Päiväkodin aloitus lähenee

Kävimme keskiviikkona juttelemassa päiväkodin johtajan kanssa päivähoidon käytännön asioista. Meiltä kyseltiin muun muassa hoitoaikoja, varahakijoiden nimiä ja yhteystietoja ja lupaa kuvata lasta päiväkodissa (esitteitä tai ryhmän omaa käyttöä varten). Kertasimme pääpiirteissään myös, millaisia velvoitteita laki asettaa päivähoidolle.

Kuutti on ilmoitettu päivähoitoon kokopäiväisenä, mutta pyrimme siihen, ettei tämän päiväkotipäivistä tulisi täyden työpäivän pituisia ainakaan näin alussa. Miehen joustava työaika ja kotitoimistossa työskenteleminen sekä vaihtelevat opiskeluaikatauluni mahdollistanevat joko lapsen viemisen myöhemmin hoitoon tai sieltä pois hakemisen aiemmin- jopa kokonaiset vapaapäivät silloin tällöin.

Päiväkotiin totuttelu ja uuden arjen harjoittelukin pitäisi aloittaa; Sovimme käyvämme ensi viikolla tutustumassa hoitajiin ja kavereihin päiväkodin pihalla muiden ulkoillessa ja kahden viimeisen viikon aikana uskaltautuvamme sisätouhuihinkin. Pikkuhiljaa osallistumme ruokailuihin ja päiväuniin ja viimeisen viikon aikana totutellaan olemaan ryhmässä myös ilman vanhempaa.

Kuutin päiväkodin ryhmien nimien selvittyä ne tuntuivat minusta hauskalta sattumalta. Lindgrenin eräästä sadusta löytyvän nimen haltiana lapsi sopinee hyvin päiväkotiin, josta löytyvät muun muassa Kissankulma, Vaahteramäki, Melukylä ja Huvikumpu.

Pienimpien ryhmässä on tällä hetkellä kymmenen lasta sekä kolme hoitajaa – paikkoja on kaiken kaikkiaankin vain kaksitoista. Elokuussa lapsia on paikalla jopa vähemmän kuin kymmenen, joten tutustumisjaksomme tulee olemaan melko rauhallinen. Kaikki lapset ovat alle kolmevuotiaita, joten voisi toivoa, etteivät leikit ja kohtaamiset yltyisi kovin rajuiksi. Isompien lasten jalkoihinkaan ei jää samalla lailla, kun nämä touhuavat eri ryhmissä ja erillisellä piha-alueellaan.

Kävimme kurkistamassa ryhmätilan palveluskeskustelun yhteydessä ja tapasimme myös ryhmässä työskentelevät aikuiset. Huomasin ryhmässä ainakin kaksi harrastuksien ja kerhojen kautta ennestään tuttua lasta. Pojalle oli jo oma nimikoitu lokeropaikkansakin valmiina.

Tänään kävimme leikkimässä tovin pihalla. Pienen ujostelun jälkeen kärryjen työntäminen, hiekkaleikit ja keinuminen alkoivat kiinnostaa. Hetken päästä pieneen liukumäkeen kiivettiin ja sieltä laskettiin alas niin että hiekka vain ropisi joka suuntaan. Muiden aikuisten kuin minun ottaessa kontaktia ujous otti vielä vallan eikä heille vastattu mitään.

Leikkiessä selvisi jo päiväkotielämän realiteettejakin. Muutamat isommat tytöt ilmoittivat Kuutille tomerina, ettei tämä pääsisi laivan kyytiin koska ”poikia ei oteta mukaan”. Hienoa, tästä se lasten keskinäinen ”sukupuolikasvatus” eli aikuisilta opittujen urponormien siirtäminen seuraavalle sukupolvelle sitten alkaa. Lisää vapaavalintainen ruma sana tähän.

Nyt on aloituskeskusteluaika sovittu myös omahoitajan kanssa ja kaikki lappuset täytetty sekä kysymyksiä pohdittu etukäteen miehen kanssa. Yleisesti ottaen suhtautuminen päivähoidon alkuun on melko levollinen ja positiivinen, vaikka tuntuukin hiukan kurjalta, että oma lapsi on jo alle kuukauden päästä yksi monista, jotka joutuvat odottamaan milloin joku ehtii nostaa pois keinusta, kuunnella asioita, keskustella niitä näitä, lukea tai puuttua riitatilanteisiin.

P.S. Lievitin päiväkodin aloituskuohuntaani hieman tilaamalla kerhotossut ja -repun Tohvelisankarilta. Niiden pitäisi saapua joskus ensi viikon puolella.

 

9 kommenttia artikkeliin “Päiväkodin aloitus lähenee

  1. Hei täällä keski-suomessakin pk jossa samat ryhmänimet, pienten puolella oli vielä semmoinenkin kuin kesäkumpu 🙂

    • Aika hauska sattuma!
      Pojan tuleva päiväkoti on aloittanut toimintansa vasta vuonna 2012 eli teidän alueen päiväkodissa ollaan oltu nimissä todennäköisesti edelläkävijöitä. 🙂

    • Jos saataisiin tyttö, olisi kiva poimia tällekin nimi jostain Lindgrenin sadusta, mutta meillä on Peppi kissana eikä Ronja oikein innosta. Pitäisi selvitellä, löytyisikö vähemmän yleisistä jokin kiva. 🙂

  2. meijän lähitarhassa on myös tollaset ryhmien nimet:) meijän tyttö käy melukylä nimistä kerhoa ja on peppi nimeltään:D

Vastaa käyttäjälle jonna (Ei varmistettu) Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *