Vaikken oikeastaan mikään kotirouva olekaan. Eilen vain tuntui taas hyvältä löytää se minulle ominainen olemisen tila ja vire, jossa rutiininomaisten ja välttämättömien asioidenkin tekeminen tuo tyytyväisyyttä ja antaa energiaa eikä vie sitä.

Tuntui mukavalta nousta seitsemän aikoihin lapsen kanssa ylös, lajitella reissupyykkejä, tyhjentää tiskikonetta, hoitaa omaa osuuttaan viikkosiivouksesta, leipoa raparperipiirakkaa ja lähteä sitten siistimmin pukeutuneena kurkistamaan ystävän uutta asuntoa.

En tiedä, olenko jotenkin yksinkertainen, mutta tiettyjen kotiaskareiden tekeminen on mielestäni suurimman osan ajasta ihan mukavaa. Pyykkien levittäminen esimerkiksi, varsinkin kestovaippapyykin, sillä vaippojen kuoret, imut ja lisäimut saa säännöllisten kokojensa ja -muotojensa vuoksi ripustettua sotilaallisen suoriin riveihin.

Viimeisen päälle viikatut vaatepinot, mankeloidut lakanarullat ja siisteissä pinoissa hyllyillä nököttävät lautaset saavat tämän kotikissan kehräämään. Jääkaapin tai uunin putsaaminen, ruokailuvälinelokerikkojen tai pyykinpesukoneen pesuainelokeron peseminen aina välillä eivät houkuttele, mutta kun puuhaan on tarttunut, tulee sen tekemisestä ja loppuun saattamisesta voittajafiilis.

Ja kun kotona näyttää ja tuoksuu puhtaalta, yksikään pölykoira ei hetkeen uskalla näyttää viiksikarvaansakaan, pään voi painaa vienosti pesuaineen tuoksuiseen tyynyliinaan ja keittiön kaapinovet kiiltävät puhtauttaan, nukahdan onnellisena sateen ropinaan.

Kotoilu saattaa olla nouseva trendi, mutta sillä viitataan harvoin kaikille tuttuihin kotiaskareihin. Ennemminkin palkataan siivooja tai viedään pyykit pesulaan, jotta aikaa jäisi itse poimittujen kanttarellien säilömiseen etikkaliemeen, sohvanpäällisen virkkaamiseen tai puutarhakaluston nikkaroimiseen vanhoista aidanseipäistä.

Kodin perussiivous, kauluspaitojen silittäminen, vaatteiden viikkaus, pohjaan palaneen keiton jynssääminen kattilan pohjasta, roska-astioiden tai -vaunun kuuraaminen, kuka niitä nyt haluaisi tehdä? Ei niissä ole mitään hohtoa tai mieltä. Ne ovat vain painostavia vaatimuksia, joihin on pakko tarttua joskus, vaikkei lainkaan huvittaisi. Kodista huolehtiminen halutaan ulkoistaa mahdollisimman pitkälti, jotta tilaa ja aikaa jäisi koko ajan monimutkaisempien askartelu- ja käsityöperformanssien toteuttamiselle.

Minulla ei ole mitään varsinaista filosofiaa tai eetosta asian suhteen. Koen kuitenkin, että minulle kotoilu on juuri perusasioista huolehtimista. Haluan kunnioittaa itseäni ja kotiani pitämällä kotini mahdollisimman järjestyksessä ja siistinä, tekemällä kotityöni edes useimmiten hyvillä mielin ja antamalla työlleni sille kuuluvan arvon. En paperilla tai laskemalla, paljonko saman työn teettäminen muilla maksaisi. En edes odottamalla kiitosta tai huomionosoituksia kanssaeläjiltäni vaan ennen kaikkea omassa mielessäni.

En koe että omien vaatteideni peseminen, sotkujeni siivoaminen tai ruokani laittaminen tekisi minusta yhtään typerämpää ihmistä. Se ei ole tällä hetkellä täysin kustannuskysymyskään. Joitain kodinhoidollisia tehtäviämme olisi kenties mahdollista ulkoistaa penniä venyttämällä.

Olisihan siinä puolensa, että lukuiset vuorokaudessa kodinhoidolle omistamani tunnit olisivat yhtäkkiä vapaasti käytettävissä mihin tahansa, mutten tiedä, tekisikö se minua yhtään onnellisemmaksi. Ai miksi? Koska minä kaipaan niin sanotun rehellisen työn tekemistä, mielellään päivittäin. Oli se sitten imuroimista, tomuttamista, halkojen pinoamista tai nyrkkipyykkäämistä.

Siinä missä kuulee usein sanottavan, että ihminen on onnellinen, kun saa tehdä työtä puutarhassa, sanoisin ei-ulkoilmaihmisenä että ihminen on onnellinen, kun saa tehdä työtä kotona. Päättyköön sekavahko ja hivenen univelkainen tunnustukseni siihen.

PS. Yhdessä kuvista vilahtavasta lounaasta vastasi jälleen totuttuun tapaan mies, jonka työpanosta ruoka-arkemme pyörittämisessä arvostan suuresti. Röyh.