Tosi väsynyt tähän touhuun

Kuten blogia lukeneet tai juttujani kuunnelleet tietävät, lapsien, omieni tai muiden, sukupuolella on minulle harvinaisen vähän merkitystä. Lapsen persoonalla, perusluonteella, -taipumuksilla ja luontaisilla kiinnostuksenkohteilla sen sijaan on. Mikä siis sai minut sanomaan tänään miehelle, että tällä hetkellä olen onnellinen siitä, ettei minulla ole tyttöä?

Viime aikoina uutisten, tv-sarjojen, mainosten ja Facebook-seinälle pompanneiden julkaisujen kautta on vaan puskenut läpi niin hurja määrä seksististä sontaa, että niiden jälkikatku on jäänyt leijumaan nurkkiin: Intiassa pääministerin kamut kertovat raiskauksien tapahtuvan vahingossa ja maailman suosituimmaksi sarjaksi hiljattain tituleerattu Game of Thrones vyöryttää naisiin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa, raiskauksia ja taustamateriaalina toimivia alastomia naisia televisioruudulle ennätysmäistä ja alati kiihtyvää tahtia (ja tämän sanon sarjasta muutoin pitävänä!).

Kuvapankkikuvia selaamalla saa myös mainion kuvan siitä, millainen nainen on urallaan tai elämässään menestyvä, millaisia rooliodotuksia naisiin liitetään vaimoina, millaisia urheilulajeja naisten sopii harrastaa ja mitä feminismi on. Suosittelen katsomaan nämä kuvat läpi ja pysähtymään hetkeksi niiden äärelle. Muun muassa näistä syistä olen onnellinen että ainakin ensimmäinen, ellei ainokainen lapseni, esikoinen, joita pidetään kasvatuksen suhteen puolitosissaan ”kokeilukappaleina”, on poika. Koska miten osaisin tai voisin selittää tyttärelleni että tällaisessa maailmassa hän tulee elämään, olkoonkin että sitä voi koettaa muuttaa muru murulta?

Uusimpana ärsytyksen, epäuskon ja jopa jonkinlaisen lannistavan epätoivon aiheuttaja toimi korkeasti kotimainen tuotos, ikioman Veikkauksemme mainosvideo. Kyseessä on MM-kisoihin liittyvien veikkauspelien mainostaminen, mikä käy ilmi videon lopussa.

Videolla eittämättä lahjakas jalkapallon kanssa kikkailija suorittaa erilaisia pallotemppuja. Varsin viihdyttävää, kyllä. Kikkailulle on kuitenkin rakennettu taustatarina, jonka ovat kaikesta päätellen luoneet yläasteikäiset esimurrosikäiset pojat, joilla on epärealistisia seksuaalisia fantasioita. Millään muulla tällaista tuubaa materiaalia ei voi selittää. (Kunnon sambakuteilla ja -musiikilla olisi kenties saatu Brasilia-tunnelmaa videolle, jolloin videolla esiintyvien typyjen habitukselle olisi ollut edes jokin päälleliimattu selitys.)

Niin kutsutussa taustatarinassa kyseinen nuori mies pyörittää jonkinlaisen kevytflirttailun merkeissä kahta naispuoleista kämppistään. (Tämä voi toki olla tulkinnanvaraista ja videolla voi myös esiintyä kolmen ihmisen keskinäisessä yhteisymmärryksessä muodostama perhekokonaisuus, mitä pitäisin videon perusteella kuitenkin epätodennäköisenä.) Kumpikin sattuu olemaan erinomaisella kyykkypyllyllä ja pallomaisilla rinnoilla varustettuja sekä viimeiseen asti puunattuja neitosia.

Miehen kikkailessa pallonsa kanssa pitkin kaupunkia, tytöt viettävät normaalia lauantaipäivää pyllistellen minishortseissa biljardipöydän äärellä, ripustaen kisakatsomoon pelipaitoja peppuaan keikuttaen ja leikkien tyynysotaa tissien pomppimisen tahtiin sängyllä. Naisten päivä huipentuu miehen kotiinpaluuseen, jota saattelee kummankin pikkuvaimoehdokkaan avujen innokas esilletuonti. Miestä kuitenkin kiinnostaa vain peli, mistä suivaantuneena naiset mukahauskasti kahlitsevat miehen sängyllä sattumalta lojuvilla pörrökäsiraudoilla sängynpäätyyn ja alkavat itse katsoa kisoja. Ah, mitä aktiivisen roolin ottavan supernaisen mallia meille taas tarjoillaankaan!

Pidän jalkapallon potkimisesta, vaikken siinä lahjakas olekaan. Seuraan kisoja usein ainakin tulospalveluiden kautta tai sivusilmällä ja ratkaisuottelut saatan katsoa ajatuksellakin. Minulta löytyy niin ikään silmää naiskauneudelle, mutta tuollaisten itseään tyrkyttävien, bimbon rooleihin kirjoitettujen naisten (tai miesten) katsominen herättää yksinomaan myötähäpeää. Ken tahtoo katsoa pornoa, katsokoon. Sitä on saatavilla mielin määrin, voin luvata. Tarvitseeko tällaista seksististä moskaa siis syytää televisiomainoksiin ihan sen itsensä vuoksi?

Mainoksen kohderyhmää ovat oletettavasti ensisijaisesti aikuiset, mutta sitä katsovat varmasti lapsetkin. Onko tämä nyt varmasti juuri se kuva naisista, miehistä, ihmissuhteista, jalkapallon seuraamisesta – elämästä yleensä, jonka Veikkaus haluaa katsojilleen välittää? Aikuisille tai ainakaan niille lapsille. Hieno jatkumo Ilveksen fanituotteille, siis niille pikkuvauvakoosta asti saatavissa oleville vaatteille, joissa vaihtoehtoina ovat sininen ”Pelimies”-paita ja vaaleanpunainen ”Lipunmyyjä”-yläosa. Noh, ainakin videolla myös naiset seuraavat kisoja, jos tästä nyt täytyy jotain positiivista etsiä!

Mielensäpahoittaja kiittää ja kuittaa, pistää kukkahatun päähänsä ja menee tästä ajamaan pyörällä tukka sekaisin thaipikkuhousuissa, lävistämään miehiä stilettikoroilla tai näyttämään orgastiselta työtuolissaan kiehnätessään.

 

6 kommenttia artikkeliin “Tosi väsynyt tähän touhuun

  1. Videolla on myös hienosti kuvattu kuinka miehet tykkää joko blondeista tai bruneteista.. Tai molemmista mielellään samaan aikaan! Eikä myöskään pidä unohtaa, että tytöt keikistelee KOTONA, kun mies on ULKONA. Jos mä oon näyttäny töissä kaupassa noin orgasmistiselta, niin onko ihmekkään, että tulee härskiä läppää miehiltä :o. Nythän sitten löyty sillekki selitys!

    • No Veikkauksen vastauksessa palautteeseen kerrottiin, että videolla oli haluttu kuvata, miten jotkut (naiset) osallistuvat kisojen odotukseen somistamalla kotoa. Että sillain. 😀

      Sun pitää nyt selvästi tsempata ja näyttää vähemmän nautiskelevalta!

  2. Jep, tää maailma on kyllä niin perseestä tässäkin (ja varsinkin tässä) asiassa 🙁
    Aina välillä naiivisti toivonut, että nää asiat jotenkin muuttuisi parempaan suuntaan, mutta ei näköjään… Itsellänikin pieni tyttö, ja huh kuinka näiden asioiden ajattelusta voikin ahdistua kyllä. Itsekin nimenomaan aikuiseksi tullessani melkein masentunut tajutessani kaiken paskuuden määrän, mitä naisten kohteluun tulee. Mutta, ei voi kun toivoa parannusta asioihin ja yrittää kasvattaa tytär vahvaksi, ja hyväitsetuntoiseksi. Hienoa, että bloggaajana tuot mielipiteesi esiin aiheesta!!!

    • Hyvällä itsetunnolla ja terveellä järjellä pääsee kyllä pitkälle!
      Vanhempana pitää kaiketi vain antaa eväät kaiken median kautta tulevan paineen ja materiaalin suodattamiseen ja toivoa parasta.

  3. Samaa mieltä pääosin.

    Itseäni on ärsyttänyt autonäyttelyissä/lehdissä keikistelevät bikinipimut kautta aikain. En ole koskaan ymmärtänyt mitä tekemistä heillä on tekniikan ja mekaniikan kanssa, elleivät itse rakenna autoja sitten.

    Sukupuolesta johtuvista odotuksista olen sitä mieltä että niitä liittyy niiin poikiin kuin tyttöihinkin.
    Seksiä/seksismiä tulee joka tuutista mutta kokemukseni mukaan keskiverto ihminen on säilyttänyt perinteiset arvot verrattaen hyvin, tai ehkäpä juuri sen takia ? Perinteiset arvot ovat seksistiset ainakin jossain määrin. Mutta ei niin epätasa-arvoiset kuin moderni feminismi antaa ymmärtää.

    Yhteiskuntaan mahtuu yksi uhri kerrallaan ja se on ollut nainen, tiettävästi niin pitkään kuin ihmisiä on ollut olemassa. On luonnollista että siihen sukupuoleen liittyvää syrjintää/seksismiä katsellaan suurennuslasilla missä toinen jää taka-alalle.

    Vertauskuvana voisi käyttää vaikkapa pornoelokuvaa, jossa naista esineellistetään kuulemma (kenties näin onkin, mielestäni ainakin) mutta entäpä se mies siinä pornoelokuvassa? hän ei pääse edes sille tasolle jossa häntä voitaisiin esineellistää jos vertailukohtana pidetään esineellistynyttä naista?

    Jaska

    • Kiitos pitkästä kommentistasi!

      Mietin usein, että pojat jäävät itse asiassa usein heikompaan asemaan sukupuoleen liittyvien odotusten suhteen. ”Poikatytöt” hyväksytään, heitä jopa ihannoidaan, mutta ”tyttöpojat” joutuvat usein kohtaamaan epäluuloja ja suoranaisia yrityksiä ”oikaista” heidän tapansa olla ja toimia, lähinnä aikuisten taholta. Tyttö saa olla raisu, kilpailuhenkinen tai urheilullinen mutta saako poika olla herkkä, erityisen tunneälyinen tai hoivaava?

      Tasa-arvopuheessa olisi tärkeää huomioida myös miehiin kohdistuvat epäkohdat: Huoltajuuteen liittyvät ongelmat, alempi elinikä, terveydenhuoltoon liittyvä epätasa-arvo…

      Ja toisaalta ottaa huomioon se, että miehelle ”varattu” rooli ja paikka yhteiskunnassa on aika kapea. Ammatinvalinnassa, ihmissuhteissa yms. miehelläkään ei ole välttämättä paljoa pelivaraa. Vaikkapa pornon antama kuva miehen roolista ja tälle asetetuista odotuksista on varsin yksioikoinen, hallitseva ja äärimmäisyyksiin asti suorittava.

Vastaa käyttäjälle Jansku (Ei varmistettu) Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *