Rakkauskirje Lilyn ihanille naisille

Haluan sanoa sen täällä bloginkin puolella, vaikka monessa muussakin yhteydessä toivon siitä maininneeni; Kiitos te kaikki ihanat Lilyn kautta tutuiksi ja ystäviksi tulleet naiset. (Miehiäkin mahtuisi mukaan – ei meillä syrjitä!)

Olette kuluneen vuoden aikana tarjonneet satojen kommenttien, Facebook- ja tekstiviestien sekä kasvokkain käytyjen keskustelujen muodossa lukuisia vertaistuen hetkiä sekä antaneet ajattelemisen aihetta. Ja nostaneet toisia pystyyn silloin kun itse kukin on vuorollaan rämähtänyt naamalleen milloin lasten sairastelukierteen, työvaatepaniikin, raskauspahoinvoinnin, masennuksen, alemmuuskompleksin, läheisen kuoleman, stressaavan opiskelu- tai työtilanteen kohdalla – kriisin laadusta ja koosta riippumatta, lämmöstä tinkimättä.

Olemme nauttineet yhdessä loistavia, toisinaan juhlavampia ja toisinaan arkisempia aterioita, useita pulloja kuohuvaa, matkanneet toiselle puolelle Suomea, vaatekutsuilleet yhden jos toisenkin kerran, majoittuneet toistemme sohvilla tai kissankarvaisissa vierassängyissä (sellainen vierashuoneemme valitettavasti aina on). Osan kanssa on reissattu Tallinnaan ja hurjimmat haaveilevat lähtevänsä jopa Lontooseen yhdessä. On tunnustettu ja hyväksytty mukisematta toisten budjettirajoitteet, jaettu kuluja sovitellen ja tarjottu kutsuja, kyytejä ja lasillisia puolin tai toisin.

Toisten kanssa on jaettu lasten syntymäpäiviä ja häitä – toisten kanssa on parannettu maailmaa pilkkuun asti ja pidempään. Olemme saaneet laittautua nätiksi ilman erityistä syytä ja nauttia toistemme kokkaamista herkuista sekä kulloisenkin emännän vieraanvaraisuudesta vintagemekkokutsuilla ja erityisesti mekkoiltamissa. Joidenkin kanssa on kilistelty peräti blogigaalassa asti. Tulipa perustettua yksi extempore-mammatyyliblogikin ja järjestettyä kreisit pikkujoulut

On istuttu terassilla kesäillan hämärtymiseen asti ja kävelty paljasjaloin Pasilaan, kärsien sittemmin jäätävistä rakoista jalkapohjissa. (Miten päkiään saakin niin ison ja yhtenäisen rakon aikaiseksi?) On myötäeletty vanhojen tuttujen elämän käännekohtia ja mielestäni hyväksytty matalalla kynnyksellä myös uusia, ihania ja hersyviä tyyppejä mukaan tapahtumiin, keskusteluryhmiin ja kavereiksi sitä mukaan kun olemme tulleet tutuiksi. Osa tuntee toisensa läheisemmin ja paremmin sekä tapailee useammin eikä kaikkia voisikaan kutsua eri puolilta Suomea tai maailmaa jokaisiin kissanristiäisiin. Mutta se on ihan okei.

Erilaiset reissut, kahvittelut, kutsut ja spontaanit taidenättely- tai ostoskierrokset ovat tarjonneet vaihtelua ja iloa arkeen. Niitäkin tärkeämpää on kuitenkin ollut yhteisöllisyyden tunne, tieto siitä, että taustalla on olemassa viisaiden, empaattisten, suvaitsevaisten, mutta toisaalta keskenään mielettömän erilaisten naisten verkosto, jossa jokainen saa kuitenkin tuoda näkemyksiään ja kokemuksiaan esille, kunhan kunnioittaa toisten oikeutta omannäköiseensä arkeen ja arvoihin.

Joten vielä kerran kiitos. Siitä että olette siellä.

 

Sisustusajatuksissa nyt: Malibu Beach

Mies ne otti perjantaina pitkästä aikaa puheeksi, harvinaista kyllä… Nimittäin tulevan kesän ja mökki-pintaremontin. Saimme taannoin luvan laittaa saariston pikkumökkiä hieman päivittyneempään uskoon, jotta se miellyttäisi enemmän sitä ensisijaisesti käyttävän ”nuorison” silmää. Rahaa tai paukkuja sisäpintojen remontoimiseen ei kuitenkaan löytynyt vielä viime kesänä, väänsinhän opinnäytetyöni koko kirjallisen osuuden kesän aikana lapsen kesälomatouhujen vahtimisen lomassa.

Innostuin kuitenkin hieman kalustamaan nurkkia tontin rakennuksista kaivetuilla huonekaluilla sekä maalailemaan olemassaolevia huonekaluja jo viime kesänä. Päädyin myös tekstiilisisustamaan mökkiä. Teimme myös pohjapiirrustuksen ja otimme mitat tulevia suunnitelmia varten; Tiedossa kun oli, ettemme pimeimpään ja kylmimpään syys- ja talvikauteen tulisi olemaan mökillä paljoakaan.

Totesimme, että kesää varten pitäisi suunnitella jossain vaiheessa vähän marssijärjestystä: mistä huoneista ja pinnoista aloittaisiin sekä millä aikataululla etenisimme. Keitä voisi kysellä avuksi ja millaisia kuivumisaikoja tai muita käytännön asioita pitäisi ottaa huomioon? Lupasin uhrata asialle pikapuoliin ajatuksia. Mutta mahtoikohan Elloksen alennusmyynneissä ja H&M Home-osastolla roikkuminen olla se, mitä miehellä oli mielessä? 

Jos teiltä löytyy timanttisia vinkkejä mökin pintaremontin tekemiseen, pahimpien mokien ja parisuhderiitojen välttämiseen, niitä saa muuten jakaa nyt tai projektin edetessä! Hyvät neuvot ovat aina kalliit ja voivat parhaimmillaan säästää pitkän pennin tai remontoijan hermoromahdukselta…

Joka tapauksessa blogissa tullee kevät- ja kesäpuolella näkymään pieniä tai isompia vilauksia pintaremontin etenemisestä. Jos ette ole vielä perehtyneet mökkiprojektiin, löytyy arkistojuttuja nyt seuraavista paikoista:
1) Malibu Beach-suunnitelmia ja värilastuja
2) Itse tuunattu ja maalattu, kokkokasasta pelastettu romupöytä
3) Alkusyksyn sisustustunnelmia mökiltä
4) Sisustusvilahduksia ja letkeää kesämökkifiilistä

Mitä pöhköä voisin tehdä tänään internetissä?

Törmäsin eräässä Facebookin ryhmässä, jossa muuten roikun aivan liiaksi, hauskan kuuloiseen statusgeneraattoriin. Olin tapani mukaan onnistunut sivuuttamaan kyseisen systeemin täysin silloin kun yhdistelmäpäivitysten tehtailu oli alun alkaen pinnalla. Aina jälkijunassa, voi voi. Nyt päätin kuitenkin kokeilla ja sain useat makeat naurut aikaiseksi.

Idea on siinä, että ”kone” valitsee paloja kunkin käyttäjän Facebookin ihmeelliseen maailmaan tuottamista päivityksistä, kommenteista sekä kuvateksteistä ja muista vastaavista tiedoista. Näiden tekstien perusteella syntyy keinotekoisia päivityksiä, joita VOISIT kirjoittaa...

Yhdistelmiä, jotka kertovat siitä, millainen olet Facebookissa julkaisijana, ihmisenä, kansalaisena, internetissä toimijana sekä kosmisena olentona. Erittäin aukottomia tiivistelmiä ihmisyytesi ytimestä! Krhm.

Omien statuksieni perusteella…

Suojelen luontoa
”Vähän täsmällisemmin voisi kehittää luontosuhdettaan, yhteistyötaitojaan, kansalaisvalmiuksiaan ja pitää hauskaa!”
”Heillä ei ole mitään perusteita salametsästää lajia sukupuuton partaalle sillä perusteella että polkupyörä on jälleen (!) varastettu.”
”Kiitos, viimein. On jo vuosia ollut selvää, että salakaatoja yhä.”

Matkustan julkisilla
”Syy tekninen vika radassa. Arvioitu kesto toistaiseksi.”
”Kulunut vuosi on ollut niitä piruparkoja, jotka juoksee laiturilta toisille etsien omaa vaihtojunaansa. Kun se kävelee niin hyvä olisi.”
”Sekä matkalla Keravan rajamailla. Lukittuna hajonneeseen junaan.”

Olen kulttuurisnobi
”Suuntaa ilmeisesti Finnair Stadiumille katsomaan suomifutista HJKFC Lahti töiden jälkeen. Voinko poistua?”
”Joku palkannut käsivammaisen apinan piirtämään ne? Hehaheha.”
”Huomenna saa häiritä, minä yritän lukea. Niin, kaikista maailmankirjallisuuden klassikoista hän valitsi lomalukemistoonsa Twilightin.”
”Siis valaiskaa mulle tätä YLEn uutta mediastrategiaa. Joku elämäntapasairaus tms.”
”Vai onko kyseessä sittenkin… Irralleen on päässyt hittien hautausmaalta noussut elävä kuollut?”
”En tiiä. ainoastaan lupautumiseni uusimman Star Trekin katsomiseen. Jos kokemus on ihan superpaha korvamato!”

Käytän reippaasti alkoholia (oikeasti melko vähän, joten tämä hämmentää) tai elän alkoholistien luvatussa maassa
”Eilisten megamyöhästymisten jälkeen kirkkaita suruunsa pihalla.”
”Saa nähdä, miten naapuritalon sedät juovat matsin jälkeen koko illan.”
”Valintoja tulee: jouluglögeille ja raahautua alakerran askarteluhuoneeseen nikkaroimaan meille kaksi yöpöytää. 8 pullolla väkeviä tumut kasaan!”
”Partio päästää monesta pahasta myös keskellä viikko kuohuviinipullon tyhjentämisestä; Ilman ääniä.”
”Tästä lystistä kannatti maksaa 25€, oikein kivasti saa glögiä.”

Mietin (liikaa) muiden sanomisia ja ajatuksia
Ehkä teillä aatellaan, että elleivät nämä kirotut askartelut ole iltaan mennessä valmiina, poltan keskeneräiset naapuritalon tiilisessä pihagrillissä!”
”Ehkä teillä aatellaan, että olen taas läpimärkä reisistä varpaisiin.”
”Potee kouraisevaa maailmantuskaa ja suunnatonta myötähäpeää; Keski-ikäinen perheenäiti huutaa lapsilleen junassa pissalammikkoon ja mummokonklaavi paheksui kun olen tyttö…”

Olen täynnä elämänviisautta tai ainakin viisastelua
”Kas osaansa ei muutella voi, ja nyt on yltäpäältä läntikäs.”
”Eli vanhana ei käy ennen kuin loppuu.”
”Nyt pystyy taas jännän äärellä, muttei aivan jännässä.”
”Tiedättekö, en enää jaksa, mennään pikkuhiljaa ylöspäin.”

Päätäni kiristää kaikkien hoidettavien asioiden loputtomuus
”On jo vuosia ollut ensimmäisen aamun kunniaksi myöhässä!”
”Hyvä reissu oli, lisää matkakuvia tulee, kunhan opinnäytetyötreenausmatkapyykkikaaos hellittää.”
”Nyt pystyy taas. Kahden puhkinukutun sairaslomapäivän jälkeen ei ollut kovin kiva juosta etsimässä olematonta hankeryhmäänsä läpi imurilla.”
”Mitä pahaa olen unohtanut kaiken muistettavan asian vuoksi?”

Syön tänään (eilen ja huomenna myös)
”Laatikollinen mansikoita äideiksi haluaville!”
”Virolaisella aksentilla puhuva nainen totesi että ruoka maistui hyvältä 6,5 tunnin kävelemisen jälkeen!”
”Mäkin meen vasta liikkumaan, voisi syödä aamiaiseksi kakuntähteitä…”
”Loma oli mukava kokkaussessio.”
”Jotain pientä syötävää ja tuli todistettua parin klassisen kaatumismurtuman synty. Ja ruokaa. Hyvä sunnuntai!”
”Tuoreista vainajistahan ei saa leipoakaan rauhassa.”
”Tulin näin, söin, join puolet viikon öistä.”

Kirjoittelen sairasteluistani nettiin
”On ihanaa kun pitkän hiljaiselon jälkeen kiireisellä sektiolla. Eli rauhallista toipilasaikaa olisi tarkoitus viettää iltaa omassa mainiossa seurassaan ellei parempaa tarjoudu kohtapuoliin.”
”Ja odottelee. Jännityksellä seurataan, putoavatko lantion alueen sisäelimet pian paikoiltaan.”

Harrastan partiota ja vähän muutakin
”Jos olisin tuon keksinyt vähemmän tutussa partioseurassa.”
”Halloweenasuiset partiolapset tulevat vasta lauantain saapumiserässä.”
”Olisiko kellään lainata harjoitusmateriaaliksi jo hereillä olevia käärmeitä tai älkää unohtako kurkistaa Keravan kuvataidekoulun naisten taideopetusryhmän näyttelyä Cafe Introssa!”
”Tsekatkaa hei tän kaverin naamaa. Siinä teille leiripostikortti.”

Juttuni ovat välillä todella kyseenalaisia
”Selasi uutiskuvavirtaa ja mietti kuka hyvännäköinen mies könysi omilta teiltään sänkyyn kera kaakaon.”
”Purkki kermavaahtoa, suklaakastiketta ja yksi pussi sekä korkosaappaat sallivat.”
”Kello 22 oltiin kotona. How soon is soft Like a penis. Fishism.”
”Parempi potta päässä kuin että kakkonen on ykkönen! Ja tämä ei ole seksuaalinen kannanotto, kuten Piisamirotta asian sanoisi, sekalaisessa seurassa.”
”Jos olisin tuon keksinyt vähemmän kriittisessä tilanteessa, se olisi niin ettei pysty edes suu isosti auki.”
”Etsitään messuseuraa tositarkoituksella huomiselle tai viimeisen myyntipäivän ylittäneitä naisia.”
”Yllättävän freshi fiilis siihen nähden että nukkumaan selvisin 0.30, havahduin kun mies ja illan annos seksismiä.”
”Joulumuorin kurttuisia pikku apulaisia…”

Ja väkivaltaisia
”Taas jälleen yksi seurueen lapsista osoitti minua ja bensaletkun kanssa.”
”Kun kerran jahdataan verenhimoisina tappajina, tarkastellaanpa tilastoja eläinten aiheuttamien näppäimistön jysäyttelyjen ja oviaukon karmeihin jumittuneelle hahmolle karjumisien lisäksi.”
”Itku meinasi kuolla, kun kutitin sitä vähän. Heh, munkin pitäis.”

Olen sekalaisesti hukassa, myrskyssä, hämmentynyt ja hieman huolissani yhteiskunnasta tai elämästä
”Puolustusvoimien palveluksessa suomalainen mies heittää odotetusti lusikan nurkkaan. Se on vielä alkanut soittaa muumimusiikkia.”
”Hoo, salamoi, jyrisee, sataa terapeuttisesti.”
”Kiusaus käyttää ekstraveronpalautukset olisi more like turvattomuuskävely. ”
”Viettää viimeistä lomapäiväänsä istuskelemalla autossa jossain ei missään.”
”Vielä kerran manaan huonoa onnea toteamalla että miksi sen Heinäluoman pitää Sasin talouspapaperirullalla käydä, jos se kerran elämässä satsaa.”

Mitä teidän päivityksenne kertovat teistä?

P.S. Äänestin Haavistoa presidentinvaaleissa, joten olen vähän katkera tuosta yhdestä uusiopäivityksestä!

No onkos tullut kesä…?

 

…nyt talven keskelle? Eipä ole ei, mutta kauhea kesäikävä kylläkin.

Teimme lapsen kanssa kävelyn rantaan. Lumen hädintuskin peittämä musta maa, tummansinimusta pimeys, räntää mukanaan vihmova tuuli ja ympärillä narskuvat puut pelottivat lasta ja masensivat äitiä. Olisin vaihtanut talven ankeuttuaman mökkimaiseman välittömästi kesäisen vihreäksi – hyttysillä tai ilman, jos se olisi ollut mahdollista.

Eksyin selailemaan kesäkuvia mukamas lääkkeeksi pahimpiin vieroitusoireisiin ja se oli ehdottomasti virhe, koska nyt poden musertavaa kesäkaipuuta ja ihmettelen, miten se vähäinenkin väri ja auringonvalosta saatu energia voikaan tehdä niin ihmeitä tälle naamalle, mielelle ja keholle.

 

Otetaan vastaan: Pidempi pinna

Istumme junassa, joka on itse asiassa eri juna kuin millä aioimme lähteä kotiin. On myöhä ja edellinen juna hajosi ennen kuin lähti edes asemalta. Haluaisin kotiin nukkumaan, mutten ole yhtä väsynyt kuin akuutisti pilkkivät matkaseuralaiseni. Lähijuna pysähtyy joka ikisellä asemanpahasella matkan varrella. Joku saman vaunuosaston matkustajista pelaa yksitoikkoisella musiikilla varustettua kännykkäpeliä tai kuuntelee samaa soittoääntä varmaan viidettätoista minuuttia putkeen – ilman kuulokkeita. Ja sitten se pääsee suusta ulos: Onneksi itsehillintäni on kehittynyt viime aikoina tai muuten olisin jo paiskannut tuon kännykän tässä vaiheessa tuuletusluukusta ulos. Musiikki loppuu välittömästi.

Väännämme miehen kanssa jouluvaloista viidettä vuotta putkeen. En tiedä, miten se voi olla edes mahdollista, mutta kyllä, suuri jouluvalokeskustelu on jälleen käynnissä. Itsehän voisin luopua jouluruoista ja -lahjoista, mutten jouluvaloista. Perheemme uniensa kanssa sekoilevaa jäsentä ne tuntuvat häiritsevän kuitenkin kiviseinien läpi ja naapurikaupungista asti. Aikaisempina vuosina ratkaisuksi sovituista ajastimista huolimatta unineurootikko repii edelleen valoja irti seinistä. Valot ovat pimenänä taas kerran, kun pakkausstressi puskee päälle ja edellisyön kehnot unet ärsyttävät. Päädyn itkemään nurkassa vartin ja kiukuttelemaan sitten reilun tunnin. Sähisen lähteväni seuraavana joululomana Kreikkaan, ettei näistä saakelin jouluvaloista tarvitse keskustella enää koskaan.

Laivaterminaalissa keski-ikäinen mies tunkee väkijoukon läpi laukkunsa kanssa, lähes kaataen arviolta kolmevuotiaan lapsen, jysäyttäen erästä naista ilmeisen kipeästi pohkeeseen ja aiheuttaen liikehdinnällään pienimuotoisen kaaoksen. Lähden ovelle matkaseuruettamme vastaan ja pidän huolen, että törmään miehen laukkuun omallani mahdollisimman kovalla vauhdilla.

Kihisen kiukusta lippukuntamme hallituksen kokouksessa. Viimeaikaisia kokouksia narinallaan ja kaiken mahdollisen vastustamisellaan terrorisoinut elämäntapaänkyrä länkyttää siitä, miten teini-ikäisille pitäisi antaa haltuunsa satoja euroja ryhmän kalenterirahoja kerralla sen sijaan että aikuiset antaisivat rahat kuitteja vastaan – vaikka aikaisempien vuosien kokoeilut ovat osoittaneet, etteivät rahojen itsenäisesti valitut käyttökohteet ole olleet rakentavia (erittäin lievästi sanottuna). Useista asiallisista vastauksista huolimatta jankutus jatkuu. Puoliksi karjaisemani: Koska ne syö, juo ja polttaa ne helvetin rahat-tiuskaisu lopettaa keskustelun äkkinäisesti. Paria viikkoa myöhemmin vetäydyn hallituksen jäsenyyteni uusimisesta, sillä en halua pohtia joka toinen viikko, milloin oikeasti heitän kyseistä jäärää jollain esineellä.

Onko synnynnäinen höyrypää tuomittu menettämään hermonsa aina toisinaan – kaikista hengitys- ja mielikuvaharjoituksista huolimatta?

Piteneekö pinna itsestään iän myötä vai vaihteleeko sen venyvyys elämäntilanteesta riippuen?

Ja onko pitkäpinnainen lapsi herkästi hikeentyvän vanhemman onni vaiko lyhytpinnaisen lapsen (kts. kuva) ja aikuisen yhteiselo helpompaa käämien kärähtämisen alhaiseen kynnykseen liittyvän keskinäisen yhteisymmärryksen vuoksi?

Osaatko auttaa eli tapahtui aamujunassa

Olin perjantaina matkalla Helsinkiin juoksemaan asioita ja onnistuin löytämään täpötäydestä junasta jopa istumapaikan – sellaisesta aika tavallisesta tilanteesta, missä kuuden ihmisen istumapaikoista neljä oli täytetty ja keskimmäiset jätetty (tietysti, ollaanhan Suomessa!) tyhjiksi viimeiseen asti. Ehdin istuskella jonkin aikaa ja paikkailla meikkejäni, kun vieressä istuva nuorehko nainen muuttui äkkiä tosi kalpeaksi. Ennen kuin ehdin kysyä onko tämä kunnossa, hän näytti pahoinvoivalta, meni kasaan ja kaatui eteenpäin, vastapäätä istuvan miehen päälle.

Mies säikähti kovin ja sanoi vain: auttakaa joku. Osa penkkivälikössä istuneista poistui saman tien paikalta eikä heitä näkynyt sen koommin. Tartuin naista kainaloiden alta ja nostin hänet pois miehen päältä nähdäkseni, mikä tilanne oli. Mies poistui paikalta pikaisesti.Tarkoituksenani oli kallistaa tajunsa menettänyt nainen kyljelleen penkille, mutta nainen palasi tajuihinsa ja jäi istumaan penkilleen. En siis joutunut selvittämään saiko nainen henkeä tai edellyttäisikö tilanne kutsumaan lisäapua välittömästi esimerkiksi sydänkohtauksen tai jonkin vakavamman sairaskohtauksen vuoksi. Mietin kyllä, olisiko junan SOS-puhelinta tullut käyttää tällaista tilanteessa, jossa matkustaja oli kuitenkin menettänyt tajuntansa ja junan lattialla oli tapauksen johdosta sotkua.

Keskityn kuitenkin kartoittamaan naisen vointia ja kysyin oliko tämän pyörtymiselle tai pahoinvoinnille ole mitään selvää syytä. Oliko tämä esimeriksi ollut hiljattain sairaana? Oliko tällä ollut aiemmin rajuja migreenikohtauksia, epilepsiatyyppisiä oireita tai erityisen voimakkaita reaktioita verensokerin heittelyihin tai jotain muuta syytä (kuten raskaus) mikä voisi selittää tapahtuneen.

Nainen oli aluksi sekava ja kyseli missä olimme ja mitä oli tapahtunut. Hän vaikutti olevan todella nolostunut tapahtuneesta ja sanoi pyörtyneensä joskus aikaisemminkin, muttei tiennyt nyt tapahtuneelle mitään syytä. Hän tokeni kuitenkin nopeasti ja sain kanssamatkustajilta käyttöön nenäliinoja sekä kosteuspyyhkeitä kyseltyäni, löytyisikö joltakulta jotain millä voisin puhdistaa naisen vaatteita ja tavaroita.

Minulla ei ole mitään terveydenhoitoalan koulutusta, joten jouduin tekemään tilannearvion täysin maalaisjärjen ja partiossa oppimieni auttavien ensiaputaitojen perusteella. Nainen alkoi puhumaan matkan aikana selkeästi ja hän vastaili kysymyksiin sekä pystyi käyttämään puhelintaan selvittääkseen lähimmän työterveysasemansa sijainnin. Koska puhe, hienomotoriikka sekä näkökyky ilmisesti toimivat ja kokeiltuamme junan pysähtyessä, että kävely sujuisi ilman huimauksen tunnetta, totesin ettei tässä tilanteessa tarvitsisi hälyttää ulkopuolista apua.

Tarjouduin saattamaan naisen tämän työterveysasemalle ja kehotin syömään tai juomaan jotain nestettä ja nopeaa energiaa sisältävää (kuten tuoremehua), sillä pahoinvoinnin jäljiltä olo saattaisi olla hutera. Nainen vakuutteli kuitenkin olevansa kunnossa eikä kaivanut saattajaa niin lähellä sijatsevalle terveysasemalle. Jäin kuitenkin jälkikäteen pohtimaan olisiko minun pitänyt varmuuden vuoksi saattaa tämä perille. Olinko turhaan huolissani vai voisiko huono olo yllättää matkalla yhtä rajusti – eikä ihmistä oikein voi ihmistä auttaa väkisinkään…

Olen viime vuosina törmännyt niin usein sekä omien kokemuksieni että median kautta tapauksiin, joissa sairaskohtauksen saanutta, tajuntansa menettänyttä, loukkaantunutta tai onnettomuuteen joutunutta ei ole autettu välittömästi vaan suuri osa paikalle osuneesta on poistunut paikalta ja ajatellut ongelman kuuluvan jollekulle muulle, että edelleen hieman huonovointisen ja tovi sitten pyörtyneen naisen lähettäminen edes Helsingin keskustan ihmisvilinään tuntui hieman pahalta. Varsinkin kun en koskaan saanut tietää, sujuuko kaikki hyvin sittemmin.

Tapaus itsessäni ei jäänyt kuitenkaan päällimmäisenä kaihertamaan mieltä, vaikka olen miettinyt useaan otteeseen, olisinko voinut hoitaa tilanteen vielä paremmin. Eniten mietin kuitenkin sitä, miten reagoimme jos kanssaihmisillemme sattuu jotain. Jos joku saa sairaskohtauksen, pyörtyy tai jotain muuta vastaavaa tapahtuu, pakenemmeko paikalta, yököttääkö meitä, koemmeko myötähäpeää vai haluammeko mahdollisimman kauaksi tilanteesta?

Tartummeko toimeen: hälytämme mahdollisesti lisäapua, soitamme hätäkeskukseen ja kysymme ohjeita – pyydämmekö muita paikallaolijoita auttamaan? Kutsummeko paikalle lääkintähenkilökuntaa tai kyseisen oppilaitoksen, junan tai kaupan henkilökuntaa? Ja vaikka emme osaisikaan toimia juuri oikein, yritämmekö parhaamme siihen asti että osaavampi apu ehtii paikalle?

Kohtaammeko toisen ihmisen, jolle on sattunut jotain? Mietimmekö itsemme tämän asemaan – vaikkapa sitten sellaiseen, jossa menettäisimme yhtäkkiä tajuntamme työmatkalla. Se olisi varmaankin yhtä aikaa pelottavaa, huolestuttavaa ja nolottavaa. Oman kehon hallinnan menettämisen tunne, avuttomuus ja muiden ihmisten reaktioiden kohtaaminen – varmasti riittävän ikävää ilman kauhistelua, paikalta pakenevia kanssa-asioijia tai -matkustajia.

Entä löytyykö tuolta kotikaupunkimme tai -maamme kaduilta niitä jotka osaavat auttaa ja kohdata, jos minulle tai perheenjäsenilleni sattuu jotain?

Olen nyt partioretkellä ja kerroin yhdelle asiaa kysyneelle lapselle kaikkien partioikäkausien tunnuksena olevan: Ole valmis.  Maailmanlaajuisesti käytössä oleva tunnus viestii partiolaisten auttamis- ja palvelemishalukkuudesta. Partiotunnus kertoo ennen kaikkea partiolaisen asenteesta; Hän on aina valmiina palvelemaan ja täyttämään velvollisuudet. Tajusin kesken selityksen, että partiolainen tai ei, samaan haluaisin opettaa ja kannustaa myös omaa lastani.

 

Välikevennys

Sain aamujunassa sätkyn ja päädyin auttajaksi ennalta-arvaamattomassa välikohtauksessa. Tärisen vieläkin ja vaikka tarkoituksenani on kertoa tapauksesta parilla sanalla ja avata sen herättämiä ajatuksia, meinasin kuitenkin kirjoittaa mielen rauhoittamisen nimissä ensin jostain kevyemmästä kuten treffi-ilta-asusta. 

Kännykkäposeeraukseni keskeyttänyt kissa sai minut kuitenkin ei toisiin vaan kolmansiin aatoksiin – kirjoitankin lopulta rahan käytöstä! Koska opiskelijan on mietittävä tarkkaan, mihin rahansa sijoittaa, voisin tilata taloyhtiömme pattereiden ilmaamisesta vastaavan huoltomiehen sijaan paikalle manaajan. (Alemmissa kerroksissa on ilmeisesti säädetty pattereita ja omamme ovat taas seonneet.) Josko manaajalta luonnistuisi samalla kertaa pattereiden kolistelu ja riivatun kissan käsittely?

Leppoisaa viikonloppua toivottelevat sairastuvasta käsin mahdollisimman rennosti ottava Norppa sekä ekstrapelottava Vanja!

P.S. Ruksi seinään siitä hyvästä, ettei flunssan kuivattama naamani ole tämän kuvan pelottavin asia.

P.P.S. Tarkan markan euron mies totesi, ettei huoltomiehen käynti maksa mitään. Joten voin kutsua molemmat!

 

En hitto soikoon tiedä!

Kissojakin kiinnostaa.

Kun opintoja on jäljellä viisi kuukautta ja valmistuminen siintää edessäpäin, on jokaisen sukulaisen, kaverin ja puolitutun mitäs kuuluu-kysymysten listalla: ”Minnes olet menossa sitten töihin?”

Jos joudun vielä kerrankin selittämään, että en tiedä, koska edellinen harjoitteluni on ollut viime keväänä, työpaikka kolmen vuoden takaa ja aikomus loikata työelämään vasta syksymmällä, saatan vääntää kysyjää nenästä. Oli kysymys kuinka hyväntahtoinen ja neutraaliksi tarkoitettu tahansa.

Yleisimpien työpaikkailmoituksia listaavien sivustojen kautta on ilmeisen mahdotonta löytää syyskuussa alkavien työsuhteiden ilmoituksia tässä vaiheessa edellistä (!) vuotta. Ymmärtäisin toki, jos olisin tehnyt pitkään keikkaa samassa paikassa opiskelujen ohella ja olisin jäämässä sinne oletettavasti myös töihin. Tai harjoittelupaikan kontaktien tai jonkin vastaavan kuvion kautta olisi selvät sävelet tulevan työpaikan suhteen.

Kun näin ei kuitenkaan ole, kuten jokaisen viimeisen vuoden aikana kanssani keskustelleen pitäisi tietää, en tiedä, miksi kyselyt liittyvät useimmiten spesifisti työpaikkaan eikä esimerkiksi siihen, minkä asiakasryhmän parissa haluaisin toimia tai minkä tyyppiset työtehtävät kiinnostaisivat. Onneksi niitäkin tiedustellaan, sillä sellaisiin kysymyksiin osaan sentään vastata.

Tässä tilanteessa pitäisi varmaan huijata olevansa raskaana niin loppuisivat ne pahuksen kyselyt… Että sellaisia sangen pikkumaisia ongelmia ja vähemmän rakentavia ratkaisuja tähän päivään…

Hästäg momfiepikkarit

Päähän sattuu ja väsyttää. Ei pitäisi olla darraa, kun en juonut lainkaan alkoholia, mutta ehkä kyseessä on suklaakakkukrapula? (Empatiadarraan auttaa muuten – edes himpan verran, kunnollinen aamiainen!) Joka tapauksessa takana on loistava ilta täysin pähkähullujen naisten kanssa.

Kyseessä olivat siis Team momfien pikkujoulut, joista löytyy lisää kuvia vielä täältä. Nyt on pakko mennä hetkeksi makuulle, tämä tietokoneen tuijottaminen tuhoaa aivoni. Palaillaan taas huomenna vähän virkeämpänä?

Mitäs teidän viikonloppuunne kuuluu: Toipumista riennoista vai rentoa kotioleilua?
 

Heijastinliiviotusten hypnoottinen reivimeininki

Keravan keskustan keskiössä kohoavalle Aurinkomäelle, pienen virkistysmetsikön siimekseen, kaupungin yläpuolelle, oli pystytetty Flowers of Life-taidelavastusryhmän teoksia. Ryhmä on luonut pimeässä hohtavaa, holografisia kuvioita sisältävää taidetta vuodesta 2002 ja teoksia on ollut esillä ympäri maailmaa. Keravalle pystytetyn teosryhmän taustalla soi Dominik Schliengerin musiikki.

Kun teokset nyt kerran olivat keskustassa, muutaman minuutin pyöräilymatkan päässä, olisi ne ollut sääli jättää kokematta. Nappasin siis lapsen tarakalle istuimeensa ja hurautin ihmettelemään sekä teoksia että paikalle ilmaantuneita kaupunkilaisia. Kuutti oli tosin ottanut varaslähdön ja käynyt tiirailemassa pimeyden ja valojen vuorottelua jo aiemmin. Ihan innoissaan tämä silti lähti uusintakierrokselle.

Teoksien lisäksi tunnelmasta teki jotenkin erityisen juurikin ilmassa leijailevien kukkien, helmikuvioiden ja symboleiden alle kokoontunut väkijoukko, joka koostui nuoremmista ja vanhemmista aikuisista sekä yllättävän suuresta lapsijoukosta. Kirkkaisiin ulkovaatteisiin, neonkeltaisiin liiveihin ja vilkkuvaloilla varustettuihin lenkkareihin sonnustautuneet alamittaiset hehkutikkuineen ja pienine taskulamppuineen olivat varsin hauskan näköisiä tiiraillessaan ihmeissään yläilmoihin.

Heijastinliivikansan spontaanit omat reivit, joissa puolet porukasta oli alle kouluikäisiä. Kun pakettiin lisäsi kasan pikkukoiria omine liiveineen ja hymyileviä, hetkeen heittäytyneitä aikuisia, sain ohimeneviä kylmiä väreitä tajutessani, että juuri tätä taiteen ja kaupunkikulttuurin pitäisi parhaimmillaan olla: elämyksiä, iloa, oivalluksia ja suopeaa yhteenkuuluvuuden tunnetta.