Lomahaaveilua

Kulutin käytännössä koko aamupäivän suunnittelemalla elokuun reissuamme.

Selvitin alueen nähtävyyksiä, ostosmahdollisuuksia ja ravintoloiden aukioloaikoja.

Luin muiden matkaajien kokemuksia, katselin näiden ottamia kuvia ja selailin suosituksia vierailukohteista paikan päällä.

Pohdin alueen menneiden keskilämpötilojen ja muiden tulevaan säähän liittyvien odotusten perusteella, mitä kaikkea pakkaisin mukaan.

Tutkin lentoyhtiön Tax Free kuvastoa ja laitoin paluumatkalle tilaukseen joitain tuotteita, joita ei syystä tai toisesta Suomesta tunnu saavan kovin helpolla.

Tutkin ruokalistoja sillä silmällä, miten hyvin hotellin ravintoloista löytyy pescovegelle mutusteltavaa ja löytyihän sieltä. Tuli nälkä, vaikkei listassa ollut edes kuvia.

Olisin suunnitellut jo, mitä pakkaan vauvallekin, mutta en osaa sanoa varmasti edes, mitä kokoa tämä käyttää kuukauden päästä. Erittäin epäkäytännöllistä tuollainen jatkuva kasvaminen!

Lähiaikoina julkaistiin jokin tutkimus, jossa todettiin loman odotuksen auttavan työelämässä paremmin kuin itse loman. Ehkäpä se pätee myös äitiystyöläisiin ja perheemme konttorirottaan.

Ja omalta osaltani olen aina kokenut matkan suunnittelun, huolellisen pakkaamisen ja pitkällisen etukäteisfiilistelyn yhtenä parhaista asioista matkustelussa.

Voisinkin palata lomasuunnitelmien pariin vielä hetkeksi saunavuoron jälkeen!

Kuvat: Destination.se

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *