Musta aukko

Julkaistu 11.9.2014

Edessäni pöydällä tuijottaa opiskelutehtävä, joka oli kaiketi ajateltu kevyeksi, välipalahenkiseksi ja nopeaksi pohdintahommaksi. Kyyneliä kasaantuu silmäkulmiin ja yksi vierähtää silmän alle. Käsi tärisee. Taittelen lapun pois ja toivon, ettei minulta kysyttäisiin mitään.

”Listaa tilanteita, joissa olet tuottanut toisille iloa.”

Selaan muistojani läpi. Edellisen vanhemmuuden onnistumishetken, ainakin ilmeisen ilon tuottamisen näkökulmasta, joudun jäljittämään pari päivän takaiseen lauluhetkeen. Silloin lapsi silminnähden ilahtui yhteisestä toiminnastamme.

Muistan kyllä elävästi tilanteen, jossa olen asioita kertomatta jättämällä loukannut ystävääni, mutten erityisiä ilon tuottamisen kokemuksia en saa ystäväpiiristäkään mieleen.

Ja entäs mies, tuo asuinkumppanini ja läheisin ystäväni. En tiedä, ilahdutanko tätä sen suuremmin. Viime aikoina on tuntunut enemmän siltä, että olen piikkinä lihassa ideoineni, vaatimuksineni ja askarelistoineni.

Entä joku puolituttu tai tuntematon? Milloin olen viimeksi ilahduttanut jotakuta? Sanonut kauniisti, kehunut, kiittänyt, auttanut rattaiden kanssa tai neuvonut tietä. On niitäkin tilanteita, mutta juuri nyt en pysty yksilöimään lähipäiviltä yhtään.

Harrastuksistani, blogin pitämisestä ja partiosta, niistäkin on vaikea sanoa, tuottavatko kirjoittamani jutut, ottamani kuvat tai vetämäni kokoukset iloa. Kavereiden näkeminen kokouksissa ja yhdessä toimiminen ehkä, mutta siinä kohtaa olen vain raami, mahdollistaja, samoin kuin partiokolon seinät.

Painun kyyryyn, suoriudun tunnista mitenkuten ja kirjoitan tämän vessakopissa kasaten itseäni. Mietin, miten jaksan pakertaa loppupäivän hommat kohtaamisineen ja eläytymisineen, kun jalkojeni edessä ammottaa merkityksettömyyden ja mitättömyyden tunteiden musta aukko.

En tiedä, olisiko sillä oikeasti mitän väliä tai eroa, jos vain jäisin sängynpohjalle tai katoaisin ulkona harmaana ja sakeana vellovaan sumuun.

6 kommenttia artikkeliin “Musta aukko

  1. Tosi kiva sinänsä, että tulit Lilyyn takaisin, sillä en huomannut missään vaiheessa, että olit vastannut kommentteihini. Kiva, että julkaisit ne tässä 🙂

    • Ainahan vastaan kommentteihin. 😉 Toi oli sen verran tuore juttu, että ajattelin napata kommentit vastauksineen talteen ennen kuin Kiteen päästä katoaa data. Täältä voi sitten halukkaat lukea vastaukset. 😉

      • Mun mielestä on todella hyvä, että ihmiset puhuvat välillä myös siitä, jos tuntuu pahalta, ettei jumituta jenkkityyliseen small talkiin. Varsinkin mielenongelmista olisi mielestäni puhuttava enemmän, jotta saataisiin stigmoja pois ja tabuja hälvennettyä.

        • Se paha olo voi olla hetkellistä tai pidempään, mutta aika paljon sen esille tuomista arastellaan. Kavereillekin saatetaan kertoa vain pinnallisia asioita töistä/kotoa/opiskeluista, kun ei haluta kaataa omia tunteita muiden niskaan. Itse ainakin toivoisin kuitenkin, että kerrottaisiin myös niitä sen hetkisiä fiiliksiä ihan rehellisesti.

          • Niinpä! Jos ihmisellä on hätä on parempi, että muut tietävät siitä, niin apua voi saada tarvittaessa. Minä yleensäkin kerran rehellisesti, millainen fiilis on. Jotkut järkyttyvät, kun ”Mitä kuuluu kysymykseen” vastaus ei ole hyvää.

Vastaa käyttäjälle Seregi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *