Omat joululahjatoiveeni liittyvät tänä vuonna ja todennäköisesti tulevinakin vuosina vahvasti retkeilytarvikkeideni päivittämiseen. Kun metsässä ja leireillä ravaa harva se viikonloppu eikä vaeltamaan lähteminenkään ole lähivuosina enää mahdoton ajatus, huomaa omien varusteidensa huonon kunnon ja puutteellisuuden koko ajan selvemmin.
Olen siinä määrin epäkäytännöllinen, että käytän vähätkin ylimääräiset rahat helposti lapsen vaatekaapin päivittämiseen tai kodin laittamiseen ja retkivarusteet sekä muut isommat ja järkevämmät hankinnat jäävät taka-alalle. Siksi olenkin odotellut viime vuosina hyvän partiohaltiakummin ilmaantumista; Sammalien suojeleminen Seikkailijaikäisien painiotteluilta tai lahopuiden pelastaminen Tarpojien törkkimiseltä eivät ole vielä saaneet tyyppiä tulemaan esiin kivenkolostaan.
Joskus ala-asteella hankittu rinkkani vetelee viimeisiään eikä ole alun alkaenkaan ollut hääppöinen pitkiä matkoja ja raskaita taakkoja ajatellen. Uusi rinkka on ollut useamman vuoden haaveissa ja haaveisiin taitaa vielä jäädäkin.
Olisin enemmän kuin valmis korvaamaan metallihaarukka-pakasterasiaviritykseni retkiastiasarjalla, jos sellaisen saisin ja käyttövalmis makkaratikku olisi välillä ihan luksusta. Jos saisin ikioman monitoimityökalun, voisin palauttaa miehen Leathermanin takaisin hänen hallintaansa ja oma retkikirves pakottaisi ottamaan senkin työkalun käytön kunnolla haltuun.
Retkillä käytän tällä hetkellä kesät talvet jalkineina Hai-saappaita. Toivon, että saisin jonain päivänä kunnolliset vaelluskengät, mutta siihen asti edes hieman lämpimämmät talvikumisaappaat auttaisivat tilannetta varmasti useamman vuoden. Lyhytvartisemmillakin pärjäisi, jos lainaisi miehen vedenpitäviä säärystinpusseja…
Mutta ei tässä mitään hätää ole – kyllä Ikean pakasterasialla, vetoketjupuolella Anttilan rinkalla ja kumisaappailla vielä muutaman vuoden selviää!
P.S. Tämä ei ole Partioaitan mainos, en vain jaksanut etsiä jokaista tavaraa eri liikkeen sivuilta.
VOIT SEURATA BLOGIA BLOGLOVINISSA, BLOGILISTALLA, FACEBOOKISSA, INSTAGRAMISSA JA PINTERESTISSÄ
Ajattelin että nyt voisi olla paikallaan julkaista kiukuttelun ja harmittelun vastapainoksi vähän kaunista hömppää. En jaksanut odottaa joulupallojeni esille saamista kuusen saapumiseen asti, joten väsäsin päivänä eräänä sisustustakkamme päälle jouluisen asetelman kynttilöistä ja erilaisista kullansävyisistä joulupalloista.
Saksanhirvi-metsäpeurapariskunta sai siirtyä ruokapöydältä takan koristuksiksi, sillä halusin saada jalallisen kakkulautasemme muuhun asetelmakäyttöön. Ja tietenkin siksi, että olohuoneen jouluteema on tänä vuonna ”Joulu Kalliovuorilla”. Vuoriverho, käpy- ja intiaanietnoteemaiset tyynyt, hirvikoristeet ja pöllöt viittaavat jo teeman suuntaan. Jätti-iso tekoturkisviltti ja joulukuusi vain puuttuvat.
Asetelma näyttää parhaimmalta pimeällä, kynttilöiden palaessa ja pallojen kimmeltäessä, mutta arvatkaa vaan, riittikö tämän norppaemon hermo säätää kameran kanssa niin että pimeässä olisi saanut edes likipitäen siedettäviä kuvia. Niinpä.
Mitäs tykkäätte?
Harmittaa ja kierin itsesyytöksissä ja tihrustan itkua siitä, miten olen varmasti tehnyt lapseni kanssa ihan kaiken väärin. Ja sen lisäksi olen kamalassa flunssassa. Saan tolkuttomia yskänpuuskia, lämpö on koko ajan vähän koholla, pää tukossa ja niveliin särkee.
Taitaapi olla näitä iltoja, jolloin täytyy vain antaa hetkeksi surkeudelleen valta ja mennä peiton alle itkemään.
Kuutin päiväkotiryhmän leluvarastoon kuuluu kaksi Little People lelua: maatila ja koulubussi. 
Sisustuksemme asteittainen liukuminen kohti jouluasuaan alkoi 
Pian kaikki keltaiset ja vihreät sekä riemunkirjavat tekstiilit pestiin ja kannettiin varastoon. Kesäiset perhos- ja kukkatyynyt saivat niin ikään kellarituomion. Parisänkyyn vaihdettiin punaiset lakanat, keittiön mustavalkoinen kerni vaihtui punavalkoiseen ja olohuoneen oksaverhot vuorimaisemaan.
Ensimmäiset talviset koristeet ripoiteltiin pitkin asuntoa jo muutama viikko sitten. Asunnon ulko-oven syksynlehtikranssi paketoitiin varastolaatikkoonsa ja valkoinen höyhenkranssi pääsi oven koristeeksi – ajalle ennen joulukuuta ja syvänpunaista kranssia.
Asunto on nyt musta-harmaa-ruskea-valkopesty ja odottaa jo olohuoneen nojatuolin paikalle kohoavaa kuusta sekä adventtikynttelikköä. Iih, joulu.
Millaiset joulupuuhat teillä on meneillään vai koetatteko peräti lykätä joulun ajattelemista mahdollisimman pitkälle?
Kuten olette ehkä huomanneetkin, 
Kun lapsi kasvaa, käy sama vaatekoko aina vain pidempään ja sisävaatteitakin kuluu eri lailla kuin aiemmin. 
Uskoisin kirjojen suosion kasvavan tasaisesti lapsen kasvun myötä. Vaikkapa 
Leluteekissä haastettiin oikein etsimällä etsiämään niitä hyviä ja onnentäyteisiä hetkiä. Ajattelinkin näin koneelle istahtaessani kääntää onnellisuusvaihteen päälle ja tarkastella alkanutta viikonloppua ruusunpunaisten silmälasien läpi.
Harjoituksen tekoa helpotti aurinko, joka paistoi pitkästä aikaa kirkkaalta ja pilvettömältä taivaalta ja valaisi kaikkia aamupäivän askareitamme siivilöityen kullanhohtoisen puiden latvojen lävitse. Heti aamulla herätessäni tajusin mahuuhuoneen puolelta kajastavasta valon määrästä, että auringon näkymisen mahdollisuudet vaikuttivat juuri tänään merkittävästi kuluneita viikkoja paremmilta.
Lähdimme kymmenen tienoilla lippukunnan talkoisiin autiotuvalle ja sain muistutuksen siitä, miten ison ja reippaan taaperon rohkeuskin karisee oudossa paikassa ja vähän vieraampien ihmisten keskelle jäädessä hetkessä.
Lapsen ilo ja ihmetys koirasta, isompien lapsien touhujen seuraamisesta, imurilla leikkimisestä ja nuotion katselemisesta saivat minutkin hyvälle tuulelle ja kiinnittämään huomiota asioihin, joita en pitäisi muuten yhtään ihmeellisinä. Varsinkin silloin kun lapsi halusi jakaa kokemaansa ja esitteli huomioitaan tohkeissaan.
Lapseni on oikeasti aika hyvä tyyppi. Olen koko ajan iloisempi siitä, että saan jakaa elämäni tärkeitä hetkiä hänen kanssaan ja seurata hänen sanavarastonsa ja ymmärryksensä laajenemista. Juttelin lapsen päiväkotiryhmän lastentarhanopettajan kanssa ja yhdyin täysin hänen näkemykseensä siitä, että pienten ryhmän taaperot ovat muutamassa kuluneessa kuukaudessa kasvaneet ja ennen kaikkea kehittyneet ihan hurjasti.
Huaaaaaah, ai tulit sitten kotiin. Olenkin ottanut koko aamu- ja alkuiltapäivän kestäneet nokoset.
Vähän vain murisin tavan vuoksi, kun posti tuli. Murr, murr. Puh puh ja niin edespäin. Haukkua ei kuulemma saisi.
Tekisi kovasti mieli tulla pomppimaan ja riekkumaan jalkoihisi, mutta siitä tulee yleensä sanomista. Makaan siis tässä, heilutan häntää ja odotan lupaa riemunilmaisuille.
Nuusk niisk. Hei mitä, haistanko jotain namia?
Anna mulle vähäsen maistiaisia? Jooko? Pikkasen?
Om nom nomme. Syön nyt, näytän viisaalta sitten myöhemmin.
Mitäs sitten? Leikkimään, lenkille, köllimään: Mennään jo!