Ellen olisi shoppailulakossa…

…Ostaisin jotkin näistä vaatteista. En edes tiedä, miksi päädyin taas selaamaan H&M:n verkkokauppaa. Sieltä löytyy valitettavan usein jotain, minkä voisi klikkailla ostoskoriin. Kuten yllä olevat housut. Ne eivät kaiketi vedonneet molempiin perheemme aikuisiin samoin, sillä L kurkkasi olkani yli kuvaa ja totesi vain, että: HYI!

Tuubitopit ovat olleet imetysaikana vaatekaapin pelastus. En olisi todellakaan jaksanut käyttää vain muutamia omistamiani imetyspaitoja ja sattumalta imetykseen soveltuvia mekkoja sekä tunikoja!

Ostin mustan, valkoisen ja hiekanvärisen topin, kun aloitin imetystaipaleeni. Ne saa pituutensa puolesta vedettyä ikään kuin mekoksi tarvittaessa tai taitettua kaksinkerroin lyhyemmän paidan alle. Mekon tai paidan alta voi siis syöttää nostamalla koko vaatteen rintojen päälle ja silti tuubitoppi peittää mahan, takamuksen ja muutenkin kaiken nännien alapuolelta. Näin syöttäminen vieraiden läsnäollessa, kylässä tai julkisilla paikoilla sujuu ilman että koko ala- ja keskivartaloa täytyy esitellä kaikille.

Keltainen väri on viime vuosina ollut yksi suosikkiväreistäni ja aloin halajamaan itselleni keltaista tuubitoppia, kun sen saisi alennuksesta nyt kolmella eurolla. Mutta kun ei niin ei.

En kestä tuota lepakkokuviota. Ähh. Mulle. Ei sitten.

Ja imetysystävällinen hörselötunika. Miksen ostanut sinua, kun vielä saatoin.

Joustavat, piparkakkureunaiset söpöilyshortsit. Oivoivoivoivoi.

Olisin niin Cruella de Vil tässä mekossa.

Mutta shoppailemattomuudesta johtuvia vieroitusoireita helpottaa tieto siitä että kiitos shoppailulakon porsaanreiän, tämän takin saattaisin saadakin!

Ps. Arvonta on vielä kolme päivää käynnissä.

Kuvat: H&M

2 kommenttia artikkeliin “Ellen olisi shoppailulakossa…

Vastaa käyttäjälle Tuuliviiri Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *