Opiskelusepustus ja avunpyyntö

Hei tyylitajuiset naiset (ja miehet) auttakaa norppaa sulatalvessa…

Joudun pitämään huomenna lyhyen puheenvuoron opiskeluyksikkömme kehittämispäivässä. Ja sen lisäksi esittämään loppupäivän ajan ymmärtäväni alustuksista, puheenvuoroista, ydinosaamismoduulien valmistelusta sekä ryhmätyöskentelyistä jotain.

Sosiaalialan opinnoissa on nimittäin otettu oppilaitoksessamme käyttöön hanketyöskentelylle vahvasti pohjaava opiskelutapa ja vuosikurssimme on ensimmäinen kunnollinen kokeiluerä. Hanketyöskentelymalli on vasta aluillaan ja sen kehittämiseen osallistuvat vastaavien opettajien lisäksi myös opiskelijajäsenistä koostuva hanketiimimme eli niin kutsuttu Johtoryhmä – yhteistyössä koko opiskelijaryhmämme kanssa.

Lähdin mukaan Johtoryhmä-hankkeeseen, koska epäilin (oikein) työskentelyn tapahtuvan virka-aikojen mukaisesti, monista muista hankkeista poiketen. Olen partiolippukuntamme  ja taloyhtiön hallituksen jäsen, joten opiskelija-aktiivin uralle ei ole yksinkertaisesti riitänyt aikaa. Kiinnostusta vaikuttamiseen kyllä löytyisi, joten ajattelin tässä hankkeessa toimimisen tuovan vähän sitäkin puolta opiskelun oheen.

Uuteen toimintatapaan siirryttäessä on paikallaan pysähtyä pohtimaan, mitä oikein tehdään ja miksi; Toisille opiskelijoille hanketyöskentelymalliin sopeutuminen sujuu luontevammin, sillä hankkeissa toimimisen edellytykset kuten muuttuvien suunnitelmien ja aikataulujen kanssa toimimisen hallitseminen, kiireellisiin tehtävänantoihin vastaaminen ja erilaisten työelämäkumppaneiden kanssa toimiminen ovat paremmin hallinnassa heidän luontaisten ominaisuuksiensa ja opiskelun sekä työelämän kehittämien valmiuksiensa kautta. Osalle ylhäältä päin saneltuun rysäykseen sopeutuminen siirtymävaiheineen on kuitenkin vaikea ja raskas.

Olemme tämän huomioiden tarkastelleet ja pohtineet kriittisesti(kin) muun muassa opiskelijoiden saaman ohjauksen muotoa, määrää ja säännöllisyyttä, tiedotuksen keinoja, yhteisen työskentelyn tapoja sekä arviointia. Opiskelun toimintatapojen kehittämisen lisäksi tehtäviimme on kuulunut fyysisen opiskeluympäristön, niin kutsutun kotiluokan kehittäminen.

Johtoryhmän työskentelyyn on kuulunut myös koulutusvastuu-uudistusprosessiin osallistuminen opiskelijaedustajina. Prosessin seuraaminen on ollut todella mielenkiintoista, sillä koulutuspoliittiset ja koulutuksen sisällölliset päätökset vaikuttavat opiskelun arjen lisäksi pienellä viiveellä myös asiakkaisiin, siihen, millaiset tiedolliset, menetelmälliset ja eettiset valmiudet työntekijöillä on toimia. Rakenteeltaan ja sisällöiltään tarkoituksenmukainen sekä asiakkaiden ja työkentän tarpeet huomioonottava koulutus palveleekin opiskelijoiden ja koulutuksesta vastaavan henkilöstön lisäksi ensisijaisesti asiakkaita. Ollaan niin sanotusti asian ytimessä, kerrankin.

Luotan siihen, että näinkin laajasta aiheesta on melko helppoa repiä vaaditun mittainen, jäsennelty ja etäisesti älykkään kuuloinen puheenvuoro. Ongelmana onkin nyt se, etten tiedä, millaisen pukukoodin kautta lähden lähestymään tavoitetta keskiportaan ja sitä alempien virkamiesten seassa seminaaripäivästä selviytymisestä.

Mukaan valikoitunut opiskelijaseuralaiseni on monissa opiskelijakuntatoiminnan liemissä kovaksi keitetty, joten hän osaa vähintäänkin esittää olevansa tilanteen tasalla. Ulkonäöllistä uskottavuustukea ei kuitenkaan heru hänen suunnaltaan, sillä kyseessä on pitkä ja riuska mieshenkilö, joka pukeutuu vähintäänkin rennosti ja leikkauttaa hiuksensa ilmeisesti Ninjahiusmalleja skanditukalle-kirjan mallien mukaan. (Ne on ihan hienot kyllä!)

Joten jos selvisitte läpi puuduttavan opiskeluhöpinäni ja olette osallistuneet konttorirottakonferesseihin tai työskentelette siistiä pukeutumista vaativassa työtehtävässä, vinkkejä asialliseen kehittämispäivän pukeutumiseen otetaan vastaan. Paljon.

Voi näet olla, etten pääsisi tämän päivän asussani koko tilaisuuteen sisään…

 

 

 

 

9 kommenttia artikkeliin “Opiskelusepustus ja avunpyyntö

  1. Mun mielestä siisti mekko (tai hame ja pusero)+bleiseri ja kauniit kengät TAI siistit tummansiniset/mustat farkut paitapuseron ja bleiserin kanssa sopii tuollaisiin vähän virallisempiinkin ”työtilaisuuksiin”, jos siis erikseen ei ole syytä olettaa että vaaditaan business-pukeutumista. Kaikissa työpaikoissa missä oon ollut (monia isojakin konserneja) ainoastaan ylin johto on pukeutunut pukuihin tai jakkupukuihin. Keskitaso smart casualissa ja sitten sitä alemmat toimihenkilöt joko smart casualina tai tollaisissa jo mainituissa asukokonaisuuksissa (jopa rennommissa) 🙂

    Siistillä ja neutraalilla pukeutumisella ei paljoa voi mennä pieleen, luulen ma.

    • Mulla on vähän sellainen ongelma että esim. noita farkkuja omistan vain ne yhdet vaaleansiniset ja paitapuseroita en osta, kun ne eivät koskaan istu sekä rintojen että vyötärön kohdalta.

      Mutta tuohon siistiin hameesen ja puseroon päädyin sitten. 🙂

      Pitää toivoa, etten koskaan saa yllätyksenä ja pyytämättä ylennyksiä niin että joutuisin käyttämään jakkupukua, hui!

      Melko rentoa oli ko. tilaisuudessa varsinkin naisväen pukeutuminen, miehillä oli sitten kuitenkin vaaletia puvunhousuja ja kaluspaitoja.

  2. http://kideblogi.fi/ilmansinuaolenlyijya/2013/07/01/paivan-asu-pilkkuja-ja-musta-pantteri/ <-toi mekko, vyö, silitettynä ja ilman pantteria, mustat sukkikset ja http://kideblogi.fi/ilmansinuaolenlyijya/2013/09/17/suunnittelijoita-kuplivaa-ja-alennuksia/ <-noi kengät (tai vastaavat), tai perus mustat avokas korkkarit (tai mikskä niitä kutsutaan :D).

    http://kideblogi.fi/ilmansinuaolenlyijya/2013/10/24/paivan-neuvola-asu-puuteria-mustaa-ja-tekonahkaa/ tää kokonaisuus on kanssa ihan hyvä, mutta toi hameenhelma on hieman lyhyt – ehkä..

    Korvissa sitten vaikka ne kalevala korun vanamot (muistinko oikein?) tai sitten pesät :D.

    Huono vinkki ei olis varmaan pistää L:ää valkkaan sulle semmoset vaatteet, mitkä se laittais tommoseen tilaisuuteen jos se olis nainen. Vaikkakin jos se olis nainen, niin sun vaatekaapissa tuskin on paljoa mitä se päälleen pistäis.. Ja en tiiä miten se lähtee leikkiin mukaan :D. Saatan saada kuulla kunniani tästä vielä xD.

    • Aioin myös ehdottaa jotain sellaista sun näköistä, ehkä jotain hieman 50’s viboja henkivää mutta siistiä, ja tuo ekaksi linkattu mekkohan olisi aivan täydellinen mustien paksujen sukkahousujen kanssa! 🙂
      Voi että on muuten ihanaa kun sinulla on niin värikäs tyyli tämän kaiken harmaudenkin keskellä.

      • Kuten Janskulle vastasinkin niin toi eka mekko oli ihan tuhannen rytyssä ja kaikki paksummat sukkikset täynnä nyppyjä. Joululahjatoivelistaan pitänee taas pistää tylsästi mustia paksuja sukkiksia. 😀

        Toissapäiväinen kukkakuosiöverilookki oli kieltämättä vastalause tälle harmaudelle!

    • Hihih, tota mekkoa harkitsin, mutta tossa kuvassa se OLI silitetty. Mieti, miltä se näytti pesun jäljiltä. Ja mä totesin, että sitä kun ei saa silittämälläkään silitetyn näköiseksi niin täytyy ehkä unohtaa se. ;D

      Päädyin lopulta ”kokoomusasuun” ihonvärisillä sukkiksilla ja kultakoruilla höystettynä…
      http://www.lily.fi/blogit/ilman-sinua-olen-lyijya/kokoomusasu

      Toi L:n valitsemat vaatteet olisi kyllä voinut olla hyvä ratkaisu, kun se on vaan niii-in tylsimyspukeutuja.

      • Mie sanon asiallinen, sie sanot tylsä.. 😀 Asiallista pukeutumista kai tässä kuitennii haettiin :p. Ja L mun mielestä haldaa sen erinomaisesti ;).

  3. Mustat paksut sukkahousut, polvipituinen tumma (ei liian räikeä eikä avonainen) mekko ja musta (tai muu väriin sopiva) neuletakki. Jalkaan siistit korolliset kengät. Toimii aina 🙂

    • Mulla iski tosiaan sukkahousukriisi, kun kaapissa oli vain kummallisia neonvärisiä sukkahousuja ja sitten törkeään kuntoon päässeitä paksuja, mustia sukkahousuja. Ajattelin ihonväristen perussukkisten olevan noihin verrattuna se pienin paha.

      Mun pitää varmaan kerätä teidän vinkeillä sellainen hätävara-asukokonaisuus kaikkia ahdistavan virallisia tilaisuuksia silmällä pitäen. 🙂

Vastaa käyttäjälle Rosanna (Ei varmistettu) Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *