Olipa kerran kunnon läskiperjantai

Siis sellainen löhöpäivä, jonka liikunta koostui asemalle ja sieltä kotiin polkemisesta, koululle kävelystä ja lapsen hakemisesta päiväkodista. Ja ruokavalio leivästä, hedelmistä, tomaattikeitosta sekä miehen ystävänpäiväksi tekemästä jälkiruoasta ja sacherkakusta sekä palanpainikkeeksi korkatusta vaihtokauppa-Fresitasta.

Illan ohjelmakaan ei ollut järin aktiivinen vaan se muodostui spontaanisti saunomisesta, lapsen ja miehen halailusta, jääkiekon katselemisesta sekä yleisestä yhdessäolosta, enemmän tai vähemmän perhekasana.

Kuten blogin Facebookissa, (jonne tulee usein sellaisia kuulumisia, joita en kaikkia avaa postauksiksi asti) kerroinkin, lapsella oli ollut illan lisäksi aika rento päivä myös päiväkodissa, sillä 12-13 lapsen ryhmän lapsista vain neljä oli ollut hoitokuntoisina. Nyt jännätää, tuoko lapsi uusimman tautiaallon pöpön meillekin ja sairastuuko hän siihen itse.

Kaikilla oli siis melko rento päivä, ellei ruotsin kurssin suullisen esitelmän pitämisen huippulukemiin nostamaa sykettäni lasketa. Ainut perheemme treenaaja oli tänään mäyräkoira. En tiedä mitä mieltä te olette, mutta minun käsitykseeni oman näköisestäni ja onnellisesta elämästä tällaiset löysäilypäivät tavallaan kuuluvatkin.

P.S. Sisustuskirja-arvontaan tästä!

VOIT SEURATA BLOGIA BLOGLOVINISSABLOGILISTALLAFACEBOOKISSAINSTAGRAMISSA JA PINTERESTISSÄ

 

4 kommenttia artikkeliin “Olipa kerran kunnon läskiperjantai

  1. Hahaa, meilläkin oli löhöperjantai! ohjelmassa oli vaan luento ja treenikassin kanniskelua pisteesta A pisteeseen B – joista kumpikaan ei ollut punttis 😉
    Löhistely kruunautui bataatti-pulled pork-pinaatti”salaatilla” ja muhkealla pullapitkolla:)

    • Joo käy kateeksi ensinnäkin koiran venytysmuuveja, mutta varsinkin kissojen hulluja solmuja, mihin ne itsensä vääntävät. Jos sitä ensin saisi itse vaikka sormenpäät osumaan lattiaan, kun venyttää alaspäin. 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *