Aihearkisto: Oma elämä
Remonttipäiväkirjaa kuvina
Kuinka monta hubittia tarvitaan lampun vaihtamiseen?
Yksi, jos huonekalujen päällä saa kiipeillä.
Sitten olen valmis
Että sellaista tänään. Nyt on läpyskä kädessä ja mieli kevyt.
Vähän olisi voinut noiden arvosanojen kanssa skarpata, mutta eiköhän opinnoista ne olennaisimmat asiat poimittu mieleen ja menetelmiä kerätty taskun pohjalle. Siitäkin huolimatta, että aika ajoin tentteihin lukua, esseiden kirjoittamista ja raporttien väsäämistä rytmittivät raskausväsymys, imetyssessiot ja uhmaraivarit.
Tekisi mieli sanoa, että nyt vaan leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä, mutta vakavissaan puhuen odotan tulevia haasteita innokkaasti. Hieman pelottaa, mutta onneksi vain vähäsen.
Sitten meillä asuvat tyypit sanoivat…
K: Voinko syödä lopun spagetin?
L: Joo, siellä on riisiä, kastiketta ja niitä sämpylöitä, saan niistä jotain kasaan.
K: Meillä on muuten silliä kanssa.
L: Ai pingviinejä?
Ihme, että lapsemme on edelleen ehjänä, kun vanhempien kommunikaation taso on tällainen.
—-
Eräissä juhlissa parasta ruoan, leikkikeittiön sekä pihalla ympyrän juoksemisen lisäksi oli lemmikki-iguaani, josta Kuutti totesi:
”Voidaanko meillekin hankkia lohikäärme?”
Mother of Dragons… Oh yes we can!
Kertokaa hei, miten ottaa iisisti myös päässä !
Se on kumma juttu, miten ihmisellä – tai ainakin itselläni on ilmeisesti aina hieman huono omatunto. Olen ilmeisesti onnellisimmillani silloin, kun olen puuhannut jotain järkevää ja perusteltua niska limassa kaikki hereilläolotunnit. Väsynyt ja ajoittain stressaantunut sekä kireä, mutta ainakaan omatunto ei kilju naama pitkällään kuin Huudossa konsanaan.
Tällainen välitilassa oleminen ei vain sovi; Aikataulujen puuttuminen lamaannuttaa ja saan kenties jopa vähemmän aikaiseksi nyt, kuin työ- tai opiskeluarjen väliin harrastuksia ja perhe-elämää sovittaessani. Jollain tasolla keho ja mieli ehkä rauhoittuvat, kun muistettavia asioita ei ole enää satoja, mutta sillä tietoisimmalla tasolla mielessä jyskyttää ajatus siitä, että pitäisi saada jotain aikaan. Mielellään aivan sairaasti.
Noin järjellä selittäen, koetan muistuttaa itseäni, että tuli tuossa keväällä ryittyä koulutöitä välillä yökaudet ja muutaman viikon hengähdystauko ei ole oikeasti ollenkaan pahitteeksi. Varsinkaan kun syksylle on jo haettu töitä ja kesällä on edessä joko asunnonvaihto tai mökkiremontti. Kyllä, kuulitte oikein, täällä alkaa lähipäivinä tavaroiden karsinta, vaikkei mitään isoja käänteitä asunnon myynnin tai hankinnan suhteen olekaan vielä tehty.
Ehkä ongelma ei olekaan pelkästään siinä, etten sietäisi leppoistamista vaan pikemminkin epävarmuuden sietokykyni olemattomuudessa. Tarvitsen tavoitteita, määränpäitä, jotain mitä odottaa. Ja nyt on epäselvää, pistetäänkö Malibu Beach-projektia sittenkään käyntiin, vaikka olen asennoitunut siihen henkisesti viime kesästä alkaen. Jos ei, mitä sitten ja millä aikataululla.
Paperisota, rahan väistämätön palaminen matkan varrella, erilaisissa neuvotteluissa istuminen, kaikki uusi, arvaamaton ja epävarma. Kentis muutto, pakkaamisrumba, nykyisen asunnon siistiminen ja paikkailu. Mahdollisesta, uudesta kodista jännittäminen ja sen saattaminen pikkuhiljaa asuttavaan kuntoon. Parhaimmillaan tosi ihania ja eteenpäin vieviä asioita, mutta silti…
En viihdy välitiloissa, jos niiden toisella puolella on tuntematonta. Olisikohan epävarmuuden sitokyvyn kehittämiseenkin jokin pikainen kirjekurssi? Facebook mainostaa minulle nimittäin helppoa tapaa laihtua hypnoosilla niin kaipa tähänkin löytyy jokin pistämätön self-help-konsti. *sarkasmimerkki varmuuden vuoksi*
P.S. Iso kasa lastenvaatteita lähtee pikkuhinnoin myyntiin lauantain Siivouspäivään Keravan Untolaan, jossa on myös kahvila. Tulkaa ostoksille!
P.P.S. Asuntomme myynnin osalta on heitetty verkot vesille. Saa laittaa viestiä asian tiimoilta, jos joku teistä päättää haluta kivan tehokolmion.
Kuva: Emmi N.
Niin kuin tyttö
Tuodaanpa vähän henkilökohtaista näkökulmaa vielä tähän Lilyssäkin velloneeseen tyttö-keskusteluun (tsekkaa ainakin Emmin, Lauran ja Cadyn jutut).
Lapsena ja nuorempana, aina ala-asteelta lukioikään muistan harmitelleeni ikuisuusjakoa tyttöihin ja poikiin. Liikuntatunneilla olisin kaivannut haasteeksi parhaita pallopelaajia ja pitkän matkan juoksijoita, en vain oman sukupuoleni osalta parhaimmistoa.
Kun yhden tutun lapsi avautuu Facebookissa autuaaksi tekevänä totuutena poikien olevan persoonallisista eroista riippumatta seikkailunhaluisempia, uteliaimpia ja rempseämpiä kuin tyttöjen… Kun saan lapsena kuulla pääseväni kitkemään porkkanapenkkiä poikien suunnatessa potkimaan jalkapalloa…
Tuolloin ja nykyään mietin, millaisia tytöt sitten ovat ja mikä tyttöjen paikka on – siis niiden mielestä, joiden päässä on edelleen käsitys, jonka mukaan yksilöstä voidaan sanoa jotain varmaa ja kiveen hakattua tämän henkilötietoihin kirjatun sukupuolen perusteella.
Ja usein törmään siihen, että tyttö on jotain ei-toivottua, huonompaa, heikompaa, naurettavaa – sana tai asia, jolla voidaan lyödä ja jota voi käyttää solvauksena.
Kun ala-asteella kimppuuni käynyt tyyppi sai napakan rystysnipun nenäänsä, hän sai kuulla kuukausitolkulla ottaneensa tytöltä kuonoon. Tapauksen opetus ei suinkaan ollut, ettei toisia kannattaisi koettaa piestä kirjavaksi vaan se, että on aika noloa hävitä tytölle.
Useampaan otteeseen sain kuulla puolihuolimattomasti heitettynä totuutena olevani harvinaisen mukiinmenevä, järkevä tai fyysisesti kykenevä – noin niinkuin tytöksi. Kiitos vain, mutta josko ihan vain ihmisenä ja yksilönä?
Miehenä tai poikana oleminen on ilmeisesti normi ja naisena tai tyttönä oleminen toiseutta, toissijaisuutta, vajavaisuutta. Miksi muutoin tytöksi kutsuminen olisi loukkauksena pahimmasta päästä, kun täysikasvuiset, mieheksi itsensä määrittävät henkilöt alkavat syyttää toisilleen solvauksia?
Ja sellaisena olen tyttöyden kokenut myös henkilökohtaisella tasolla. Altavastaajan asemasta ponnistamisena, kamppailuna paikasta lapsuuden mittelöiden kärkikahinoissa siinä kaikkien sarjassa sekä tekijänä, josta huolimatta enkä siitä johtuen, voin olla hyvä jossain.
En edelleenkään pidä tytöttelystä, tyttöjen-alkuisista termeistä kuten tyttöjen reissuista tai illoista. En myöskään halua määrittää itseäni tytöksi tai tyttöyden kautta. Naiseksi ehkä, mutten tytöksi. Koska vuosikymmenen tai pari olen saanut kuulla ja ymmärtää tyttöjen olevan elämän höyhensarjalaisia.
Mutta kenties olisi aika antaa tyttö-sanalle vapautus omalta osaltani. Karistaa sen päälle kertyneet negatiiviset lataukset ja mielikuvat. Luvata omalta osaltani, ettei tyttö väänny omassa mielessäni, sanojeni tai tekojeni kautta plussan tai miinuksen puolelle vaan neutraaliksi sanaksi, kuten graniitti, omena tai lintuhäkki.
Moottoriturpamurhaajan nousu ja tuho
Hei miksei Lilyssä ole sellaista kategoriaa kuin ”Häpeä”. Olis nimittäin nyt käyttöä.
__________________
Heitetäänpäs alkuun jotain kuivaa läppää. Onks tukka lätyssä ja allit hyvin?
Joo että noinniinku.
Kuvaathan hei varmasti sieltä 15cm leuan alapuolelta, että pää näyttää varmasti kahluualtaassa viikon kelluneelta hedelmältä. Excellent!
Niin siis rennon letkeästi tässä juonnan ensin puheenvuoroani kahdelta kantilta ja isken sitten listojen kimppuun paniikinomaisesti, onkstää kaikille okei?
Kännykältä sillai nonchalantisti tsekkailen tätä mun muistilistaa. Jonka kirjasin ylös viime yönä. Olin kyllä pyöritelly asiaa päässäni jo pari viikkoa, mut sit aattelin tarttevani muistilistan. Varmaan huono idea joo, koska harjoittelin sitten sitä läpi metrossa vasta. Jos olisi vaan kertonut sen, minkä muistaisi. Kuin olis.
Sitten kun mulla on nää asiat ranskalaisilla viivoilla, niin kaiken viivojen väliin jäävän setin kiskon ihan hullulla tasatyöntökirillä läpi eiks niin. Koska tässä oli aikaraja ja puhun muutenkin oikeesti aika nopeesti.
Siis aivan törkeän nopeesti. Tiesittekö, muhun sattuu noin niinku fyysisellä että henkisellä tasolla p u h u a n ä i n k i n h i t a a s t i.
Näkisitte kun pelaan Aliasta. Ei kuulkaa ole yhtään tiimiä, joka voittais meidän perheen moottoriturpapariskunnan. Ei vaan ole. Tulkaa koittamaan vaan!
Mut valoisana puolena lapset rakastaa mua. Niistä on hauskaa, kun puhun paljon. Ai niin ja suurin osa eläimistä.
Et hei kiitos ja anteeksi. Ja tehkää oikeesti niinku mä sanon. Eikä niinku mä teen. Joomoi.
____________________
Lily Talksin puheenvuoroni aiheesta ”yhteisöt yhteisön sisällä” ja ”yhteisbloggaamisen ilot ja mahdollisuudet” löytyy tämän päivän aikan Toimituksen blogista ja sen voi katsoa myös alla olevasta videosta.
En suosittele kellekään, mutta katsokaa silti, ihan vaikka vahingonilosta. Koska paras ilo.
Ja ainiin, laittakaa ne äänet ihan pienille palkeille. Mulla on oikeesti myös tosi kova ääni. Kun pidin 50 hengen luentosalissa yhtä esitystä, takarivistä huudettiin että: ”Ette varmasti anna sille sitä mikkiä.”
Olen puhunut. En puhu taas vähään aikaan.
Retkiruoka – odotukset ja todellisuus
Pyörähdimme yhden yön retkellä Hyvinkään retkeilymaastoissa, jotka yllättivät huoltoasteellaan, maisemillaan ja reiteillään erittäin positiivisesti. Jos joku olisi kysynyt, mitä oikein teimme retkellä, voisin valehtelematta sanoa, että lähinnä söimme. Hyvin ja erittäin säännöllisesti – kyseessä oli valehtelematta ruokapainotteisin retki koskaan. Ei nyt ehkä tavaksi voi ottaa, mutta varmasti joskus uusiksi.
Että jos olette ajatelleet retkiruoan olevan aina auttamatta pussikeittoja, kuivapastoja, hernekeittoa, säilykkeitä ja makkaraa, en allekirjoita väitettä mukisematta; Ainakin tällaisille yhden tai kahden yön, maltillisella kävelymatkalla toteutettaville retkille ruokatarpeita voi raijata mukana siten, että vain mielikuvitus on rajana sapuskavalinnoissa.
Piti retki sisällään muutakin kuin syömistä ja kokkausta: kävelyä, tähtiä yötaivaalla, geokätköilyä, majoitteiden pystytystä, tervaskantojen etsintää ja polttelua, kirkuvia vesilintuja, jousipyssyjen ja nuolien värkkäämistä, kauhujuttujen kertomista, partiohuutoja ja suoluonnon ihmettelyä…
Kallioilla loikkimista, tervan ja pannukahvin haistelua sekä vahvasti makuupussin laadusta riippuvaista yöunta, jonka ennen kuutta heränneet lapset auttamatta katkaisivat. Omana henkilökohtaisena projektinani oli parin koriste-esineen ja nuolenkärjen nakuttaminen käsi-lyöntimurikka-pelillä kivistä. Kyllä, kivistä – sisäinen luolanaiseni peukuttaa vahvasti.
Mutta takaisin retken pääasiaan eli ruokaan…
Retkemme ruokalista
Perjantain päivällis-iltapala:
– Nuotiolla paistettuja, lämpimiä voileipiä oman maun mukaan
(täytteinä mm. juusto, kinkku, kurkku ja tomaatti)
– Makkaroita
– Lihapiirakoita lisätäyttein
– Nuotiolettuja, hilloa ja kermavaahtoa
– Vaahtokarkkeja
Lauantain aamiainen:
– Papuja
– Kananmunia
– Loput makkarat
– Pekonia
– Paistettuja tomaatteja
– Leipää em. täytteille
– Vihrelisukkeet eli ööh kurkku
Lauantain lounas:
– Munakas oman maun mukaan
(täytteenä esimerkiksi rucola, palvikinkkua, tomaatti, loput pekonit, paprika, pavut ja loput makkarat)
– Leipää ja loppuja leivänpäällisiä
– Yli jääneitä lihapiirakoita
– Loput vaahtokarkit
Lisäksi tarjolla oli reilusti vahvaa pannukahvia ja kohtuullisen kollektiivisesti kierrossa olleita, kunkin omia retkiherkkuja.
Kaikki ruokalajit valmistettiin nuotiolla, mukana oli yksi ikäloppu paistinpannu ja toisena paistinvälineenä ihan virallinen nuotiopannu. Ruoat oli valittu niin, että 9-11-vuotiaat lapsetkin osasivat tehdä ruokansa pääpiireteissään itse, päästen treenaamaan samalla nuotiokokkausta ja erilaisten ruoka-aineiden pilkkomista ja käsittelyä.
Voin sanoa, ettei jäänyt nälkä!
Mikä ovat teidän retkiruokasuosikkinne – tikkupullat, pakkipopcornit, nuotioahven, suklaabanaanit, folioperunat täytteineen? Pistäkää parhaat vinkit jakoon!
Se on moro!
Heippa Kerava, moikka Hyvinkään metsät. Vähän kävelyä, maltillisesti vahdittavia lapsia ja törkeän paljon retkiruokaa. Ja äitienpäiväksi kotiin.
Bloggaajalla on tietysti laukussaan järjestelmäkameran lisäksi kaksi puhelimen lisäakkua. Luvassa lienee siis retkiruokareportaasi ja kenties iltaiset hermoromahdustilitykset.
Partiosesonki julistettakoon täten avatuksi!
Haaveilua uudesta kämpästä // Tapetit
Jos perheemme talous ja elämäntilanne sen sallivat, päivitämme kenties tämän vuoden aikana asumisjärjestelyjämme. Mitään konreettista ei ole vielä tiedossa, mutta sitäkin enemmän haaveilua ja haahuilua erinäisissä sisustusputiikeissä ja -verkkokaupoissa.
Tähänkin asuntoon tuli aikanaan tapetoitua rulla poikineen ja vilkuilin kevään tapettitarjontaa uusien suosikkien toivossa. Ja pitkän linjan suosikkini (kurkkaa täältä edellinen tapettipostaus) Ferm Livingin rinnalle löytyikin Majvillan, jota näyttäisi saavan Elloksen lisäksi muun muassa Dom Domista ja Seinäruususta, josta tilasin tapetteja edellisen remonttimme tarpeisiin.
Majvillan on ruotsalaisen taiteilijan Charlotta Sandbergin keväällä 2013 julkaistu tapettimallisto. Charlotta kertoo, että hän haluaa luoda tapetteihin uniikkeja maailmoja ja paikkoja, ja kokee värit erityisen tärkeäksi osaksi tätä kokemusta. Hän etsii värejä ja muotoja, jotka ovat samaan aikaan onnellisia, iloisia ja rauhallisia. No ainakin tälle Norppaemolle saatiin heti myytyä!
Mitäs pidätte?
// Kuvien tapetit löytyvät kaikki Elloksen valikoimista, osa on Majvillan-mallistoa ja muut Elloksen omaa tapettimallistoa