Vaatekaapista sohvalle

Sieluni on selvästi jakautunut häiritsevällä tavalla kahtia. Ja tänä keväänä jako vain korostuu, sillä pikkuponeista lainatut pastelli- ja karkkivärit himottavat, mutta toisaalta karummat, lännenelokuvista lainatut hiekan sävyt, intiaanikuosit ja kuumuuteen kuolleiden eläinparkojen kallot nappaavat myöskin.

Ehkä armahdan itseni ja lompakkoni ja jään näiden ihanuuksien suhteen odottamaan alennusmyyntejä ja sinkoan saluunantunnelman asuntoomme vasta syksyllä…

Kaikki tyynyt: H&M Home

VOIT SEURATA BLOGIA BLOGLOVINISSABLOGILISTALLAFACEBOOKISSAINSTAGRAMISSA JA PINTERESTISSÄ

 

 

Kuulumisia kylmiöstä

Kyllähän se talvi sieltä tuli, vaikka toiveikkaimmat jo ehtivät uumoilla sen jäävän kokonaan välistä tänä vuonna. Tunteideni perusteella aloin kieltämättä, mustan ja leudon syksyn aina vain jatkuessa, kaivata kevään valoa ja luonnon heräämistä, mutta järjen ääneni kannustamana shoppasin muutamat villasukkahousut alennusmyynneistä korvaamaan edellistalvena puhki kuluttamiani yksilöitä.

Nyt kelpaakin patsastella paksummissa sukkahousuissa ja villakangastakissa asemalaiturilla odottamassa junaa, joka joko tulee tai jättää tulematta, jos ovet, vaihteet tai henkilökunta ovat jäätyneet jonnekin tai jossain matkan varrella. (Villakangastakin hakeminen oli jo sinällään luovutusvoitto, sillä olin näihin viime päivien pakkasiin asti selvinnyt jakuilla ja syksytakeilla ihan helposti.)

Junan ikkunasta tai kotoa katsottuna sää näyttää ihanalta. Aurinko paistaa, metsänpohjaa ja teiden varsia peittävä ohut lumikerros kimmeltää, puiden oksat ovat kuuran peitossa – pelloilla jokainen pieninkin korsi kimaltelee. Mutta kun siellä on niin kylmä! Kaduilla ja pururadoilla onkin aika autoita, vaikka olisi kuinka kaunista.

Myöskin päiväkodin pienten lasten piha on ollut viime päivinä iltapäivisin tyhjillään eikä koiramme haluaisi mennä ulos vaan nuuskuttelee epäluuloisena ilmaa ovensuussa, painelee pusikkoon jalkojaan nostellen, käy asioillaan ja sinkoaa sitten takaisin ulko-ovea kohti. Kotona koiran löytää tyynykasan sisältä tai ihmisten kaverina peiton alta.

Itse laahustan sisällä jättineulemekossa ja villasukissa. Miesparka tekee töitä fleecessä ja luottaa collegehousu-villasukkatyyliin; Työhuoneena toimivan olohuoneemme patteri kun ei toimi lainkaan. Asiasta pitäisi ehkä ilmoittaa huoltoyhtiöön, muttei kumpikaan saa aikaiseksi…

Luulisi että loman jälkeen jaksaisi vääntää koulu- ja partiohommia sun muita projekteja kahta innokkaammin, mutta se olisi ilmeisesti liikaa toivottu. Olen talviunilla, ellen jopa talvihorroksessa. Ajatukset harhailevat, unettaa, vätystyttää, silmiä painaa eikä oikein mitään saa aikaiseksi.

Kerrankin lapsi on äitinsä kanssa samoilla linjoilla jaksamisen suhteen. Tiedätte varmaan, että yleensä vanhemman sairastaessa tai ollessa muuten huonossa vireessä, lapsella riittää energiaa yli oman tarpeen. Eilen kävi ilmi, että myös Kuutti on vähän talvitelakalla; Makoilimme varmaan pari tuntia sängyssä leikkien välillä puolivillaisesti majaa peiton alla, kutitellen, halaillen, höpötellen ja yhden muumijakson pätkissä katsellen.

Tein vielä yhden, ei-niin-maailmaa-mullistavan itsereflektiivisen huomion: Tammikuun paukkupakkaset eivät ehkä ole paras mahdollinen hetki valitsemalleni joululäskien tasoittamisen tielle, sillä lämpömittarin sukeltaessa alle viidentoista asteen, mieleni tekisi elää pizzalla ja irtokarkeilla. Eipä sillä, että olisin koskaan, edes aktiivisemman urheilemiseni aikoina, voinut oikeasti elää sellaisella ruokavaliolla.

Mutta ainahan sitä saisi haluta. Luulisi, että kroppa tietäisi vararavintoa ja rasvakerrosta löytyvän jo sen verran, ettei ihan joka talvi tarvitsisi käynnistää vaivihkaista suostuttelukampanjaa, jonka tavoitteena on uhkeampi peräsin ja pulleammat pohkeet.

Millaisia suunnitelmia olette laatineet pakkaspäivien ratoksi?
Meinaatteko kerrospukeutua kunnes asukokonaisuus muistuttaa sumopukua, juoda lämmintä kaakaota vaiko koettaa mennä ulos happihyppelylle ja pulkkamäkeen? (Jos tekin uskaltaudutte, ehkä minäkin voin luvata yrittää.)

VOIT SEURATA BLOGIA BLOGLOVINISSABLOGILISTALLAFACEBOOKISSAINSTAGRAMISSA JA PINTERESTISSÄ

 

Kolme sukupolvea Turengin asemalla

Kävimme kolmen sukupolven voimin, eli äitini ja Kuutin kanssa, 152-vuotiaalla Turengin asemalla. Äiti sai samalla tehtyä tervehdyskäynnin ja pääsimme syömään hyvin sekä kurkistamaan historiallista rakennusta, jonka sisätilat eivät suinkaa kalvenneet ulkopuolelle. Eikä mummi-äiti-poika-laatuaikakaan ollut pahasta!

Noin kolmen vartin mittaiset junamatkatkin sujuivat leppoisasti kumpaankin suuntaan ja naureskelimme sille, että molemmilla matkoilla junassa oli sekä sama konduktööri että osittain samat kanssamatkustajat.

Aseman historia on mielenkiintoinen, mutta kerron sen vain lyhennettynä versiona:
Asema rakennettiin Suomen suurruhtinaan, Tsaari Aleksanteri II rakennuttaman Suomen ensimmäisen junaradan (Helsingistä Hämeenlinnaan v. 1862) rakennustöiden vanavedessä.

Turengista kaavailtiin aikoinaan risteysasemaa, joten pitihän asemarakennuksenkin olla tsaarille kelpaava – suurempi ja fiinimpi kuin muut radan varren asemat. Maailma meni kuitenkin omia menojaan ja risteysasema pysättiin lopulta Riihimäelle.

Turengin ikioma asema seisoo kuitenkin paikallaan hyvässä ryhdissä – toisin kuin monet muut vanhat puurakenukset. Se on entisöity aikaansa henkiväksi rakennukseksi, jossa plyysiverhot kahisevat, valo läikkyy ruutuikkunoista, samovaarit kimaltavat, kakluunit huokuvat lämpöä ja kristallikruunut kilisevät ohi kiitävien junien tahdissa.

Asema sai nelisen vuotta sitten uuden elämän, kun aseman isäntä-emäntä-pariskunta osti sen ja kunnosti aseman alkuperäiseen asuunsa sekä päätti avata siihen ravintolan. (Aseman väestä voi lukea lisää täältä.)

Aseman keittiössä loihditaan kahden kokin, monitoiminaisen ja taiteilijan, voimin suomalaista ruokaa, jossa hyödynnetään lähialueen raaka-aineita. Mukana on vivahteita niin venäläisestä keittiöstä, suomenruotsalaisesta kartanokulttuurista kuin Hämeen herkuistakin. Ruoka valmistetaan alusta asti asemalla ja asemapäällikön Frouva kerää itse muun muassa ravintolan sienet.

Me päätimme nautistella Tsaarin pöydästä, jonka ruokalista näytti seuraavanlaiselta:

Tsaarin Aseman omaa, Asemalla leivottua luomuleipää ja oikeaa voita
Sesongin Vihreitä salaatteja
Viipurilaista kaalisalaattia
Husaarin hunajaisia suolakurkkuja ja smetanaa
Pietarilaista, kirkasta perunasalaattia
Timjamigraavattua siikaa
Kossukatajanmarjasilakoita
Karpalosilliä
Yrtti-valkosipulimarinoituja herkkusieniä
Marinoituja metsäsieniä
Syrnikkejä (rahka-tattarilettuja) ja pikanttia metsäsienisalaattia
Yrttistä kalkkunapateeta ja aprikoosihilloketta
Raikasta kalapateeta
Kasvispateeta
Paahtopaistia ja piparjuurikermaa

*****

Lammilaisesta highlanderista tehtyä täyteläistä stroganoffia
Yrittijuureksia ja tietenkin perunoita

*****

Tsaarin Aseman täysrukiista tyrni-omena täytekakkua
Kahvia ja haudutettua teetä

Ruoka oli erinomaista ja saimme aterioida rauhassa, vaikka talon saleihin oli parhaimmillaan asettunut lisäksemme kahdesta kolmeen suurehkoa seuruetta, kuka syntympäiväjuhliin, pikkujoulujen myöhäiseen viettoon tai työtapaamiseen.

Toisaalta asiakaspaikkojakin olisi 170 hengelle, mikä kertonee rakennuksen koosta jo itsessään. Kuten sekin, että paikkaa pidettiin lämpimänä yhdentoista uunin voimin, joista osa lämpeni puulla ja loput kaasulla – huh, on siinä asemapäälliköllä lämmityshommia!

Kiitoksia aseman väelle hauskasta iltapäivästä ja alkuillasta! Tunnelma oli rento eikä lapsen juoksentelujakaan katsottu pahalla. Jos jokin sopiva merkkipäivä tai vastaava osuu kohdalle, aion mennä uudestaankin nautiskelemaan menneen ajan tunnelmasta ja ruoista.

// Aseman väki toivottaa teidätkin tervetulleiksi syömään, juhlimaan, saunomaan ja kesällä terassille – myös junalla! (Katso aikataulut tästä.) Asema on avoinnaa talviaikaan lauantaisin klo 12-21 ja muulloin ryhmiä tilauksesta.

P.S. FB:ssä pyydettiin vielä tarkennusta siihen, oliko tämä yhteistyöpostaus. Saimme vinkin testata paikan tuttuvapiiristä, mutta maksoimme junalippumme ja ruokamme ihan omasta pussista – tai ruokien tapauksessa äidin pussista. Merkitsen yhteistyökuvioita sisältävät postaukset aina selkeästi, niin että asia käy ilmi myös postauksesta eikä vain esim. kategorioista. Jos kuitenkin herää kysymyksiä niin aina saa varmistaa!

VOIT SEURATA BLOGIA BLOGLOVINISSABLOGILISTALLAFACEBOOKISSAINSTAGRAMISSA JA PINTERESTISSÄ

 

 

Kevään tekstiilihankinnat ja hiusylläri

Sain hommattua kevääksi uusia sisustustekstiilejä ja niiden osalta asunnossamme tulee tapahtumaan melkoinen myllerrys. Kunhan suurimman tekstiilierän sisältävä paketti saapuu, alkavat muutoksen tuulet puhaltaa erityisesti olo- ja makuuhuoneessa.

Iiks, raahauduin äsken kotiin partiokokouksesta ja ajattelin iskeä päähäni vaalennusaineen. Huomenna minulla on toivottavasti esittää kuvatodisteita uudesta väristäni. Sitä odotellessa… lukekaa vaikkapa aiemmin mainitsemani lehtijuttu blogin Facebook-sivulta.

Tänään tällaisia pikakuulumisia ja nopea kysymys:
Miltäs kevään harmaa-pastellinen värimaailma näyttää mielestänne?

Kollaasien verhot: Ellos ja H&M Home

VOIT SEURATA BLOGIA BLOGLOVINISSABLOGILISTALLAFACEBOOKISSAINSTAGRAMISSA JA PINTERESTISSÄ

 

Tulevaisuudesta

Kysymyspostauksessa pyydettiin kertomaan, mitä opiskelen ja miksi aion tulla ”isona”. Taidettiinpa mainita myös termi unelma-ammatti. Syy aihetta käsittelevän postauksen kirjoittamisen venähtämiselle on monisyinen; Toki kyse on vähän siitäkin, etten vain ole saanut aikaiseksi, mutta jossain vaiheessa tajusin vitkutteluni johtuvan siitä, etten tiennyt mitä vastata.

Kuten olen jo joskus aiemminkin kertonut, koulutus- ja urapolkuni ei ole ollut mitenkään suora ja kirkkaassa johdatuksen valossa kylpevä. Yläasteen ja lukion kahlasin läpi hyvin, paikoitellen jopa erinomaisin arvosanoin, mutta lukion jälkeen töiden tekeminen kiehtoi, ehkä enemmän kuin annoin itseni uskoakaan

Osaltaan asiaan vaikutti varmaankin ensimmäiseen omaan kotiin muuttaminen miehen kanssa ja halu pintaremontoida ja laittaa kotia. Aloitinkin töiden tekemisen heti lukuloman alkaessa ja jatkoin sitä kokonaisen välivuoden, saatuani tietää, että jäin muutamalla pisteellä vaille hakemaani (lastentarhanopettajakoulutuksen) opiskelupaikkaa Helsingistä.

Työskentelin lähes kahden vuoden ajan ensin kahdessa perheessä lastenhoitajana ja sittemmin kolmannessa iltapäivähoitajana sekä henkilökohtaisena avustajana iäkkäämmällä neidillä. Pohdin, mitä haluaisin tehdä ja hain opiskelemaan teologiseen tiedekuntaan, ajatellen että sitä kautta pääsisin lukemaan itseni psykologian ja filosofian sekä sen pakollisen uskonnon opettajaksi.

Pääsin heittämällä sisään ja opiskelin jonkin aikaa englantia, viestintää, tietotekniikkaa, filosofiaa ja etiikkaa sekä muita peruskursseja, työskennellen samalla kodinhoitajana kahdessa perheessä. Jossain kohtaa tajusin, ettei vuosien, pahimmillaan seitsemän vuoden kuluttaminen yliopistolla olisi se, mitä haluaisin elämältäni ja jätin opintoni hyllylle. Hain taas töitä.

Tein töitä reippaasti yli vuoden ja matkasin pitkää työmatkaa päivittäin. Pohdin töiden sivussa, mikä työpaikkojani oli yhdistänyt ja totesin niiden liittyneen tavalla tai toisella joko lapsiin tai sosiaalialaan – tai molempiin. En kuitenkaan halunnut kouluttautua vaikkapa lasten- tai lähihoitajaksi, joten laitoin paperit vetämään sosiaalialan koulutusohjelmaan sekä jokerina rikosseuraamusalan koulutusohjelmaan.

Minua ei niinkään hetkauttanut ajatus siitä, että kumpikin puoli omaa sukuani ja miehenkin lähisukulaiset olisivat ehkä saaneet halvauksen, jos en olisi kouluttautunut edes ammattikorkeakoulusta vaan totesin, että korkeampi koulutus takaisi ehkä varmemmin työtehtävien monipuolisuutta ja valinnan mahdollisuuksia jos ja kun taas kyllästyisin siihen mitä teen.

Jäin rikosseuraamusalan koulutusohjelman ulkopuolelle kahdella pisteellä, jotka olisin saanut, jos olisin laittanut sen ensisijaiseksi hakutoiveeksi. Niin tai näin, ehkä kaikella oli tarkoituksensa. Todettakoon nimittäin tässä vaihessa, että josko sosiaalialalla työskentelevälle tällainen blogi voi olla hieman kyseenalainen, rikosseuraamusalalla työskentelevänä en olisi varmaankaan uskaltanut pitää blogia, ainakaan omilla tai perheeni kasvoillani varustettuna.

Uskoi sitten asioiden kulun olevan sattumanvaraista tai johtavan johonkin, voisin sanoa, ettei ajelehtiminen ja erilaisten asioiden kokeileminen ole ollut suinkaan pahasta vaan tuonut minulle kokemusta sekä tietoisuutta omista heikkouksistani ja vahvuuksistani. Olen oppinut paljon työnteosta, ihmisten kanssa toimimisesta ja sosiaalialan ruohonjuuritason ilmiöistä.

Tällä hetkellä opintoni ovat kesken, sillä ehdin opiskella sosiaalialaa vain syyskuusta maaliskuuhun ennen kuin Kuutti syntyi ja sen jälkeen olinkin puolisentoista vuotta vanhempain- ja hoitovapaalla. Jos saan opintoni etenemään toivotussa tahdissa, on minulla edessä vielä puolitoista vuotta opintoja. Ala tuntuu pääpiirteissään omalta, kaikessa monipuolisuudessaan, mutta kuvioon mahtuu totuttuun tapaan yksi iso MUTTA.

Mutta kun en ihan tarkalleen tiedä, mitä haluan tehdä, kun valmistun. 

Toiveenani olisi työskennellä jotenkin lapsiin ja nuoriin liittyvissä tehtävissä, vaikkapa perhetyössä, lastensuojelussa tai sosiaaliohjaajana nuorten tukipalveluissa. Ja jos ura-ahdistus iskee, ainahan voisi tehdä töiden sijaan lapsen. (Juu tiedän kyllä, ettei lapsia noin vain tehdä, sitä on vain vaikea uskoa omalla kohdallani.)

Ja sitten on haaveita, kaukaisia ja melko epärealistisiakin. Politiikassa olisi joskus mielenkiintoista olla mukana. Olen jotenkin aina ajatellut, että jossain vaiheessa elämääni olen mukana joko kunnallispolitiikassa tai jopa kansanedustaja. Tätä en kuitenkaan kovin usein mainitse missään.

Myös erilaiset visuaalisen ja luovan alan hommat kiinnostavat: Kirjoittaminen, bloggaaminen, hää- ja juhlasuunnittelu sekä sisustaminen ja somistaminen. Olen kuitenkin sen verran jalat maassa-tyyppiä, etten koskaan edes koettanut hakeutua minkään luovan tai visuaalisen alan koulutuksiin tai haaveile tosissani työllistyväni niille aloille. Mutta jos elämä joskus heittelee jonkin tuollaisen alan pariin tai asia johtaa toiseen… pidän kaikki ovet ja ikkunat avoinnan tilaisuuksille.

Unelma-ammattia tai työpaikkaa ei siis vielä ole. Olen mennyt tähänkin asti eteenpäin vauhdilla ja tunteella, enkä ole onnistunut romuttamaan elämääni sen ihmeemmin. Haluaisin uskoa että kovalla työllä ja intohimoisella otteella sekä itsensä kuuntelemisella pääsee aika pitkälle. Omien ratkaisujeni takana seisomalla ja rohkeasti uuteen hyppäämällä olen tähän mennessä ollut pääosan ajasta hyvinkin onnellinen. Kenties se toimii myös tulevaisuudessa.

VOIT SEURATA BLOGIA BLOGLOVINISSABLOGILISTALLAFACEBOOKISSAINSTAGRAMISSA JA PINTERESTISSÄ

 

Kevätsisustus mielessäin

Joulu on nyt lähestulkoon purettu ja kevään sisustusmietteet ovat vallanneet ajatukseni.

Savunharmaa, pastellivärit ja keltainen houkuttavat ja olenkin ajatellut uudistaa pitkästä aikaa jonkin verran tekstiilejämme, ovathan monet tyynynpäälliset pitäneet pintansa kodissamme jopa kuuden vuoden ajan.

Tällä hetkellä kotona on vähän tekstiilejä ja vielä vähemmän valoa, mutta ehkä pieni mietintätauko on paikallaan ennen kuin kevät ottaa vallan ulkona ja sisällä.

VOIT SEURATA BLOGIA BLOGLOVINISSABLOGILISTALLAFACEBOOKISSAINSTAGRAMISSA JA PINTERESTISSÄ

 

Lehtihaastattelu, hullunmylly ja arvonnan voittaja

Uusi viikko lähti käyntiin aika vauhdikkaasti, olkoonkin, etten saanut koko päivänä purettua koulutöideni sumaa tai kirjoitettua riviäkään blogijuttuja ennen puoli kymmentä.

Heti aamusta jännitin, millainen minijuttu paikallislehteen tupsahtaisi sunnuntai-iltana antamani haastattelun pohjalta. Ehdin lukaista jutun nopeasti läpi ennen kuin suuntasin viemään Kuuttia päiväkodille eikä siitä onneksi löytynyt mitään ihmeellisyyksiä. Okei, otsikointi oli aika raflaava ja siinä summattiin pitkän kaavan selitys vähän mutkia oikoen, mutta palstatila ja niin edelleen…

Päiväni ohjelma piti sisällään hammastarkastuksessa käynnin (viisaudenhammasongelmia lukuun ottamatta elämäni ensimmäinen, mahdollinen reiän alku piileskeli kahden hampaan välisessä, tiivistäkin tiiviimmässä kolossa, muuten terveet hampaat), Tiimarin konkurssiloppuunmyynnissä piipahtamisen kotimatkalla (nopealla täsmäiskulla äidille washi-teippiä ja lapselle muovailuvahasetti) sekä joulun purkamista ja kellarikomeron siivoamista.

Illemmalla kotiimme tupsahtivat kylään sekä äitini että miehen sisko. Veljenikin ilmaantuivat, kun kuulivat aikeistani leipoa Runebergin torttuja. Jossain vaiheessa ovikello soi ja ovella seisoi ystävämme E koirineen. Olin unohtanut että olimme sopineet tapaavamme, vaikka olinkin ollut sekä sunnuntai-iltana että aamulla aivan varma siitä, että olin sopinut illaksi jotain jonkun kanssa. Pahuksen Facebook-viestit ja tapani ajatella, että laitan sovitut asiat kalenteriin joskus myöhemmin!

Onneksi mitään peruuttamatonta vahinkoa ei tietääkseni tapahtunut, sillä L oli vasta lähdössä kauppaan ja sai näin ollen taiottua pöytään salaattia, leipää sekä veljeni suosiollisella avustuksella myös (alun perin aiottuja) Runebergin torttuja. Istuskelimme iltaa, päivitimme vähän kuulumisia ja pelasimme erän Aliasta. Lapsi hihitteli mukana ja vaihtoi sylistä toiseen, kunnes nukahti varsin voipuneen oloisena omaan sänkyynsä.

Että sellainen päivä, huomenna keskitynkin taas täysipäisesti opiskeluhommiin… Tai ainakin yritän.

Madara-arvonnassa arpaonni suosi Tiia K:n kommenttia:
”Kauniit kissasi ja jutut niistä kivaa luettavaa. Terveisin Kissahöperö. Ja ilolla arvonnassa mukana. Madaran tuotteet hivelevät silmää, ovat eteerisen kauniita.”
Laitan tänään sähköpostia, onnea voittajalle!

P.S. Blogin ohjausnäkymä tiesi kertoa, että blogiini on jätetty täällä Kideblogeissa viettämässäni ajassa 2000 kommenttia. Hurjaa ja ihanaa, kommentit ja mainiot ajatustenvaihdot kommenttiosiossa ovat bloggaamisen suola!

VOIT SEURATA BLOGIA BLOGLOVINISSABLOGILISTALLAFACEBOOKISSAINSTAGRAMISSA JA PINTERESTISSÄ