Tämän viikon saldoa ja hermolevon paikka

Silmiä särkee, itkettää ja väsyttää, mutta täytyy kirjata kuluvan viikon tapahtumia ylös ennen kuin ne katovat hapertuneesta päästäni täysin. Paljon on tullut tehtyä ja vaikka kaikki onkin ollut voittopuolisesti mukavaa, täytynee pyhittää yksi päivä ihan vaan olemiselle sillä paikasta toiseen säntäily alkaa hiljalleen viedä veronsa.

Kuvia on tullut räpsittyä vähänlaisesti. Osa on ihan hyviä, suurin osa kylläkin lapsen hermostumisen rajamailla otettuja, tärähtäneitä otoksia, joista välittyy kiire ja vilahtaa kameran nauhassa roikkuvan lapsen pipo.

Maanantaina kävimme ostamassa ison laatikon mansikoita ja jatkoin pyykkisavotan selvittelyä. Ystävämme tuli istumaan iltaa feta-pinaattipiirakan sekä mansikoiden ja jäätelön voimin. Pakastusprosessoin loppuja mansikoita yömyöhään asti (kuten Facebookin puolella seurailevat tiesivätkin).

Tiistaina hyppäsin junaan ja tapasin erään blogin lukijan mielenkiintoisen yhteistyökuvion tiimoilta. Hermostunut lapsi häiritsi keskustelua jonkin verran, mutta tämä nukahtikin rattaisiin heti kun suuntasimme paikalle saapuneen ystäväni S:n kanssa kohti Kallion puistokirppistä. Ja mikä kirpputori siellä meitä odottikaan.

Aivan kauheasti väkeä ja vielä enemmän tavaraa. Koko kukkula täynnänsä vilttejä, taittopöytiä sekä kukkurallisia matkalaukullisia tavaraa. Aikuisten vaatteita ja kenkiä, piensisustustavaraa, kirjoja, lastenvaatteita ja harrastustavaraa. Onnekseni en saanut aikaiseksi nostettua käteistä, joten ostokseni jäivät euron mokkasiineihin. (Ne näkyvät muuten eilisessä takkipostauksessa.)

Keskiviikkona pyöräilin crossingtunnille, päkiät valmiiksi hellinä edellisen päivän kävelylenkeistä. Kuutti oli selvästi ehtinyt jo tutustua lapsiparkin keskiviikkoaamujen vakiohoitajaan, sillä tällä kertaa hoitaja oli vaihtunut ja sekös vasta harmitti. Kunnialla selvittiin kuitenkin ja pikasuihkun sekä -saunan jälkeen poljin kiireellä Keravan asemalle.

Kävimme kahden perhekerhosta tutun äidin ja heidän lapsiensa kanssa kurkistamassa lastenvaatekirpputorin Hakunilassa. Kirpputorilla oli ilahduttavan siistiä ja useita kivoilla kuoseilla varustettuja vaatteitakin löytyi, harmillista kyllä poikkeuksetta liian pienillä kokolapuilla varustettuina.

Kotimatkalla haukkasimme vähän lounasta Tikkurilassa. Junassa poika päätti että kantoliinassa oleskelu saisi riittää ja äitiin piti muutenkin ottaa vähän hajurakoa. Taapero otti ja ylitti junan käytävän, kiipesi viereisen penkkivälin kauimmaiselle penkille ja istui siellä perin tyytyväisenä maisemia katsellen lopun junamatkan. Ei valittamista!

Illalla kävimme vielä vanhempieni luona saunomassa ja syömässä mokkapaloja. Sain myös värjättyä erehdyttävästi pälvikaljua muistuttavan juurikasvuni piiloon.

Eilen kävimme veljeni kanssa uimassa ja söimme miehen tekemiä tomaatti-basilika-vuohenjuustocalzoneja. Mmmhh. Mm.

Illalla piipahdimme appivanhemmilla kastelemassa kukkia ja testaamassa, toimivatko sauna ja grilli varmasti edelleen. Unohdin varanneeni illaksi crossingin, joten pitää korjata tilanne suuntaamalla tänään tunnille.

Aamulla olimmekin jo puistokahvilassa. Lapsi nukkui ison osan kahvilan ajasta kantorepussa viimeöisiä univelkojaan. Ehdin siis mainiosti jutella muiden vanhempien kanssa ja selvittää yhden pusikosta löytyneen matkapuhelimen omistajan henkilöllisyyden ja palauttaa sen omistajansa vanhemmille.

Tänään herra katsokaa napaani pääsee isovanhemmilleen yökylään. Jotenkin itselläni on ollut taas pinna tosi kireällä viime päivinä eikä huumorintaju ole enää riittänyt pojan tihutöiden suhteen sitten ollenkaan. Ehkä rauhallinen ilta, yö ja aamu riittävät nollaamaan vitutu… ärsytyksen.

Ja viimeöisen neljän heräämisen väsyttämä mieskin saa nukkua rauhassa. Mikähän siinä muuten on että kun pyydän miestä noin kerran kahdessa kuukaudessa hoitamaan mahdolliset yöheräämiset ja aamun aikaisimmat tunnit, jotta saisin nukkua kerrankin kahdeksaan, lapsi heräilee aivan satavarmasti yön aikana tavallista useammin?

Rentouttavaa ja tasoittavaa viikonloppua toivottavat
Norppaemo & Kuutti

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *