Voiko univelkaan kuolla?

Ja käykö pahasti, jos raahautuu kuolemanväsyneenä crossaamaan 
ja nukahtaa crosseriin ja lentää siitä kaaressa seinään?

Tietääkö joku?

Tosi hyvin nukuttiin reissussa, kuten viime aikoina yleensäkin.
Ihanat vähintään yhdeksän yöheräämistä alla niin monena yönä, etten jaksa laskea.

Mutta jos univelkaan voisi kuolla niin yhdeksässä kuukaudessa olisin jo ehkä kuollut.
Niinhän ne sanovat, että haudassa saa nukkua.

Kuvituksena kuva vauvan ensimmäiseltä elinkuukaudelta.
Silloin vielä nukuttiin vain yhden yösyötön taktiikalla.

 

 

11 kommenttia artikkeliin “Voiko univelkaan kuolla?

  1. Voih, olen miettinyt ihan samaa viime aikoina. Lapsi on huutanut – kyllä, huutanut – nyt viikon verran joka yö. Eilen päästiin sänkyyn viideltä aamulla ja vauva heräsi kahdeksalta pirteänä. Joka yö kukutaan vähintään kaksi tuntia, viime aikoina huutaen. Mitään ei olla muutettu perusrutiineissa, en tiedä mistä johtuu. Ja meillä tosiaan on ennen tätäkin herätty se 5-10 kertaa yössä vauvan syntymästä (7kk) asti. Mä yritän hokea itselleni, että tämä on vaan vaihe, mutta juuri nyt usko horjuu…

  2. Meillä meni alkukuukaudet nykyseen verrattuna hyvin, vaikka jonkin verran heräiltiinkin mutta nyt viimeiset kuukaudet on olleet aika kaoottisia. Kai se on vain pakko jaksaa ja tsempata itseään sillä, että kaksivuotiaat nukkuvat jo aika hyvin. (Voi huraa!)

    Toki korvatulehduksen, allergian ja refluksin tms. mahdollisuudet kannattaa sulkea pois, jos yöt ovat koko ajan ihan hirveän rikkinäisiä. Kävimme tänään tarkastuttamassa korvat, mutta siellä ei ainakaan ollut mitään. (Huonona äitinä melkein toivoin että olisi korvatulehdus, niin yösekoiluille olisi ollut jokin hoidettavissa oleva syy.)

  3. Voih! Ensinnäkin on ihan tieteellisesti todistettu, että ihminen voi kuolla unenpuutteeseen. Mitä tähän voi sanoa? I feel you. Mulla toleranssi on vielä äärettömän huono. Ja lapsoseni valvoo ja hihkuu iloisesti neljästä eteenpäin vain nukahtaakseen juuri ennen aikaisemmin lähtevän herätyskellon soittoa. Kisko siinä sitten haalari niskaan ja vedä pulkalla tarhaan. 

    Ai että jo kaksivuotiaat nukkuva paremmin? No mutta tämähän antaa toivoa. Ei nyt varmaan henkeään kannata siihen päivään saakka pidätellä kuitenkaan…. Levätään me sitten siellä haudan levossa.

  4. No hei, jos ei kaksvuotiaat ni sit viimestään teini-iässä.. Mä oon miettiny, et jos lapsi nukkuu 12h yössä heräten 2-3 kertaa ja itse siinä ohessa noin 9h (pätkissä) niin saako silti valittaa että väsyttää?

  5. Ella F: Ainakin tuttavapiirissä useimmat 2v:t nukkuu noin 8-11h unia sillä lailla, että kahdessa viikossa on yksi tai kaksi hulinayötä ja muuten mennään nätisti nukkumaan ja herätään aamulla.

    Amma: Saa valittaa, jos aiemmin nukkui 6-10h (yksilöstä riippuen) putkeen niin onhan se nyt hitto ihan eri asia.

    Yleisesti: Suutuin tänään ja survoin pinnasängyn vierashuoneeseen. Katsotaan, nukkuuko ukko rauhallisemmin omissa oloissaan. Peukut pystyyn. Olen niin väsynyt, etten jaksa edes (paljon) pelätä, ettei se osaakaan hengittää yksin tai mitäjosseraumatisoituu.

  6. Tsemppiä! Veikkaan, että kaikki teillä hengittävät vielä aamulla, ja jos hyvin käy ja kaikki ovat myös nukkuneet koko yön, ei kukaan myöskään pahemmin traumatisoidu 🙂

    Kumpa meilläkin olisi vierashuone. Tai edes ihan vaan kolmas huone…

  7. Meidän ”vierashuone” on omatoimisesti isosta olohuoneesta lohkaistu hädintuskin 7 neliön ikkunaton koppi. 😀
    Kumma juttu kun yövieraita onkin niin harvakseltaan.

    Mutta nyt nukkumaan!

  8. Mekin käytiin tänään korvalääkärissä eikä ollut korvatulehdusta. Olin aika kauhuissani, mitäs tää sitten on? Nyt ei lohduta edes se matra että ”kaikki vauvat ovat erilaisia ja toiset valvoo enemmän kuin toiset”. Kaikista kiinnostavintahan on että vaikka vauva valvoisi miten paljon, on se silti päivisin ihan pirteä ja vanhemmat zombeja. Tsemppiä sinne, toivotaan että puolin ja toisin helpottaa! 

  9. Missä teidän vauva nukkuu? 
    Kuten tuossa yllä puuskahdin, laitettiin meidän poju lasten-/vierashuoneeseen nukkumaan viime yöksi.
    Nukkui 20.00-4.30, söi 4.50 asti, kannoin takaisin sänkyyn ja nukkui 6.30 asti. 

    Jännityksellä seurataan tänä yönä, oliko kyse erehdyksestä vai siitä, että aiempien viikkojen kukkuminen pakottin nukkumaan yhden yön kunnolla vai onko eri huoneessa nukkumisella noin iso vaikutus

    Luulen, että jos meillä ei olisi toista makuuhuonetta, nukuttaisin vauvan vaikka vessaan, keittiöön tai olohuoneeseen, jos tämä nukkuisi paremmin jossain muualla kuin samassa huoneessa kanssamme. 😀

    Toivotaan, että teilläkin on menossa joku niistä iänikuisista vaiheista

  10. Meidän vauva nukkuu omassa pinnasängyssä meidän huoneessa, mutta vielä en ole halunnut toista eri huoneeseen siirtää. Viime yö menikin paremmin ja tänäänkin poika meni mukisematta yöunille (toistaiseksi). Lieneekö nuha sitten kismittänyt, kun se on viime aikoina vaivannut. No, tiedä häntä, toivotaan että saataisiin taas hetki nauttia huudottomista öistä!

    Toivottavasti teilläkin tuo eri huoneessa nukkuminen toimii tästä eteenpäin! Sähän voit tehdä onnistumisesta/epäonnistumisesta vaikka oman postauksen 😀

  11. Viime yönä ”omassa huoneessa” herättii lyhyesti kahdesti (ilmavaivojen takia, raasu) ja normaaliin yösyöttöaikaan pidemmäksi hetkeksi ihmettelemään, miksei sapuskaa kuuluu. Kyllä tuo kolme heräämistä voittaa silti viimeaikaiset 9-12 heräämistä. Seuraillaan tilannetta.

    Jospa teilläkin saataiisin taas univarastona täydennettyä!

Vastaa käyttäjälle Ella F. Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *