Minun ideaalimaailmassani…

Isät eivät ole äidin pieniä tai isoja apulaisia.
Isät eivät ole vain lapsen elämän taustavaikuttajia, autokuskeja tai perheen elättäjiä. 
Kun lapsi jää viettämään aikaa isänsä kanssa, tämä ei ole ”hoidossa”.
Isät ovat täysivaltaisia vanhempia. 

Isät pitävät huolta ja hoivaavat.
Osa heistä pohtii rooliaan, paikkaansa sekä merkitystään modernissa yhteiskunnassa.
Ja osalle monipuolisemmat mahdollisuudet olla mies, olla ihminen ja olla isä, ovat ilon aihe
– mitä luontaisin toimintaympäristö.

He ovat osallistuvia ja osallistavia, lastaan kuuntelevia,
tämän kasvua kohti itsenäistä ja rohkeasti omanlaistaan persoonaa tukevia hahmoja.
Isät näyttävät lapselle, että maailma on heille avoin, heidän sukupuolestaan, varallisuudestaan, uskonnostaan, seksuaalisesta suuntautumisestaan, etnisestä taustastaan tai muista lähtökohdistaan riippumatta – tai että sen ainakin tulisi olla. Isän kanssa voi seikkailla, kalastaa, tehdä ruokaa tai pukeutua hameeseen.

Isät kannustavat parempaan suoritukseen, mutta muistavat kiittää hyvän, ei vain täydellisen suorituksen jälkeen. Isät näyttävät tunteita, ottavat tunteita vastaan ja tukevat rakkaudellaan lapsen persoonallisuuden kehitystä. He ovat kiinnostuneita lapsen asioista ja tämän kokemusmaailmasta.

Isä tiedostaa vastuunsa vanhempana ja osaa hakea apua ja tukea omiin tai perheen ongelmiin. Hän ymmärtää, että vanhemman elämänhallinnan heikkeneminen voi vaikuttaa lapsen koko loppuelämään.

Isäksi tuleminen on varmasti samalla, mutta silti eri tavalla hyvin kokonaisvaltaista kuin äidiksi tuleminen. On ollut hienoa seurata isän ja lapsen suhteen kehittymistä myös vanhemman roolissa. Olen onnellinen, että lapsellani on mahdollisuus oppia tuntemaan isänsä, viettää paljon aikaa tämän kanssa, keksiä vähitellen omia yhteisiä touhuja ja saada paljon läsnäolon sekä vuorovaikutuksen kokemuksia isältään. Kiitokset siis L:lle! 
Uskon, että M olisi kanssani yhtä mieltä, jos hän kykenisi jäsentämään ajatuksiaan samalla tavalla.

Kiitos omalle isälleni, jonka kanssa olen ottanut (varsinkin teini-iässä) ajoittain yhteen;
Niin käy, kun on kaksi yhtä kovaa päätä.
Isän kanssa on kuitenkin opeteltu monia asioita, tehty läksyjä ja kiukuteltu matematiikan tehtävien parissa, harjoiteltu eri urheilulajeja, vaihdettu auton renkaita, kierrelty eri maissa ja Suomessa sekä oltu vaan.

Viime vuosina isä on auttanut remonteissa, ohjannut partiokokouksia, lainannut työkaluja, hoitanut vauvaa arkipäivinä sekä juhlissa, kuljettanut ihmisiä ja tavaroita lukemattomia kertoja, vienyt urheilukisoihin, ostanut metrilakuja sekä lämmittänyt saunaa. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä tasavertaisemmin koen voivani kohdata isäni ja sitä paremman keskusteluyhteyden koen saavuttavaneeni. 

Kukaan ei ole täydellinen, ei ihmisenä, vanhempana tai lapsena,
useimmiten riittää, että yrittää parhaansa, (eikä sitäkään aina jaksa).

Siispä vielä kerran hyvää isänpäivää kaikille epätäydellisille isille!
Olkaa läsnä ja arvostakaa isyyttänne  – älkääkä unohtako, kuinka tärkeitä olette lapsenne elämässä.