Oi Nosh, Nosh, minkä teit!

Enpä ole vielä ehtinyt paljoa hihkua ja hehkuttaa lastenvaateuutuuksista alkavan syksyn osalta, mutta näistä on pakko. Mäyräkoiran omistajana Nosh Organicsin ”Pretty Puppy”-kuosi iski suoraan hermokeskukseen.

Tiedättekö sellaisen ”Pakko saada!” ja sitä seuraavan ”Voi kumpa ne ei maksaisi liikaa.” ajatusketjun. Itselläni haluamiskohtaus johti lompakon kanssa neuvottelemisen jälkeen varsin maltillisesti vain toffeenvärisen leikkihaalarin tilaamiseen koossa 98/104.

Tuo toffeen sävy ja sahrami olivat ehdottomia suosikkejani, mutta jos tuollaiset retrohtavat sävyt eivät iske, kokosin näytille samalla (ihanalla) kuosilla varustettuja vaatteita muutamassa muussakin värissä ja mallissa.

Olin taannoin Noshin kotikutsuilla ja kuulin silloin hieman enemmän yrityksestä: Tuolloin minulle selvisi että merkin vaatteet suunnitellaan Suomessa, tuotteissa käytetään vain sertifioitua luomupuuvillaa ja ne valmistetaan Portugalissa.

Noshin toiminnassa pyritään panostamaan ekologisuuteen muun muassa luonnonmukaisien materiaalien, kankaiden laadun ja vaatemallien suunnittelun kautta. Yhdisteltävyyden, kestävyyden ja lapsen mukana kasvavien mallien kautta tavoitellaan tuotteille mahdollisimman pitkää käyttöikää.

Mitäs pidätte?

 

14 kommenttia artikkeliin “Oi Nosh, Nosh, minkä teit!

  1. Mulla ei kyl vaan tänään pää toimi… Enkä voi kait enää syyttää ihan vaan lyhyitä yöunia.. Mut mie katoin pienen iäisyyden noita ja en vaan saanu mitenkään tosta kuviosta koiraa.. Kunnes koin valaistumisen – ne koirat oli aina valkosia – ei värikkäitä -.-

    • Hahha! Mulla kävi joskus kanssa niin että tuijotin jotain kuosia vaikka kuinka kauan ja ajattelin että ”onpas siinä rumia naamoja”. Oikeasti siinä oli söpöjä eläimiä, joiden välinen värialue näytti vähän psykopaattiklovnilta. Jäivät hämäävät salaklovnit kauppaan.

      • Mun mielestä noissa oli jotain säteilyä saaneita ankkoja xD. Ihmettelin vaan, että miks niillä on aina nokat toistensa ”haaroissa”.. Tuli kyl taas niin älyttömän fiksu fiilis xD. Noista ”pilkuista” (koiran korvista) mä sit aloin ”purkaa” tätä ”sotkua” ja löysin ne mäyräkoirat..

  2. Mun suosikit Noshilla on olleet ne pinkit skootterit, mutta nää mäyriksetkin on ihania. Iiks! Pakko kai tota kangasta on tilata keltasena ennen ku loppuu. Noshilla on kyllä huippua vaatteissa tuo pitkäkäyttöisyys: bodeissakin on kaksoisneppirivit.

    • Jälleen kerran harmittelin ompelutaidon puutettani, kun tajusin että Noshilta saisi myös kankaita (siellä kutsuilla nimittäin).

      Meidän superpitkäselkäiselle lapselle tuplanepparit/jatkopala on ihan loistojuttu… Samoin kuin resorit hihoissa eli ylipitkähihaista paitaa voi käyttää aiemmin, kun hihat eivät häiritse käsien käyttöä ja myöhemmin pussittava hiha vain ”oikenee” ihonmyötäisemmäksi kasvun myötä.

      Lahkeissa samaa ominaisuutta ei tarvita yhtä kovasti tässä töppöjalkojen perheessä. Monilla sekin on tuntunut olevan kovaa valuuttaa!

      Juuri yksi tuttu muuten raportoi käyttäneensä Noshin koon 98/104 bodya koossa 92-116. :DD

  3. Mistä tunnistat, mikä on leikkihaalari, mikä on yöpuku? T. 4kk vauvan äiti, joka luuli mainitsemiasi haalareita yökkäriksi 😀

    • No niissä luki leikkihaalari… Eli niin hieno erotusmetodi. 😀
      Ja meillä kyllä poika painelee vissiin sellaisissakin haalareissa välillä pitkin maita ja mantuja, jotka on virallisesti yöpukuja, mutta yhtä ohutta/paksua kangasta ja samaa materiaalia kuin muutkin sisävaatteet. Mutta kun nuo kokoasut ovat niin käteviä… Krhmmm…

  4. Muhun ei noi retrovärit iske millään, mutta noi kirkkaan väriset on kyllä ihania! Tuo sininen body on kyllä niin kiva, mutta en taida raaskia ostaa niin kallista eettisyydestä huolimatta.

    • Bodyjen osalta hinta onkin kova ainakin normaalisti hankkimiini verrattuna. Aleja odotellessa. 😉

      Haalarin hintaa sen sijaan vertasin Lindexiltä ostamaani Littlephant-mäykkyhaalariin, joka on melko lailla ”yhden koon” haalari eli ei kyllä tule joustamaan pahemmin tuon koon 86 yli. Hieman aiemmin olisi toki voinut ottaa käyttöön.

      Haalarin valmistusmaa on Bangladesh, noh suunnittelu toki ruotsalaista. Hintaa oli 27€ hujakoilla muistaakseni.
      (Materiaalina 80% luomupuuvillaa 20% polyesteria.) Eli hintaeroa pari euroa ja valmistusolojen voisi kuvitella olevan paremmat ja käyttöiän pidempi.

      Ja haalareista maksan yleensä vähän enemmän kuin bodyista/paidoista, onhan niissä ikään kuin ylä- ja alaosa samassa ja hintaa usein muutama euro enemmän kuin paidoissa. 🙂

Vastaa käyttäjälle phocahispida Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *