Kissat kiitoksella elää ja kyllä sietääkin

Onnenpäivä-blogin A. Sinivaara päätti pistää hyvän tai tässä tapauksessa kehut kiertoon. Mitä minuun ja kehuihin tulee, olen viime vuosina koettanut oppia olemaan kainostelematta, kun saan kehuja. Jonkinlaista kehitystä lienee tapahtunut, sillä Keyword: Love-blogin Jonnalta saamani kehu lämmitti mieltä eikä nolottanut yhtään!

Ja koska kehun muita aivan liian harvoin, päätin lähteä itsekin leikkiin mukaan. Ideana on antaa bloggaajille kaikki ne kehut, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet kommentin muodossa kirjoittamatta. Ja tällä kertaa kehujen areenalla punnitaan puhtaasti ulkoisia piirteitä.

Ja asiaan:

Rosanna – Lentoaskeleita
Siinäpä vasta klassinen kaunotar, jolla on kaiken lisäksi tarttuva, silmiin asti ulottuva hymy.

Ia – Colour me!
Mielestäni tyyli on olennainen osa ulkonäköä, varsinkin maassa, jossa ilmastollisista syistä täytyy käyttää kesät talvet vaatteita. Ja Ia:n tyyli on massasta erottuva, värikäs, iloinen, tyttömäinen ja originelli. Toki neidin pikkumyymäisellä tavalla ihana habitus tukee tyyliä.

Iina – But I’m a human not a sandwich
Mitkä jalat ja sääret! Siis ihan hui-ke-an pitkät jalat. En usko, että löytyy housuja, jotka näyttäisivät pahalta tällaisten jalkojen omistajan yllä!

Minttu – Mami Go Go
Superkauniit ja sensuellit kasvot. Ruskeat silmät ja muhkeat huulet. Oi!

Maj –Magicpoks
Ihan täydelliset hampaat! Kun omassa suussa on vinksinvonksin alahampaat, keltaiset kulmahampaat ja katkennut etuhammas, ihailen aina kaivaten kuvissa välkkyvää Maj:n kaunista hammasrivistöä.

Jos mietit jo mielessäsi, keitä blogimaailman kaunistuksia tai komistuksia itse ihailet, käytä pätkä blogistasi ja kehaise kaveriasi. Ja vinkkaa linkki Onnenpäivä-blogiin niin A. Sinivaara pysyy mukana tempauksen etenemisestä.

Kivoja kehumisia!

 

11 kommenttia artikkeliin “Kissat kiitoksella elää ja kyllä sietääkin

    • Juu tiedän, mutta eipä Maj:nkaan oikea nimi ole Maj eikä Rosannakaan ole Rosanna.
      Enkä minä, onneksi, ole phocahispida, hihihi.

      Kun ihminen valitsee blogissaan itsestään käytettäväksi pääsääntöisesti tai kokonaan jonkin muun nimen kuin etunimensä, käytän viitatessani sitä nimeä, mitä kyseinen henkilö haluaa käyttää. 🙂

    • Heh, olipas tuo ylläoleva jotenkin hassu kommentti. No kidding, eikö sinunkaan nimesi ole phocahispida? 😀

      Kiitos vielä hyvän mielen lähettiläänä toimimisesta <3

    • Siis loistonimi olisi. Helppo kirjoittaa ja hyvin istuisi suomalaisten suuhun. Mikseivät vanhempani keksineet nimetä minua norpan latinankielisellä nimellä? Why, oh why.

    • Välillä mietin, että onneksi en asu Amerikassa, kun siellä nämä minun hyväkuntoiset ja ehjät hampaani olisivat kauhistus vain epäjärjestyksensä ja värinsä vuoksi. :s

  1. Voi kiitos paljon! ♥ Kyllä löytyy housuja jotka näyttää kamalalta mun jalassa, jalat on ihan jees juu mutta näkisit mun pyllyn (tai siis sen että sitä ei ole nimeksikään)! Pitäisi varmaan Lindexiltä ostaa ne push-up pikkarit pyllytoppauksilla… 😀

Vastaa käyttäjälle phocahispida Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *