisia ja sukupuoli vain yksi ominaisuus muiden joukossa.

Päivänä eräänä lainasin miehen pyörää, omani kun oli kymmenen kilometrin päässä työpaikan vaunuvarastossa jumissa. Ja jouduin toteamaan, ettei tielle tullut lasikatto, hyvä veli-verkostot tai misogynia vaan niinkin maallinen asia kuin toos… pimp… hei mikä on korrekti termi blogikäyttöön?

Sillä ei vaan pystynyt. Jopa tuohon pyöräni muhkeaan ”naistensatulaan” tarvitsen ajoittain geelityynyn perussatulan lisäksi ja ”miestensatula” oli silkkaa murhaa. Pystyykö joku teräspimpsa oikeasti ajamaan noilla suikerosatuloilla vai tuleeko tässä viimein fyysiset erot vastaan kaikkien ns. perinteisillä mies- tai naisosilla varustettujen välille? (Toim. huom: ne genitaalit eivät tietenkään yksiselitteisesti määritä sukupuolta.)

Jostain luin, että paljon pyöräilevien paikat parkkiintuvat, joten dear Eki, voinko parin vuoden päästä selvitä gynekologisista sorkkimisista tai synnäriltä lauleskellen ilman puudutuksia?

Vai onko sittenkin kyse yksilöllisistä eroista eikä ilmiötä ei voi yleistää sukupuolikysymykseksi?

Onko linjoilla ketään himopyöräilijää (no pun intended) linjoilla vastaamaan  tähän jännittävään pohdintaan?

P.S. Kyllä, nyt ollaan laatubloggaamisen ytimessä!

8 kommenttia artikkeliin “Feministisen itsepetoksen vuosikymmenet

  1. Ei ole sukupuoli tai -elin riippuvainen, kapea satula on just hyvä matalaan ajoasentoon, leveä satula on mööh. T. Työmatkapyöräilijä teräspimpsalla 😀

  2. On ollut aika nuorella iällä jo miesten malli käytössä. Pysyypähän notkeana ku joutuu kinttua nostamaan korkeammalle. Jos on pitkän aikaa pyöräilemättä ja sit taas lähtee satulan selkään, niin kyllä siinä saattaa jtn nirhaumaa tulla jos pitkän matkaa vielä kulkee, mutta kaikkeen tottuu. 😀

    • Mullakin on ollut ns. miesten rungolla pyörä enimmän osan pyöräilyhistoriaa, muttei tuollaisella kapoisella satulalla. Eikä parin käyttökerran perusteella sellasta tulekaan. :,D

  3. Väittäisin, että enemmän yksilökohtainen. Itse en tykkää kapesta satulasta, muttei tykkää mieskään. Ja niinpä panostettiin ja ostettiin kunnon Brooksin satulat. Meillä ei siis autoa, käydään pyörällä niin kaupassa, töissä kuin pitkillä lenkeilläkin.

  4. Testasin Anssin nopeeta kilpamaasturihiilikuiturakettipyörää kesällä jossa hyvinkin kapea ja ”pitkä nokkainen” satula. En huomannut mitään ongelmaa sen suhteen. Pitää viedä pylly tarpeeksi kauas satulassa niin nokka jää reisien väliin ja muut osat jää rauhaan(?). Tai sitten en vaan huomannut satulan epämukavuutta kun piti keskittyä pysymään pyörällä pystyssä. Ajoasentoa oli niin matala, että leuka melkein raapi asfalttia.

    • Toi ajoasento voi olla se juttu, kun mun mäyräkoiraselästä ei olis varmaan mitään jäljellä, jos roikkuisin 20km joka päivä riippusiltana tangon ja satulan välissä. 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *