Kosmetiikkakaapin ekopesu

Olen miettinyt jo pitkään, millaisia vaikutuksia ekologisempiin kosmetiikkatuotteisiin sekä pesuaineisiin siirtymisellä olisi kasvojeni, hiusteni, pyykkieni ja tiskieni kuntoon. Kaikesta ekovouhotuksestani huolimatta olen vitkutellut siirtymää lähinnä mukavuussyistä, hintojen alentumista odottellen ja siksi, että olen suhtautunut pesutuloksiin epäluuloisesti. Nyt kun hinnat alkavat olla mukavalla kuluttajatasolla en keksi enää riittävän hyviä syitä olla testaamatta tuotteita.

Sain jo kuukausia sitten testattavaksi eco.kidin lasten shampoon ja hoitoaineen eikä taaperomme tukkaa ole sittemmin millään muulla pestykään. Useimmiten vain huuhtaisen lapsen hiukset vedellä, mutta välillä hiuksista löytyy kaikenmoista tahmaa piparkakkutaikinasta sormiväreihin, jolloin tilanne vaatii shampoon käyttöä.

Lapsemme luomurastoiksi sykertymiseen taipuvainen hiuslaatu kaipaa myös hoitoainetta, jota olenkin turauttanut tämän latvoihin aina shampoopesun yhteydessä. Tukka on puhdistunut ja latvaston tuulenpesä asettunut eli olen ollut varsin tyytyväinen.

Hiusten- ja ihonhoitosarjan ainesosat on luomusertifioitu ja kasviuutteiden sekä eteeristen öljyjen luvataan olevan hellävaraisia sekä lapselle että ympäristölle. Lasten, ja miksei yhtä lailla aikuistenkin, iho ja hiusten päänahka voivat olla herkkiä synteettisille kemikaaleille ja varsinkin lapsellani käytössä olevien tuotteiden osalta koen paremmaksi, ettei tuotteissa käytetä keinotekoisia hajusteita tai väri -ja säilöntäaineita.
Lasten tuotteista löytyy shampoita, hoitoaineita, suihkutuotteita, kosteusvoide, ötökkäsuihke ja täigeeli. Muissakin hiusten pesu- ja hoitotuotteissa kuin täigeelissä on eteerisiä öljyjä, joiden pitäisi olla täiden mielestä vastenmielisiä. Ja jos shampoolla tai hoitoaineella saa ne tihulaiset pysymään kauempana lapseni päästä ja siten omista hiuksistani, eläimistä ja liinavaatteistamme, otan vastaan kaiken suojan! (Yh, yhyh, täitä. Ei kiitos.) Eikös ole muuten söpöt etikettitekstit?

Enemmän kuin lasten tai aikuisten hiustuotteiden vaihtaminen minua hirvittää kasvojeni jo valmiiksi kehnossa kunnossa olevalla iholla leikkiminen. Lähipiirilleni surullisen kuulun, sen riivatun yksisarvisfinnin iskettyä totesin tilanteen olevan sikäli huono, ettei ekopuhdistusaine voisi tilannetta radikaalisti huonontaakaan. Olen nyt käyttänyt kuvissa näkyvää puhdistusainetta tovin ja ihoni on pysynyt ennallaan.
Tuo testiin saamani Burt’s Bees’in kasvojen puhdistusaine lupaa poistaa meikin ja lian ihohuokosista sekä ihon muut epäpuhtaudet. Tuubista löytyvä (ihanan voimakkaasti tuoksuva) appelsiiniöljyn pitäisi toimia luonnollisena puhdistusaineena, jonka pitäisi antaa iholle raikkautta ja kosteuttaa. Oliiviöljyn ja aloe veran pitäisi puolestaan pehmentää, kosteuttaa ja hoitaa ihoa.

Mitään ihmeitä ei ole vielä tapahtunut, joskin ihoni tuntuu vähemmän kiristävältä ja pintakuivalta, mikä on pakkaskelien lähestyessä mainio asia. Kenties edellinen puhdistustököttini on ollut kuitenkin liian rajusti puhdistavaa iholleni? Meikit tuntuisivat irtoavan iholta hyvin, vaikka olin asiasta etukäteen huolissani.

Olen valmis sallimaan ihonhoitotuotteita testatessani lyhyen kriisivaiheen, jossa iho menee huonompaan kuntoon, mutta arvostan edes likipitäen siedettävässä kunnossa olevaa ihoa siinä määrin, että jos naamani räjähtää täyteen näppyjä, saatan peruuttaa takaisin apteekin synteettisiin tuotteisiin.Toivotaan siis ettei ihoni tästä hurjistu ja että saan aikaiseksi hommattua kosmetiikkakaapin lisäksi ekoaineita myös pesuaineiden ja siivoustuotteiden saralle. Pikkuhiljaa hyvä tulee?

Onko teillä kokemusta luonnonmukaisista raaka-aineista valmistetuista kasvojen- tai hiustenhoitotuotteista tai pesuaineista? Risuja, ruusuja vai männynkäpyjä?

Tuotteet on saatu testikappaleiksi blogin kautta ilman mitään sen kummempia sitoumuksia suuntaan tai toiseen.

VOIT SEURATA BLOGIA BLOGLOVINISSABLOGILISTALLAFACEBOOKISSAINSTAGRAMISSA JA PINTERESTISSÄ

 

 

6 kommenttia artikkeliin “Kosmetiikkakaapin ekopesu

  1. Kosmetiikasta on paljonkin, siltä saralta löytyy vaikka kuinka paljon ihania tuotteita. Omia lemppareita löytyy Aloreelta, Melvitalta, Dr. Hauschkalta ja Nuxelta. Myös Ella Bachèlla on aivan ihana luomutomaattisarja (mikä voisi sopia sinunkin ihollesi). Laveran vartalotuotteita ei voita mikään ja hintakin on suht edullinen!

    Hiustenhoitoon, en ole löytänyt toimivia tuotteita. Syy on tosi hankala tukkani, joka jää usein yhdeksi takuksi.

    Jonkin verran olen kokeillut myös pesuaineita, mutta niihin ei ole syttynyt ”rakkautta”, johtuu ehkä useiden tuotteiden tylsästä brändäyksestä, joka on se juttu, mikä joiltain luonnonmukaisilta brändeiltä mielestäni uupuu.

    • Toivoinkin että tulisit kosmetiikkaguruna kommentoimaan jotain!
      Pistän nuo merkit digitaalisella post-it lapulle koneen työpöydälle kiinni ja sitten kun hankin seuraavia puteleita, kahlaan niiden annin läpi.

      Takkutukkana pelkään myös sellaista lopullista takkuuntumista, iiks.

      Toi brändäyspointti on kyllä niin totta!
      Methodilla on kyllä mun makuun kivan simppelit pullot puhdistusaineissa/saippuoissa yms.

  2. Mä käytän nykyään kasvojen pesuun Madaran palasaippuaa, sen jälkeen uusi pesukierros munasaippualla (joo, huvittava nimi mutta ihana tuote: saa ainakin Sokokselta ja maksaa ~3€) jonka jälkeen Madaran kasvovettä ja kosteutukseen vaihtelevasti manteliöljyä/jotain muuta. Ei mulla varmaan koskaan ole ollut iho näin hyvässä kunnossa, vaikka olen tässä viimeisen puolen vuoden aikana lopettanut pilleritkin ja pelkäsin ihon räjähtävän käsiin. Ehkä jotain vallitsevasta tilanteesta kertoo se, että nykyään tulee kriisi jo leuassa on mustapää kun taas ennen itku tuli vasta punaisen monsterin ilmestyttyä otsaan.

    Että joo, suosittelen kyllä enkä varmasti vaihda enää ”normaaleihin” aineisiin! Mulle sopii tää tosi hyvin. Shampoot ja muut on vielä ihan perusmarkettitavaraa, koska en jaksa sitä lähmäisyyden määrää jonka ekosaippua tms. mun hiuksiin aiheuttaa 😀

    • Madarasta olen kuullut paljon hyvää myös blogikollegoilta, joten ko. sarjan purkkeihin uskaltaisin kenties tarttua seuraavaksi…

      Hiustuotteissa puolellani olisi testailuissa ehkä se, ettei tukkani ole kovinkaan herkästi rasvoittuvaa sorttia.

    • Oi, pehmeät hiukset olisivatkin jotain ihan mahtavaa tällä luomurastapäällä. Jos uskaltaudun shampoon ja hoitoaineen vaihtoon niin tuo menee testiin!

Vastaa käyttäjälle phocahispida Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *