Kun kaikki muutkin niin kai minunkin täytyy-logiikalla mennään 
ja tehdään retrospektiivinen katsaus menneeseen vuoteen.

Tammikuun ensimmäisenä päivänä heräsin ja minusta oli edellisen illan aikana tullut rouva, aika hurjaa. 
Söimme hotellihuoneessa aamiaista ja suuntasimme hieman vastenhakoisesti takaisin arkeen.
Häiden ruokia syötiin useamman perheen voimin monta päivää ja lahjoja availtiin sekä tavaroita sumplittiin omille paikoilleen vielä tammikuun toisella viikollakin.

Helmikuuta hallitsivat koulujutut, kodin varustaminen vauvan tuloa varten ja byrokratiaan perehtyminen. Kevennystä valmistautumiseen toivat Babyshower-kutsut. 

Maaliskuun suurin ja lähes koko kuukauden kestänyt projekti oli viimeisten koulutöiden ja harjoittelun saattaminen loppuun ennen synnytystä. Vielä M:n syntymää edeltäneenä perjantaina paahdoin koulutöitä tietokoneluokan ja koulun kirjaston välissä sinkoillen. Kuukauden lopussa sinkoilulle tuli stoppi, kun pitkällinen synnytys päättyi lopulta kiireelliseen sektioon ja muutaman päivän pituiseen osastolla vietettyyn jaksoon.

Huhtikuu kului aika lailla vauvasumussa. Kun katsoo kuvia, tuo pieni on ollut oikein ihana, mutta äkillinen univelka ja elämäntilanteen muutos synnytyksestä toipumiseen yhdistettyinä veivät voimat aika lailla. Imetyksen kanssa itkettiin ja tuskailtiin katkerasti, mutta vähitellen se alkoi sujumaan.

Toukokuussa kävimme nelikuisen vauvan kanssa risteilyllä Tukholmassa ja söimme kuppikakkuja. Huhtikuun taituttua loppua kohti vauvakooma alkoi hieman hellittää ja uskaltauduimme enenevissä määrin ihmisten ilmoille ja mukaan erilaisiin tapahtumiin. Juoksin itseni kipeäksi partiokisoissa, selvästi liian pian sektion jälkeen, vietimme vappua molempien perheiden voimin ja kävimme partion johtajahuollossa. Rutistimme M:n ristiäiset läpi ja megasiivouksen, kokkauksen ja astiahankintojen jälkeenkin
tilaisuudesta jäi jäljelle hyvä ja onnellinen olo.

Kesäkuussa tapahtui paljon, olihan lomakausi. Hoidettiin omia ja muiden lapsia, käytiin Kouvolan lähellä mökkeilemässä ja kuvailemassa sekä jännitettiin, miten se sujuisi vauvan kanssa. Meno ja meininki jatkui. Kun oltiin päästy alkuun niin vauvatreffailtiin, kiroiltiin antirusketusta, käytiin katsomassa urheilua eli kuumia keihäänheittäjiä ja vietettiin juhannusta kauniin merellisen luonnon keskellä. Kuukauden spektaakkeli oli kuitenkin ehdottomasti Liisa Ihmemaassa teekutsut.

Heinäkuun suurin rutistus oli asuntomessuille lähteminen, joka hieman pelotti, mutta osoittautui loistoreissuksi.
Koska menotahti hieman hiljeni, aikaa jäi vauva-arjen analysoimiseen niin ärsytysten kuin ihastustenkin suhteen. Erityisesti ajattelemattomat kanssaihmiset osasivat ottaa kupoliin. Heinäkuuta leimasi myös turhautuminen sisäisen aikaansaamisen tarpeen ja vauvan vaatimusten välisen ristiriidan takia. Heinäkuun hidastaminen johti jonkinlaiseen henkiseenkin pysähtymiseen – postitiivisella tavalla.

Elokuussa iski paniikki ja kauan odotettu reissu meinasi jäädä tekemättä. Onneksi kaikki päättyi hyvin ja suuntasimme häämatkalle Kyprokselle. Meidän piti alun perin lähteä Kreikkaan, mutta erään lentoyhtiön konkurssin vuoksi päädyimme Kyprokselle. Ehkä siitä Kreikkalaisen keittiön kirjan lukemisesta ei silti ollut haittaa. Nautimme auringosta, hyvästä ruoasta ja valmiiksi siivotusta huoneesta – ylipäätään helposta reissusta, jonka tarkoituksena oli lähinnä rentoutua.

Syyskuussa spontaanin ilmoittautumiseni seurauksena pääsin mukaan KappAhlin XLNT-Model Searchin finaaliin ja vietin mukavan päivän mallistudiolla kuvattavana ja juttelemassa muiden finalistien kanssa.
Kuukauteen mahtui myös yksi blogiarvonta. Juhlistimme L:n syntymäpäivää kahdenkeskeisellä piknikillä Kalevalakehdossa. Järjestimme ystävillemme 46-vuotisjuhlat.

Lokakuussa pidimme Halloween–Party Lite-juhlat. Kävimme Finnish Design Shopin pop-up-myymälän tyhjennysmyynnissä ja kaksi kertaa ulkona syömässä. Kävimme laittamassa L:n vanhempien mökkiä talviteloille ja katsastamassa sen vielä ennen kuin lumi hautaa kaiken alleen. Ja sitten tuli jättipotti, kun huomasin voittaneeni arjen hemmottelua käsittelevällä postauksellani kylpylälahjakortin kahdelle. (Aiomme lähteä kahdestaan yhden yön karkumatkalle, kun M täyttää vuoden.) Lokakuussa pohdittiin myös ehkäisyasioita ja jopa edettiin niissä.

Marraskuussa kirjoitettiin joulupukille, vietettiin isänpäivää ja pohdittiin isien merkitystä minulle. Kävimme osallistumassa ravintolapäivän tohinoihin Taiteilijakommuunin apurahakahvilassa. Kenties ehkäisyratkaisuihin liittyen mieleen nousi kysymys siitä, onko lapsiluku täynnä ja kuuluuko asiaa kysellä.

Joulukuuta sulostutti postitempaus ja sen mukanaan tuoma paketti. Kävimme Tukholmassa ja vietimme kiireisen, mutta onnellisen joulun. Talven pimeyteen koetettiin saada tuoksua ja paljon, paljon valoa.

Sisustusrintamalta ja taiteilu- sekä askartelupuuhista on tullut paljonkin juttua. Ne on löydettävissä ”Sisustus” ja ”Itse tehty”-tunnisteiden takaa. Pukeutumisjutut löytyvät ”Päivän asu”-tunnuksen takaa.

Raskauden jälkeen omaan kehoon ja sen muutoksiin liittyvät teemat mietityttivät. Ajatuksia painosta, liikunnasta ja minäkuvasta tuli kirjoiteltua bloginkin puolelle.

Eläimistöäkin esiteltiin muutaman laajemman postauksen voimin ja päivitettiin otuksien lyhyempiä kuulumisia. Hertallakin oli jännittävä vuosi, sillä myös tämä oli tiineenä ja sai ison liudan maailman suloisimpia maastonakkivauvoja. Eläimien ja vauvan yhteiselon alkua on seurattu ilolla, mutta myös pienen huolen saattelemana. Vauva on vetänyt kissaa hännästä sekä purrut koiraparkaa ja muutenkin pistänyt tämän kärsivällisyyden koetukselle.

Parisuhdetta ja vauvan vaikutuksia siihen pohdittiin peräti kolmiosaisen postaussarjan voimin. Parisuhdepostauksia jatkoivat kotityöavautuminen ja se pakollinen imelä parisuhdepostaus.

Yleisesti ottaen koko vuosi on vauvan syntymän jälkeen ollut aikamoista tunteiden ristiaallokkoa. Aivan aallonpohjia on ollut harvoin, toisaalta huippukokemuksiakaan ei ole ollut liikaa. Vaikka muiden lapsia, pieniäkin, on hoitanut, ei etukäteen voi täysin varautua siihen miten uuvuttavaa ja epäkiitollista vauvan hoitaminen voi ajoittain olla tai kuinka takertuva vauva osaakin olla.

Toisaalta side vauvaan on vahva, eikä tästä raaski vielä olla pitkiä aikoja erossa. Ajoittain onnen tunne ja kokemus siitä, että on juuri oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja tekee oikeita asioita, on yllättävän voimakas.

Että sellainen vuosi ja paljon jäi vieläkin puuttumaan.

Miten teillä? 
Oliko mitäänsanomaton vuosi vai paras ikinä?