CHOO CHOO! // Synttärisuunnittelua

Hullun juhlajärjestelijän muistilistan seuraava kohta näyttäisi olevan… Kuutin 3-vuotis syntymäpäivät.

Olen koettanut kysellä Kuutilta toiveita syntymäpäiväteemasta jo useamman viikon ja tämä on sinnikkäästi ilmoittanut haluavansa syntymäpäivilleen mansikoita, jäätelöä ja kakkua. Voitte kuvitella, että eräs koristeluorientoitunut mutsi on lähestulkoon vaipunut epätoivoon ja repinyt otsatukkaansa. Onneksi kuitenki vain melkein!

Lapseni on ilmeisesti tullut isäänsä, jolle kaikissa juhlissa tarjoilut ovat huomattavasti koristeluja tärkeämpiä. Mikäs siinä, kyllähän kolmivuotishippoihin laitetaan myös pöytä koreaksi. Mutta tulipa se teematoivekin ilmi lopulta, kun olin saanut kuvia näyttämällä selitettyä lapselle, mitä aihe tai teema ylipäätään tarkoittavat. 

Kuten kuvakollaaseista voinee päätellä, teemaksi valikoitui Tuomas Veturi ystävineen sekä junat ja niihin liittyvä rekvisiitta ylipäätään. Värimaailma lienee puna-sini-valko-keltainen ja väriä tuodaan juhlatilaan kattaustarvikkeilla, ilmapalloilla sekä teemaan sopivilla koristeilla. Kuutin junaratalaatikko lastataan mukaan leikkirekvisiitaksi ja tarjottavien osalta ainakin kakkuun on luvassa jotain juna-aiheista.

Olisiko teillä jotain ideoita juna-aiheisten pippaloiden tarjottaviksi tai koristeiksi? Sähköteippijunaratoja lattiaan tai vohveleista tehtyjä liikennemerkkejä -kaikki hyvät vinkit kelpaavat!

 

Kuvat: Pinterest // Käytetyt kuvat linkkeineen sekä enemmän junasynttäri-inspiraatiota täältä

3 kommenttia artikkeliin “CHOO CHOO! // Synttärisuunnittelua

  1. Pakko kommentoida, vaikkei pyydettyjä vinkkejä olekaan tarjota. Meillä oli viikonloppuna 2-v. synttärit, ja oli kyllä tosi kiva suunnitella ja toteuttaa! Tarjoilut ovat mun erikoisalaa (kakusta tuli niin hieno ettei ikinä aikasemmin ole tullut), mutta satuin löytämään Tigeristä kuumailmapallokattokoristehässäkän, joka sopi saman lafkan viirinauhan väreihin. Oli kiva vaihteeksi laittaa ja miettiä myös kodinkin koristelua, vaikkei varsinaista teemaa ollutkaan. Luulen että juuri blogisi on vaikuttanut siihen, että myös koristelu sai enemmän huomiota tänä vuonna, kiitos siis!

    • Onneksi meidän perheestä löytyy tuo kokkaajamies, jolta on viime vuosina alkaneet myöskin kakut luonnistua niin saa keskittyä rauhassa koristelusekoiluihin ja joku muu pähkäilee tarjottavat. Olen silti vähän kateellinen kaikille kakkutaikureille! 

      Ja ihana kuulla, että täältä on tarttunut inspiraatiota, vaikka sitten koristeluihin;  Itselleni blogit ovat nimittäin parhaimmillaan vertaistuen lisäksi myös inspiraation lähteitä. 🙂

Vastaa käyttäjälle kippurainen (Ei varmistettu) Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *