Kuva ja sen kaverit: Lastenhuone

Vierashuone on muuttunut pikkuhiljaa oikeasti lastenhuoneeksi.

Nyt kun taapero nukkuu alasängyssä ja verhon takaisesta säilytystornista on kannettu aikuisten tavarat pois, on huone enää harvoin muiden kuin taaperon itsensä käytössä.

Silloin kun on tarvetta majoittaa vieraita yöksi, huone toimii toki vierashuoneena.

Ja kyllä sillä tarkemmin ajateltuna on kaksi muutakin käyttäjää: Kissat.

Lastenhuoneemme on noin seitsemän neliön ikkunaton koppi, johon on mahdutettu säilytysnurkkaus, työpiste, kaksi täysikokoista sänkyä ja lipasto.

Pienet sisäikkunat tuovat huoneeseen vähän luonnonvaloa ja huonekalujen koolla ja/tai liikuteltavuudella on pyritty vähentämään ahtauden tuntua.

Huoneen tärkein tehtävä on taata sekä lapselle että vanhemmille jonkin verran omaa rauhaa. Lastenhuone on itse asiassa kaikista asuntomme huoneista paras nukkumishuone: Lämpötila vaihtelee hyvin vähän, pysytellen jatkuvasti mukavan viileänä ja huoneessa on kohtuullisen hämärää kesälläkin.

Mitenkään valtavaa leikkitilaa huoneessa ei ole. Osittain siitäkin syystä leluja säilytetään pitkälti muualla asunnossa. Toinen syy on se, että lelujen on parempi olla siellä, missä niillä myös leikittäisiin eli muiden ihmisten keskellä.

Mutta kyllä pieni lapsi todistettavasti mahtuu pystyttämään leikkinsä myös lastenhuoneemme pienelle lattialle.

Sananen vielä säilytysasioista: Käytössä olevat vaatteet pidetään metallilipastossa.
Verhon takana olevissa koreissa ja koukuissa säilytetään pelejä, leluja, seuraavien kokojen vaatteita, lastenhuoneen liinavaatteita ja vaippoja sekä hoitolaukut.

Siinä se sitten olikin – meidän lastenhuone!

 

5 kommenttia artikkeliin “Kuva ja sen kaverit: Lastenhuone

  1. Hei, teillä on tosi kätevännäköisiä säilytysratkaisuja! Mistä nuo mustat laatikot tuolla katonrajassa on? Entä tuo työpöytäsysteemi? Käytännöllisen olosia.

    • Säilytyskuutioita, jotka ovat minusta mainioita ihan mihin tahansa (ei märkätila) huoneeseen, löytyy Ikeasta. Förhöja-seinäkaappi on tuotteen nimi, hintaa on 15€/kpl. Kohtuullisen tukevan oloisia ovat, kyllä ne ovat meidän lastenkirjojen painonkin kestäneet jo tovin.

      Työpöytäsysteemi on Ikean PS-malliston vanha tuote. Sinällään tosi kätevä kaluste, että pöytälevyn saa nostettua pois tieltä eikä kaappiosa ole liian syvä. Syvemmän työpisteen kanssa säilytysnurkkaamme ei pääsisi kulkemaan kuin konttaamalla.

      Tuo on kaiketi ajateltu tietokonepisteeksi erityisesti, koska ponnahdusmekanismilla toimivaan alalokeroon saisi mahtumaan esim. reitittimen, jatkojohdon, latureita jne. ja työskentelytasolle tulee kolot, joista saa vain johdon pään tuotua ulos.

      Vastaavan, vähän tilaa vievän työpisteen voisi luoda esimerkiksi jommasta kummasta näistä pöydistä. Myös niiden mallikuvissa niitä on käytetty siihen tarkoitukseen:
      Nordberg-pöytä
      ja
      Bjursta-pöytä

  2. Kiitti vinkeistä! Meillä on tällä hetkellä ihan hyvän kokoinen lastenhuone yhdelle lapselle, mutta sinne olisi tarkoitus mahtua kaksi jos joskus toisen saamme. Siksi yritänkin löytää käteviä ja vähän tilaa vieviä ratkaisuja huoneeseen, niin ettei se täyttyisi kirjahyllyistä, pöydistä yms. vaan tilaa olisi myös temmeltää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *