Ihan oikeasti 33+10!

Kuten uhkasin lupasin, kävin tänään paitalaatikon kimppuun
ja dokumentoin loputkin koon 86 vaatteet.

Pääsin pitkällisen lasku-urakan jälkeen siihen hämmentävään ja hieman huolestuttavaan tulokseen, että pojalla on tässä yhdessä vaatekoossa (!) kolmekymmentäkolme pitkähihaista paitaa, (joista neljä on neuleita) sekä kymmenen lyhythihaista paitaa. Nyt ihan oikeasti!

Tiedetäänpä ainakin, millä vuoraamme asuntomme seinät – ja lapsen,
jos ydintalvi sattuu iskemään!

Lastenvaatefriikkinä tunnustan ostaneeni osan näistä vaatteista vuonna 2010,
eli viitisen vuotta ennen kuin minun oli (alkuperäisen suunnitelman mukaisesti) tarkoitus saada lapsia.

Mutta toisaalta ei ole pelkoa, että joutuisi ostamaan omasta mielestään rumia vaatteita kalliilla, herätessään uusien, isompien vaatteiden tarpeeseen liian myöhään.

Näistä sekä edellisen postauksen kuvista saa kohtuullisen hyvän kuvan siitä,
millaisista lastenvaatteista pidän.

Vaatteista suurin osa on verkkokaupoista, lähinnä H&M:ltä ja Ellokselta. Myymälästä ostetut vaatteet ovat pääpiirteissään Lindexiltä. Loput on hankittu kirpputoreilta, enimmäkseen Keravan Fidalta

Löytyikö suosikkeja, inhokkeja tai tutun näköisiä vaatekappaleita?

Millaisista lastenvaatteista pidätte?

Suositteko lastenvaatteissa jotain tiettyä tyylisuuntaa
vai kelpaavatko kaikki ehjät ja likipitöen puhtaat vaatteet?

 

 

12 kommenttia artikkeliin “Ihan oikeasti 33+10!

  1. Muumibody on ihana! Mistä se mahtaa olla? (Toisaalta harmi että se on body. Itse rohmusin 86-kokoisia bodyjä etukäteen, mutta eihän tuo 1½-vuotias 85 senttinen niitä enää käytä…)

    Tosi kivoja vaatteita Kuutilta löytyy 🙂

    • M avaa sekä kesto- että kertakäyttövaipoista tarrat usein jos käytössä on paita eli olen ollut tämän vaippavihaajan äitinä ihan tyytyväinen että bodyja löytyy vielä isommissakin vaatteissa. Ja housuvaipatkin tungetaan puoleenpyllyyn.

      Mutta noita alkuperäiskuvitus-Muumivaatteita oli myynnissä Lindexillä vuosi, pari taaksepäin. (Niin mitä lastenvaatehamstrausta?) Oli sekä bodyja että paitoja. Nettihuutokaupoista saattaisi löytyä. 🙂

  2. Tuo ihan ylin kisupaita sopisi hyvin meille 😉 Yksi kuosi pisti silmään, ostin juuri messuilta Nosh Organicsin samaa kuumailmapallokuosia olevan mekon.
    Paljon tosi kivan näköisiä vaatteita!

    • Ylläri sinällään että kissakuosi osui silmiin. Mutta onhan se söpö, kun kissoilla on vielä ”Miau” ja ”Purr” tyylisiä puhekuplia. 😉
      Toi kuumailmapallokuosi on mun suosikkeja Noshilta! Olisin himoinnut kuumailmapallokuviolla sellaista leikkiasuakin Noshilta M:lle kesäksi, mutten uskaltanut ostaa, kun monet haalarimalliset kiristävät pepusta, kun käyttää kestoja. :S

  3. Kivan näköisiä – mulla on aika samanlainen maku nähtävästi. 😉 Varoituksen sana: hoitoon mennessä KAIKKI vaatteet tulisi olla nimikoituja. Esikoiselle aikoinaan tilasin sellaisia silitettäviä nimikointilappuja, ensin 100 kappaleen paketin, ja sitten toisen…

    • Hyvä maku siis kummallakin! 😉
      Hyvä huomio kyllä tuo nimikointi, se varmasti unohtuu helposti monilta alussa ja sitten ihmetellään, minne vaihtovaatteet ovat päätyneet.
      Luulen että ulkoistan nimikointihomman joko miehelle tai mummille, jolla on kokemusta jo kolmen lapsen vaatteiden nimikointiurakasta.

    • Kuumailmapallobodyn värit eivät ehkä ole kaikista ”miehekkäimmät”, noin perinteisen vaaleansinipunais-jaottelua perusteella, mutta haitanneeko tuo. Ja äiti ainakin tykkää!

Vastaa käyttäjälle Paula (Ei varmistettu) Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *