Kotiinpaluu ja muutama sana ekosysteemeistä sekä kipinöistä

Olipas mukava tulla kotiin, tosin pienen koukkauksen kautta; Veimme teltan appivanhempien tiluksille kuivumaan ja seurustelimme hetken kummisetä J:n ja kummitäti H:n kanssa.

Sain viimein heittää savunhajuisen kuoripuvun tuulettumaan parekkeelle, viedä rinkan suoraan verkkokellariin ja avata makuupussit kuivumaan.

Pestä rättiväsyneen ja aivan rapaisen koiran appivanhemmille pitkäaikaissijoitetussa kylpyammeessamme, halailla lasta ja riehua tämän kanssa.

Totesin oppineeni viimein pakkaamaan riittävän vähän tavaraa yhden yön reissulle eli käytännössä yhden lämpimän paidan, ensiapulaukun, ruokailuvälineet, vettä, polttoainetta, retkikeittimen, ruokaa, tulitikut, otsalampun ja puukon. Niillä pärjää!

Pohdin reissun aikana useampaan otteeseen, miten paljon iältään kymmenen ikävuoden molemmin puolin olevilla pojilla voikaan olla energiaa ja miten pieniä niinkin isot lapset kuitenkin vielä ovat. Ja miten hienosti he ottavat seurueen pienemmät lapset ja eläimet huomioon.

Minua ei lakkaa yllättämästä, miten välittömällä tavalla lapset ottavat kontaktia ja millä tavalla pienet, melko kevyesti ilmaan heitetyt ajatukset saattavat jäädä itämään.

Sanoin pojille esimerkiksi, ettei heidän ehkä kannattaisi padota puron uomaa, sillä siellä saattaisi olla oma ekosysteeminsä ja asua vaikka millaisia otuksia ja kasveja, joille lähes seisova, mutta hiljaksiin virtaava vesi on elinehto. Vertasin tilannetta siihen, että joku päättäisi viedä toisen kodista katon vain siksi, että se tuntuisi hauskalta. Talon asukkaalla ei olisi yhtään mukavaa, kun vettä ja lunta vihmoisi sisään.

Pojat muuttivat patoamissuunnitelmiaan ja totesivat vielä myöhemminkin leikeissään, etteivät rikokaan erään patoaltaan reunaa, koska ”sielläkin voi olla joku ekosysteemi”.

Partioryhmän ohjaamisesta saa itselleen hienoja kokemuksia, mutta toisaalta siinä huomaa omien ansioidensa lisäksi myös omat vajaavaisuutensa. Hermo meinaa palaa, kun kiellät kymmenettä kertaa kärjestään poltettujen makkaratikkujen paukuttamisen nuotion reunuskiviin ja kaikista kielloista huolimatta joudut sammuttelemaan yhden lapsen paidanreunaan lennähtänyttä kipinää.

Siinä missä lapsien kiinnostuksenkohteista innostuminen ja halu opettaa asioita voivat olla positiivisia ominaisuuksiani, ovat täydellisyyden tavoittelu ja tietyssä pisteessä kärähtävät päreet eittämättä niitä huonompia. Toisaalta lasten elämään kuuluu varmasti jo kodin, koulun ja harrastusten kautta hyvin monenlaisia aikuisia ja oma tonttinsa läsnäolevana aikuisena täytyy vain koettaa hoitaa niin hyvin kuin pystyy.

Aiemmin saatoin huokaista, että ainakaan kotona ei odota lisää lapsia, mutta nyt sekin kortti jääkööt pakkaansa. Toisaalta oman lapsen kanssa touhuaminen on pienen tauon jälkeen taas varsin mukavaa. Sitä en olisi ehkä osannut odottaa ennen lapsen saamista…

Voisin seuraavaksi koettaa päästä jonnekin saunomaan…
Ja illalla arvotaan!

VOIT SEURATA BLOGIANI BLOGLOVINISSABLOGILISTALLAFACEBOOKISSAINSTAGRAMISSA JA PINTERESTISSÄ

 

5 kommenttia artikkeliin “Kotiinpaluu ja muutama sana ekosysteemeistä sekä kipinöistä

    • Me saimme pullataikinaköntit itse asiassa naapurilippukunnan leirialueelta poistuvalta porukalta, mikä oli tosi kiva ele. 🙂

Vastaa käyttäjälle lillalove (Ei varmistettu) Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *