Kävimme äidin kanssa kiertelemässä asuntomessuilla.

Mies on lomalla ja Kuutti jäi touhuamaan hänen kanssaan.

Hyppäsimme Hyvinkäälle menevään junaan ja olimme puolen tunnin päästä jo istumassa messualueelle ajavassa messubussissa.

Messualueen sisääntulon ja uloskäynnin luona oli rakennus- ja sisustusteltan lisäksi myös lukuisia kojuja, joissa myytiin syötävää, juotavaa ja pikkutavaraa. Ainut ostos, jota harkitsin oli Mehujehu.

Hyvinkään kaupungilla oli oma esittelytelttansa, jossa pyöritimme onnenpyörää. Voitin onnenpyörästä päivän mietelauseen: ”Onni on oma koti.”.

Äiti näytti mallia siitä, miten blogikuvissa kuuluisi poseerata!

Ikean Kvissle-sarja on muuten varsin herkullisen näköinen…

Tiililadottuja, (kiiltävän) valkoisia laattoja näkyi muuten paljon sekä keittiöissä että märkätiloissa.

Yhden kohteen seiniä koristivat hauskasti lukuisat, eri huoneisiin ryhmitellyt asukasperheen lasten taideteokset.

Huopaiset lasimerkit näyttivät suloisilta kattauksessa.

Mammuttihirren messukohteen pihasta löytyi pieni mammutti. Äidin vaistot heräsivät.

Nuolikuuset kiehtoivat edelleen.

Ja eriväriset kynttilät ryhmiteltyinä kynttelikköön.

Sekä kaikki suloinen ja lapsiin liittyvä.

Niin kumpi meistä oli se kalpea kalkkuna?

Neonoranssia tyynyissä.

Leikkisää avohyllysäilytystä lastenhuoneessa.

Löysin myös sohvapöydän, joka olisi kiinnostanut melko varmasti myös taaperoa.

Ja kaverini Myyrän.

Harakansukuista norppaa kiinnostavan kirjan.

Hauskat purkkikävelyjalat.

Erikoisen, raskasrakenteisen mutta toisaalta lähes herkän sohvapöydän.

Oli kirkas ja kuuma päivä. Häikäisi siis koko ajan, mutta ei se menoa haitannut.

String-hyllystöä eri muodoissaan näkyi monissa kohteissa.

Pala yhden suosikeistani, Villa Avantin, julkisivua.

Hyvinkin arkisista tavaroista saa ilmeisesti kauniita asetelmia aikaan.

Ja toisaalta arkisia toimintoja, kuten pyykinkuivatusta voi toteuttaa totuttua kauniimmilla ratkaisuilla.

Klassikoita.

Ja kenties joskus klassikoiksi muotoutuvia uutuuksia.

Pakollinen peilikuva.

Hienoja astioita. Keh keh.

Sami Rinteen kiinnostavaa ja omalaatuista keramiikkaa. 

Iittalan uusi Leimu-valaisin oli löytänyt tiensä moneen kohteeseen. Valaisin on lähes eeppinen, tosin niin on sen hintakin.

Postauksen voikin lopettaa sukat makkaralla, jalat väsyneinä, maha täynnä juustovoileipää, lettuja ja metrilakuja. Sekä mieli täynnä inspiraatiota ja talohaaveita.

Ensi vuonna sitten Jyväskylään!
Kenties koko perheen voimin, kun lapsikin on lapsiparkki-iässä…