Päivän asu – luumuja sekä kuumia pukupoikia

Alkanut viikko on ollut kaiken kaikkiaan vähän kummallinen. Olen istunut kevään aloitustunnilla ja opinnäytetyötapaamisessa, opponoinut toisen opiskelijan suunnitelmavaiheessa olevaa työtä, korvannut lounaan kuivaluumuilla, käynyt crossaamassa sekä salilla ja kököttänyt yltä päältä kookoskuorinta-aineessa kuntosalin saunassa…

…Syönyt ravintolassa entisen poikaystäväni kanssa, juonut paljon vettä, koukuttunut pahemmin erääseen hömppäsarjaan kuin ehkä ikinä aiemmin mihinkään noin pöhköön televisio-ohjelmaan ja pohtinut, miten saisin aikaiseksi tartuttua jälleen koulutöiden tekemiseen. Pahuksen Ed Westwick hulluissa housuissaan ja tekonahkakaulus-puvuntakeissaan ei auta asiaa.

Olen kai muistanut mainita, että persoonallisesti pukeutuvat miehet ovat suuri heikkouteni? (Olkoonkin, ettei rakas aviomieheni kuulu edellä mainittuun joukkoon.)

Päivän asuksi ei kuitenkaan valikoitunut (vielä) skottiruudullista koulupuvun hametta vaan kirpputorilta vuosia sitten kaivamani takki, (ei niin yllättäen) punaiset H&M:n sukkahousut, laukku ja kukkamekko sekä rakkaushuivi. Lindexin hanskat ja netin vaihtoryhmästä vähälle käytölle jääneisiin korkokenkiini vaihtamani korkonilkkurit toivat sentään vähän mustaa, tuota suomalaisten iänikuista turvaväriä asuun.

P.S. Muistakaa arvonta, huomenna voi vielä osallistua.

VOIT SEURATA BLOGIA BLOGLOVINISSABLOGILISTALLAFACEBOOKISSAINSTAGRAMISSA JA PINTERESTISSÄ

 

6 kommenttia artikkeliin “Päivän asu – luumuja sekä kuumia pukupoikia

  1. Hurjaa, että tammikuussa päivä asu -kuvassa nurmi vihertää!:) Ja ihanan persoonallinen asu, sormikkaineen kaikkineen.

    Nyt joulun jälkeen tosiaan kiire vaivaa joka rintamalla, pitää välillä puhaltaa ja pysähtyä miettimään, mitä kaikkea pitikään ehtiä:) Olin muuten itse koukussa ihan karsean huonoon venezuelalaiseen saippuasarjaan muutama vuosi sitten kun hoidin esikoistani äitiyslomalla. Niitä. Pitää. Varoa.

    http://mamainprogess.blogspot.fi/

    • Mieskin päivitteli, että eipä täältä pihalta kovin kaunista nurkkaa kuvaamiselle löydy… Onneksi nyt saatiin luntakin!

      Venezuelalainen saippuasarja kuulostaa aika dramaattiselta… eli ehkä juuri sopivalta äitiyslomalla katsottavaksi? Mutten kyllä uskalla katsoa!

  2. Miesten persoonallinen pukeutuminen tuomitaan pajon yleisemmin kuin naisten. Toki jotkut vanhat mummot tuomitsee ja moittii kaikkien muiden kuin oman pukeutumisensa. Sinulla on oikein persoonallista ja hauskaa tuo pukeutuminen.

    Itse olen ihastunut sukkahousuihin. Olen käyttänyt niitä jo pitkään farkkujen alla talvisin. Sitten olen testimielessä kesälläkin käyttänyt sukkahousuja shortsien kanssa ihan julkisillakin paikoilla. Yllättävän vähän ihmiset reagoi. Jos jalassa on liki ihonväriset sukkahousut, niin käytännössä kukaan ei niitä huomaa. Jopa mustat 20 den sukkahousut miehellä saa hyvin vähän reaktioita aikaan vastaantulevissa.

    Kuitenkin keskustelupalstoja kun lukee, niin kaikki sukkahousuja, nahkahousuja tai muut ”tavallisudesta” poikkeavaa asua käyttävät miehet on homoja tai muuten sekopäitä.

    • ”Miesten persoonallinen pukeutuminen tuomitaan pajon yleisemmin kuin naisten.”

      Uskon täysin, että tuo pitää paikkansa. Miehillä on monessa ulkonäköön liittyvässä asiassa paljon vähemmän liikkumavaraa kuin naisilla. Vähänkin feministisempi tyyli/kampaus tms. herättää herkästi vastareaktioita. Harmittaa niiden poikien ja miesten puolesta, jotka eivät saa ”lupaa” ilmaista itseään ja olla omia persooniaan pukeutumisensa kautta.

      Minusta sukkahousut eivät ole kovinkaan mukavat, mukavammat kuitenkin kuin useimmat housut. Suomen sääoloissa ei kovin usein tarkene hiippailla ihan hameessa/mekossa sellaisenaan. Mutta jos sukkahousuista sattuu tykkäämään, pitäisi niitä tietenkin saada pitää, sukupuolesta riippumatta.

      Eiköhän miestenkin pukeutumisessa ”sallittuja” elementtejä tule koko ajan vähitellen lisää – harmillisen hitaasti tosin.

Vastaa käyttäjälle MarjaH (Ei varmistettu) Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *