Kuutilla on uusi leikki; Lapsi sai miehen tädin vanhan omppukoneen, jota pidetään tämän huoneen lipaston päällä. Pyörillä liikkuva työtuoli on myös raahattava lipaston eteen toiselta puolelta huonetta.
Konetta naputellaan hurjaa vauhtia, välillä pysähtyen tuijottamaan näyttöä hetkeksi. Sitten haetaan keittiön kauppaleikin kassista kaveriksi vanha kännykkä. Kännykän kanssa kävellään ympäri asuntoa ja mutistaan käsittämätöntä jargonia. Ainut sana, jonka erotan on ”bugi”.
Aina välillä tarkistetaan vanhempien varmasti huomanneen työn sankarin uurastus. Omia hommiaan sivussa puuhaaville vanhemmille huikataan iloinen hymy naamalla että: ”Tekee töitä”.
Pistää miettimään, kuinka moni alle kaksivuotias osaa yhtä hyvin mallintaa, mitä hänen isänsä tekee työkseen. Kotitoimistotyöskentelyn vaikutukset lapsen maailmankuvaan – haluaako joku tästä itselleen opinnäytetyöaiheen?
VOIT SEURATA BLOGIA BLOGLOVINISSA, BLOGILISTALLA, FACEBOOKISSA, INSTAGRAMISSA JA PINTERESTISSÄ
EIhän tähän voi muuta kuin hymyillä! 😀
Muakin lähinnä naurattaa. 😀
Hih 😀
😉
Hei, meiltäkin löytyy yksi kaksivuotias työn raskaan raataja! Isin vielä tehdessä väikkäriä, poika ”kirjoitti” piirrustuspaperille omaa ”tutkimustaan”, jotta siitä olisi isin parlamenttihistorian työhön apua. Viime aikoina suunta on vaihtunut isistä äitiin: yksi ilta kaksivee veti selkäänsä repun ja kysymykseen ”Mihinkäs matka?” vastasi, että ”Yläkouluun opettamaan isoille lapsille englantia ja ruotsia”. Hups.
Voi pientä tutkijanalkua! Ja yläkoulun opettamaan lähteminen se vasta rohkeutta vaatiikin…
Ihan tuttua meilläkin 🙂 Kun tota pientä pyytää vaikka syömään, se saattaa sanoa tärkeänä tietokoneella: Mä teen nyt hommia, teen vielä yhen jutun… 🙂
Voi toista! 😀