Holvikuivaa käteistä verkko-ostoksista

Pääsin testaamaan Ostohyvitys sivustoa blogiyhteistyön merkeissä ja tiedättekö mitä. Kyllä otti syntymänuukaa pattiin. Kurkistaessani Ostohyvityksen sivuilta verkkokauppojen listaa, totesin nimittäin nopealla päässälaskulla, että olisin saanut ostohyvitystä kuluneiden vuosien aikana tehdyistä ostoksistani jo useita kymmeniä, ellen jopa satoja euroja.

Käyttämistäni verkkokauppoista Ostohyvityksen valikoimaan kuuluu sisustuskaupoista muun muassa Finnish Design Shop ja Katoko, vaatekaupoista Zalando, Nelly, Bootz ja Brandos sekä urheilu- ja ulkoiluliikkeistä Stadium ja Etätukku. Lastenvaateostoksille pääsisin tuttuun tapaan muun muassa Reimalle ja Babyshop:iin ja lemmikkitarvikkeita saisin Zooplus:asta sekä Mustista ja Mirristä.

Pelkästään Finnish Design Shoppiin olen käyttänyt astiastoamme täydentäessäni ja kotiin valaisimia sun muita sisustustarvikkeita tilaillessani satoja euroja. Jos viimeaikaiset ulkomaanmatkamme eivät olisi olleet pakettimatka sekä kimppamatka, voisi summa olla reilusti suurempi, sillä ainakin Hotels.com, ebookers ja useat lentoyhtiöt olisivat olleet käytettävissä palvelun kautta. Onneksi en voi jossitella niiden osalta, muuten tulisi fyysisesti paha olla.

Teen tosiaan suurimman osan ostoksista verkossa, koko ajan enenevissä määrin. Kun olen hankkimassa jotain kalliimpaa kuten koiran petiä, kunnollisia kumisaappaita tai lapsen ulkovaatteita, selailen useampia verkkokauppoja läpi tarjousten toivossa ja punnitsen ennen ostopäätöstä myös postikulujen osuutta loppuhintaan. Ostohyvitys tuo ehdottomasti oman lisänsä tähän pohdintaan, sillä myös tarjoushintaisia tuotteita voi ostaa palvelun kautta ja saada lisäksi ostohyvitystä.

Ostohyvitys on niin sanottu cashback- tai vapaasti suomennettuna takaisinmaksu-sivusto. Ostohyvitys tuo kauppiaan sivuille maksavan asiakkaan ja kauppias maksaa Ostohyvitykselle komission korvaukseksi. Ostohyvitys jakaa saadun summan asiakkaan kanssa ja näin asiakas saa rahaa takaisin verkko-ostoksistaan. Käy järkeen eikä kysymyksessä olekaan mikään pannacottahuijaus.

Kokeilukierroksellani suuntasin – minnekäs muuallekaan kuin Finnish Design Shop:iin ja hankin sitä kautta miehelle syntymäpäivälahjaksi täydennystä keittiöön, yhden toisen lahjan sekä itselleni, syksyn pimeitä iltoja silmällä pitäen, pyörääni huomiovalot. Selvisin ostoksista kunnialla, homma oli oikeastaan naurettavan helppoa, erityisesti siihen nähden että pelkäsin arkajalkana jo etukäteen mahdollisia ongelmia. Rahaa kului 107,04 euroa ja kuten kuvasta näkyy, sain ostohyvitystä reilut kolme euroa.

Miten Ostohyvitystä sitten käytetään?

1. Helpoin tapa kirjautua palveluun on klikata itsensä sisään ”Kirjaudu Facebook-tunnuksilla”-napista. Ilman Facebook tunnuksiakin pääsee sisään, syöttämällä vain sähköpostiosoitteensa ja haluamansa salasanan.

2. Sivuston ylälaidasta löytyy linkki ”Oma sivu”, jonne voi syöttää nimi- ja osoitetiedot ”Omat asetukset” kohdan alle. Tilitiedot ovat tarpeen, jotta ostohyvitykset voidaan maksaa tilille.

3. Jos ei ole heti aikeissa ostaa mitään, sivustolta löytyy myös ilmaisia kampanjoita, joiden avulla voi testata palvelua. Esimerkiksi aktivoimalla NetPosti-palvelun, saa 1,50€ ostohyvitystililleen.

4. Jos mielessä siintää jokin tarjous tai tuote, johon haluaisi tarttua, kuten itselläni Reiman -50% alennuskampanja talvimalliston tuotteista:
– Valitaan haluttu verkkokauppa, eli tässä tapauksessa Reima A-Ö hakemistosta tai Verkkokaupat-valikon alta ”Äidit ja lapset”-kategoriasta
– Klikataan kauppaan ”Siirry kauppiaan sivulle”-napista.

5. Reiman verkkokaupassa ollaan!
– Selailun, tuumailun ja tarjousten metästämisen jälkeen korissa onkin vaikkapa välikausisetti, fleecetakki ja tennarit keväälle tai ensi syksylle.
– Hintaa koko komeudelle kertyy alennuksien jälkeen 120,48€, josta saa siis Ostohyvitystä 4,21€, koska Reiman Ostohyvitysprosentti on 3,50%.

6. Jos on yhtä levoton surffailija kuin minä, pitäisi muistaa, että tilausta tehdessä ei kannata hypellä muiden välilehtien tai ohjelmien välillä vaan hoitaa tilaus loppuun asti ja tarkistaa uudet Facebook-viestit vasta sen jälkeen, ettei vaan mikään mene sekaisin. Mahdolliset sivuston omat alennuskoodit kannattaa siis etsiä valmiiksi ennen ostoskierrosta.

7. Tilauksen jälkeen saa useimmiten pikaisesti tilausvahvistuksen valitsemastaan verkkokaupasta sekä viestin myös Ostohyvitykseltä. Viestissä kerrotaan, paljonko viimeisin ostos on kartuttanut ostohyvitystilisi saldoa.

Aion muuten pistää vakavaan harkintaan tuon mahdollisuuden lahjoittaa tulevat ostohyvitykseni joko WWF:lle tai Unicefille. Annan omasta mielestäni ihan liian vähän rahaa mihinkään hyväntekeväisyyteen, joten tämä olisi oiva tapa laittaa hyvää kiertämään. Näin joulun lähestyessä vielä vinkkinä, että Ostohyvityksen kautta saa hankittua myös niin sanottuja aineettomia lahjoja eri järjestöjen kautta.

Kyllä rahan saaminen tilille voittaa mielestäni alennuskupongit sun muut lippuset ja lappuset, jotka ovat useimmiten sidottuja yhteen verkkokauppaan, tiettyihin tuotteisiin ja voimassa vain rajoitetun ajan. Vai mitä mieltä olette?

Nyt teillä on mahdollisuus päästä testaamaan Ostohyvitystä ja saada ensimmäinen ostohyvitystilityksenne nopeammin. (Rahat tilitetään nimittäin vasta kun ostohyvitystilille on kertynyt 15 euroa.) Palveluun liittyminen ja siihen kuuluminen on täysin ilmaista. Jos kirjaudutte palveluun tämän linkin (klik) kautta, saatte pohjasaldoa viisi euroa tilillenne.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *